No johan on...

Perhana, eihän se mun ihana uusi kone sit pelittänyt kelvollisesti, joten jouduin palauttamaan sen verkkokauppaan. Eivät juurikaan kyselleet, katsoivat vain että tarvittavat lisukkeet, eli laturi, oli mukana, eikä esim. näyttö ollut rikki. Ja uutta konetta peliin. Nyt olen asentanut itselleni jo toisen koneen uusine officeineen ja muine tarvittavine softineen. Kummasti homma kävi tällä kertaa helpommin, kerran sen tehneenä, ja kun käytössä oli toimiva näppäimistö. Edelleen ihmettelen mun asennetta ja ajatuksen kulkua, kun epäilen aina ensin itseäni. Jos saisin sellaisen itseluottamuksen hankittua, että voisin uskoa että voin oikeasti osata jotain, eikä aina tarvitse epäillä omaa kirjoitustaitoa, näkökykyä tai ymmärrystä, olisin ehkä onnellisempi. Mut nyt mä olen ihan älyttömän onnellinen!

Olin tiistaina sekä ruotsin että englannin tasokokeissa. Ihan perussanastoa, ei mitään liian kummalista, tosin enkussa oli pari tuntematonta sanaa! Lopputulema oli että ruotsin pisteet olivat 43/50 ja enkun 40/50, eli molemmat meni kirkkaasti läpi. Huom- ruotsi meni läpi paljon selkeämmin, kun siinä hyväksytyn raja oli 25/50 kun enkussa se oli 30/50. Ja englantia mä kuitenkin olen käyttänyt paaaaaljon enemmän, sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Monet meikäläisistä jäi rajan tietämään ja aika moni reputti ruotsin. Silti mä jännitin etten pääse kummastakaan läpi- miksi?? Vastatessa jo tiesin että monet kysymykset/vaihtoehdot oli helppoja, ja tunsin jonkin asteista varmuutta, mutta silti pelkäsin etten pääse niistä läpi. Kait se kumpuaa jostain kaukaa.

Oppilaskunnan porukat, eli pari nuorta porvoolaista lähihoitajaopiskelijaa, kävivät esittäytymässä  ja mainostamassa baarikiertueita ja oppilasjuhlia auditoriossa ja meidän turva-ryhmä meinas hiiltyä kun esittelyn lopuksi otettiin yhteiskuva lupaa kysymättä. Koska meidän ryhmässä on supotyyppejä ja poliiseja ihan merkittävä osuus, he kääntyivät samantein pois kamerasta, mikä on mullekin luontainen reaktio! Ehkä olen todellakin ollut väärällä alalla? Muiden reaktiot on toki ymmärrettäviä kun heillä on turvakieltoja ja eivät muutenkaan hengaa facebookissa tai muualla somessa, ettei ammatti paljastu ja vaikkapa perhe joudu vaaraan. Minusta se on ihan älyttömän jännää ja olen niin onnellinen kun mä pääsin ryhmätyöryhmään, missä on yksi poliisi!

Ilmoittauduin rikoksentorjunta kurssille, ja oon ihan intopinkeenä aiheesta. Tietenkin pelkään että joudun tekemään ihan hitokseen töitä kun muilla on niin paljon enemmän osaamista ja kokemusta alasta. Eihän se mitään rakettitiedettä voi olla, jos niin monet ihmiset tekevät sitä työkseen. Omat rikoskokemukset pohjautuu kotimaisiin rikosdekkareihin, joita olen vuoden sisällä lukenut melkoisen paljon, ihan vahingossa. Kaipa se on ollut jotain johdatusta. Sitäkin olen pohtinut, että mistä tulee voimakas viehättyneisyyteni siniseen väriin, ja eritoten tummansiniseen? Ehkäpä minussa asuu pieni poliisi? Voi tosin olla että kaikki poliisit ei pidä sinisestä... :)