Hirveesti tehty duunia, enää ei oikein huvita...

Kaikki on mennyt uusiksi mökillä, kun poikien kontti on lähes valmis. Ja kylläpä siitä tuli hieno! Maalasin kalusteet vaaleaksi, tilasin Ikeasta vaatekaapin, patjat ja petarit. Kävin ostamassa vielä peitot ja tyynyt, maton, peilin ja muutaman hyllyn. Väkersin omin pikku kätösin Allulle hienon kitaratelineen, missä roikkuu nyt kolme kitaraa. Tilasin netistä penkkisänkyyn uuden taittopatjasarjan, mikä tuli kahdessa päivässä suoraan mökille. Kyllä poikien nyt kelpaa; on netti, telkkari ja lattialämmitys. Vaikka kamat etsivät vielä omia paikkojaan, Wilhelm on niin tyytyväinen mökkiin, että toivoo saavansa sen kokonaan omakseen. Allulle pitäisi kuulemma tehdä oma mökki. Ei helevetti... nyt ei jaksa heti uutta proggista...

Meidän mökissä on enemmän tilaa, joten mieheni halusi keittiöön ylämökin vanhan kelopöydän ja sen seurauksena olemme joutuneet laittamaan kaiken uusiksi. Minä surffasin torista puisen sohvan, missä on säilytystilaa kannen alla. Lähin löytyi Loviisasta, mikä tekee kierrättämisestä melkoisen tyyristä touhua. Sohvan kuskaamista varten jouduin vuokraamaan peräkärryn. Sovitimme sohvan noudon lauantaiksi, milloin paikallinen jäteasema on auki. Samalla veimme jäteasemalle kaikki vuosien saatossa kertyneet roinat, rikkinäiset grillit ja vanhat patjat pois telttavarastosta. Ihan kokonainen peräkärryllinen roinaa. Telttaan ei mahtunut edes sisään, saati varastoimaan tavaraa. Kesän toiseksi paras päivä säiden puolesta meni istuessa autossa, körötellessä 80 km/h Loviisaan ja takaisin. Ihan mukava keikka se oli!

Nyt sohva on ruiskumaalattu valkoiseksi ja se on jopa sisällä mökissä. Siihen pitää hankkia sopiva patja (Etolasta vaahtomuovipatja ja Eurokankaasta kangas, Ikeasta tyynyjä), siirtää muutama hylly, höylätä pöytä ja penkki, tehdä pari korkeaa yöpöytää ja koiralle rappunen, että se pääsee meidän sänkyyn. Oikeasti- ostin meidän suht uusien, mutta susipaskojen runkopatjojen päälle Ikeasta joustinpatjan. Patja on parantanut meidän elämänlaatua aivan uskomattoman paljon!! Mutta nyt sänky on niin korkea, ettei koira pääse hyppäämään sänkyyn. Kyllä se jaksaa hypätä niin korkealle, mutta kun ympärillä ei ole tarpeeksi tilaa ottaa vauhtia. Muutaman kerran se hyppäsi ja kun hyppy jäi lyhyeksi, se ei enää halua hypätä. Nyt olen nostanut sen sänkyyn, mikä käy näköjään koiruuden ylpeydelle sen verran, että se näyttää ihan nololta kun nostan sen. Kyllä se nolouden jälkeen jää nukkumaan sänkyyn ihan tyytyväisenä. Rappunen on kuitenkin siis tehtävä!

Kun säilytystilaa ei ole enää nimeksikään, sitä pitää jostain taikoa. Suunnittelin Ikean kitchen plannerilla seinällisten kaappeja keittiöön, mihin uppoaisi tonni (😓). Mutta kaappeja olisi ehkä riittävästi. Keittiötä pitää päivittää yhdistelmäuunilla (uuni ja mikro samassa) ja liesituulettimella. Toinen tonni menisi siihen, mutta sitten tällä tontilla olisi yksi toimiva uuni, mikä olisi melko fantsua. Kaasu-uuni on perseestä, sanoi natsit mitä tahansa!

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin vanha keittiö, minkä runkoa ei Ikeassa ole enää myynnissä. Vanha jääkaappi lähtee muualle, joten meillä on keittiössä reikä. Siihen sopivaa kaappia ei saa, eikä oviakaan saa vaihdettua, kun uudet ovet ovat eri kokoiset. No jotain pitää säveltää. Saimme keittiöön lopulta ihan ison jääkaappi-pakastimen. Ihanaa ettei tarvitse maata lattialla kun kaivaa jääkaappia! Kaappi oli käyttämättä puoli vuotta, mutta se oli aivan hirveän homeinen ja karmean näköinen. Tolua, rättiä ja karhunkieltä käytettyäni, se on melkein kuin uusi. Toki siinä on muutama naarmu, kahva hajalla ja yksi lasihylly puuttuu. Uudet kahvat on tilattu ja ne ovat jo matkalla tänne, lasihyllystä tehty tarjouspyyntö ja naarmujen päälle ole suunnitellut ihania jääkaappimagneetteja. Nyt jääkaapilla käyminen on ihanaa; ja sen voi tehdä seisaaltaan! 

Aurinkon paistaessa on lämmintä, varjossa kylmä

Olen siirtynyt mökille asumaan koiran kanssa. Mies tulee töistä mökille ja lähtee aamulla täältä töihin. Mennessään vie nuoremman pojan kotiin ja tuo tullessaan, jotta juniori saa pelata tai leikkiä kavereidensa kanssa kaupungissa. 15-vuotiasta ei ihan viitsi yksin jättää, ettei hän heitteille jää (rimmaa!). Nuori herra heräsi tänään helposti puoli seitsemän, vaikka muuten könyää sängystä vasta yhdentoista maissa. Motivaatio saa ihmeitä aikaiseksi...

Minä olen käynyt hankintareissuilla, vienyt koiran metsään, möyrinyt puutarhassa, maalannut lautoja ja kirjoittanut koulutehtäviä. Ostin myös muutaman pokkarin, jos aika sattuu käymään pitkäksi. Tai jos aurinko sattuu paistamaan, voin maata laiturilla tai terassilla lukemassa. Tänään on ollut lähes 20 astetta lämmintä, joten olen hieman uskaltautunut makoilemaan saunan terassilla ja istumaan auringonpaisteessa; vähän molemmille puolille, muttei liikaa. Kun on hetken nauttinut auringosta, varjossa istuessa paleltaa heti, vaikka laitoin pitkät lahkeet ja hihat päälle. Eilen oli pakko päästä metsään hurtan kanssa, vaikka säätiedotus ja pilvet enteilivät ukkosta- koiran kanssa ei voi mennä metsään ukkosella, koska se menee ihan paniikkiin jyrinästä, eikä sitä saa enää kiinni ehkä ikinä. Laitoin pitkät kalsarit tuulihousujen alle takaamaan hyvän sään- kyllä tuli hiki ja hyvä sää! Nyt tekisi mieli taas vetää pitkät kalsarit jalkaan. Onkohan mulla jokin vika, kun näin paleltaa. Yleensä en palele- päinvastoin mulla on aina kuuma. Mummotauti kai...

Tässä lepää anopilta saatu päivänsini- reste in pace. Yritän peittää kukilla ruman saostuskentän ilmastointiputken, minkä ympärille viritin verkon kiipeilytueksi. Kaivoin putken ympäriltä nurmen pois, laitoin siihen nurmikon reunusta, kukkamultaa ja siemenet sekaan. Nyt toivotaan hyviä kelejä, jotta kukat ehtisivät itää ja vaikkapa kasvaa edes puoleen väliin verkkoa. Tavoitteet eivät näköjään ole kovin korkealla. Kesä on muutenkin pari viikkoa jäljessä ja täällä se on vielä pari viikkoa muusta Etelä-Suomesta jäljessä, niin en halua aiheuttaa itselleni turhaa stressiä kasveilla. Ne kasvaa ja tuottaa satoa, joista siltä tuntuu!

Synttärilahjaksi saamani tomaatti näyttää voivan hyvin. Siinä on monta kukkaa ja hedelmää, joista muutama alkaa hieman punertaa. Ja tämän vuoden kirsikkasadosta voi tulla paras ikinä- ainakin määrällisesti. Viime vuonna kirsikat olivat pienempiä kuin metsämustikat, mutta mustikat olivatkin tosi isoja. Varmaan pitää laittaa lintuverkot marjavan puun ympärille, ettei lähiseutujen linnut niitä vie. Lintuja on todella paljon ihan lähipiirissä. Joka nurkassa ja puussa ja kolossa piipittää, ylämökin katon harvalautojen alla asustaa ainakin kaksi tintti-perhettä (tali- ja sini-). Kun  kävelee terassilla, alkaa hurja tsirputus ja liikehdintä.

Yritän saada selville mikä lintu laulaa melankolisesti tvii tvii tvii tvii laskevalla äänellä. Olen mielestäni kuunnellut kaikkien lintujen lauluääniä Luontoportista ja muista linnunlaulusivustoilta, mutta en saa tirppaa selville. En opi lintujen lauluääniä yleisimpiä lukuun ottamatta, ja nyt kerrankin kun haluaisin tietää mikä äänen aiheuttaa, en saa sitä selville. Ehkä se on vain jokin masentunut yksilö, mikä laulaa muista poiketen ihan omaa sävelmäänsä- jos se onkin keksinyt ihan uuden melodian, ja haluaa olla erilainen kuin muut. Sehän olisi vaihtelua massakulttuurin valtakautena!

Hämmästyttävän seesteinen olo onkin; mikään ei ota päähän, mikään ei pahemmin vaivaa- kylmyyttä lukuunottamatta- ei stressaa eikä edes harmita yhtään. Melko harvinainen olotila, kun yleensä on aina jotain, mistä pitää olla huolissaan tai ainakin vähän tuntea huonoa omaa tuntoa. Nyt nautin tästä hetkestä ja yritän muistaa miltä tämä tuntuu. Miten fiiliksen saisi tallennettua?

Mökkiä pukkaa...

Päässä viiraa kun maalin höyryt iskee tajuntaan- tai siihen tajuntaan mikä oli. Muutama lasillinen roséviiniä riitti juhannuksena, kun olin viettänyt päivän kontissa maalaamassa. Tiedä häntä oliko syynä höyryt vai armoton raataminen. Sama se, sillä kyllä yleisen edun- eli oman edun- nimissä voi hieman venyä ja kärsiäkin. Maalasin ensin leveät sisäpaneelit harmaalla saunasuojalla, maalikaupan tädin suosituksesta, ja lähes saman sävyisellä harmaalla puusuojalla ulkopaneelit. Nyt niitä ammutaan jo seinään. Sisäpaneeli muistuttaa ehkä saunaa, mutta se ei haittaa. Tarkoituksena on todellakin mökkimäinen tunnelma, mikä vaikuttaa toteutuvan just eikä melkein!

Kohta täytyy jatkaa maalaamista, ettei paneelit lopu kesken. Luojan kiitos sain järjestettyä paremman maalausasennon itselleni, sillä edellisen urakan jälkeen selkä oli niin hajalla, etten pystynyt liikkumaan. Viritin hienon maalaustelineen selkänojallisista ylimääräisistä terassituoleista, jotka olivat juuri oikean korkuisia. Nyt saan maalattua kaksi lautaa kerralla, siirrän ne konttiin kuivumaan ja otan uudet laudat käsittelyyn. Järjestelyn toisena etuna on, ettei pääkään tule kipeäksi höyryistä, kun tuuli vie höyryt mennessään.

Viereisestä kuvasta näkyy kontin ulkoasu hienosti; ikkunat ovat isot ja ruudulliset, ovi on vaaleamman harmaa ja paneelit ovat keskiharmaat. Haalistuttuaan auringon valosta seinät muuttuvat ihan kelon väriseksi. Minä haluaisin ikkunan ja oven listoista sekä kulmalaudoista tummemman harmaat kontrastin takia, mutta mieheni haraa vastaan. Täytyy yrittää vaikuttaa häneen huomaamattomasti ja salakavalasti. En oikeastaan näe siinä mitään ongelmaa, vaikka listoista tulisi paneelin väriset. Tumma terassi tuonee tarpeeksi kontrastia kokonaisuuteen.

Pakollinen ruokatauko muuttui elämykseksi, sillä valmistimme ensimmäistä kertaa pizzaa grillissä. Tätä varten oli hankittu pizzakivi ja pizzalapio. Grilli oli yli 400 asteinen ja pizza valmistui kahdessa minuutissa. Kukin sai tehdä mieleisensä täytekoosteen ja kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä- taikina pullisteli reunoista kuin oikeassa italialaisessa pizzeriassa valmistettu. Minun pizzaani tuli tomaattikastiketta ja juustoa, ilmakuivattua kinkkua, oliivia ja tomaattia, ja uunin jälkeen laitoin sen päälle revittyä mozzarellaa sekä rucolaa omasta maasta. Molto bene- muuta ei voi sanoa!!

Nyt kun pizzan paistaminen onnistuu näin hienosti, sitä tullaan varmasti kokeilemaan uudemman kerran. Koko köörillä alkaa kesälomat piakkoin, minkä vuoksi useampia vaihtoehtoja ruokalajeihin kaivataan kiihkeästi.

Minä jäin nyt koiran kanssa mökille päivystämään ja maalaamaan. Sateisesta kelistä johtuen maalaamiset jäi vähiin. Sain hankittua tiheää metalliverkkoa, mistä tein roskiskaappiin suojan, mistä lämmin ilma pääsee läpi, mutta tavarat eivät pääse tippumaan "tekniseen tilaan", siis kaapin pohjalla olevaan reikään. Tämä homma odotti vuoden verran, kun ei oikein hotsittanut. Mutta nyt sain inspiraation ja sain roskiskaappiin kaipaamani hyllyn, mikä oli lojunut eri paikoissa vuoden verran häiritsemässä ja vailla käyttöä. Ihanaa!

Mökliltä mökille...

Kävin tällä viikolla Uukuniemellä ensimmäistä kertaa äidin sairastumisen jälkeen poikieni ja veljeni kanssa. Rankka reissu; pitkä ajomatka ja paljon erilaisia tunteita- hyviä muistoja vuosien varrelta ja jotenkin huonoja fiiliksiä äidin vuoksi. Tuntuu ikävältä kun hän ei enää pääse nauttimaan rakkaasta mökistään ja lapsuuden maisemista. Savottaa riitti maanantaista torstaihin- leikkasimme nurmikkoa, niitimme heinikkoa, kaadoimme puita ja siivosimme mökkiä. Heitin vanhaa vaatetta ja roinaa pois kolme jätesäkillistä, ja jäljellä olisi vähintään toiset samanlaiset talkoot. Vanhempi poikani kävi siellä toissa kesänä leikkaamassa ruohoa ja huoltamassa paikkoja. Raivaaminen jää minun harteille, mikä on ihan luonnollista tyhjennettyäni äitini asunnonkin.

Kävimme kolme kertaa kahden päivän aikana Kesälahdella ostamassa tarvikkeita: viemäriputki vuotavan tilalle (minä vaihdoin), viikate, veitsenteroitin, veneen perälaudaksi kovalevyä ja muuta tarpeellista. Onneksi sinne on vain 30 km, kun seuraavaan isompaan kaupunkiin olisi 50 km. Edestakaisin sen on 40 km enemmän... Kuitenkin lähikauppa on edelleen, tai oikeastaan taas 12 km päässä. Edellinen kauppa lopetti viime syksynä, mutta kesäksi samoihin tiloihin avasi Pyhäjärven kyläkauppa, joka vaikutti aivan riittävältä kesämökkiläisten ruokatarpeisiin. Kävimme siellä joka päivä ja edesautoimme sen kannattavuutta omalta osaltamme!

Kävimme yhtenä päivänä syömässä uudistuneen Papinniemen leirintäalueen ravintolassa biisoniburgerit! Täytyy sanoa, että olen syönyt huonompiakin burgereita. Liha oli todellakin lähiruokaa, se tulee Niukkalan omalta biisonitilalta. Erinomainen idea, mikä näyttää kelpaavan kesälomalaisille, leirintäalueen asukeille sekä meille "stadilaisille". Toivotaan että jossain vaiheessa tulisi hieman lämpimämpää, että ei heti menisi nurin uuden yrittäjän hieno aikaansaannos. 

Yritimme lähteä jopa vesille äitini moottoriveneellä, mitä ei ole käytetty moneen vuoteen. Vene oli ollut nurin saunan takana, siinä kasvoi erilaista kasvustoa ja perälauta oli lahonnut irti. Lainasimme enoltani ruuvinvääntimen/poran, sahan, popniittipihdit, muutaman popniitin ja ruuvin. Ja niillä vanhempi poikani fiksasi veneen suitsait. Moottori kiinnitettiin veneeseen, mutta sehän ei suostunut toimimaan. Torstaina kun lähdimme kotiin päin, poikani ajoi Kiteelle viemään moottorin korjaukseen ja huoltoon. Kotimatkaan tuli 100 km lisää pituutta. Hän aikoo mennä ensi viikolla muutaman ystävänsä kanssa mökille ja hakee samalla moottorin huollosta.

Mökki sijaitseen lähellä rajaa ja jos siellä aikoo veneillä, pitää olla oleskelulupa rajavyöhykkeellä. Minä täytin hakemuksen jo viime viikolla netissä, eikä siitä ole vielä kuulunut mitään. Katsotaan saako poikani luvan ensi viikolla ja pääsee veneilemään. Minäkin mietin lähteväni käymään Uukuniemellä loppukesästä uudemman kerran. Siellä voisi olla marjoja, omenoita ja sieniä. Syksyllä siellä on todella pimeää iltaisin, kun ulkona ei ole mitään valoja. Uskaltaisinkohan edes mennä huussiin yöllä?

Saunaan voisi vetää sähköt, jolloin myös pihalle ja huussin polulle saisi muutaman ulkovalon. Se tarkoittaisi ainakin sadan metrin matkalta sähköjohdon upottamista puolen metrin syvyyteen. Käsipelillä se olisi melkoinen kaivuu-urakka! Myös puuliiteri pitäisi uusia. Puutavaraa ja peltiä varmaan saisi tilattua sinne kuljetettuna. Se olisi vain tekemistä vaille valmis!

Tulin torstaina Karkkilaan käytyäni kääntymässä kotona pikaisesti. Täällä jatkuu konttimökin rakennusurakka, mikä tarkoittaa ulkopaneelien maalaamista. Kun on paska ja kylmä keli, se on oikeastaan ihan mukavaa hommaa. Ensi viikoksi luvattiin hellettä, joten josko silloin saisin nautiskella lämmöstä?

Siivousta ja taajuusmuuttajia

Koristeomena kukkii vaaleanpunaisena sateessa

Melkoinen keli ollut viime aikoina- vettä on tullut lähes tulvaksi asti, ja huolestuttaa ruukkukukkien puolesta. Luonto kaipaa vettä tietenkin, ja suoraan sanoen, niin meidän kotikin. Koska on ollut ihanat ilmat ja on tullut oltua ulkona, siivoaminen on jäänyt ihan unohduksiin. Tänään siivosin koko kämpän; vessan, kylppärin, keittiön, imuroin ja jopa pesin lattiat. Ohessa vähän viikkailin vaatteita, pyyhkeitä ja vuodevaatteita. Enää puuttuu, että asianosaiset veisi omat vaatteensa kaappiin.

Ja koska siivotessa tulee nälkä, söin salaattia, jonka kylkeen paistoin lohta ja  halloumijuustoa sekä paahdoin pinjansiemeniä. Otin muutaman viipaleen halloumia, mutta kun istahdin kirjoittamaan työurastani entisessä firmassa, tulin jotenkin vahingossa napsineeksi loputkin viipaleet. Ja nyt on ihan järkyttävä jano. Liotin juustoa kyllä vedessä jonkin aikaa, mutta eihän se sitä suolaa kokonaan poista, jos ollenkaan. En edes uskalla ajatella kevyen salaattiannoksen kalorimäärää, suolasta puhumattakaan. Olen juonut ainakin puolitoista litraa vettä- kohta turpoan kuin pallo! OMG!

Innostuin kirjoittamaan ensimmäistä harjoitteluani, ja tajusin että mulla on ihan hirveä ikävä töihin. Haluaisin olla osana uusien tuotteiden valmistuksen varmistamista, ratkaisujen ja prosessien kehittämistä ja mukana tekemässä yhteistyötä ihmisten kanssa. Kirjoittelin taajuusmuuttajasta ja siitä linjasta, missä työskentelin viimeksi. Muistelin ihania kollegoita, joiden seuraa kaipaan ja pohdin uskallanko kysyä heitä vaikka oluelle. Muistelin lämmöllä jopa IGBT:eitä, piirikortteja, kondensaattoreita ja virtamuuntimia- miten mielenkiintoista tehdasmiljöössä olikaan työskennellä? Hämmästyneenä mietin kuinka prosessiorientoitunut olinkaan, kuinka paljon tekniikka ja teknologia kiinnosti ja miten kaiholla muistelen niitä lukuisia kertoja kun kuuntelin tuoteylläpidon tyyppien pitävän esitystä taajuusmuuttajan toiminnasta. Nyt yritän itse kirjoittaa sellaista kuvausta, minkä voisin esitellä ihmisille, joilla ei ilmeisestikään ole mitään kokemusta tekniikasta tai mistään tuotantoprosesseista.

Samalla intoilen kun pääsen ylihuomenna perehtymään Tampereelle yhteen bussikorjaamoon minne minun pitäisi tehdä parini kanssa riskienkartoitus ja Business Impact Analysis. Kesäkurssilla käydään läpi niitä samoja asioita mitä olen pienen työhistoriani aikana joutunut käymään läpi, eli miten vältetään katastrofi tuotannossa ja jos sellainen sattuu, miten toimitaan, että minimoidaan vahingot. Ja minä olin siinä todella hyvä. Vaikka otin tavarantoimittajien ongelmat tai muut saatavuuskriisit aina erittäin tosissani- tein töitä ja venyin kunnes tilanne oli kunnossa- silti nautin niistä haasteista. Nyt suurin haaste on ottaa imuri käteen tai lähteä kauppaan. Tai ehtiä kouluun yhdeksäksi. Koulussa on todella kivaa, mutta silti välillä tuntuu ettei se ole tarpeeksi konkreettista tai en vain vielä uskalla luottaa tulevaisuuteen. Onneksi näen kavereita perjantaina lounaan merkeissä. Pelottaa että kaikki unohtavat minut, kun minua ei näe kovin usein... Minulla taitaa olla jonkinasteisia vieroitusoireita.

Kontinkielellä mökkikontti on kokkimöntti

Poikien kontti on edennyt tänä viikonloppuna hurjasti. Miehet leikkasivat viime viikonloppuna reiät ovelle ja ikkunoille. Tällä kertaa vuorossa oli seinien rimoitus sisä- ja ulkopuolelta, jotta ensi viikolla joku virolainen Tanel voi tulla pursottamaan kontin seinät, katon ja lattian rimoihin asti uretaanilla, mikä toimii eristyksenä. Uretaania tulee yhteensä lähes kymmenen senttiä, metalliseinän molemmille puolille, jotta kosteus ei pääse kondensoitumaan puuosiin. Myös sähköjen putket ja jakorasiat on asennettu seiniin, jotka minä sain peittää jeesusteipillä, ettei Tanel tuki niitä uretaanilla. Kun uretaanieristys on tehty, alkaa projekti edetä reippaasti; ikkunoiden ja ovien asennus,  ulkopaneelit pitää maalata ja laittaa kiinni, sisäpaneelit käsitellään ja kiinnitetään. Jossain välissä tehdään katon runko ja rimoitus, aluskate ja lopulta kattopellit.

Pojille tulee keskiharmaa ovi, kahdeksan ruutuiset 120 x 180 cm ikkunat ja tontin paras näköala järvelle! Miehen siskon kontti on lähes musta, mutta tästä tulee tummanharmaa. Terassi kiertää mökkiä ja siitä tulee musta. Sisälle tulee leveä puupaneeli vaakatasoon, luultavasti vaaleanharmaa. Lattiaan tulee tummemman harmaa laminaatti ja kattopaneeli on valkoinen. Kontin pinta-ala on vain noin 15 m2, minkä takia kalusteissa suositaan valkoista; sain koulukaverilta Allulle käytetyn levitettävän mäntyisen vuodesohvan, minkä käsittelen valkoiseksi. Myös Wilhelmin kerrossänky saa valkoisen pinnan. Lisäksi mökkiin tulee valkoinen vaatekaappi, mutta sen paneloimme ehkä seinäpaneelilla, jotta se näyttää enemmän seinäkkeeltä ja huoneen jakajalta, kuin irtokaapilta. Lisäksi tarvitaan hyllyjä, pieni pöytä, kirjoituspöytä Wilhelmille ja pari tuolia ja kitarateline seinälle. Siitä tulee niin ihana, että haluan samanlaisen!

Tässä on näkymä järvelle Wilhelmin ikkunasta. Kun rakennusjätteet siivotaan ja mönkkäri ajetaan pois, ikkunasta näkyy järven lisäksi korkeintaan terassin kulma ja istuttamani kukat ruukussa. Konttimökin paikka lienee koko tontin aurinkoisin, ilmalämpöpumppu lienee tarpeellinen kesällä viilennyksen ja talvella lämmityksen vuoksi. Koska lämpöpatterit ovat ikävän näköisiä ja aina kalusteiden tiellä, konttiin tulee lattialämmitys. Samanlaista mietimme meidän mökkiin, kun pääsemme lopulta remontoimaan ja laajentamaan sitä. Mitä pienempi tila, sitä tarkemmin tulee huomioida kaikki rajoittavat ulokkeet.

Kovasti jo toivon että voisin kutsua ystävättäriäni yökylään mökille, kun majoitustilaa olisi ainakin neljälle mökin valmistuttua. Tuparit pitää ainakin järjestää. Täällä ei juurikaan käy vieraita, mutta ehkä tilanne tulee muuttumaan tämän kesän jälkeen!

Kasvimaan mylläämistä

Tuntuupa takajaloissa ja takamuksessa kun olen kaksi päivää pyllistellyt kasvimaalla, eli rikkaruohomättäässä. Revin neljä kottikärryllistä leskenlehtiä, ohdakkeita, nurmitatarta, heinää ja muita rikkakasveja multakasasta, mikä oli jäänyt viimekesältä vaiheeseen, eli odottamaan inspiraatiota. Mieheni teki minulle kaivinkoneella hienon multapenkin, mihin siirsin viime kesänä muutaman mustaherukkapensaan ja siihen jäi varaus, mille piti keksiä jotain hyvää käyttöä. Viereisessä penkissä on anopilta saatuja vadelmapensaita, mitkä tuotti hyvän sadon viime kesänä. Kitkin rikkaruohot ja siirtelin karanneita taimia takaisin  ruotuun. Yhtäkkiä tajusin, että herneille ei ole tilaa istutuslaatikoissa ja keksin sijoittaa ne tähän penkkiin!

Kävin ostamassa herneitä Tokmannilta ja pistelin ne multiin. Laitoin merkiksi tikkuja, jotta tiedän mihin tökkään tukikepit, mitkä hankin ensi viikolla, samalla kun yritän löytää tervattua narua. Ajattelin ensin käyttäväni raudoitusverkkoa tukina, mutta päätinkin panostaa kukkakeppeihin ja naruihin. Niistä saa muokattua herneille sopivat tuet sitä mukaa kun ne kasvavat. Tuskin maltan odottaa satoa!

Pongokin on kovasti ollut mukana puutarhuroinnissa, lähinnä ehkä suunnittelussa. Sääli etten tajunnut ottaa "hurttanomista" kuvaa; anopin koira Minnie on ihan mahdottoman innokas avustava rikkaruohojen (ja hyötykasvienkin) repijä. Sen suurin intohimo on todellakin puutarhanhoito- se vie voiton jopa pallon noutamisesta. Heti kun joku nyppii rikkaruohoja tai istuttaa jotain, Minnien täytyy päästä mukaan. Se on erinomaisen hyvä kaivamaan juurineen esim. pitkäjuurisia leskenlehtiä, mutta sen kanssa on oltava todella tarkkana ja nopea, että sen kaivuu-urakat eivät mene liian lähelle säästettäviä kasveja. Muutama vadelma otti hittiä, kun en ollut valppaana. Mutta olisitte nähneet, minkä näköinen Minnie on puutarhan hoitamisen jälkeen; sen koko kuono on mullassa ja tuntuu oikein pahalta kun se roikuttaa muutenkin erityisen pitkää kieltään ulkona, mikä on myös aivan mustana mullasta. Välillä on pakko pitää pallotauko ja heittää pallo veteen, jotta se saa huuhdottua suunsa. Usch!

Istutin tuoksuherneitä ja ruiskaunokkeja toiseen istutuslaatikkoon, ja toiseen laitoin siemeniä; pinaattia, timjamia, rosmariinia. Basilika on niin hankala, etten edes yritä kasvattaa sitä siemenistä. Kun ostan basilikaruukun, istutan sen laatikkoon käytön jälkeen. Useimmat lähtee kasvamaan, jos kelit sattuu kohdilleen. Ruohosipuli lähti kasvamaan viimevuoden jäänteistä. Sitä onkin ympäri tonttia, sillä olen yrittänyt siirtää sitä paremmille paikoille, mutta se kasvaa edelleen vanhoissakin paikoissa. Onneksi se kuuluu suosikkeihini ja sitä kuluu paljon. Otin muutaman oreganon taimen anopin kasvimaalta, kun jotenkin onnistuin tappamaan omani. Viime viikonloppuna laitoin muutaman valkosipulin kynnen multaan ja ne itää jo! Kohta voin napsia munakkaan päälle yrttejä ja ruohosipulia tai vadelmia jugurtin sekaan. Puhumattakaan oman kuntan mustikoista! 

Viereisessä kuvassa on istutuslaatikot, missä toistaiseksi on vain ruohosipulia ja basilikaruukun jäänteet. Viime kesänä ostin mintun ruukussa ja laitoin sen maahan - ruukkuineen, sillä se leviää kuin rutto. Syksyllä siitä oli tullut mahtava puska ja olisin voinut tehdä monet mojitot. Se ei näköjään talvehtinut ja nyt mietin että pitäisikö hankkia uusi. En ehkä lähde mojito-linjalle, mutta minttuvettä tai minttujääteetä voisin harkita.

Olen varas!

Näin ihanan neulepuseron Espritin kaupassa ja sain siitä idean ottaa heidän designin omiin tarkoituksiini- härskisti kopioin neuleen idean ja värimaailman. Aloin siis innoissani kutoa reikäistä neuletta valkoisen, harmaan ja sinisen eri sävyissä. Mukana on myös hopean väristä lankaa, mikä on kyllä suhteellisen rohkea veto minulta. Silti on ihanaa kun saa vision, vaikkakin sen alkulähde on jostain muualta.

Viereisessä kuvassa on kuva Espritin neuleesta ja omasta aikaansaannoksestani. Mukana on myös aiemmin aloittamani korallin tai unikon punainen neule, mikä sai jäädä odottelemaan uuden inspiraation iskettyä päälle. Kudon molempia silloin kun jaksan, ja varsinkin silloin kun ei huvita lukea tenttiin. Koska olen ahkeroinut tällä viikolla ainakin omasta mielestäni ihan älyttömästi, joten olen saanut edistettyä myös kutomisia. Kummallista miten puikot muuttuvat vetovoimaisemmiksi joissain tilanteissa.

Koen kuitenkin jonkinlaista huonoa omaatuntoa mentyäni plagioimaan jonkun muun suunnittelemaa neuletta. Olenko siis oikeasti varas? Eihän neuleesta tule kuitenkaan täysin samanlainen; lanka on paksumpaa, reiät ovat isommat ja muutenkin kudos on erilainen. Eihän sinisen sävytkään ole samat, joten lopputulos eroaa hyvinkin paljon alkuperäisestä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kopioin muiden ideoita. Tarkemmin ajatellen onkohan mitään mitä olisin oikeasti keksinyt itse? Eiköhän kaikkien ideoiden takana ole jonkun muun idea, mistä se oma idea kumpuaa ja lopulta syntyy? Minä ainakin uskon ettei lähes mitään enää voi keksiä- kaikki on jo keksitty!

Eli lopetanko plagioinnin vai lakkaanko vain ajattelemasta asiaa ja jatkan kuten ennenkin. Koulu on herättänyt minussa plagioinnin vastustamisen, koska kaikki mitä kirjoitetaan pitää joko olla referoitua ja alkuperäisen idean keksijä ja lähde mainittava, tai vaihtoehtoisesti kirjoitetun tulee oikeasti olla omaa mietintää. Kaikki kirjoitukset tarkastetaan Urkundilla. Toivottavasti kukaan ei koskaan keksi käsitöiden Urkundia. En uskaltaisi enää ikinä neuloa.

Ei ole pönttöä olla ihan pönttönä pöntöstä!

No nyt on pönttöilyt hoidettu; uudet pytyt kiiltelevät vessassa ja kylppärissä uusine kivenharmaine kansineen. Kansien ostaminen "palvelevasta" K-Raudasta Espoossa ei ollutkaan mikään helppo homma. Kauppa oikein kuhisi myyjää ja henkilökuntaa, mutta yksikään heistä ei katsonut minuun tai edes yrittänyt ottaa mitään kontaktia, vaikka kiertelin parin hyllyn välissä kysymysmerkin näköisenä yli vartin. Kansivalikoima oli surkea, mutta huomattavasti parempi kuin Tuusulan Terrassa. Siellä kävin ensimmäistä kertaa ja totesin kaupan aivan turhaksi- tarjonta oli surkea ja valikoima olematon.

Edellisissä pöntöissä oli metallinhohtoiset harmaat kannet, mitkä sopi loistavasti WC:n ja kylppärin värimaailmaan. Samat kannet eivät nyt käyneetkään näihin uusiin Idoihin, ja siihen olisin tarvinnut konsultaatiota myyjältä. Suoraan sanoen olisin säästänyt aikaa, jos minun ei olisi tarvinnut itse kokeilla kansia pönttöihin, sillä ohjeet ja listat kansien sopivuudesta minkäkin valmistajan mihinkin malliin, olivat surkeat. Ja mitkä hinnat- yksi kansi maksoi 85 euroa! Melkoinen hinta, mutta onhan kannet nyt ihan eri tasoa, kuin ne ohkaiset muovilärpäkkeet. Ilme muuttui paljon arvokkaammaksi, joten 170 € ei ehkä mennytkään ihan hukkaan, vaikka kirpaisi kovin!

Olen tehnyt kolme päivää putkeen kirjanpidon ja taloustiedon tehtäviä, mikä on viimeinen palautettava tehtävä kevätlukukaudelta. Ensi viikolla alkaa kesäkurssi. Olen kuitenkin ehtinyt käydä irtisanoutumassa töistä eli enää en ole ollenkaan työsuhteessa, vaan täysiaikainen opiskelija. Muutenkin olen nähnyt ystäviä, ja huomenna menen taas tapaamaan yhtä ystävätärtä. Luultavasti olen jossain määrin helpottunut päästyäni eroon työpaikasta. Jotenkin tuntuu, että nyt voin kertoa tilanteestani vapautuneemmin, eikä tarvitse elää epävarmuudessa. Tämän vuoksi jopa haluan tavata ystäviä, kun on jotain konkreettista ja minua ilahduttavaa kerrottavaa elämästäni. Ei hieman lämpimämmät kelitkään haittaa, mutta eiköhän se fiilis ole ollut pohjimmainen syy syrjään vetäytymiselleni. Siis en ole mitenkään ollut lukkiutuneena kotiin, mutta ystävien näkeminen on tuntunut vaivalloiselta. Enää ei tunnu vaivalloiselta- ihanaa!

Onni on pesty parveke!

Aivan hirveä urakka on takana, ja nyt päällimmäinen tunnetila on väsymyksen lisäksi onnellisuus! Parveke tuoksuu tolulle, ikkunat ovat puhtaat ja kalusteet ovat puhtaat, suihkussa käyneet. Ostin pakkasen puremien kukkien tilalle muutamat uudet, ja laitoin ne parvekkeelle odottelemaan kyytiä mökille. Ja nyt pohdin, että pitäisikö sittenkin jättää muutama kukkanen parvekkeelle ainakin loman alkuun asti? Tiedän että ne tarvitsevat nopeasti jopa 50 asteiseksi lämpenevässä tilassa paljon vettä ja lannoitetta, että kestäisivät paahteen ja kuumuuden kukkivina ja hyvinvoivina. Muistanko kastella niitä varmasti- epäilykset nousevat pintaan...

Yksi ampiainen oli alkanut rakentaa pesäänsä katon nurkkaan, ja virkkasin hämäyspesän, jos saisin sen muuttamaan muualle. En jaksanut kaivaa edes lukulaseja esiin, joten lopputulos oli hirveä. Jos ampiainen ei pelästy hämäyspesää, niin voihan se aiheuttaa nauruunkuolemisreaktion rumuudellaan. Jos ampiainen ei jatka pesänsä rakentamista, hämäys toimi. Kuollut ampiainen lattialla todistaa naurukuoleman, eikö? Valepesät ovat taanneet viime kesänä ampiaispesättömän huussin, eikä terassillakaan ollut pesiä. Eli ainakin ne nätimmät, pyöreät hämäykset ovat ihan toimiva tapa ehkäistä kutsumattomia pörriäisiä. Ja nyt sesonki on parhaimmillaan, kun yksinäiset kuningattaret ovat heränneet ypöyksin talviuniltaan ja heidän ainoa päämäärä on perustaa oma yhdyskunta. Kohtuuttoman kuuloinen urakka- parvekkeen peseminen vaikuttaa siihen verrattuna jotenkin turhalta...

Meillä on ollut WC-ongelma, kun vessan pönttö hajosi. Ei se onneksi vuoda, mutta koska huuhtelusysteemi on rikki, sitä ei voi käyttää. Otin yhteyttä huoltoon ja saamme perjantaina uuden pöntön. Ja vaikka olemme uusineet pöntöt 12 vuotta sitten kun remppasimme kämpän, emme joudu maksamaan pöntöstä mitään. Ja koska haluan päästä myös siitä toisesta pöntöstä eroon, pyysin että vaihtavat samalla kylppärin pöntön, mutta sen maksamme me. Nyt saamme kunnon Idon valmistamat pytyt; jos niihin tulee vikaa, varaosia saa varmasti. Sitä paitsi niihin ei kuulemma piip tartu, eikä siivotessa tarvitse etsiä huuhtelusysteemin rikkinäisiä osia lattialta tai pöntöstä. Kuinka pönttöä on iloita pöntöistä?

Koulu alkaa olla tältä keväältä ohi ja maanantaina pidimme suurimman projektin loppuesityksen Power Pointeineen. Kolmelta opettajalta tuli lähes ylitse vuotavia kehuja kieliasusta, esityksestä, riskianalyysistä ja kokonaisuudesta. Mitään muuta ryhmää ei kehuttu näin paljon. Minä vihaan, pelkään ja jännitän esiintymistä luokan edessä, mutta jotenkin sekin meni ihan kohtuullisesti; en sekoillut sanoissa, en piipittänyt tai unohtanut asioita, ilmeisesti en myöskään pyörtynyt. Kyllä siitä voisi saada arvosanaksi 4½, ellei jopa vitosen! Voisin saada koko opintojaksosta femman, kun kokeesta tuli täysi 5. Oijojoijoi, sanoi svedukunkku!

Tässä vielä korvaavat tähtisilmät mökille terassin ruukkuihin. Tähtisilmästä taitaa olla kehittymässä uusi lempikukka!

Pakkanen perkele!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sain äitienpäivälahjaksi option, minkä voin käyttää kun keksin jotain mitä haluan tai tarvitsen- ihana lahja! Lauantaina oli vanhemman pojat 21-vuotissynttärit, ja herra päätti viettää sen paremmassa porukassa Tallinnaan risteillen - ymmärrän erinomaisesti! Olisimme muuten tehneet mökillä hänen lempiruokaansa (sisäfileetä, pippurikastiketta ja lohkoperunoita) sekä olisin leiponut kakun, mutta nyt pääsimme siitäkin velvollisuudesta. Lahjaksi annamme autoon asennettavan hands-free -laitteen, jotta hän voi tarvittaessa puhua äidin kanssa autolla ajaessaan turvallisesti. Todellisuudessa hän tarvitsee sitä ensisijaisesti kuunnellakseen musaa Spotifystä ilman AUX-piuhaa ja toissijaisesti puhuakseen puhelimessa - nuoriso! Musiikki oli minullekin nuoruudessa tärkeää, mutta nykyään ihmetyttää ja epäilyttää, ettei se ihan noin tärkeää ollut.

Kävin perjantaina ostamassa läjän ruukkukukkia, multaa ja lannoitteita. Lisäksi löysin 4 lemmikkiä, mistä ilahduin valtavasti! Edellisinä keväinä olen herännyt liian myöhään, ja kaikki on jo viety. Sain istutettua ne muiden joukkoon minun siniseen puutarhaani, ison haavan juureen scillojen, krookuksien ja ruskeiden haavanlehtien sekaan. Edelliset lemmikit ovat vasta ajatuksen asteella. Vähän nuo yöpakkaset epäilyttävät, juuri istuttamani ruukkukukat kärsivät heti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtaisat tappiot; tähtisilmät jäätyivät ja ihan kokonaan kuolivat- nyyh! Ne olivat niin kauniita, violetteja, liiloja, ehkä vähän vaaleanpunaisia, niin hienot orvokkien ja murattien seassa. Ja niin vaan halla ne vei!

Sain nauttia niistä ihan kokonaisen päivän. En uskonut että ne olisivat niin herkkiä, enkä uskonut että yöllä voi enää tulla niin kylmä. Perunanviljelijät kuulemma ruiskuttavat taimet vedellä, ja jos vesi jäätyy, se suojaa kasvin jäätymiseltä. Ei jeesannut enää sunnuntaina oppia perunanviljelijän pakkasenestoa. Noh, saahan kaupasta uusia kukkia.

Mieheni sisaren tyttäret paistoivat mökillä äidilleen ihanaa Brita-kakkua, jota anoppi, appi ja tyttärensä tyttärineen söivät äitienpäivän kunniaksi. Hassuinta oli, että minulle/meille kakkua ei tarjottu lainkaan. En tavallaan edes oleta että tarjottaisiin, mutta yleensä jos joku leipoo mökillä tai vie sinne leivoksia, niin kaikille tarjotaan. Ja koska siellä on keliaakikkoja, vegetariaaneja ja muita ruokavammaisia (en tykkää -vammaisia), kaiken tarjottavan tulee olla laktoositonta, gluteenitonta, liivatteetonta, ja sitruunatonta, leipominen alkaa olla melko haastavaa.

Hämmästyin heidän epäkohteliaisuuttaan sen verran, että lähetin poikani kauppaan ostamaan minulle äitienpäiväksi kakkua, jota tietenkin tarjosin muillekin. Ensi viikonloppuna on nuoremman pojan (ja minun) synttärit ja aion leipoa täytekakun. Voisin tarjota sitä suurielkeisesti, ja ilmoittaa, että siinä on gluteenia, laktoosia, liivatetta ja sitruunaa. Todellisuudessa teen kaikille sopivan kakun...

Näin kevään koittaessa mökillä kytevät ongelmat pulpahtavat pintaan. Kesän aikana ne suurimmaksi osaksi jää jonnekin auringon ja ruohon katveeseen. Mieheni sukulaiset eivät muutu, niin miehenikin sanoo. Hän on onneksi kanssani samaa mieltä, ja yritämme tehdä oman mökkimme sellaiseksi, että tarvittaessa voimme olla aivan omissa oloissamme- muista riippumattomia. Uuni, liesituuletin ja pakastin riittävät. Pojille tehdään nyt omaa konttimökkiä (siitä tulee niiiiin hieno!!!), minkä jälkeen meidän pieneen mökkiin tulee lisää tilaa. Siirrämme meidän sängyn keittiöstä makuuhuoneeseen, jolloin keittiöön/tupaan jää enemmän tilaa ruokapöydälle ja sohvalle tai sohvasängylle, jolloin meilläkin voisi oleskella. Joskus joku/jotkut voisivat jäädä yöksikin! Elämänlaatu paranisi kun voisi olla erossa vänkyröistä!

Ryhmätyön ihanuus, vai mitä???

Tuli ihan mieletön fiilis kirjoittaa oivalluksista, joita olen tänään kokenut! Ensinnäkin meillä on ollut koko kevään aikana koulussa monia ryhmätöitä, mitä olemme pusanneet tiimimme kanssa. Nyt yhteen isoon projektiin kuului palautteen antaminen tiimiläisistä. On ihan hirveää antaa palautetta muista. Tiedän etten ole täydellinen, niin miten voisin sanoa jollekulle jotain heidän toiminnastaan? Yritin antaa rakentavaa palautetta ja myös arvosanoja heidän aikataulujen pitämisestä, panoksestaan ja osallistumisestaan. Annoin nelosia ja vitosia asteikolla 1-5 ja yritin olla suututtamatta ketään.

Olen kovasti ihmetellyt kuinka haastavaa ryhmätyöskentely on ollut paikoitellen. Olen usein tuntenut itseni vähän yksinäiseksi tiukkapipoksi, ihmetellyt kun muut eivät jaa tekemisiään vaan kirjoittavat yksin jotain kohtaa, ja kun he lopulta "julkaisevat" sen, he suuttuvat, jos siihen ehdottaa korjauksia. Itse olen kaivannut muilta kommentteja osioiden sisältöön ja rakenteeseen, heitellyt ajatuksia ilmaan ja odottanut muilta palautetta. Ja kun sitä ei ole tullut, olen kirjoitellut yksin monia kappaleita, johdantoja ja loppupäätelmiä, ja ihmetellyt että ne tekstit menee läpi, vaikkei niissä ole kovinkaan paljoa järkeä. Ihan oikeasti olen välillä tuottanut liibalaabaa ja hirveetä skeidaa, eikä kukaan ole puuttunut siihen, vähän ehkä muokannut tekstiä paremmaksi.

Sit luin yhden tiimiläisen palautteen minusta, että ideoin hienosti, mutta tuotan ajatuksenvirtaa, enkä valmista tekstiä. Muut todella tuottaa valmista tekstiä, ja mulla menee hermot, kun ne hieroo ja hieroo, eikä kerro mitä ne tekee. Ja sit monesti joudutaan joitain kappaleita muuttamaan rankasti, kun kukaan ei ole ensin miettinyt että mitä asiaa missäkin kappaleessa pitäisi olla ja kaikki ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Ja sit joku suuttuu, kun hänen vaivoin tuottamaa valmista tekstiä muokataan. Minun mielestä haaskataan kaikkien aikaa, kun ei suunnitella hyvin. Lopulta yksi tiimiläinen korjaa kieliasun täydelliseksi, ja joskus sisältö muuttuukin päinvastaiseksi.

-

Kävin aamupäivällä jätemäellä ravaamassa portaita, ja siinä samalla pohdin näitä tiimityöskentelyn kummallisuuksia. Silloin tajusin että olen käsittänyt tiimityöskentelyn ihan eri tavalla, kuin muut!!! Minä haluan ideoida ja käsitellä sisällön pääpiirteet ensin yhdessä, ja sen jälkeen vasta aletaan tuottaa valmista tekstiä kunkin valitsemaan osioon itsekseen. Ajoittain
kokonaisuus tulisi käydä läpi yhdessä ja miettiä mitä puuttuu, pitääkö jotain osiota siirtää tai poistaa. Tämän jälkeen kukin voisi taas tehdä itsekseen hommia. Näin kaikki tietäisivät kokonaisuuden, voisivat ottaa kantaa, tuoda mielipiteitään, huomioitaan ja ideoita julki, ja sit voidaan keskittyä johonkin asiaan ehkä syvemmin.

Muiden työtapa on ollut mielestäni enemmän oman osion tekemistä itsekseen, ja sit se esitellään ryhmälle. Onko se ryhmätyö vai kokoelma erilaisia osioita? Oppimisen kannalta parasta on kuin kaikki osallistuvat kaikkiin osioihin ainakin jossain määrin. Miten voi oppia kokonaisuuksia, jos ei osallistu kokonaisuuden hallintaan? Kaikissa töissä nimenomaan korostetaan sitä, että tekstin ja sisällön tulisi olla yhtenevää, eikä montaa erityyppistä tuotosta.

Olen ollut monissa projekteissa ja tiimeissä, enkä ole kokenut tällaista ongelmaa aiemmin. Toisaalta harvemmin missään projektissa on tuotettu mitään selkeää dokumenttia, korkeintaan ohjeita tai sopimustekstiä. Ja töissä oli omanlaisensa työskentelykulttuuri, mikä edelleen puskee läpi. Saman olen huomannut aikataulujen ja sovittujen tapaamisten osalta, sillä töissä oli aina kiire, ja silloin jo ärsytti jos jengi tuli myöhässä palaveriin. Yritän itse oppia olemaan välillä myöhässä, etten joudu odottelemaan muita niin kauaa. Ja pyrin sopimaan aikataulut -ish tyyliin, eli yhdeltätoista-ish, on noin 10 yli. Ihmisillä on kovin erilainen käsitys sovitusta ajasta, jotkut on aina ajoissa ja toiset aina myöhässä. Jotkut ilmoittaa myöhästymisestä, toiset ei.

Ja tämä ryhmätyöskentely oli se ensimmäinen oivallus. Toinen on se, että Johanna Korhosen mukaan ihmiset voi jakaa ajatusmalleiltaan kahteen eri kategoriaan; strict parent ja nurturing parent. Ensimmäinen on konservatiivinen ja haluaa että asiat tehdään sovitusti, ihmiset ovat itse vastuussa elämästään, he arvostavat auktoriteetteja ja heidän ajatusmaailmansa on melko valmis. Jälkimmäiset ovat ehkä avarakatseisempia ja empaattisempia, eivätkä niin tuomitsevia. Kaikissa ihmisissä on kumpaakin mallia, mutta toinen on yleensä vahvempi. Näiden ajatusmallien eroista kumpuaa lähes kaikki ihmisten kommunikaation ongelmat; käytetään värittyneitä termejä ja retoriikkaa, eikä haluta romuttaa omia ajatusmalleja. Niin on mielenkiintoinen kirja Korhosen kirjoittama Mikä niitä riivaa? Suosittelen lukemista, siinä voi oppia jotain itsestään, ja jopa muista!

Ei sanat riitä vapaa-ajalle...

Näköjään ei enää jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla. Meillä on ollut hirveät kiireet koulutöiden kanssa, että huh! Oikeasti olen kirjoittanut sitä hiton "asiaproosaa" tai  asiatekstiä niin pirukseen, etten enää osaa muuta kirjoittakaan. Onneksi on ollut näin kylmä kevät, muuten en olisi saanut mitään aikaiseksi... :)

Koulu vie ihan kamalasti aikaa, ja on melkoisen vaikeaa sovittaa kolmen tiimiläisen työaikatauluja yhteen. Minulle aikataulut eivät yleensä ole ongelma, koska en nyt ole töissä. Kevät on vienyt osan porukasta aina välillä sängyn pohjalle, ja muiden on paikattava. Onneksi nyt kaikki ovat olleet kerran sairaana, joten kaikkia on tuurattu tasaisesti.

Ryhmätyöskentely onkin jännä juttu, kun kaikki olemme eri aloilta ja kaikilla on omat tavat vaikkapa tuottaa tekstiä. Minä tuotan ensin ideoita, sitten tuotan tekstiä nopeasti ja paljon. Pyrin tuottamaan asiaan liittyvää tekstiä, mutta joskus se menee vähän asian vierestä. Pääsääntöisesti teksti ei ole ollenkaan valmista, vaan ajatuksenvirtaa, jolloin yritän katsoa asiaa monelta kantilta. Kun tekstiä on, vuorossa on oikoluku ja silloin muokkaan tekstistä luettavaa ja yritän saada ajatuksen kulkemaan loogisesti. Koska kaikki tehdään raportti-muodossa, niin kirjoitettavaa on paljon. Ja minun mielestä helpointa on, että ensin mietitään tehtävän runko, ja jotenkin se on ollut minun juttu. Eli mietin sisällysluettelon, teen johdannon ja yleensä loppukaneetitkin. Siihen väliin yritän fiilistellä jotain asiaan sopivaa, ja toivon että se herättää muihin innon kirjoittaa jotain. Jotain on aina syntynyt- ei aina innolla, mutta sisulla!

Tällä hetkellä yritän tehdä jotain hiton portfoliota urasuunnitelmista ja työhistoriasta sekä osaamisesta, mutta työkalu on todella ankea, kuten niin monet koulun työkaluista. Samalla yritän väkertää raporttia ensimmäisestä työharjoitteluani postuumisti, en haudan takaa, vaan takautuvasti. Eli jotenkin pitäisi yrittää laittaa noin kolme kuukautta työeloa vuodelta 2015 nättiin nippuun. Siinäpä riittää pohtimista, miten sanat saisi laitettua sellaiseen järjestykseen, että siitä saisi tolkun. Eikä tekstistä paistaisi läpi epätoivo, masennus tai pettymys esimiehiin ja organisaatioon. Lienee loistava mahdollisuus käydä asiat läpi objektiivisesti, muistella hyviä hetkiä ja kohottaa itsetuntoa ottamalla kunnia siitä mitä osaan. Sen jälkeen voin vaikka unohtaa aikakauden.

Vappu meni mukavan rauhallisesti mökillä. Leipasin "Rocky road peanut butter poke" -kakun. Ohjeessa oli lemon curdia, mutta korvasin sen peanut butterilla, kun ajattelin ruokavammaisia sukulaisia. Ei olis pitänyt, sillä nyt se peanut butter ei kelvannut. Ajattelin tästä viisastuneena olla ajattelematta enää kenenkään ruokaongelmia; tästä lähin teen niitä ruokia ja leivon mitä haluan, paskat muista. Kakku oli oikein maukas, suolaista ja makeaa, suklaista ja mehevää. Ja sain haravoitua isot määrät lehtiä nurtsilta ja kukkapenkeistä. Viikossa ehtii tapahtua vaikka ja mitä...

Nurin kävelyllä ja mökkiviikonloppu

Pitkästä aikaa olimme viikonloppuna mökillä, kun kolme viikonloppua tuli oltua kotona. Miehellä on ollut menoja ja flunssaa, eikä liukkaat kelit ja viileä ilma ole houkutelleet maalle. Siellä ei oikein ole mitään tekemistä, kun ulkonakaan ei oikein viitsi olla. Sitä paitsi olen tehnyt koulujuttuja ja lukenut tentteihin. Himassa on koulujuttujen tekeminen jotenkin helpompaa, ja koska niitä yrittää välillä välttää, niin voi paeta niitä kotiaskareiden pariin. Tänäänkin pesin kaksi ikkunaa, kun ei millään meinannut hotsittaa analyysin kirjoittaminen. En varmaan ikinä en ole pessyt ikkunoita maaliskuussa! Lisäksi pesin roskiskaapin ja putsasin uunin. Opiskelu on ihan mahtavaa!!

Männä viikolla kävin naapurin rouvan kanssa aamulenkillä, ja olin just edellisenä iltana ottanut Kuoma-kengistä liukuesteet pois. No eiköhän yöllä ollut pakkasta ja me vedettiin molemmat nurin samanaikaisesti peilijääksi muuttuneessa lätäkössä. Multa lähti untuvat livohkaan takin persauksista ja hihasta, kun hiekoitussepeli viilsi kankaan rikki. Viilsi myös vasemman kyynärpään, mikä nyt ei ollut niin paha kuin naapurin rouvalla, joka kaatui häntäluun päälle.


Molemmat maattiin kävelytiellä ja naurettiin. Koirat olivat ihan ihmeissään tapahtuneesta, ja yksi pyöräilijäkin pysähtyi ja kyseli että onko kaikki ok. No ei tavallaan ollut, kun ensin piti koota itsensä varovasti ja tarkistaa vahingot. Kun lopulta saimme itsemme pystyyn, piti olla varovainen ettei kaaduta uudelleen. Tämä jälkeen piti varoittaa muita kulkijoita, että he eivät mene liukastumaan. Onneksi siihen tuli yksi lähellä asuva koiranulkoiluttaja, joka lupasi hakea hiekkaa ja hiekoittaa liukkaan kohdan. Varmuuden vuoksi laitoin liukuesteet takaisin kenkiin. Vaikka en lyönyt päätä maahan, ja tulin kyynärä edellä maahan, niska jysähti seuraavana päivänä iskusta. Tietenkin kyynärpäähän tuli haavojen lisäksi mustelma, eli vähällä selvittiin. Olen kaatunut kolme kertaa tänä talvena, joista kaksi oli liukastumisia, ja yksi kengännauhoihin kompastuminen. Worst and most slippery winter ever!

Joutsenet, kurjet ja hanhet olivat saapuneet Karkkilaan jo kolme viikkoa sitten. Mitä ihmettä ne syö, kun järvi on jäässä? Mutta kuulemma kiurutkin, eli leivoset, ovat tulleet, joten kesään on enää kuukausi. Ei haittaa ollenkaan pitenevät päivät ja lämpenevä ilma. Koirakin on ihan hiekkainen jatkuvasti, minkä takia pitää imuroida koko ajan.

Ryhmätyöryhmäni tulee ehkä meille lauantaina tekemään tehtäviä, ja sen takia on ollut pikku pakko vähän siistiä meidän lukaalia. Vähän tuppaa jäämään romukasat nurkkiin ja "kierrätettävät" vempaimet ruokahuoneen tasolle. Mutta onneksi tapaan yhden ystävän huomenna lounaan merkeissä, ja saan parit lasten taulut vietyä hänen pojalleen. Pihakirppis tai swap olis mahtava juttu, niin saisi kamat kiertoon. Kirppis kun ei oikein ollut mun juttu...

Koulupäivät takana - tältä viikolta...

Hirveetä haipakkaa tullut vedettyä koulun kanssa; Power Point -esityksen tekeminen vei koko viikonlopun, sit koulussa maanantaina 9 tuntia ja tiistaina 12 tuntia, yksi koe ja paljon asiaa. Tänään oli pakko hoitaa rästiin jääneitä asioita eli pyykinpesua, kaupassa käymistä ja normaalia siivousta ja kodin järjestelyä (vaikka poissa ollessani tapahtuu asioita, siivous jotenkin jää mulle...). Kello on kaksi iltapäivällä ja mä olen ihan puhki!

Mieheni kysyi että olenko menossa Jumboon tai jonnekin mistä voisi löytyä helmenharmaa kravatti viralliseen iltatilaisuuteen. Ajattelin yhdistää Jumbon Prisman ja krakan etsimisen. Samalla päätin palauttaa yhdet Dressmanista miehelleni jo syksyllä ostamat verkkarit, koska hän vetäisi ne jalkaa nyt ensimmäistä kertaa ja kangas repesi taskun ja vyötärökaistaleen välistä. Joo, mä todella ostan miehelleni verkkareita, t-paitoja, sukkia ja kalsareita, koska hän ei yksinkertaisesti pidä kaupoilla käymisestä! Enhän minäkään varsinaisesti nauti miesten vaatteita ostaessani, mutta ei se mulle ole mikään ongelma... Anyhow, mä etsin sitä krakaa Dressmanista ja kysyin että mitä näille housuille voisi tehdä, kun ei ole edes kuittia. Hyvä oli vastaanotto, sillä sain uudet tilalle! Samalla ostin kolme krakaa kahden hinnalla, eikä yksikään ollut helmenharmaa- ne oli loppu. Mutta kannattaa palvella asiakasta asiallisesti, niin tulee lisää kauppaa! Oli muuten nuori, oikein miellyttävä mies.

No sit jatkoin helmen kalastusta, ja menin Petrifuniin. Sieltä löytyi kaksi vaihtoehtoa ja yritin kysellä mieheltä kuvan kera tekstarilla ja soittamalla perään, että kumman otan. Eihän se pystynyt vastaamaan ja virolainen myyjätär oli normaalin epäpalvelualtis ja tympeä, ja päätin että sieltä en osta mitään. Ostin lopulta krakan Stockalta, missä se oli halvempi ja palvelu oli miellyttävämpää, kuin Petrifunilla. Silloin myös päätin, että jos myyjänä on epäystävällinen virolainen, en osta häneltä mitään. Mä olen niiiiin kyllästynyt heidän tapaansa käsitellä asiakasta, että äänestän jaloillani. Tasapuolisuuden nimissä teen saman suomalaisten ja muiden kansallisuuksienkin kanssa.

Ja koska olin niin hurjan reipas ja tehokas tänään, palkitsin itseni 20 tulppaanilla!

Huomenna jatkuu yhden ryhmätyön tekeminen; yritysturvallisuuden Potentiaalisten Ongelmien Analyysi, eli POA. Siinä listataan kaikki riskit ja mahdolliset ongelmat meidän kohdeyrityksestä. Samasta yrityksestä tehdään myös riskienkartoitusprojekti, projektisuunnitelma on jo tehty ja palautettu, ja tietenkin kirjoitetaan vähintään 30 sivua tekstiä tutkimusmetodeista, riskien analysoinneista sekä parannusehdotuksista. Samaan aikaan pitää tietenkin tehdä muutama taloustieteen verkkotehtävä, viestinnän 4 kirjoitustehtävää, lukea rikoksentorjunnan, yritysturvallisuuden ja yritysjuridiikan tentteihin. Että silleen...

Voi hyvät hyssykät!

Vaikka arvasin että opiskeleminen voi olla aluksi vaikeaa ja menee hetki ennen kuin siihen pääsee mukaan, en kuitenkaan osannut odottaa tällaista kaaosta. Siis kaaos on mun päässä! Koulussa on oikein mukavaa, olen päässyt mukavaan tiimiin ja ensimmäiset tiimitehtävätkin on tehty, palautettu ja opettaja niitä kehui. Lisäksi olen tehnyt verkkotenttejä liiketaloudesta, paljon matikan tehtäviä, muutamia matematiikan harjoituskokeita, oppimistehtäviä ja päiväkirjoja ties kuinka monesta aineesta. Vielä pitäisi tehdä ammatillinen profiili jollekin nettisivulle, sopia henkilökohtaisen opintosuunnitelman tapaaminen, väkertää tiimin kanssa yksi video ja pari analyysiä sekä tietenkin suunnitella ja tehdä kooste enimmäisestä harjoittelusta, minkä saan tehdä edellisestä työstäni takautuvasti. On vain aloittamista vaille valmis!

Siis miten jengi ehtii tehdä tehtävät työn ohessa, kun mulla menee kaikki liikenevä aika lukemiseen ja tehtäviin? Uskon vakaasti että tilanne helpottuu, kun kaikki järjestelmät tulevat tutuiksi, alkaa ymmärtää mitä opettajat vaativat ja miten pitää vastata tenteissä, sekä kunhan saan opiskelurytmin kohdilleen. On pahasti jäänyt kaikenlainen (turha) siivoaminen, pyykinpesu ja telkkarin katsominen. Viime viikonloppuna ei edes menty mökille, että saan paremmin opiskeltua. Onhan mökillä nettiyhteys ja kirjoja pystyy lukemaan kuten himassakin, mutta jotenkin se tuntui helpommalta kotoa käsin.

Oltiinhan me onneksi mökillä

hiihtolomalla ja pääsin jopa hiihtelemään. Jumppaope teki lupaamansa saliohjelmat ja olen jopa saanut väännettyä itseni salille kerran pari viikossa. Kävin jopa viikonloppuna salilla, kun ei menty möksälle. Kotijumppaa olen myös ahkeroinut pari kertaa viikossa- hyvä mä!

Mutta oikeasti; kaikki aikaa kuluu opiskellessa, tiimikaverien kanssa tehtäviä tehdessä, koulussa olen vain joka toinen viikko 2 päivää ja loppuaikana yritän jumpata. Iltaisin olen niin väsynyt että kaadun sänkyyn, ja aivot on ihan jatkuvasti ylikierroksilla. Silti tykkään tästä!

Uuden alussa?

Koska on jo helmikuu, paistoin juuri pakastimesta löytyneestä piparilevyjä, jotta voin murskata sitä runebergintorttutaikinan sekaan. Viime joulu oli siis ensimmäinen joulu jolloin tein itse piparitaikinaa- vieläpä gluteenitonta, jotta miehen siskokin voi niitä syödä. Tuli sen verran iso satsi, että sitä jäi pakastimeen. Nyt oli oiva hetki käyttää se, ettei se jää sinne loppuvuodeksi täyttämään muutenkin pientä ja täyteen ahdettua pakastinta... Ihan ihmeissäni olen tällaisesta tarmokkuudesta ja innosta! Ehkä eilinen kaksitoistatuntinen (!) koulupäivä ennemmin  stimuloi kuin väsyttää!

Otin viime viikolla yhteyttä jumppaopeeni, ja pyysin häntä laatimaan minulle saliohjelman. Aion aluksi käydä Myyrmäen urheilutalolla naapurini kanssa, ja sen jälkeen mietimme vaihdammeko salia. Otan 10 kerran lipun mikä maksaa 55€, mikä olisi ihan kohtuullista, jos kävisi salin jälkeen uimassa. Minä en pidä märästä ja kylmästä, joten uimahalli ei vaan ole mun juttu. Salilla kävin jo kahdesti ihan kertamaksulla (6,50€) ja se tuntui ihan mahtavalta. Totesin kuitenkin heti alkumetreillä, että tarvitsen kunnon saliohjelman, sillä muuten treenaamisesta ei tule lopulta oikein lasta eikä p...

Sithän menin kaatumaan eikä treeneistä ei olisi tullut yhtään mitään. Nyt alkaa kipu hellittämään, ja pikkuhiljaa voisin vääntäytyä "puntteja nostelemaan". Onhan mulla himassakin kaikkia välineitä kuten kahvakuulaa, jumppapalloa, kuminauhaa ja jumppamattoa, mutta itseni tuntien tarvitsisin siihenkin ohjelman- ja orjapiiskurin! Taidan olla vain kertakaikkisen laiska, että himassa jopa mieluummin siivoan tai pyykkään, kuin jumppaan- enkä todellakaan tykkää siivoamisesta! No, ei hoppu hyväks, sillä just äsken aivastin ja rintakehään sattui edelleen. Toivottavasti mikään ei ole oikeasti rikki...

Tein tänään koko päivän matematiikkaa; polynomeja ja yhtälöitä. Yhdeksästä puoli neljään, minkä jälkeen pää alkoi olla jo niin puhki että lopulta tein virheitä helpoissa yhteen ja vähennyslaskuissa. Nyt läksyt on tehty, sisäistetty ja osattu. Katsotaan osaanko vielä viikon päästä- hah! Edelleen matikka on musta kivaa, kun sen on sisäistänyt. Jos jokin asia ei osu ja uppoa, sen päälle on ihan turha opetella uutta. Uskomatonta että jotkin asiat todella kolahtaa vasta nyt kohdilleen, vaikka samoja juttuja tuli työstettyä lukiossa ja yläasteella. Nyt vasta ymmärrän miksi jokin lasketaan kuten lasketaan. Ihania ahaa-elämyksiä- kerta kaikkiaan!

Päivän ilahdutukseksi iltaruskoa toissa viikonlopulta. Viime viikonloppu oli harmaa ja liukas, eikä revontulia voinut nähdä, vaikka olivat niitä oikein hehkuttaneet näkyvän etelässäkin. Ehkä pilvien takana joo. Niinhän se aurinkokin paistoi viikonloppuna- pilvien ja sumun takana! :)

Kun olisi saanut luodin luotiliiviin

Kannattaa sitoa kengännauhat, ettei kompastu kuten minä sunnuntaina. Raahasin rikkinäistä keittiöntuolia mökillä kokkoon, kun astuin huonosti solmittuihin kengännauhoihin. Vasemmassa kainalossa oli tuolin istuinlevy ja etujalkahaarukka. Oikeassa kädessä oli loput tuolista, eli selkänoja-takajalat-istuimen sivut-hässäkkä. Nurin mennessäni kaaduin vasemmalle, eli suoraan etuhaarukan toisen jalan päälle. Vieläkin pahempaa jälkeä olisi voinut tulla siitä toisesta vaihtoehdosta, selkänoja-hässäkässä oli terävämpiä osia. Lopputuloksena etujalasta on nyrkinkokoinen mustelma vasemmassa rinnassa. Koko rintakehä edestä ja takaa on ihan hiton kipeä, enemmän toki vasemmalta puolelta- ihan kuin sydämestä olisi ottanut. Pahin kipu on jo hellittänyt, mutta yskiminen ja aivastaminen sattuu edelleen. Kaupassa käydessäni huomasin että ostoskärryn kääntäminen kurveissa on todella haastavaa. Paikoitellen nauraminenkin teki sen verran kipeää, että yritin ajatella vähemmän naurattavia ajatuksia. Revi siitä sit positiivisuutta...

Välitön tunne oli ehkä saman kaltainen kun saa osuman luotiliiviin- taju lähtee, sattuu saatanasti, mutta ei kuole. Kyllä mä tajuissani pysyin, mutta olihan se melkoinen tärsky. Luotiliiviin osuman saaneet voi olla asiasta eri mieltä, mutta toivon että en joudu kokemaan tätä uudelleen.

Täytyy sanoa etten olisi ikinä uskonut laittavani nettiin tissikuvaa- ainakaan omasta tissistä. Nyt sekin on sit tehty :).

No johan on...

Perhana, eihän se mun ihana uusi kone sit pelittänyt kelvollisesti, joten jouduin palauttamaan sen verkkokauppaan. Eivät juurikaan kyselleet, katsoivat vain että tarvittavat lisukkeet, eli laturi, oli mukana, eikä esim. näyttö ollut rikki. Ja uutta konetta peliin. Nyt olen asentanut itselleni jo toisen koneen uusine officeineen ja muine tarvittavine softineen. Kummasti homma kävi tällä kertaa helpommin, kerran sen tehneenä, ja kun käytössä oli toimiva näppäimistö. Edelleen ihmettelen mun asennetta ja ajatuksen kulkua, kun epäilen aina ensin itseäni. Jos saisin sellaisen itseluottamuksen hankittua, että voisin uskoa että voin oikeasti osata jotain, eikä aina tarvitse epäillä omaa kirjoitustaitoa, näkökykyä tai ymmärrystä, olisin ehkä onnellisempi. Mut nyt mä olen ihan älyttömän onnellinen!

Olin tiistaina sekä ruotsin että englannin tasokokeissa. Ihan perussanastoa, ei mitään liian kummalista, tosin enkussa oli pari tuntematonta sanaa! Lopputulema oli että ruotsin pisteet olivat 43/50 ja enkun 40/50, eli molemmat meni kirkkaasti läpi. Huom- ruotsi meni läpi paljon selkeämmin, kun siinä hyväksytyn raja oli 25/50 kun enkussa se oli 30/50. Ja englantia mä kuitenkin olen käyttänyt paaaaaljon enemmän, sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Monet meikäläisistä jäi rajan tietämään ja aika moni reputti ruotsin. Silti mä jännitin etten pääse kummastakaan läpi- miksi?? Vastatessa jo tiesin että monet kysymykset/vaihtoehdot oli helppoja, ja tunsin jonkin asteista varmuutta, mutta silti pelkäsin etten pääse niistä läpi. Kait se kumpuaa jostain kaukaa.

Oppilaskunnan porukat, eli pari nuorta porvoolaista lähihoitajaopiskelijaa, kävivät esittäytymässä  ja mainostamassa baarikiertueita ja oppilasjuhlia auditoriossa ja meidän turva-ryhmä meinas hiiltyä kun esittelyn lopuksi otettiin yhteiskuva lupaa kysymättä. Koska meidän ryhmässä on supotyyppejä ja poliiseja ihan merkittävä osuus, he kääntyivät samantein pois kamerasta, mikä on mullekin luontainen reaktio! Ehkä olen todellakin ollut väärällä alalla? Muiden reaktiot on toki ymmärrettäviä kun heillä on turvakieltoja ja eivät muutenkaan hengaa facebookissa tai muualla somessa, ettei ammatti paljastu ja vaikkapa perhe joudu vaaraan. Minusta se on ihan älyttömän jännää ja olen niin onnellinen kun mä pääsin ryhmätyöryhmään, missä on yksi poliisi!

Ilmoittauduin rikoksentorjunta kurssille, ja oon ihan intopinkeenä aiheesta. Tietenkin pelkään että joudun tekemään ihan hitokseen töitä kun muilla on niin paljon enemmän osaamista ja kokemusta alasta. Eihän se mitään rakettitiedettä voi olla, jos niin monet ihmiset tekevät sitä työkseen. Omat rikoskokemukset pohjautuu kotimaisiin rikosdekkareihin, joita olen vuoden sisällä lukenut melkoisen paljon, ihan vahingossa. Kaipa se on ollut jotain johdatusta. Sitäkin olen pohtinut, että mistä tulee voimakas viehättyneisyyteni siniseen väriin, ja eritoten tummansiniseen? Ehkäpä minussa asuu pieni poliisi? Voi tosin olla että kaikki poliisit ei pidä sinisestä... :)

Intoa, ylpeyttä ja lievää noloutta!

Koska olen tuleva opiskelija (ai kauheeta, mun mieheni voi sanoa "seukkaavansa" opiskelijatyttösen kanssa!), jouduin ostamaan itselleni ensimmäisen ihan uuden oman tietokoneen (ideapad läppäri), minkä mieheni tosin minulle verkkokaupasta valitsi. Hain sen ihan itse, asensin siihen officen itse ja sain jopa kaikki tarpeelliset härpäkkeet toimimaan ihka itse; kuten gmailin, blogin, muutamat tarpeelliset favoritit sekä google driven, joten puhelista saa kuvat nyt ihan hiton helposti vaikkapa tähän blogiin. Ja hei tietenkin personoin koneen ulkoasun liimaamalla siihen muutaman sydäntarran! A vot!

Mä oon niin onnellinen, vaikka alku oli vähän hankalaa; kaikki näppäimet eivät nimittäin toimineet. Ihmettelin kun yritin kirjautua meidän verkkoon ja kone pyytää tietenkin suojatun verkon salasanaa. No, ihan kaikki näppäimet kun ei toimi, eikä kone tietenkään näytä mitä kirjoitan, epäilen tietenkin ensimmäiseksi että joko muisti pätkii pahasti tai sormet eivät osu kohdilleen- kumpikaan oireista ei ennusta hyvää! Sitten huomaan että kun painan ykköstä tai huutomerkkiä, salasanaan ei tule palleroa (kun kirjoittaa yhden merkin, niin tulee pallero, ettei salasanaa näe, eikö pallero ole hyvä termi?). Lopulta otin käyttöön näyttönäppiksen, minkä avulla sain lopulta kirjauduttua verkkoon ja asennettua ohjelmat. Olin mielestäni hirveän ovela, kun vahingossa löysin tällaisen toimivan ratkaisun.

Kuitenkin aloin pohdiskella että mitä helvettiä teen uudella koneella, minkä näppis ei toimi? Miten kirjoitan koulujuttuja ilman a-kirjainta? Käytänkö aina näytön näppistä, vaikka hankin läppärin just näppiksen takia? Ei kovin kätevää... Kaivoin esiin post-it-sovelluksen ja kokeilin mitkä näppäimet ei toimi; §,1, tab, q, w, a, <, capslock. Ne ei todellakaan toimi! Jopa joululomalla oleva nuorempi poikani tuli asiaa todistamaan. Siispä soitan Verkkokaupan huolto-/ palautusnumeroon. Samalla kun esitän ongelmaani hieman epäröiden, painelen niitä näppäimiä vähän kovemmin kuin painottaen ärtymystäni, post-itille alkaa ilmestyä puuttuvia kirjaimia. Voi herranisä että voi nolottaa! Siinä sit selittelen että nythän näppäimet toimiikin ja pahoittelen turhaa yhteydenottoa. Huoltotyyppi sanoo vaan (ei yhtään alentuvaan sävyyn): "Hienoa jos näppäimet toimii, niissä voi joskus olla jotain häikkää ja jos tulee muita ongelmia niin ota uudelleen yhteyttä". Kovasti kiittelin että hirveän hyvä huolto ja asiakaspalvelu heillä on kun näin etänä saavat ongelmat katoamaan... Sitä nolouden määrää!

No nyt kone toimii, näppäimet toimii ja suurin osa noloudestakin on unohtunut. Päällimmäisenä fiiliksenä on se että MÄ sain koneen itse asennettua. Meillä nää kaikki tekniset hommat ovat olleet mieheni kontolla, ja pelkäsin että en osaa/uskalla enää tehdä mitään tietsikoihin liittyen. Näköjään ei tarvitse olla IT-guru. Mun eka kone- ehkä mä nukun sen vieressä!!! Sydämiä ja kaikkee...