Mistä repisin positiivisuutta?

Varoitus: nyt tulee pelkkää negaa- positiivisuudesta ei tietoakaan!!!!

Kaksiajakoiset fiilarit; toiset yyteet tänä vuonna takana ja työt jatkuu, mutta sain ehkäpä alennuksen. Tai ei sitä mulle niin myyty, mutta niin kaikki sen ymmärtää. Mitä väliä mitä muut on mieltä, jos ne ei tiedä totuutta? Melkein toivoin että saisin kenkää!!! Ja minä olen sitä mieltä että meidän business on ihan huippu- jos osattais tehdä oikeita asioita ja keskittyä olennaiseen.
Viikon olen itkeskellyt töissä, kun on niin paha fiilis; kolleegan vuokratyösopimus ei jatku, mä alan tekemään hänen hommiaan, pari tyyppiä vaihtaa osastoa, ja se viimeinenkin työn ilo lähtee. Periaatteessa on aina hyvä oppia jotain uutta, mutta mutta... Ihminen on niin kummallinen otus, että vaikka pää sanoisi että kaikki on ok, jokin sisällä sanoo että ei ole ok, ni silloin ei vaan ole ok fiilis! Esimiehenä nuori insinööri, joka on oikeasti kiva ja hänestä tulee hyvä esimies- joskus. Mua on opettanut töihin meidän kesätyöntekijä, nykyinen osa-aikainen inssiopiskelija. Mulla ei ole hajuakaan punaisesta langasta, mitä uuden osaston toimenkuvaan kuuluu ja mitä kaikkea mä tulisin tekemään. Tiedän että saan uuden kolleegan, mutta miten hänen kanssaan työt jaetaan ja mitä kaikkea osaston hommiin edes kuuluu, on mysteeri. Koska itkusta ei tullut loppua, menin käymään työterveydenhoitajalla ja hän varasi mulle ajan lekuriin- akuutti stressireaktio on diagnoosi ja loppu viikko saikkua. Nyt olen niiiiiiiin poissa tolaltani etten tiedä mitä tekisin. Katsoin eilen modern familyn koko vitos kauden, ja se vähän auttoi. Mutta mitä v-ttua mä teen? Mä olen niin heikko ihminen, että en varmaan enää sopeudu työelämään. Olisko muualla asiat paremmin? Ottaisko kukaan mua töihin? Opinko uutta?

Meidän firmassa on ollut tapana että insinööri palkitaan hyvästä työstä tekemällä hänestä esimies. Insinööri joutuu kiitokseksi tekemään asioita missä hän ei ole ehkä parhaimmillaan, ei pysty keskittymään siihen missä hän oikeasti on hyvä, eikä kukaan ole onnellinen; ei esimies eikä alaiset. Melkoinen kiitos! Mutta näin homma on mennyt jo vuosikymmeniä. Ja tässä ollaan; päin persettä menee, kun on paskat esimiehet, sähelletään vaan, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja koko ajan on pelko persiissä että OMA työpaikka menee. Eli kukaan ei uskalla ehdottaa muutosta tai kyseenalaistaa päätöksiä, koska silloin joutuu silmätikuksi ja saa lähteä seuraavissa yyteissä. Vaikka jengi pääsääntöisesti haluaisi tehdä työnsä hyvin ja oikeasti ajattelisi firman parasta. Ne etenee, jotka eivät kyseenalaista, tottelevat esimiehiä kiltisti ja kritisoimatta. Tietenkin unohtaen alaisten hyvinvoinnin ja firman edun- oma etu edellä mennään! Ja nyt huomataan että ei se insinöörikään osaa kaikkea, esim. johtaa yritystä tai olla hyvä esimies, tai edes välttävä. Nope!!! Eikä yksikään päällikkö ole saanut potkuja, vaikka tulos on pikään ollut surkea. Nyt voisi ottaa oppia suomalaisesta futiksesta- no, ei valkkujen vaihtaminen toisaalta ole saanut muutosta sielläkään aikaiseksi.

Voitteko kuvitella että hr-täti meilasi kaikille että vielä ehtii vastata henkilöstökyselyyn, vastatkaa nyt heti ettei unohdu! Seuraavalla viikolla ilmoitetaan YT:stä. Tarkoitus siis ei todellakaan ole kuunnella henkilöstöä, vaan saada hyvät pointsit yritysten välisissä lukemissa- pointsit ENNEN ikäviä uutisia. Mitään ei oikeasti aiota tehdä, excelistä katsotaan missä voidaan säästää ja kritiikkiä esittävistä ihmisistä halutaan eroon- heitä ei haluta kuunnella, koska he levittävät negaa ja tuovat ikäviä asioita esiin, ja joku jonka olisi pitänyt muuttaa asioita jo kauan sitten, joutuu huonoon valoon. Excel-management on juuri se mitä meillä harrastetaan. Joku ottaa erpistä jollain haulla jotain lukuja, ja tekevät sen pohjalta päätöksiä, että missä olisi suurimmat säästökohteet. Jos piälliköt ymmärtäisivät edes että miten luvut on koostettu. Siitä paskasta erpistä, mikä meinaa hajota hetkellä millä hyvänsä. Siitä erpistä minkä perustiedot on ihan perseestä ja mitä on parsittu kasaan niin monella z-taululla, että kukaan ei enää tiedä mitä siellä tapahtuu. Siitä samasta erpistä mitä ei koskaan olisi pitänyt ottaa käyttöön, mutta kun joku sai siitäkin hyvät bonarit. Sit olikin helppo häippästä kuvioista avoautolla!

Tätä siis on nykyinen työelämä. Joku edelleen ihmettelee miksi menee huonosti! Ei sit insinöörit ihan kaikkea osaakaan; koska nyt taas on otettu käyttöön konsultit! Joku ulkopuolinen tulee "tutustumaan" tilanteeseen- arvatenkin huisin edullisesti- muutamaksi päiväksi, ja kertoo missä voidaan säästää. Ei ole kovin luottavainen olo... Enkä mä ole sitä mieltä että insinöörit olis huonoja, he eivät vaan välttämättä osaa kaikkea! Monikulttuurisuudesta keskustellaan mediassa paljon, joten ehkä moniosaamista tai monikoulutuksellisuutta tulisi miettiä ja ottaa käyttöön paremmin, ajan hengessä. Eihän sairaalassakaan ole pelkkiä lääkäreitä töissä; eri hommiin tarvitaan erilaisia koulutuksia, erilaista osaamista ja erilaisia ihmisiä. Meillä halutaan sama koulutus lääkäreille ja hoitajille. Ja sit ihmetellään kun hoitaja haluaakin edetä urallaan, tai ei ole tyytyväinentyöhönsä ja palkkaansa, kun kykyä olisi muuhunkin! Mitenkään nostamatta lääkäreitä hoitajia ylemmäksi tai päinvastoin. Tarkoitan vain että ihmisillä on erilaisia taipumuksia, osaamis- ja kiinnostuskohteita, ja ne tulisi ottaa käyttöön laajemmin. Joskus ei-insinöörikin voisi tehdä sellaisia hommia, mihin perinteisesti vaaditaan insinöörin tutkintoa.

No, mä alan rustaamaan työhakemusta ja cv:tä ja pohdin et mikä musta vois tulla isona. Vai lähtisinkö vielä opiskelemaan jotain ihan muuta?
Eilen mun pomo soitti että mun kolleega, jonka soppari irtisanottiin just ennen joulua, saisikin nyt jatkaa toisessa tulosyksikössä. Vaikka hän työsopimus juuri sen takia purettiin, kun hänelle ei ole töitä ja kaikki vuokrasopparit lopetetaan. Ei ole töitä ja sit onkin. Täh? Kylläpä on luottamusta herättävää!

Juhannus Karkkilassa

Juhannustori on nyt hoidettu, siis palvikinkku, kalat, perunat ja mansikat ostettu. No, oikeasti anoppi osti kaiken muun ja minä vaan kinkun. Mutta hoidin loput kaupasta, eli ollaan ehkä suht sujut. Sain myös neljä lobeliaa, mitkä istutin kahteen uuteen ruukkuun pelargonioiden kanssa. Ne sain jo äitienpäivänä, mutta en keksinyt niille hyvää istutuspaikkaa. Mietin rakentavani laudasta istutusastian, mikä lie kukkaruukku se nyt olisikaan ollut? No, käsisahalla ei jaksa sahata, ja sirkkelin kaivaminen varastosta oli liian vaivalloista. Rihmakauppa (Prisma) sai muoviruukuista (tummanharmaat) rahnat. Ja hyvä niin! Helpommalla pääsin, ovat kevyet ja helppo varastoida. Eikä haittaa vaikka jäisivät talveksi terassille, eivät halkea. Jumankauta oon laiskistunut... 😃

Ruoaksi tänään sisäfilettä (Suomalaista, yli kaksi kiloa), itsetehtyjä lohkoperunoita (Rosamundasta) ja pippurikastiketta (miehen tekemää). Lisäksi salaattia (itse salaatti omasta- siis anopin maasta) ja jälkkäriksi mutakakkua, suomalaisia mansikoita ja jäätelöä. Pari pulloa skumppaa ja 3 l punkkua. Huomenna savustettua lohta ja uusia Loimaan Siiklejä. Ja sunnuntaina stugmat (mökkiruokaa); perunaa, silliä, kinkkua, makkaraa, keitettyjä munia ja kaikkea mitä kaapista löytyy tai on jäänyt yli edellisiltä päiviltä. Mitään muuta ei näköjään ole mielessä kuin ruoka! No, sehän on vaan ihanaa- syöminen!

Vähän keli on ankea, mutta siitä johtuen tuli ainakin nukuttua tarpeeksi. Mä simahdin eilen kuuden jälkeen ja lopulta nukuin koko yön. Anoppi herätti aamulla yhdeksän maissa kyselemällä että mennäänkö torille. Josko olisin saanut kuitattua univelkoja viikolta. Vähän taitaa olla taisteluväsymystä näin loman lähetessä? Onhan tässä tehty töitä vuoden verran, ja lomaan on vielä kaksi viikkoa. Mutta kyllä loma tulisjo nyt tarpeeseen. Onneks töissä on mukavaa ja ensi viikolla menään after workille tyttöjen kansa ja sitä kannattaa odottaa! Kolleegoita jää lomille joka viikko, mut onneks mun ruokaseura on edelleen läsnä. Kävin meidän osaston poikien (ehkä ne on miehiä) kanssa syömässä ja jotenkin ne oli ihan jäyhiä. Ihan kivaa on välillä käydä eri porukassa syömässä, mutta olis kiva ettei he jännittäisi niin kovasti. Kuulemma eivät yleensä syö naisseurassa. Onkohan se syy vai seuraus?

Mut nyt otan alkoholittoman oluen ja bongailen lintuja. Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti!!!!

Kiireet on ohi?

Siis niin paljon on tapahtunut sitten toukokuun alun; vanhempi poika sai lakin ja järjestimme hänelle juhlat, nuorempi rontti pääsi kutoselta yläkouluun, eli uuteen kouluun- bussimatkan päähän, myrkkysienikausi on ohi ja mitäs muuta? No, oliks tossa nyt kaikki? Juhlat oli ihanat, kerrankin koti oli siisti, todella siisti, ikkunat ja lattiat pesty, hyllyistä pyyhitty pölyt, nuoremmalle ostin maton kun edellinen mureni joskus talvella vanhuuttaan (mikään ei kestä- oikeesti), vanhemmalle tein verhot vanhojen tilalle, mitkä taisi lähteä jo pari vuotta sitten. Kerrankin oli kaikki puhtat vaatteet lajiteltu ja kaapitettu, ja muutenkin inventoitu turhaa kamaa roskikseen ja osa kellariin. Todellakin, se hiton kuntopyörä on pyöräkellarissa ja siinä on lappu 'väliaikaissäilytyksessä juhlien takia, mutta saa viedä'. Enpä ole muistanut käydä katsomassa olisko joku sen vienyt... Ei kukaan tarvitsisi kuntopyörää? Hyvä vehje se on, ostin sen kolleegalta viidellä kympillä kun menin polvileikkaukseen ja se oli oiva värkki kuntoutuksessa. Jopa esikoinen sillä ajeli. Sit se oli vaatetelineenä partsilla, reppana palelemassa. Nyt sais ilmaiseks jos hakis...

Samalla löysimme sen kylmäkellarin taloyhtiöstä- tai siis olihan se siellä ollut ja oli sitä käytetty varastonakin, mutta kun jääkaappitila kävi pieneksi juhlia valmistellessa, se osoitti tarpeellisuutensa! Siellä on kuusi astetta kylmää! Ihan hiton kylmä siis. Sinne sain kakut (käly väänsi ihan mahtavat täytekakut), voileipäkakut (ne tein itse ja oli todella hyvät) sekä anopin tekemät piirakat (eri sortin suolaiset sekä mahtavan raparperipiirakka oman maan rapskuista!!!) ja tietenkin legendaarinen pastasalaatti, minkä ohjeen olen saanut vanhalta hyvältä ystävältäni (makaroonia, maustekurkkua, punasipulia, oltermannia kuutioina, basilikaa pari ruukullista, persiljaa yks nippu, sekä kastikkeeksi sekaan kermaviilin ja majoneesin sekoitus ja muutama rouhaus mustapippuria myllystä). Paranee yön yli ässehtiessään! Reseptiä jopa kyseltiin juhlissa!

Skumpat ja kivennäisvedet säilyivät (skumppaa piti vähän koemaistaa...) viinikaapissa, mitä ei yleensä käyteä. Sinne mahtui myös kakun jämät juhlien jälkeen. Muuten se rakkine pitää kamala meteliä, vaikka se on jo kertaalleen vaihdettu. Hyvää ei saa halvalla, ja turha sähköstä on maksaa kun ei niitä viinejä siellä ikinä ole. Joskus menee himassa pullo skumppaa, muuten punkkua vähän mökillä. Viinikaapin pitäisi olla iso, kaunis ja äänetön, sekä siihen tulisi ehdottomasti kuulua täyttöpalvelu! Varmaan sen saa ostaa a-butiikista... Saisikohan kuitenkaan?

No, kun kämppä siis oli siisti, ja kutsut itse väkerretty ja jopa lähetetty muutama viikko etukäteen, anoppi kyseli että onkos liputus tilattu taloyhtiöstä. Mitä -ttua mä mietin! Isäntä sit tilas liputuksen- hinta kohtuulliset 85€. Voi elämän kevät mä sanon! No, kyllä me niin ikkunasta katseltiin liehuvaa lippua ja muistettiin oiken asiasta mainita kaikille että katsokaas nyt liputusta, on ihan meidän ylioppilaan kunniaksi salkoon vedetty! Sukulaset varmaan piti mua ihan idioottina, mut ku muutenkin rahaa paloi kaikkeen ihan pirukseen, niin jotenkin se tuntui niin överiltä. Eihän sellainen mulla edes käynyt mielessä... Hassua! Sit aamulla piti mennä nuoremman kevätjuhliin kun he lauloivat koulun vanhimpina opettajille itse sanoittamiaan kiitos ja kumarrus- lauluja. Joillekin opettajille laulettiin niin ihanasti ja ylistävästi ja toisille ei niin ihanasti... Melkein tuli tippa linssiin. Oli kiva kun viimeisen kerran tarvitsee mennä kevätjuhliin. Tällä kerralla pääsin sentään istumaan, kun yleensä olen kurkkinut hikisenä jonkun takaa tai istunut ruokasalissa kuuntelemassa huonoa viedokuvaa, minkä ääni ja usein kuvakin pätkii jatkuvasti. Nyt sain nauttia viimeisen kerran! Isäntä meni vanhempiensa kanssa ylioppilasjuhlaan koululle, ja mä menin koristelemaan voileipäkakkuja ja tekemään loput valmisteluista.

Sit vieraita tuli jatkuvalla syötöllä, Allu skoolaili kakkien kanssa, ruusuja tuli ihan huisisti ja mä yritin jotenkin ehtiä edes vähän juttelemaan porukoiden kanssa. Onneks käly jeesasi skumppalasien pesemisessä, eihän niitä ollut ollenkaan tarpeeksi, vaikka olikin paljon. Astioita lainattiin anopilta ja laseja työkaverilta, muuten mentiin omilla seteillä. Ei ihan riitä astiatn yli 30 vieraan kestitsemiseen. Ja paperilautaset olis ollut ikävät, vaikka niitä on ihania ja jopa kestäviä. Kakut ja piiraat meni hyvin kaupaksi, ja niitä jäi ylikin. Seuraavan viikon ruoat olikin valmiina. Meinas ihan loppua kiinnostus piirakkaa ja pastasalaattia kohtaan, kun niitä tuli syötyä viikon verran. Ei osaa arvioida menekkiä kunharvoin järjestää juhlia! Ja sit ne oli ohi! Laitettiin ruoat kylmään ja osa mukaan ja poistuttiin mökille rauhoittumaan. Menikin pari yötä ennen kuin sai stressin pois. Vitsi ku mä en viihdy juhlien emäntänä. Mä en vaan osaa ottaa lunkisti ja osaa jutella luontevasti, vaikka ovat tyuttuja ja sukulaisia ja ihan todella mukavia ihmisiä. No, juhlakalu oli tyytyväinen ja anoppi kehui että hyvinhän se meni. Mä menin metsään....😅

Tässä oli tää meidän kevät, kaikki synttärit tuli vietettyä ohimennen, juhlat juhlittiin ja nyt alkaa jo kesäloma häämöttää.mökillä on tehty maisemointia; siirretty kunttaa ja istutettu tuijia saostuskentän peitteeksi ja ympärille. Sain turvekatolle uusia peittokasveja ja niitä olen kastellut ja karsinut heinää, vadelmia, horsmia ja kuusia katolta. Tarkoitus olis uusia katon kasvit matalammiksi ja olis kiva jos siellä ei kasvais puita... Kukkapenkit alkaa näyttää kesäisiltä ja hirveä hinku olis laittaa kaikkea uutta nättiä kasvamaan. Kirsikkapuu on ekaa kertaa reilusti kukassa! Kolme puuta ja yksi kukkii. No, josmst joskus toiste... Laitan kuvia jahka ehdin...

Pesänrakennusta

Kait se keväällä iskee. Pesänrakennus siis. Oli ihan pakko ostaa kukkia ruukkuihin mökille. Kaksi punasävyistä; toiseen tuli ihana pinkki neilikka (pink kiss) ja kaksi punavalkoista pelargoniaa, toiseen kaksi valkoista pelargoniaa ja neilikka. Viimeiseen sinisävyiseen laitoin sellainen lilan kellokukan, minkä tarkka nimi täytyy viel tarkistaa googlesta, sekä kaks pientä valko-lilaa orvokkia. Ne on nyt istutettu ja ovat niin niin nätit. Sain mieheltä samppanjan ja kasan punaisia ja valkoisia pelargonioita. Mä en ole mitenkään erityisesti ollut pelargonioiden fani, mutta nyt ostin niitä itsekin. Varmaan ensimmäistä kertaa. Anopille hain kolme onnenpensasta, forsythiaa. Aivan ihania, vähän kuten se mun ehdoton suosikki näsiä. Pitäis kirjoittaa nuo nimet isolla, mut en näytä jaksavan... 😂 Näsiä siis kukkii ensin ihanilla vaaleanpunaisilla ja huumaavasti tuoksuvilla kukilla keväällä ja tekee lehdet vasta sen jälkeen. Onnenpensas samoin, joten nyt lahjapensaat olivat hieman naheita, kun lehtiä ei vielä ollut ja suurin osa keltaisista kukista oli kukkinut valmiiksi. No, anoppi olisiitä huolimatta onnellinen ja puskat saavat ihanan paikan hänen puutarhassaan. Ja ensi keväänä on kukkaloistoa tiedossa.

Mun pesänrakennusvietti näkyy siis mökin laittamisena. Talvikamojen raivaamisesta se alkaa, jatkuu organisoimisena ja järjestelynä; laatikoita, naulakoita, säilytysjärjestelmiä ja muuta kamaa piilottavaa tekee mieli haalia. Tai tuunata. Tai vaan vaihtaa niiden järjestystä. Mökillä onalle 25 neliöä tilaa keittiölle, olkkarille, poikien huoneelle, sisältäen säilytyksen. Siis tilaa ei ole! Minkä takia kaikelle pitäö löytyä oma paikka ja jos esinettä/vaatetta ei tarvita kesällä, se pitää pakata, merkitä ja säilöä himan verkkokellariin. Siis mielellään niin, että sen löytää taas talveksi. Pitäis tehdä jokin arkistointiohjelma, mikä tulostaa tarran pussiin, nyssykkään tai laatikkoon, ja kertoo koordinaatit mihin se pitää laittaa ja sit seuraavalla kaudella sen saman paikan löytäisi systeemistä. Ihan ku verkkokellari olisi järjettömän kokoinen varasto-eitoki, mutta kauhee kaaos siellä vallitsee. Tarttis ulottaa järjestelyinto himaankin. Jos sais vaikka ikkunat pestyä... Heh. No, Allulle täytyy järjestää ylioppilasjuhlat, joten siivottava on. Jee, saan velvoittaa muitakin osallistumaan siivoamiseen, niinku ihan oikealla tarpeella, sen ymmärtää lapsikin että vieraita varten kannattaa siivota. Paitsi Wilhelm...

Saunan terassilla istuskelin ja seurasin hesarin lukemisen ohella lintujen puuhia. Västäräkkiurttu vokotteli naarasräkkiä tanssimalla ja haki sille lahjan, varmassn jotain ihquja ötököitä! Lopputulosta en nähnyt, mutta luultavasti kohta munitaan. Ja pihan reunassa on kauhea pajupöpelikköJamutta sehän on aivan loistava paikka bongata tirppoja. Siellä asuu laulurastaspariskunta ja uros vahtii koko ajan kun naaras kaivelee maasta ruokaa. Siis yllättävän kauniita sulavalinjaisia tirppoja ovat. Pesä on jossain ryteikön seassa, mikä on hyvä ottaen huomioon nää meidän nelijalkaiset tappokoneet. Ja suruvaippakin on havaittu. Ja haarapääsky! Kesä on virallisesti saapunut, jos kuu kiurusta, puolikuuta peipposesta jne pitää paikkansa. Ja miksei pitäisi? Sitä paitsi juuri kuulin käen kukkuvan! Viime kesänä oli hienoa kun sain seurata käkeä kiikarilla melko pitkään houkuttelemalla yhden lähelle kukkumalla itse- varmaan todella houkuttelevasti. Olenhan mä vähän tällainen käki... Joskus myös kännissä kuin käki. No ei kai ny sentään!

Melko hämmentävää istua auringon paisteessa ja bloggailla. Eihän tämä tabletin näyttö todellakaan sovellu tällaiseen kovin hyvin. Joko aurinko paistaa näyttöön ja heijastaa tai oma kuva näkyy koko ajan taustalla, mikä on häiritsevää. Jokin suoja tähän pitäisi saada... Teltta vaan ympärille. Vähän siinä kärsisi tämä idea auringosta... Kaikkea ei voi saada. Hitto, nyt harjoitellen kirjoittamaan vetämällä sormea näytöllä ja se toimii yllättävän hyvin. Kohta kukaan ei osaa kymmensormi järjestelmää tai yhdyssanoja. Oho, sen tää kirjoitti oikein!!!

Nyt kun vielä oppisin laittamaan kuvia blogiin. Kukaan ei liene täydellinen? Vielä!

Bongausta

Mahtava keli, vaikkakin vilpoisa, ellei satu olemaan tuulen suojassa jaauringon paisteessa. Kiikarit kourassa on tarkennettu punarintaan, hippiäiseen, peukaloiseen, silkkiuikkuun ja punatulkkupariin. Tietenkin peipot, kirjosiepot ja käpytikat on bongattu. Enenevässä määrin olen haikaillut tarkempaa kiikaria, hyvää kameraa tai jopa kaukoputkea! Ja kirjoittamisesta auringonpaisteessa ei todellakaan meinaa tulla mitään. Millään en viitsisi mennä sisälle... Taidan kohta suunnata koirien kanssa pöpelikköön. Korvasieniä on löytynyt hyvät rykelmät sekä omilta hoodeilta että muilta mailta. Eilensaimme nauttia vuoden ensimmäisen kastikkeen. Itse ryöppäsin ne ulkona. Extrakeittolevy ja vedenkeitin olivat suureksi avuksi ja nopeuttivat prosessia huomattavasti! Lievästi vainoharhaisena mä keitän myrkkysienet aina kolme kertaa, saavat kiehua vähintään viisi minuuttia väljässä vedessä, ja kun vaihdan veden, huuhtelen ne ainakin kolme kertaa ja ja puristan ne siivilässä mahdollisimman kuiviin. Ja sit taas uutta kiehuvaa vettä kattilaan ja menoks. Hyvä tuli ja maksakin toimii. Vai munuaisetko menis jos söisi gyromitriiniä? Se on korvasienten myrkky nimeltään.

Vaskijärven oma sääksi, eli kalasääski, Elvis ja parinsa Priscilla (no tiätty) ovat palanneet pohjoiseen pesimään. Elvaria on ovat kiusanneet jo varikset, lokit ja ruskosuohaukka. Kaikkea nekin joutuvat kestämään. Ja hitto et ihan pelottaa niiden puolesta ukkosella, josko salama osuu pesään, kun se on yksi korkeimmista männyistä lähistöllä. Ilmeisesti sen verran hyvin sijoitettu, että ei ole osunut. Hyvä niin. Monena vuonna on kuultu jälkikasvun ensin huutavan nälkäänsä ja myöhemmin saatu nähdä niiden harjoittelevan lentämistä loppukesästä. Iskä ja äiskä sukeltavat kalaa jatkuvasti pesueelle. Tai ilmeisesti aluksi iskä ja myöhemmin molemmat. Ei aina erota niitä toisistaan- ehdotan että Elvarille hankitaan sellainen hieno musta rasvaheitto, kuten esikuvallaan oli. Helpottais erottamista kummasti! Hauska sorsaepisodi tuli todistettua eieln, kun Minni ja Molly yritti saada palloa lammesta. Pallo kierteli virtauksen mukana ja pysyi poissa rannasta. Vesi lienee 5 asteista ja jopa Mollysta se tuntui liian kylmältä uimiseen. Ne juoksivat lampia ja puroja ympäri, menivät melkein kokonaan veteen, mutta kumpikaan ei ihan uskaltanut. Molemmat koirat olivat kylläkin aivan läpimärät, jos ei uimisesta, niin sateesta. No yhden hetken kun kumpikaan ei ulissut tai haukkunut pallolle, lampeen laskeutui sinisorsapariskunta. Ja saman tien lensi pois kun tappaja-Minni lähti jahtaamaan. Melko vikkelästi lähti sorsat lentoon ja Minni hyppi purojen yli kuin gaselli. Kummallinen virhearviointi sorsilta, että uskaltivat edes harkita
Meidän lampeen laskeutumista.

Nyt västäräkkipariskunta yrittää vihjata mulle, ett äkannattaisi mennä muualle saunan terassilta kirjoittelemaan. Niillä on pesä (taas) saunan seinustalla säilytyksessä olevien airojen päällä. Katsotaan että uskaltavatko mennä pesäänsä jos vaan istun tässä hiljaa. Harvemmin meuhkaan yksinäni muutoinkaan... Melko suvaitsevia ovat västäräkit olleet, monesti istuvat ihan lähellä, mutta toisaalta kauempana pesästä. Siinä se kiertelee ja heiluttelee pyrstöä rauhattomana ja katselee mua. Jonain vuonna jollain tirpalla, harmaasieppo se tais olla, oli pesä meidän mökin terassin lampun päällä. Välillä piti antaa niille rauha ja mennä tarkoituksella pois terdeltä, että saivat ruokittua poikaset. Onneks ne ei kauaa pesi! Ja onneks alkukesästä niillä on arkena aikaa olla rauhassa pesimässä. Koiria ne näyttää pelkäävän enemmän. Joo, ne voi ihan hyvin kiivetä pesään ja syödä munat. Peto kun peto!

Kaulushaikara puhaltelee taas pulloon. Missä hemmetissä se kuljettaa sitä pulloa? Olen mä sen pari kertaa nähnytkin. Kumman näköinen otus. Maastoutuu kuivaan heinikkoon täydellisesti ja on arka kuin mikä! Pitäisköhän viedä hurtat mettään? En jaksa kuunnella kun Pongo haukkuunaapiria ja Molly palloa. Ei voi olla pallohullumpaa hurttaa ku Molly.

Luonto kostaa...

Oikeesti, lähdin luontoon ja luonto tuli iholle! Koiran kanssa lenkkeily sattui, sain siis risusta silmään. Sattui pirusti enkä oikein tiennyt mitä edes tapahtui. Mutta näkisittepä sen risun... 😁 Luulin että se osui vain luomeen, mutta sit alkoi särky ja silma valui koko ajan. Hirveän vaikeata kävellä metsässä yhdellä silmällä. Siis jaloilla toki, mutta kun toinen slmä ei näe, maa on kauhean kaukana! Syvyysnäkö on yllättävän tärkeää vähänkään vaihtelevassa maastossa. Koska lauantai oli niin ihana, en edes ajatellut meneväni lääkäriin. Mutta kun sunnuntainakaan kipu ei hellittänyt, päätin lähteä tarkastuttamaan lasiaisen. Kello oli kymmenen tienoiilla ja soitin autosta (mieheni oli kuskina, kun ajaminen "yhdellä silmällä" on riskaabelia) silmäklinikalle. Soitin viisitoista kertaa (ensin oli varattu ja sit ei vastattu) ennen kuin sain ihmisen luurin päähän. Koska olen vandaali, minun tulisi hakeutua Peijakseen. No en hitto sikonut sinne mennä jonottamaan, joten etsin lähimmän avoinna olevan diacorin ja varasin ajan. Niin lyhyellä odotusajalla, että meni hillkulle että ehdin sinne ajoissa. Tikkurilan liikennevalot on ihan perseestä!

Samalla pohdin että teen kansalaisaloitteen auttavasta puhelimesta, mistä saisi heti tiedon minne minun pitää mennä hoitoon ja jos on jonoa, niin lähimmän yksityisen lääkärin vastaanottoakin voisi suositella. Uskon että jengi välttäisi turhaa jonottamista ja päivystysten kuormittamista. Ja jos noita veroja nyt kuitenkin maksetaan, niin saisi rahoille edes jotain vastinetta. Ja itse voisi päättää haluaako säästää rahaa ja tuhlata aikaa. No mä tuhlasin rahaa. Meni vartti ja se nakoi 89 euroa. Sais lähetteen silmäklinikalle. Mieti jos olisin voinut mennä sinne suoraan? No en voinut. Olisin voinut jonottaa ensin tunteja Peijaksessa ja sit mennä jonottamaan silmäklinikalle. Nyt selvisin yhdellä jonotuksella. Sekin oli lähes kolme tuntia. Onneks satoi ja tuuli, että en missanut loistokelejä!!! Ja kuten mieheni diagnosoi silmän, antibioottivoidetta ja lepoa, sama lopputulos oli usean tunnin odottelun jälkeen. Mutta silti hyvä että se tsekattiin. Pieni roso sarveiskalvossa(?) mutta iso kipu, ihan kun olis kilo kipeää hiekkaa silmässä. Silti ei halua pelleillä silmän kanssa, ei siis mitään silmäpeliä?

Kyllä vaan pieni vekki simmussa saa ihmisen ihan tolaltaan. Teki mieli vain nukkua kun silmän auki pitäminen sattui. Eikä pelkästään yhdellä silmällä voi katsoa mitään, kun kipeä silmä liikkuu terveen tahdissa. Se vaan surettaa etten saanut silmälappua. Olisin niin halunnut leikkiä merirosvoa! Mutta se kuulemma hautoo silmää, eikä se sit parane. No, nyt näytän siltä kun olisi kauhea silmätulehdus. Töissä piti jokainen palaveri aloittaa täsmentämällä että kävelin puuta (eiks risu ole puu?) päin tai että luonto kävi mun kimppuun, eikä kyse ole tulehduksesta. Koska silmätulehdus siis tarttuu karmeen helposti, niin nyt porukat sai karttaa ja vältellä mua muista syistä 😂. Hyvin välttelivät!

No, onneks salva auttaa ja kipu vähenee. Liekö uskallan enää mennä koiran kanssa mettään, en ainakaan ilman suojalaseja. Ehkä kypäräkin olis hyvä? Ja turvekengät ja luotiliivi, ettei kukaan ammu meitä hirvinä! Ja siitä se sitten lähti- taas lapasesta!

Pääsiäisen pelastus

Ah ihana piiitkä viikonloppu ja tuli ihan tarpeeseen. Mietin et mikä tässä nyt niin on ollut rankkaa, eikä ole mitään selkeää tai yhtä syytä tai tapahtumaa, mutta jokin vaan on rasittanut kovasti. Helppo keino olisi syyttää takatalvea, mutta eihän se kevät edes oikeasti ollut tullut, eli ei se voi olla syynä... Ehkä uusi pomo vaan on laittanut mut ruotuun ja olen joutunut taas oppimaan, ajattelemaan ja venymään. Ja se tuntuu hiton hyvältä, vaikka polla onkin sauhunnut ja kroppa käynyt ylikierroksilla. Onneks olen käynyt jumpassa ja saanut suunnilleen nukuttua. Ja suunnilleen tarkoittaa että kolmen neljän maissa yleensä herään, mutta silti nukahdan uudelleen! Jees!

Siis nyt on jo kolmas päivä kun olen ollut koiran kanssa metsässä kevään merkkejä etsimässä, niitä juurikaan havaitsematta. Lähinnä on tullut kauhisteltua metsäkoneiden aiheuttamaa tuhoa. Sienimetsät on nyt vedetty sileäksi, mutta toivon tilalle mustikoita ja joihinkin mestoihin hyvässä lykyssä myrkkysieniä! Korvasienillä voi korvata monta kiloa kanttarelleja ja suppiksia! Eli edes metsän raiskaaminen ei ole lopullista ja täysin tuomittavaa! Ja sitä paitsi yllättävän nopeasti metsä korjaa tuhot ja puskat peittää renkaiden jäljet. Ehkä pitäisi itsekin tehdä samanlainen karsinta ja avohakkuu. Kyllä luonto sen sit peittäis, vai? Juu ei, ainakaan tukkaa leikata, mitäs sit jos ei sitä? No säärikarvat pitää parturoida ja pitkän viikonlopun jälkeen myös kulmakarvat karsia. Mut emmää nyt sen enempää...

Oon jostain käsittämättömästä syystä ihan villinä jälkälöihin ja sammaleeseen! Oon ottanut niistä hirveesti kuvia koska ne on jotenkin viehättäviä ja kuvauksellisia; monivärisiä omassa yksivärisyydessään. Kuinka monta harmaan sävyä mahtuu pieneen jäkälään? Ja jotenkin suo maisemana on ihan mua. Suopursut tuoksuu vaikka ne eivät edes kuki, männyt on käkkyröitä ja keloja, kanervat kuivia ja kannot peitetty jäkälillä ja sammalilla. En tosin oo aiemmin tajunnut tätä, vaikka lakkoja olen yrittänyt etsiä soilta ja muutenkin siellä on ollut kiva kävellä ja hirveillä, eli kävellä pitkin askelin kuten hirvet. Lopputulemana onneksi vähemmän papanoita kuin oikeilla hirvillä. Hitto sitä sontaa on paljon...

Nyt jatkan tahdet tahdet (ääkkösillä) ohjelmsn katselua. Krista ja Roope olivat melko suvereenja,eikä Laurakaan huono ollut. Aidolla kauhulla odotan Arjaa ja sitä Torikkaa... Myötähapeää mahdollisesti luvassa... Mutta toivottavasti pääsen pälkähästä.... 😂

Hiljaiseloa hissukseen

Mites tää kirjoittaminen näin jäi vähiin helmikuussa? Muutoksia edessä; uusi pomo, projekti mikä näyttää mahdottomalta, hiihtolomakin meni jo. No, sinänsä kaikki on ok. Ikävää kun tuore ja erittäin mukava pomo lähtee työkomennukselle Kiinaan useaksi vuodeksi. Uusi pomo onkin vanha tuttu, nainen ja ollutkin joskus hetken mun pomo. Oikeastaan hän minut hankintahommiin alunperin pyysi. Ei hommat tai tilanne varmaankaan muutu, oikeastaan uskon että jopa selkiytyy! Ainakin käymämme kehari selkiytti omaa ymmärrystä ja työn priorisointia! Hän myös halusi että käymme työterveyslääkärin kanssa puheilla ainakin muutaman kerran, jotta hän osaisi paremmin ymmärtää asioita ja välttää ainakin kuormittamasta minua liikaa. Hämmentävä ajatus eikä kukaan muu ole sitä ehdottanut, enkä ole kuullut että muillekaan olisi niin tehty. Aivan mahtava ajatus ja varmaan jeesaa meitä molempia! Täytyy muistaa vielä erikseen häntä kiittää ja kehua ideasta! Eli sillä saralla kaikki ok, kunhan sen yhden projektin saa ruotuun muiden toimesta ja selvitään niistä yyteistä. On sekin varsinainen riesa ja ilonpilaaja. Mutta kun sille ei mitään nyt voi, niin turha sitä on itkeä ja murehtia. Näillä mennään ja jotenkin asiat yleensä tuppaavat järjestyä!

Just tulin koiran kanssa metsälenkiltä ja on vaan taas todettava liikunnan ja ulkoilun voima mieleen ja vointiin. Vaikka aurinkoa ei näkynyt, niin valoisuus on huomattava, tai siis ero talviseen lyhyeen päivään. Ja miten pitkä päivä on! Ja kuinka ihanasti pikkulinnut laulavat. Perjantaiaamuna heräsin hieman katkerasti klo 5.37, kun ikkuna oli jäänyt raolleen ja jokin paikallinen laululintu (siis oikea lintu, eikä mikään munahaukka tai punahuulisorsa) availi ääntään lähipuun oksalla. Sen jälkeen uni ei enää tullut ja aamu alkoi aikaisin ja hitaasti, kun närkästyksestä toivuin. Hitaat aamut energisoi ihan eri tavalla kuin normiaamut! Vaikka mä otankin aamut nykyään hitaasti; mulla menee pari tuntia heräämisestä ennen kuin olen töissä, niin silti joskus tulee kiire. Aiemmin mä kulutin aamutoimiin tunnin ja se sisälsi työmatkan! Eli nykyään keitän ja juon kahvit, luen hesarin täbiltä, syön aammupalan ja sen jälkeen menen suihkuun ja laittaudun. Matka tosin kestää hieman kauemmin, kun lähtee myöhemmin ja on enemmän ruuhkaa. Mutta kun mulla ei ole kiirettä hakea ketään tarhasta tai tehdä muutenkaan mitään kurinalaista ja aikaan sidottua, voin mennä töihin myöhemmin ja lähteä sieltä myöhemmin. Kahdeksan tuntia on riitettävä ja se riittää- hyvä niin!

Kun olen toipunut lenkistä ja kirjoitellessani syönyt pikku pilipalivälipalan (mikä se ärsyttävä pikkunälkä-mainos oli?) pitäis miettiä ruoan laittamista. Tänään syödään rakkaan mieheni syntymäpäivä päivällinen, eli naudan sisäfilettä, miehen tekemää pippurisoosia ja itse tehtyjä lohkoperunoita. Ne mä teen. Eli kohta lähden keittämään perunoita, sit ne lohkotaan ja laitetaan vielä uuniin. Miehen sisko tulee lapsineen ja koirineen mökille ja hän on leiponut synttärikakun! Viime vuonna hän teki kaivurikakun (valkoisen kakun päällä oli kuva bobcat kaivurista, mikä siis on mun miehen leikki-/työkalu täällä mökillä). Aiempia kakkuja on poikien hämähäkkikakku ja äitienpäivän kukkakakku. Siis hän on todellinen kakkumestari; kakut ovat hyviä ja erittäin kauniita!
Eli herkuttelua tiedossa! Jos saan laitettua niistä kuvia tänne, niin laitan. Se ei vaan jostain syystä nyt onnistu tällä välineellä, vaan mun pitää tehdä se esim. duunikoneelta. Tarttee säätää jotain, jotta se onnistuu tälläkin. On niin tyhmää että joudun laittaman kuvat erikseen. Ei mittään järkee!

Anyway, taidan mennä keittelemään pottuja ja kutomaan samalla pinkkiä kevätpuseroa! Se ilahduttaa myös suuresti!

Runebergintortut, paita ja hurtta

Oli vaikeuksia saada lisättyä kuvia, mutta nyt se onnistui. Ylhäällä siis ne pienet, sievät ja erittäin hyvänmakuiset torttuset; seuraavana Pongo (lähes 7 v.) ja kutomani paita ja oikeassa yläkulmassa näkyy mun räpylä. Kuva on otettu ruokahuoneen pöydällä- seisten!

Kevättä rinnassa, mutta kummassa...?

Aamulla kun kävin koiran kanssa ulkona, oli hirvee blosis, siis niin hirveitä puuskia etten uskaltanut edes metsään mennä, kun pelkäsin että jään kaatuvan puun alle. Naama jäätyi tuulen tuiverruksessa vaikka pakkasta oli muutama aste. Ei tuntunut kovin keväiseltä... Mutta kun tuuli jossain kohtaa vaimeni hetkeksi, kuulin että linnut livertelivät aivan keväisesti! Miten upeeta!! Päivä on selvästi pidempi ja tänään oli mahtava ilma, kun katseli ulos koti-ikkunasta. Näytti kauniilta, mutta tuntui raa'alta. Onneksi ostin muutaman kimpun tulppaaneja; nyt oli kelta-oranssi fiilis. On jännää miten väriyhdistelmät kumpuaa jostain. Joskus on pakko saada keltaisia tulppaaneja, sit oli kelta-valkoinen kausi. Sitä seurasi valko-violetti fiilis. Viime keväänä ostin enimmäkseen  vaaleanpunaisia ja tänä keväänä näitä lämpimän sävyisiä kukkia. Sain jo helmikuun alussa jouluvalot pois! Yleensä se tapahtuu maaliskuussa. Samalla otin jouluverhon keittiöstä pois ja korvasin sen limen vihreällä marimekon sitrus (?) kapalla. Tuli niin ihanan keväinen olo!

Olin yllättävän aikaansaava männä viikolla. Keskiviikkona piti leipoa nuoremman pojan kouluun Runebergin torttuja. No sitä ennen päätin pestä vessat ja kylppärin, pakotin vanhemman pojan imuroimaan, ja jopa pesin lattiat! Sit tein söpöjä torttuja, pienempiä mutta paljon vadelmahilloisempia! Mietin jo että pitäiskö ne kostuttaa kunnolla punssilla ja viedä opettajanhuoneeseen. Olis kerrankin kahvihuoneessa iloista. No, voihan heillä olla vaikka kuinka hauskaa joka päivä, mistä mä sen voisin tietää? Jätin kostuttamatta ja vein jopa töihin muutamat tortut. Kehuja tuli! Kyllä ne oli hyviä, ihan pakko myöntää. Siis sekä siivous (ei pelkkä imurointi ja vessojen pesu) että leipominen- olin niin ylpeä. Mies babysittas jenkkivierasta koko viikon, joten olin ihan yh. Kun hän vei vieraan lauantaina kentälle, mä sanoin että ihan kiva kun kävi- saa tulla aikaisintaan vuoden päästä seuraavan kerran, kun oli niin rankka viikko! Ja mies oli kertonut sen vieraallekin, kun hän oli alkanut suunnittelemaan seuraavaa reissua. Tais jenkkari luulla että mieheni on tossun alla! No ei ole, mutta tämä pohjoismainen tasa-arvoisuus lienee aika vieras käsite siellä päin maailmaa...

Nyt pitäis kärvistellä vielä viikko ja sit on talviloma. Ah, mä niin odotan sitä! Töissä on kivaa, mutta kiirettä. Tuntuu että viikot menee niin nopeasti, maanantaina käyn yleensä kaupassa, mut onneks ehdin/jaksoin tehdä sen jo tänään, niin huominen on 'vapaa'. Eli teen lapsille jotain sapuskaa tiistaille, kun tulen himaan niin myöhään,sillä tiistaina on jumppa viidestä kuuteen ja sen jälkeen koukkaan hakemassa broidin meille opettamaan nuoremmalle kitarointia. Jos hyvin käy hän ehkä pääsee ihan itse junalla himaansa, niin mun ei tarvitse viedä ja tuoda. Keskiviikkonakin on jumppa ja niinä päivinä ei paljoa muuta sit ehdikään. Jokin päivä pitää vielä (toivottavasti) löytää aika oluselle ystävän kanssa- harvinaista herkkua, mutta äärettömän tarpeellista! Viimeksi olimme enne joulua Martsarin uuden ostarin jyväsessä, perinteinen arki-ilta ja meidän lisäks siellä taisi olla jopa kaksi muuta asiakasta! Sinänsä hyvä että saa jutella rauhassa, eikä ole joku paikallinen kuuluisuus (siis luultavasti joku vanha tuttu) siinä notkumassa ja seuraa kärttämässä... 😁

Siis viikko töitä ja loma. Sen kestää vaikka päällään seisten, mistä tulikin mieleen että tänäänkin joogasin! Ja seisoin päälläni. Mä olen niiiin ylpeä itsestäni; kaksi kertaa hikijumpassa, tunnin jooga (ainakin) ja koiran lenkitykset päälle- mahtava viikko. Siihen lienee hyvä päättää kirjoittaminen tältä erää. Yritän saada lisättyä pari kuvaa; kutomani paita, Runebergintortut ja ihanat tulppaanit. Jos niillä ei tule kevät, ni saa olla tulematta, -kele, -tana... ☺

Kiirettä pittää!

Nyt on vaan ollut kiire, töissä ja jopa himassa tai siis vapaa-ajalla. Ja se on oikeastaan ihan mukavaa, paitsi että ystäviä ei oikein ehdi nähdä. Viime viikollapa näin vanhan ystävän (siis ystävänä vanha eli pitkäaikainen, mutta ihmisenä nuor tyttönen, niinku minäkin- tietenkin), ja se oli ihanaa. Miksi arki-illat on lyhyitä? Välillä tuntuu että työssä käymiseen menee liian paljon aikaa. Aamulla vaan herätään, syödään ja laittaudutaan (joskus enemmän, usein vähemmän) ja on kiirus töihin. Siinä meni puolitoista tuntia ja palkallinen työpäivä vasta alkaa! No sit ollaan töissä, tehdään töitä, juostaan palaverista toiseen ja jos ehditään, syödään lounas. Jos ei ehdi syömään, työajasta vähennetään puolituntinen kuitenkin. Ja vaikka ehtii syömään, silti sinäkin aikana puhutaan työasioita, vaikka sen pitäisi olla "omaa aikaa". Ja kun työt loppuu, mennään jumppaan pari kertaa viikossa, että jaksaa tehdä töitä! Kotona tai lomalla ja varsinkin viikonloppuina mietitään työasioita, nukkumaan pitää mennä ajoissa että jaksaa nousta töihin ja pitää syödä terveellisesti (perhe saa ehkä siinä sivussa ravitsevaa ruokaa...), jotta pystyy uskomattomiin suorituksiin ja venymään työelämän tarpeisiin. Ja jotkut urpot puhuu että työaikaa pitäisi pidentää! Omg. Missä ihmeen maailmassa jengi elää?

Jos selviän näistä päällä olevista yyteistä (organisaation uudelleenjärjestelyjen takia), ja seuraavista, ja sitä seuraavista niin on enää parikymmentä vuotta samaa rumbaa (tai pahempaa) edessä. -ttu jos sais ISON lottovoiton, niin voisin miettiä asioita uudelta kantilta. No, siis oikeasti töissä on pääsääntöisesti kaikki ihan jees; työtä on, mielenkiintoisia projekteja ja tässä työssä jopa pystyn osallistumaan projekteihin. Entisen työn prioriteetti oli sellainen että jos katastrofi iski, projektit jäi. Ja koska niitä katastrofeja aina vaan tuli, ei projekteihin riittänyt aikaa. Eihän se ollut kovin kannustavaa, kun aina kasikki jäi kesken. Nyt on eri työ ja eri kuviot. Eikä tämä työ ole mitenkään ongelmatonta, ei sinne päinkään! Mutta kun perusasiat on kunnossa, kaikki on vaan mielekkäämpää! Siitä olen eri onnellinen että pomo on mukava ja tolkku mies. Eikä edellinenkään ihan huono ollut, mutta ei ehkä paras siihen hommaan, ainakaan siinä muutostilanteessa. Ei siitä sen enempää!

Ah juu, onko tässä jo tarpeeksi positiivisuutta positiivisuusblogiin? Vai pitäiskö jotain vielä hehkuttaa? No, kävin eilen ja tänään jumpassa, viikonloppuna joogasin ja heiluttelin kahvakuulaa. Tekee hyvää! Kudon beigeä puuvillaista pitsineulepuseroa, hihatkin on kohta valmiit ja pääsen kasaamaan sitä lähiaikoina. Postaan kuvan kun saan sen valmiiksi! Viime vuoden neulesato oli aika hyvä; kolme mekkoa (kaksi kummitytöille, joista toinen menikin heidän äidilleen...), parit villapaidat, lukemattomat sukat ja lapaset, puuvillaisia paitoja/toppeja... En edes muista kaikkia. Pitäiskin ottaa muutama kuva, ettei ihan unohdu kätten tulokset! Välillä täytyy oikein skarpata että huomaa mitä saa aikaiseksi, eikä pidä keskittyä siihen mitä ei saa tehtyä. Lupaan ottaa kuvia!

Nyt taidan katsoa tuleeko telkusta jotain, kutaisen hihoja, kunnes vien koiran lenkille ja käyn yöpuulle. Iltasaduksi luen joustava mieli -kirjaa. Ötyä! 😊

Liian hyvä kokki?

Tein tänään valtavan hyvää ruokaa, punajuuri-pinaatti-vuohenjuusto-risottoa. Aluksi laitoin punajuuret kiehumaan, ja paistoin pannussa puna- ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisäsin risottoriisin sekaan ja samalla keittelin kasvislientä (ihan kuutiosta vaan). Kun riisi oli kuultavaa lisäsin pari desiä punkkua sekaan. Koska sitä oli ihan turhan panttina, valkkaria ei ollut, ja sitäpaitsi punkun väri ei haitannut kun punajuuretkin värjää riisin! Lisäilin kasvislientä ja kun liemi oli lähes imeytynyt, kuorin ja pilkoin punajuuret jalisäsin ne risoton sekaan. Samalla paahdoin cashewpähkinät ja freesasin baby-pinaatin pannulla ja roiskasin ne paistokasariin muiden sekaan. Sit vielä se vuohenjuusto, mikä oli tuorejuustotyyppinen ja helposti levittyvä. Vähän mustapippuria myllystä ja se oli siinä! Aivan mahtavaa, loistava makuelämys ja -yhdistelmä! Ja kun punajuuria jäi vielä, voisin seuraavaksi kokeilla punajuuririsottoa sinihomejuustolla! Ihan vesi herahtaa kielelle vaikka olen juuri "maistellut" kulhollisen risottoa, tai kaksi...

Pojat eivät syö kun chorizo-risottoa, mikä onkin erittäin maistuvaa. Joten tein heille kanaa tikka-masala-kastikkeessa. Täytyi käyttää jotain korvike-tikkaa, kun se aito ja alkuperäinen Rajah Tikka-pasta on poistunut kauppojen valikoimista. Siis me ei ilmeisesti käytetty sitä tarpeeksi, heh! Ja kun kävin rihmakaupassa (Prisma), löysin jostain lihalaarista lehmäknyydelin, mikä oli 30% halvennuksessa. Otin sen mukaani ja peittelin sen valkosipulisiipujen  kera punaviini-mausteliemeen ja laitoin uuniin. Nyt se ässehtii hetken ja sit siitä voi sivaltaa vaikka protskuannoksen risoton lisukkeeksi. Käsittämättömän hyvä ruokapäivä! Eikä muffinssien leipomisestakaan ole edes viikkoa! Niistä tuli hurjasti kehuja kun vein niitä töihin. Mistä näitä ideoita ja intoa tulee? Hämmentävää- eikö? Ja se on mielettömän upeeta, kun intoa löytyy, varsinkin kun siitä ei niin kauaa ole kun ruoan laittaminen tuntui tervan juomiselta! Ei ollut mitään fiilistä, ei tullut ruokaideoita mieleen, ja kaupassakäyminenkin oli vaikeaa. Tämä päivä siis todistaa että suunta on positiivinen ja luovuutta löytyy!

Ainoa ongelmahan tässä on se, että kun ruoka on hyvää, sitä tekee mieli syödä paljon. Se näkyy mm. vaatteiden kireytenä. Mä en ole ikinä syönyt elääkseni, vaan elänyt syödäkseni. Nyt tarttis vaan syödä vähemmän, ja nauttia vaan enemmän.... Jep!

Luottokampaaja on kuin...

Mulla meni 10 vuotta ennen kuin löysin mulle sopivan kampaajan. Ensin mun kaveri leikkasi ja värjäsi mun hiukset, koska oli koulutukseltaan kampaaja. Silloin mulla oli lyhyt vaalea fleda ja mua haukuttiin Brigit Nielseniksi, miten se nyt kirjoitetaankaan. No sit hän vaihtoi hommia kun niska ja muu fysiikka ei kestänyt. Silloin mä kasvatin pitkän tukan enkä juuri käynyt kampaajalla. Välillä värjäsin tukan itse ja toinen kaveri (tee-se-itse kampaaja) tasoitti latvat. Silloikn mulla oli otsatukkakin. Sen mä lyhensin ihan itse kun en enää nähnyt mitään. Jossain vaiheessa sit päätin taas käyttää ammattilaista. Mä kiersin kymmenessä eri mestassa ja aina lopputulos ja/tai kokemus oli sellainen etten enää halunnut mennä samaan paikkaan toistamiseen! Yksi teki mulle raitoja sellaisella uimalakkimetodilla ja tökki virkkuukoukulla reikiä mun päähän. Mä yritin viestittää ilmeillä että se sattuu, mutta ei rouvashenkilö huomannut tai viitsinyt välittää. Arvatkaa tuntuiko se vaalennusaine mukavalta niissä rei'issä? Mä tiedän että mulla on herkkä päänahka ja olen kuullut että valitan turhasta; ei takun selvittäminen voi oikeasti sattua. Yhden kerran kaveri kuivas mun tukkaa ja sanoin että nyt on kyllä melko kuumalla tuo kuivain, ja siihen kaveri tokas että joojoo ja jatkoi vaan, kunnes huomasi että kuivaaja suli!!! Ei ollut liian kuumaa, ei. Oli vaan jokin vialla ja se poltti päätä ihan perkeleesti. No sit se uskoi, etten valittanut turhasta! 😁

Miksen sanonut inkvisiittorikampaajalle että ei tökkis muhun reikiä, vaan mieluummin olin hiljaa enkä vain mennyt sinne toiste? En osaa sanoa. Yks kampaaja arvosteli mun ohuita hiuksia ja vihjaili että ei niistä nyt oikein mitään saa aikaiseksi. En mä sellaista halua kuulla kampaajalla. Siitäkö pitäis vielä maksaa? Yks kampaaja lähti kesken kaiken kotiin, mä selitin mitä haluan, se laittoi värin päähän ja sanoi heippa, että kolleega jatkaa leikkaamisen kanssa. Sinne menin sen takia kun anoppi ja miehen sisko käy siellä. Sekin että joutuu lähtemään kesken ei välttämättä ole ongelma jos siitä sanotaan, tai oikeastaan kysytään, että sopiiko se minulle? Mutta ei, jos vaan häivytään ja mä joudun selittämään kaiken uudelleen toiselle tyypille, ei mun mielestä vaan ole hyvää asiakaspalvelua. Ehkä olen vähän kranttu, tai sit suurin osa kampaajista ja kampaamoista on vaan surkeita, ja mä kävin monessa!!!

No sit kun mä kerran menin tähän kampaamoon, missä nykyäänkin käyn- kaikki vaan loksahti paikoilleen. Heti ymmärrettiin mitä halusin; ei yritetty myydä mitään turhaa, ei ehdottaa liian erilaista tyyliä, ei haukuttu ohutta tukkaa. Siitä se lähti ja on jatkunut monta vuotta. Just tulin sieltä ja nyt on positiivisuus huipussaan!! Se on niin helppoa, ensin vaihdetaan kuulumiset, värin vaikuttaessa luen lehtiä ja juon kahvia, sit on loistava piiiitkä päähieronta ja tukan pesu. Lopuksi leikkaus ja föönaus. Sen jälkeen on rentoutunut ja uudestisyntynyt olo. Eikä se lopulta nyt niin paljoa vaadi, eihän?

Lauantai kotona

Himassa ollaan, mikä tarkoitti että vessan ja kylppärin siivoamisen lisäksi ajattelin ilahduttaa perhettä keittämällä riisipuuroa- täysmaitoon. Myönnettävä on että olinse parempaa kuin kevytmaitoon keitetty. Toisaalta se ei ollenkaan sovi tän hetkiseen keventämisteemaan. En tietenkään ole tehnyt mitään lupauksia vaan ihan miehen seurassa yritän järkevöittää syömistä ja juomista. Molemmat vaan läks lapasesta tässä joulun tienoilla. Siis juominen oli turhaa viinin lipittämistä, eikä mitään perseet olalle meininkiä, mutta skumppaa esim. tuli juotua ihan liikaa. Vaikka pääsääntöisesti skumppaan pitäisi olla aina syytä, niin suoraan sanoen sekin kärsii inflaation liioiteltuna, ja liioittelu on pari kolme kertaa viikossa muutama lasillinen (joulu ja uusi vuosi sekä ilmainen pullo Teatteri ravintelissa, minkä siis voitin yhdessä leikkimielisessä kilpailussa vip-tilaisuudessa. Mutta ei sitä nyt kestänyt kauaa. Joten nyt on parempi olla hetki kokonaan ilman, niin sitäkin osaa taas arvostaa.

Olen skarpannut kovasti saavuttaakseni positiivisen fiiliksen ja hyvän, keveämmän olon. Tarkoittaa jumppaamista, ruoka-annosten rajoittamista ja juomattomuutta. Eipä olo ole kovin paljoa muuttunut, ehkä olen hieman virkeämpi. Ja sehän kaikessa on tärkeintä, että yritän pysyä kohtuudessa kun olen on-off ihminen kaikessa. Ihan oikeesti mulla lähtee kaikki lapasesta jos on lähteäkseen. Siis hyvässä ja pahassa. Pitäis vaan löytää se keskitie ja pysyä siinä. Ei tarvitse rääkätä itseään, mutta ei maata sängyssäkään. Jotenkin vaan mä innostun jostain ja sit teen sitä täysillä. Ihan maanisesti. En ole bipolaarinen, vaikka niitä piirteitä mulla on. Sen takia sit masennun välillä, en tietenkään syvästi kovin usein, mutta silleen hetkittäin. Eli olen tosi hyvällä tuulella ja energinen, saan paljon aikaiseksi ja innostun asioista. Olen myös luova ja haluan sisustaa tai somistaa kotia tai mökkiä. Ja sit jostain syystä tulee se matalapaine, ja kaikki tuntuu vaikealta; henkisesti ja fyysisesti. Mikään ei hotsita, mikään ei tunnu miltään jas yleisvire on apaattinen. Silloin tuntuu että ruoka ja juoma nousee esiin. Siis normaalia enemmän. Sit kun vaatteet kiristää eikä varpaankynsiä saa leikattua kunnolla kun vatsa on tiellä (tuskin kädet kutistuu), alkaa todella jurppia. Sit ei tee mielä mennä minnekään, nähdä ketään, haluaa vain möllöttää himassa tai mökillä. Ja sit ottaa lasillisen viiniä ja sipsejä. Ja sitä tulee ikävä fiilis ja taas kierre on valmis. Sitä siismpoitää välttää- varpaankynsien leikkaamista!

Olen käynyt kolme kertaa psykoterapiassa- 110€ kerta! Juu, se todellakin on investointi itseen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Terapia ennaltaehkäisee merkittävästi masennuksen uusiutumista. Jotenkin se ehkä auttaa muokkaamaan ajatuskuvioita, ettei ne lähde siihen kierteeseen, mihin kynsien leikkuu johtaa. Mut hiton kalliiksi tulis ostaa jatkuvasti uusia kenkiä. Kumpikohan oikeasti olisi kalliimpaa pitkällä aikavälillä? Mä kokeilen nyt terapiaa...
Se on ollut yllättävän helppoa, paitsi sdiinä vaiheessa kun joutuu maksamaan. Ehkä tuntemattomalle puhuminen on helppoa, mutta entäs jos terapeutti tuleekin tutuksi? No, eihän me hänestä puhuta, ja todellakaan hän ei pahemmin kerro itsestään. Oikein kiva tyyppi ja toistaiseksi ollaan nähty noin kolmen viikon välein. Hän ymmärtää että kun itse maksaa terapian, niin hinta voi olla rajoite. Mutta toistaiseksi mä olen tyytyväinen. Pitäis vaan lukea yksi kirja, jotta sitä voisi käyttää hyväksi istuntojen välillä ja ehkä tehdä harjoituksia. Mut nyt mä katson yhden sarjan kaden päätösjakson, jotta olen mieheni kanssa samassa kohdassa ja pääsemme jatkaaan seuraavaa kautta. Netflix on ihana, mutta vähän koukuttava!!

Ei onnistu ei...

Vai josko sittenkin??
Yritän epätoivoisesti saada tehtyä edes yhden päivityksen blogiini, mutta jokin siinä nyt tökkii. Kokeilen uudestaan! Haluaisin todellakin kirjoitella asioita, jotta edes muutamat ystäväni joita harvoin näen, voisivat lukea edes jotain mun kuulumisista, koska en näkköjään juurikaan soittele tai meilaile kenellekään. Ekä myöskään käy pahemmin kylässä. Itse seurailen muutamaa blogia, ja se on oiva tapa ylläpitää käsitystä kavereiden asioista.

No, katsotaan miten nyt käy, jos julkaisen tämän. Jos onnistuu duunikoneelta, mutta ei Yoga Tabbyltä, niin sit on paska juttu. Ei voi mitään. Täytyy jäädä sit töiden jälkeen kirjoittamaan blogia omalla ajalla duuniin. Ei kuulosta positiiviselta. Tän pitäis yrittää olla positiivinen!