Onni on pesty parveke!

Aivan hirveä urakka on takana, ja nyt päällimmäinen tunnetila on väsymyksen lisäksi onnellisuus! Parveke tuoksuu tolulle, ikkunat ovat puhtaat ja kalusteet ovat puhtaat, suihkussa käyneet. Ostin pakkasen puremien kukkien tilalle muutamat uudet, ja laitoin ne parvekkeelle odottelemaan kyytiä mökille. Ja nyt pohdin, että pitäisikö sittenkin jättää muutama kukkanen parvekkeelle ainakin loman alkuun asti? Tiedän että ne tarvitsevat nopeasti jopa 50 asteiseksi lämpenevässä tilassa paljon vettä ja lannoitetta, että kestäisivät paahteen ja kuumuuden kukkivina ja hyvinvoivina. Muistanko kastella niitä varmasti- epäilykset nousevat pintaan...

Yksi ampiainen oli alkanut rakentaa pesäänsä katon nurkkaan, ja virkkasin hämäyspesän, jos saisin sen muuttamaan muualle. En jaksanut kaivaa edes lukulaseja esiin, joten lopputulos oli hirveä. Jos ampiainen ei pelästy hämäyspesää, niin voihan se aiheuttaa nauruunkuolemisreaktion rumuudellaan. Jos ampiainen ei jatka pesänsä rakentamista, hämäys toimi. Kuollut ampiainen lattialla todistaa naurukuoleman, eikö? Valepesät ovat taanneet viime kesänä ampiaispesättömän huussin, eikä terassillakaan ollut pesiä. Eli ainakin ne nätimmät, pyöreät hämäykset ovat ihan toimiva tapa ehkäistä kutsumattomia pörriäisiä. Ja nyt sesonki on parhaimmillaan, kun yksinäiset kuningattaret ovat heränneet ypöyksin talviuniltaan ja heidän ainoa päämäärä on perustaa oma yhdyskunta. Kohtuuttoman kuuloinen urakka- parvekkeen peseminen vaikuttaa siihen verrattuna jotenkin turhalta...

Meillä on ollut WC-ongelma, kun vessan pönttö hajosi. Ei se onneksi vuoda, mutta koska huuhtelusysteemi on rikki, sitä ei voi käyttää. Otin yhteyttä huoltoon ja saamme perjantaina uuden pöntön. Ja vaikka olemme uusineet pöntöt 12 vuotta sitten kun remppasimme kämpän, emme joudu maksamaan pöntöstä mitään. Ja koska haluan päästä myös siitä toisesta pöntöstä eroon, pyysin että vaihtavat samalla kylppärin pöntön, mutta sen maksamme me. Nyt saamme kunnon Idon valmistamat pytyt; jos niihin tulee vikaa, varaosia saa varmasti. Sitä paitsi niihin ei kuulemma piip tartu, eikä siivotessa tarvitse etsiä huuhtelusysteemin rikkinäisiä osia lattialta tai pöntöstä. Kuinka pönttöä on iloita pöntöistä?

Koulu alkaa olla tältä keväältä ohi ja maanantaina pidimme suurimman projektin loppuesityksen Power Pointeineen. Kolmelta opettajalta tuli lähes ylitse vuotavia kehuja kieliasusta, esityksestä, riskianalyysistä ja kokonaisuudesta. Mitään muuta ryhmää ei kehuttu näin paljon. Minä vihaan, pelkään ja jännitän esiintymistä luokan edessä, mutta jotenkin sekin meni ihan kohtuullisesti; en sekoillut sanoissa, en piipittänyt tai unohtanut asioita, ilmeisesti en myöskään pyörtynyt. Kyllä siitä voisi saada arvosanaksi 4½, ellei jopa vitosen! Voisin saada koko opintojaksosta femman, kun kokeesta tuli täysi 5. Oijojoijoi, sanoi svedukunkku!

Tässä vielä korvaavat tähtisilmät mökille terassin ruukkuihin. Tähtisilmästä taitaa olla kehittymässä uusi lempikukka!

Pakkanen perkele!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sain äitienpäivälahjaksi option, minkä voin käyttää kun keksin jotain mitä haluan tai tarvitsen- ihana lahja! Lauantaina oli vanhemman pojat 21-vuotissynttärit, ja herra päätti viettää sen paremmassa porukassa Tallinnaan risteillen - ymmärrän erinomaisesti! Olisimme muuten tehneet mökillä hänen lempiruokaansa (sisäfileetä, pippurikastiketta ja lohkoperunoita) sekä olisin leiponut kakun, mutta nyt pääsimme siitäkin velvollisuudesta. Lahjaksi annamme autoon asennettavan hands-free -laitteen, jotta hän voi tarvittaessa puhua äidin kanssa autolla ajaessaan turvallisesti. Todellisuudessa hän tarvitsee sitä ensisijaisesti kuunnellakseen musaa Spotifystä ilman AUX-piuhaa ja toissijaisesti puhuakseen puhelimessa - nuoriso! Musiikki oli minullekin nuoruudessa tärkeää, mutta nykyään ihmetyttää ja epäilyttää, ettei se ihan noin tärkeää ollut.

Kävin perjantaina ostamassa läjän ruukkukukkia, multaa ja lannoitteita. Lisäksi löysin 4 lemmikkiä, mistä ilahduin valtavasti! Edellisinä keväinä olen herännyt liian myöhään, ja kaikki on jo viety. Sain istutettua ne muiden joukkoon minun siniseen puutarhaani, ison haavan juureen scillojen, krookuksien ja ruskeiden haavanlehtien sekaan. Edelliset lemmikit ovat vasta ajatuksen asteella. Vähän nuo yöpakkaset epäilyttävät, juuri istuttamani ruukkukukat kärsivät heti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtaisat tappiot; tähtisilmät jäätyivät ja ihan kokonaan kuolivat- nyyh! Ne olivat niin kauniita, violetteja, liiloja, ehkä vähän vaaleanpunaisia, niin hienot orvokkien ja murattien seassa. Ja niin vaan halla ne vei!

Sain nauttia niistä ihan kokonaisen päivän. En uskonut että ne olisivat niin herkkiä, enkä uskonut että yöllä voi enää tulla niin kylmä. Perunanviljelijät kuulemma ruiskuttavat taimet vedellä, ja jos vesi jäätyy, se suojaa kasvin jäätymiseltä. Ei jeesannut enää sunnuntaina oppia perunanviljelijän pakkasenestoa. Noh, saahan kaupasta uusia kukkia.

Mieheni sisaren tyttäret paistoivat mökillä äidilleen ihanaa Brita-kakkua, jota anoppi, appi ja tyttärensä tyttärineen söivät äitienpäivän kunniaksi. Hassuinta oli, että minulle/meille kakkua ei tarjottu lainkaan. En tavallaan edes oleta että tarjottaisiin, mutta yleensä jos joku leipoo mökillä tai vie sinne leivoksia, niin kaikille tarjotaan. Ja koska siellä on keliaakikkoja, vegetariaaneja ja muita ruokavammaisia (en tykkää -vammaisia), kaiken tarjottavan tulee olla laktoositonta, gluteenitonta, liivatteetonta, ja sitruunatonta, leipominen alkaa olla melko haastavaa.

Hämmästyin heidän epäkohteliaisuuttaan sen verran, että lähetin poikani kauppaan ostamaan minulle äitienpäiväksi kakkua, jota tietenkin tarjosin muillekin. Ensi viikonloppuna on nuoremman pojan (ja minun) synttärit ja aion leipoa täytekakun. Voisin tarjota sitä suurielkeisesti, ja ilmoittaa, että siinä on gluteenia, laktoosia, liivatetta ja sitruunaa. Todellisuudessa teen kaikille sopivan kakun...

Näin kevään koittaessa mökillä kytevät ongelmat pulpahtavat pintaan. Kesän aikana ne suurimmaksi osaksi jää jonnekin auringon ja ruohon katveeseen. Mieheni sukulaiset eivät muutu, niin miehenikin sanoo. Hän on onneksi kanssani samaa mieltä, ja yritämme tehdä oman mökkimme sellaiseksi, että tarvittaessa voimme olla aivan omissa oloissamme- muista riippumattomia. Uuni, liesituuletin ja pakastin riittävät. Pojille tehdään nyt omaa konttimökkiä (siitä tulee niiiiin hieno!!!), minkä jälkeen meidän pieneen mökkiin tulee lisää tilaa. Siirrämme meidän sängyn keittiöstä makuuhuoneeseen, jolloin keittiöön/tupaan jää enemmän tilaa ruokapöydälle ja sohvalle tai sohvasängylle, jolloin meilläkin voisi oleskella. Joskus joku/jotkut voisivat jäädä yöksikin! Elämänlaatu paranisi kun voisi olla erossa vänkyröistä!

Ryhmätyön ihanuus, vai mitä???

Tuli ihan mieletön fiilis kirjoittaa oivalluksista, joita olen tänään kokenut! Ensinnäkin meillä on ollut koko kevään aikana koulussa monia ryhmätöitä, mitä olemme pusanneet tiimimme kanssa. Nyt yhteen isoon projektiin kuului palautteen antaminen tiimiläisistä. On ihan hirveää antaa palautetta muista. Tiedän etten ole täydellinen, niin miten voisin sanoa jollekulle jotain heidän toiminnastaan? Yritin antaa rakentavaa palautetta ja myös arvosanoja heidän aikataulujen pitämisestä, panoksestaan ja osallistumisestaan. Annoin nelosia ja vitosia asteikolla 1-5 ja yritin olla suututtamatta ketään.

Olen kovasti ihmetellyt kuinka haastavaa ryhmätyöskentely on ollut paikoitellen. Olen usein tuntenut itseni vähän yksinäiseksi tiukkapipoksi, ihmetellyt kun muut eivät jaa tekemisiään vaan kirjoittavat yksin jotain kohtaa, ja kun he lopulta "julkaisevat" sen, he suuttuvat, jos siihen ehdottaa korjauksia. Itse olen kaivannut muilta kommentteja osioiden sisältöön ja rakenteeseen, heitellyt ajatuksia ilmaan ja odottanut muilta palautetta. Ja kun sitä ei ole tullut, olen kirjoitellut yksin monia kappaleita, johdantoja ja loppupäätelmiä, ja ihmetellyt että ne tekstit menee läpi, vaikkei niissä ole kovinkaan paljoa järkeä. Ihan oikeasti olen välillä tuottanut liibalaabaa ja hirveetä skeidaa, eikä kukaan ole puuttunut siihen, vähän ehkä muokannut tekstiä paremmaksi.

Sit luin yhden tiimiläisen palautteen minusta, että ideoin hienosti, mutta tuotan ajatuksenvirtaa, enkä valmista tekstiä. Muut todella tuottaa valmista tekstiä, ja mulla menee hermot, kun ne hieroo ja hieroo, eikä kerro mitä ne tekee. Ja sit monesti joudutaan joitain kappaleita muuttamaan rankasti, kun kukaan ei ole ensin miettinyt että mitä asiaa missäkin kappaleessa pitäisi olla ja kaikki ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Ja sit joku suuttuu, kun hänen vaivoin tuottamaa valmista tekstiä muokataan. Minun mielestä haaskataan kaikkien aikaa, kun ei suunnitella hyvin. Lopulta yksi tiimiläinen korjaa kieliasun täydelliseksi, ja joskus sisältö muuttuukin päinvastaiseksi.

-

Kävin aamupäivällä jätemäellä ravaamassa portaita, ja siinä samalla pohdin näitä tiimityöskentelyn kummallisuuksia. Silloin tajusin että olen käsittänyt tiimityöskentelyn ihan eri tavalla, kuin muut!!! Minä haluan ideoida ja käsitellä sisällön pääpiirteet ensin yhdessä, ja sen jälkeen vasta aletaan tuottaa valmista tekstiä kunkin valitsemaan osioon itsekseen. Ajoittain
kokonaisuus tulisi käydä läpi yhdessä ja miettiä mitä puuttuu, pitääkö jotain osiota siirtää tai poistaa. Tämän jälkeen kukin voisi taas tehdä itsekseen hommia. Näin kaikki tietäisivät kokonaisuuden, voisivat ottaa kantaa, tuoda mielipiteitään, huomioitaan ja ideoita julki, ja sit voidaan keskittyä johonkin asiaan ehkä syvemmin.

Muiden työtapa on ollut mielestäni enemmän oman osion tekemistä itsekseen, ja sit se esitellään ryhmälle. Onko se ryhmätyö vai kokoelma erilaisia osioita? Oppimisen kannalta parasta on kuin kaikki osallistuvat kaikkiin osioihin ainakin jossain määrin. Miten voi oppia kokonaisuuksia, jos ei osallistu kokonaisuuden hallintaan? Kaikissa töissä nimenomaan korostetaan sitä, että tekstin ja sisällön tulisi olla yhtenevää, eikä montaa erityyppistä tuotosta.

Olen ollut monissa projekteissa ja tiimeissä, enkä ole kokenut tällaista ongelmaa aiemmin. Toisaalta harvemmin missään projektissa on tuotettu mitään selkeää dokumenttia, korkeintaan ohjeita tai sopimustekstiä. Ja töissä oli omanlaisensa työskentelykulttuuri, mikä edelleen puskee läpi. Saman olen huomannut aikataulujen ja sovittujen tapaamisten osalta, sillä töissä oli aina kiire, ja silloin jo ärsytti jos jengi tuli myöhässä palaveriin. Yritän itse oppia olemaan välillä myöhässä, etten joudu odottelemaan muita niin kauaa. Ja pyrin sopimaan aikataulut -ish tyyliin, eli yhdeltätoista-ish, on noin 10 yli. Ihmisillä on kovin erilainen käsitys sovitusta ajasta, jotkut on aina ajoissa ja toiset aina myöhässä. Jotkut ilmoittaa myöhästymisestä, toiset ei.

Ja tämä ryhmätyöskentely oli se ensimmäinen oivallus. Toinen on se, että Johanna Korhosen mukaan ihmiset voi jakaa ajatusmalleiltaan kahteen eri kategoriaan; strict parent ja nurturing parent. Ensimmäinen on konservatiivinen ja haluaa että asiat tehdään sovitusti, ihmiset ovat itse vastuussa elämästään, he arvostavat auktoriteetteja ja heidän ajatusmaailmansa on melko valmis. Jälkimmäiset ovat ehkä avarakatseisempia ja empaattisempia, eivätkä niin tuomitsevia. Kaikissa ihmisissä on kumpaakin mallia, mutta toinen on yleensä vahvempi. Näiden ajatusmallien eroista kumpuaa lähes kaikki ihmisten kommunikaation ongelmat; käytetään värittyneitä termejä ja retoriikkaa, eikä haluta romuttaa omia ajatusmalleja. Niin on mielenkiintoinen kirja Korhosen kirjoittama Mikä niitä riivaa? Suosittelen lukemista, siinä voi oppia jotain itsestään, ja jopa muista!

Ei sanat riitä vapaa-ajalle...

Näköjään ei enää jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla. Meillä on ollut hirveät kiireet koulutöiden kanssa, että huh! Oikeasti olen kirjoittanut sitä hiton "asiaproosaa" tai  asiatekstiä niin pirukseen, etten enää osaa muuta kirjoittakaan. Onneksi on ollut näin kylmä kevät, muuten en olisi saanut mitään aikaiseksi... :)

Koulu vie ihan kamalasti aikaa, ja on melkoisen vaikeaa sovittaa kolmen tiimiläisen työaikatauluja yhteen. Minulle aikataulut eivät yleensä ole ongelma, koska en nyt ole töissä. Kevät on vienyt osan porukasta aina välillä sängyn pohjalle, ja muiden on paikattava. Onneksi nyt kaikki ovat olleet kerran sairaana, joten kaikkia on tuurattu tasaisesti.

Ryhmätyöskentely onkin jännä juttu, kun kaikki olemme eri aloilta ja kaikilla on omat tavat vaikkapa tuottaa tekstiä. Minä tuotan ensin ideoita, sitten tuotan tekstiä nopeasti ja paljon. Pyrin tuottamaan asiaan liittyvää tekstiä, mutta joskus se menee vähän asian vierestä. Pääsääntöisesti teksti ei ole ollenkaan valmista, vaan ajatuksenvirtaa, jolloin yritän katsoa asiaa monelta kantilta. Kun tekstiä on, vuorossa on oikoluku ja silloin muokkaan tekstistä luettavaa ja yritän saada ajatuksen kulkemaan loogisesti. Koska kaikki tehdään raportti-muodossa, niin kirjoitettavaa on paljon. Ja minun mielestä helpointa on, että ensin mietitään tehtävän runko, ja jotenkin se on ollut minun juttu. Eli mietin sisällysluettelon, teen johdannon ja yleensä loppukaneetitkin. Siihen väliin yritän fiilistellä jotain asiaan sopivaa, ja toivon että se herättää muihin innon kirjoittaa jotain. Jotain on aina syntynyt- ei aina innolla, mutta sisulla!

Tällä hetkellä yritän tehdä jotain hiton portfoliota urasuunnitelmista ja työhistoriasta sekä osaamisesta, mutta työkalu on todella ankea, kuten niin monet koulun työkaluista. Samalla yritän väkertää raporttia ensimmäisestä työharjoitteluani postuumisti, en haudan takaa, vaan takautuvasti. Eli jotenkin pitäisi yrittää laittaa noin kolme kuukautta työeloa vuodelta 2015 nättiin nippuun. Siinäpä riittää pohtimista, miten sanat saisi laitettua sellaiseen järjestykseen, että siitä saisi tolkun. Eikä tekstistä paistaisi läpi epätoivo, masennus tai pettymys esimiehiin ja organisaatioon. Lienee loistava mahdollisuus käydä asiat läpi objektiivisesti, muistella hyviä hetkiä ja kohottaa itsetuntoa ottamalla kunnia siitä mitä osaan. Sen jälkeen voin vaikka unohtaa aikakauden.

Vappu meni mukavan rauhallisesti mökillä. Leipasin "Rocky road peanut butter poke" -kakun. Ohjeessa oli lemon curdia, mutta korvasin sen peanut butterilla, kun ajattelin ruokavammaisia sukulaisia. Ei olis pitänyt, sillä nyt se peanut butter ei kelvannut. Ajattelin tästä viisastuneena olla ajattelematta enää kenenkään ruokaongelmia; tästä lähin teen niitä ruokia ja leivon mitä haluan, paskat muista. Kakku oli oikein maukas, suolaista ja makeaa, suklaista ja mehevää. Ja sain haravoitua isot määrät lehtiä nurtsilta ja kukkapenkeistä. Viikossa ehtii tapahtua vaikka ja mitä...