Kiirettä pittää!

Nyt on vaan ollut kiire, töissä ja jopa himassa tai siis vapaa-ajalla. Ja se on oikeastaan ihan mukavaa, paitsi että ystäviä ei oikein ehdi nähdä. Viime viikollapa näin vanhan ystävän (siis ystävänä vanha eli pitkäaikainen, mutta ihmisenä nuor tyttönen, niinku minäkin- tietenkin), ja se oli ihanaa. Miksi arki-illat on lyhyitä? Välillä tuntuu että työssä käymiseen menee liian paljon aikaa. Aamulla vaan herätään, syödään ja laittaudutaan (joskus enemmän, usein vähemmän) ja on kiirus töihin. Siinä meni puolitoista tuntia ja palkallinen työpäivä vasta alkaa! No sit ollaan töissä, tehdään töitä, juostaan palaverista toiseen ja jos ehditään, syödään lounas. Jos ei ehdi syömään, työajasta vähennetään puolituntinen kuitenkin. Ja vaikka ehtii syömään, silti sinäkin aikana puhutaan työasioita, vaikka sen pitäisi olla "omaa aikaa". Ja kun työt loppuu, mennään jumppaan pari kertaa viikossa, että jaksaa tehdä töitä! Kotona tai lomalla ja varsinkin viikonloppuina mietitään työasioita, nukkumaan pitää mennä ajoissa että jaksaa nousta töihin ja pitää syödä terveellisesti (perhe saa ehkä siinä sivussa ravitsevaa ruokaa...), jotta pystyy uskomattomiin suorituksiin ja venymään työelämän tarpeisiin. Ja jotkut urpot puhuu että työaikaa pitäisi pidentää! Omg. Missä ihmeen maailmassa jengi elää?

Jos selviän näistä päällä olevista yyteistä (organisaation uudelleenjärjestelyjen takia), ja seuraavista, ja sitä seuraavista niin on enää parikymmentä vuotta samaa rumbaa (tai pahempaa) edessä. -ttu jos sais ISON lottovoiton, niin voisin miettiä asioita uudelta kantilta. No, siis oikeasti töissä on pääsääntöisesti kaikki ihan jees; työtä on, mielenkiintoisia projekteja ja tässä työssä jopa pystyn osallistumaan projekteihin. Entisen työn prioriteetti oli sellainen että jos katastrofi iski, projektit jäi. Ja koska niitä katastrofeja aina vaan tuli, ei projekteihin riittänyt aikaa. Eihän se ollut kovin kannustavaa, kun aina kasikki jäi kesken. Nyt on eri työ ja eri kuviot. Eikä tämä työ ole mitenkään ongelmatonta, ei sinne päinkään! Mutta kun perusasiat on kunnossa, kaikki on vaan mielekkäämpää! Siitä olen eri onnellinen että pomo on mukava ja tolkku mies. Eikä edellinenkään ihan huono ollut, mutta ei ehkä paras siihen hommaan, ainakaan siinä muutostilanteessa. Ei siitä sen enempää!

Ah juu, onko tässä jo tarpeeksi positiivisuutta positiivisuusblogiin? Vai pitäiskö jotain vielä hehkuttaa? No, kävin eilen ja tänään jumpassa, viikonloppuna joogasin ja heiluttelin kahvakuulaa. Tekee hyvää! Kudon beigeä puuvillaista pitsineulepuseroa, hihatkin on kohta valmiit ja pääsen kasaamaan sitä lähiaikoina. Postaan kuvan kun saan sen valmiiksi! Viime vuoden neulesato oli aika hyvä; kolme mekkoa (kaksi kummitytöille, joista toinen menikin heidän äidilleen...), parit villapaidat, lukemattomat sukat ja lapaset, puuvillaisia paitoja/toppeja... En edes muista kaikkia. Pitäiskin ottaa muutama kuva, ettei ihan unohdu kätten tulokset! Välillä täytyy oikein skarpata että huomaa mitä saa aikaiseksi, eikä pidä keskittyä siihen mitä ei saa tehtyä. Lupaan ottaa kuvia!

Nyt taidan katsoa tuleeko telkusta jotain, kutaisen hihoja, kunnes vien koiran lenkille ja käyn yöpuulle. Iltasaduksi luen joustava mieli -kirjaa. Ötyä! 😊

Liian hyvä kokki?

Tein tänään valtavan hyvää ruokaa, punajuuri-pinaatti-vuohenjuusto-risottoa. Aluksi laitoin punajuuret kiehumaan, ja paistoin pannussa puna- ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisäsin risottoriisin sekaan ja samalla keittelin kasvislientä (ihan kuutiosta vaan). Kun riisi oli kuultavaa lisäsin pari desiä punkkua sekaan. Koska sitä oli ihan turhan panttina, valkkaria ei ollut, ja sitäpaitsi punkun väri ei haitannut kun punajuuretkin värjää riisin! Lisäilin kasvislientä ja kun liemi oli lähes imeytynyt, kuorin ja pilkoin punajuuret jalisäsin ne risoton sekaan. Samalla paahdoin cashewpähkinät ja freesasin baby-pinaatin pannulla ja roiskasin ne paistokasariin muiden sekaan. Sit vielä se vuohenjuusto, mikä oli tuorejuustotyyppinen ja helposti levittyvä. Vähän mustapippuria myllystä ja se oli siinä! Aivan mahtavaa, loistava makuelämys ja -yhdistelmä! Ja kun punajuuria jäi vielä, voisin seuraavaksi kokeilla punajuuririsottoa sinihomejuustolla! Ihan vesi herahtaa kielelle vaikka olen juuri "maistellut" kulhollisen risottoa, tai kaksi...

Pojat eivät syö kun chorizo-risottoa, mikä onkin erittäin maistuvaa. Joten tein heille kanaa tikka-masala-kastikkeessa. Täytyi käyttää jotain korvike-tikkaa, kun se aito ja alkuperäinen Rajah Tikka-pasta on poistunut kauppojen valikoimista. Siis me ei ilmeisesti käytetty sitä tarpeeksi, heh! Ja kun kävin rihmakaupassa (Prisma), löysin jostain lihalaarista lehmäknyydelin, mikä oli 30% halvennuksessa. Otin sen mukaani ja peittelin sen valkosipulisiipujen  kera punaviini-mausteliemeen ja laitoin uuniin. Nyt se ässehtii hetken ja sit siitä voi sivaltaa vaikka protskuannoksen risoton lisukkeeksi. Käsittämättömän hyvä ruokapäivä! Eikä muffinssien leipomisestakaan ole edes viikkoa! Niistä tuli hurjasti kehuja kun vein niitä töihin. Mistä näitä ideoita ja intoa tulee? Hämmentävää- eikö? Ja se on mielettömän upeeta, kun intoa löytyy, varsinkin kun siitä ei niin kauaa ole kun ruoan laittaminen tuntui tervan juomiselta! Ei ollut mitään fiilistä, ei tullut ruokaideoita mieleen, ja kaupassakäyminenkin oli vaikeaa. Tämä päivä siis todistaa että suunta on positiivinen ja luovuutta löytyy!

Ainoa ongelmahan tässä on se, että kun ruoka on hyvää, sitä tekee mieli syödä paljon. Se näkyy mm. vaatteiden kireytenä. Mä en ole ikinä syönyt elääkseni, vaan elänyt syödäkseni. Nyt tarttis vaan syödä vähemmän, ja nauttia vaan enemmän.... Jep!

Luottokampaaja on kuin...

Mulla meni 10 vuotta ennen kuin löysin mulle sopivan kampaajan. Ensin mun kaveri leikkasi ja värjäsi mun hiukset, koska oli koulutukseltaan kampaaja. Silloin mulla oli lyhyt vaalea fleda ja mua haukuttiin Brigit Nielseniksi, miten se nyt kirjoitetaankaan. No sit hän vaihtoi hommia kun niska ja muu fysiikka ei kestänyt. Silloin mä kasvatin pitkän tukan enkä juuri käynyt kampaajalla. Välillä värjäsin tukan itse ja toinen kaveri (tee-se-itse kampaaja) tasoitti latvat. Silloikn mulla oli otsatukkakin. Sen mä lyhensin ihan itse kun en enää nähnyt mitään. Jossain vaiheessa sit päätin taas käyttää ammattilaista. Mä kiersin kymmenessä eri mestassa ja aina lopputulos ja/tai kokemus oli sellainen etten enää halunnut mennä samaan paikkaan toistamiseen! Yksi teki mulle raitoja sellaisella uimalakkimetodilla ja tökki virkkuukoukulla reikiä mun päähän. Mä yritin viestittää ilmeillä että se sattuu, mutta ei rouvashenkilö huomannut tai viitsinyt välittää. Arvatkaa tuntuiko se vaalennusaine mukavalta niissä rei'issä? Mä tiedän että mulla on herkkä päänahka ja olen kuullut että valitan turhasta; ei takun selvittäminen voi oikeasti sattua. Yhden kerran kaveri kuivas mun tukkaa ja sanoin että nyt on kyllä melko kuumalla tuo kuivain, ja siihen kaveri tokas että joojoo ja jatkoi vaan, kunnes huomasi että kuivaaja suli!!! Ei ollut liian kuumaa, ei. Oli vaan jokin vialla ja se poltti päätä ihan perkeleesti. No sit se uskoi, etten valittanut turhasta! 😁

Miksen sanonut inkvisiittorikampaajalle että ei tökkis muhun reikiä, vaan mieluummin olin hiljaa enkä vain mennyt sinne toiste? En osaa sanoa. Yks kampaaja arvosteli mun ohuita hiuksia ja vihjaili että ei niistä nyt oikein mitään saa aikaiseksi. En mä sellaista halua kuulla kampaajalla. Siitäkö pitäis vielä maksaa? Yks kampaaja lähti kesken kaiken kotiin, mä selitin mitä haluan, se laittoi värin päähän ja sanoi heippa, että kolleega jatkaa leikkaamisen kanssa. Sinne menin sen takia kun anoppi ja miehen sisko käy siellä. Sekin että joutuu lähtemään kesken ei välttämättä ole ongelma jos siitä sanotaan, tai oikeastaan kysytään, että sopiiko se minulle? Mutta ei, jos vaan häivytään ja mä joudun selittämään kaiken uudelleen toiselle tyypille, ei mun mielestä vaan ole hyvää asiakaspalvelua. Ehkä olen vähän kranttu, tai sit suurin osa kampaajista ja kampaamoista on vaan surkeita, ja mä kävin monessa!!!

No sit kun mä kerran menin tähän kampaamoon, missä nykyäänkin käyn- kaikki vaan loksahti paikoilleen. Heti ymmärrettiin mitä halusin; ei yritetty myydä mitään turhaa, ei ehdottaa liian erilaista tyyliä, ei haukuttu ohutta tukkaa. Siitä se lähti ja on jatkunut monta vuotta. Just tulin sieltä ja nyt on positiivisuus huipussaan!! Se on niin helppoa, ensin vaihdetaan kuulumiset, värin vaikuttaessa luen lehtiä ja juon kahvia, sit on loistava piiiitkä päähieronta ja tukan pesu. Lopuksi leikkaus ja föönaus. Sen jälkeen on rentoutunut ja uudestisyntynyt olo. Eikä se lopulta nyt niin paljoa vaadi, eihän?

Lauantai kotona

Himassa ollaan, mikä tarkoitti että vessan ja kylppärin siivoamisen lisäksi ajattelin ilahduttaa perhettä keittämällä riisipuuroa- täysmaitoon. Myönnettävä on että olinse parempaa kuin kevytmaitoon keitetty. Toisaalta se ei ollenkaan sovi tän hetkiseen keventämisteemaan. En tietenkään ole tehnyt mitään lupauksia vaan ihan miehen seurassa yritän järkevöittää syömistä ja juomista. Molemmat vaan läks lapasesta tässä joulun tienoilla. Siis juominen oli turhaa viinin lipittämistä, eikä mitään perseet olalle meininkiä, mutta skumppaa esim. tuli juotua ihan liikaa. Vaikka pääsääntöisesti skumppaan pitäisi olla aina syytä, niin suoraan sanoen sekin kärsii inflaation liioiteltuna, ja liioittelu on pari kolme kertaa viikossa muutama lasillinen (joulu ja uusi vuosi sekä ilmainen pullo Teatteri ravintelissa, minkä siis voitin yhdessä leikkimielisessä kilpailussa vip-tilaisuudessa. Mutta ei sitä nyt kestänyt kauaa. Joten nyt on parempi olla hetki kokonaan ilman, niin sitäkin osaa taas arvostaa.

Olen skarpannut kovasti saavuttaakseni positiivisen fiiliksen ja hyvän, keveämmän olon. Tarkoittaa jumppaamista, ruoka-annosten rajoittamista ja juomattomuutta. Eipä olo ole kovin paljoa muuttunut, ehkä olen hieman virkeämpi. Ja sehän kaikessa on tärkeintä, että yritän pysyä kohtuudessa kun olen on-off ihminen kaikessa. Ihan oikeesti mulla lähtee kaikki lapasesta jos on lähteäkseen. Siis hyvässä ja pahassa. Pitäis vaan löytää se keskitie ja pysyä siinä. Ei tarvitse rääkätä itseään, mutta ei maata sängyssäkään. Jotenkin vaan mä innostun jostain ja sit teen sitä täysillä. Ihan maanisesti. En ole bipolaarinen, vaikka niitä piirteitä mulla on. Sen takia sit masennun välillä, en tietenkään syvästi kovin usein, mutta silleen hetkittäin. Eli olen tosi hyvällä tuulella ja energinen, saan paljon aikaiseksi ja innostun asioista. Olen myös luova ja haluan sisustaa tai somistaa kotia tai mökkiä. Ja sit jostain syystä tulee se matalapaine, ja kaikki tuntuu vaikealta; henkisesti ja fyysisesti. Mikään ei hotsita, mikään ei tunnu miltään jas yleisvire on apaattinen. Silloin tuntuu että ruoka ja juoma nousee esiin. Siis normaalia enemmän. Sit kun vaatteet kiristää eikä varpaankynsiä saa leikattua kunnolla kun vatsa on tiellä (tuskin kädet kutistuu), alkaa todella jurppia. Sit ei tee mielä mennä minnekään, nähdä ketään, haluaa vain möllöttää himassa tai mökillä. Ja sit ottaa lasillisen viiniä ja sipsejä. Ja sitä tulee ikävä fiilis ja taas kierre on valmis. Sitä siismpoitää välttää- varpaankynsien leikkaamista!

Olen käynyt kolme kertaa psykoterapiassa- 110€ kerta! Juu, se todellakin on investointi itseen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Terapia ennaltaehkäisee merkittävästi masennuksen uusiutumista. Jotenkin se ehkä auttaa muokkaamaan ajatuskuvioita, ettei ne lähde siihen kierteeseen, mihin kynsien leikkuu johtaa. Mut hiton kalliiksi tulis ostaa jatkuvasti uusia kenkiä. Kumpikohan oikeasti olisi kalliimpaa pitkällä aikavälillä? Mä kokeilen nyt terapiaa...
Se on ollut yllättävän helppoa, paitsi sdiinä vaiheessa kun joutuu maksamaan. Ehkä tuntemattomalle puhuminen on helppoa, mutta entäs jos terapeutti tuleekin tutuksi? No, eihän me hänestä puhuta, ja todellakaan hän ei pahemmin kerro itsestään. Oikein kiva tyyppi ja toistaiseksi ollaan nähty noin kolmen viikon välein. Hän ymmärtää että kun itse maksaa terapian, niin hinta voi olla rajoite. Mutta toistaiseksi mä olen tyytyväinen. Pitäis vaan lukea yksi kirja, jotta sitä voisi käyttää hyväksi istuntojen välillä ja ehkä tehdä harjoituksia. Mut nyt mä katson yhden sarjan kaden päätösjakson, jotta olen mieheni kanssa samassa kohdassa ja pääsemme jatkaaan seuraavaa kautta. Netflix on ihana, mutta vähän koukuttava!!

Ei onnistu ei...

Vai josko sittenkin??
Yritän epätoivoisesti saada tehtyä edes yhden päivityksen blogiini, mutta jokin siinä nyt tökkii. Kokeilen uudestaan! Haluaisin todellakin kirjoitella asioita, jotta edes muutamat ystäväni joita harvoin näen, voisivat lukea edes jotain mun kuulumisista, koska en näkköjään juurikaan soittele tai meilaile kenellekään. Ekä myöskään käy pahemmin kylässä. Itse seurailen muutamaa blogia, ja se on oiva tapa ylläpitää käsitystä kavereiden asioista.

No, katsotaan miten nyt käy, jos julkaisen tämän. Jos onnistuu duunikoneelta, mutta ei Yoga Tabbyltä, niin sit on paska juttu. Ei voi mitään. Täytyy jäädä sit töiden jälkeen kirjoittamaan blogia omalla ajalla duuniin. Ei kuulosta positiiviselta. Tän pitäis yrittää olla positiivinen!