Ruokaa ruokaa...

Iski kauhee nälkä ja lämmitin itsetekemääni erinomaista tomaattikeittoa. Oon kehittynyt ihan sikahyväksi ruoanlaittajaksi, vaikka itse kehunkin. Näköjään se on ainoa asia missä olen omasta mielestäni aidosti ja rehellisesti hyvä, ja jopa osaan kehua itseäni. Tomaattikeitto on yksi bravuureista, jopa muiden mielestä. Kahta täysin samanlaista ruokaa en saa tehtyä, kun teen ruoan aina fiiliksellä. Tomaattikeittoonkin tulee joka kerta jotain uutta, joskus vision perusteella tai sit sen mukaan mitä sattuu kaapista löytymään. Tällä kertaa mukaan pääsi kevyesti oliiviöljyssä freesattuja pilkottuja valkosipuleita ja salottisipuleita, monta purkkia paseerattua tomaattia, kasvisliemikuutio ja pestoa. Lisäksi purkinpohjalta aurinkokuivattuja tomaattikuutioita ja tomaattipyree putkilosta loput. Tuoretta basilikaa sekaan reilusti ja lopuksi Billyllä (sauvasekoitin) atomeiksi. Ja lirvahti sekaan aurinkokuivatun tomaatin makuinen Viola tuorejuustokin. Vähän pippuria ja suolaa. Nyt on monta litraa maukasta keittoa jääkaapissa, ja leipää voi ottaa lisukkeeksi jos on isompi nälkä.

Mulle iski jokin kumma kuivakakkupakkomielle. Kahvikakuista pitäisi kuulemma puhua. Se alkoi siitä kun tein nuoremman joulumyyjäisiin suklaisen taatelikakun (Kinuskikissan ohjeella). Laitoin kakun alumiinilautaselle, sulatin suklaata ja ripottelin valkoisia lumihiutalenonparelleja kakun päälle, kietaisin sen sellofaaniin ja viimeistelin komeuden valkoisella lahjanarulla. Siitä tuli niin hieno, että jouluksi oli ihan pakko tehdä samanlainen että sain itsekin maistaa. Samalla rupeamalla tein sitruunakakun, tarkemmin kaksi sitruunakakkua, joista toinen lensi roskiin, kun se hajosi. Kakku ei halunnut irrota uudesta silikonivuoasta. Olis pitänyt tutustua ilmeisesti käyttöohjeeseen ja antaa kakun jäähtyä ennen vuoasta irrottaimista- miten niin ei tartu??? Toisen kakun kanssa maltoin odottaa jäähtymistä kauemmin, mutta siitäkin jäi osa vuokaan. En kehdannut laittaa epätäydellistä kakkua myyntiin, joten fiksailin kakkua ja vein sen töihin. Peitin epätasaista pintaa sitruunamehu-tomusokeri- tuorejuusto -kuorrutteella ja ripottelin suolapähkinämuruja päälle. Oli siis ihan sairaan hyvä; pikkasen kirpeä, sopivasti makea ja vähän suolainen- työkaverit ihastelivat!

Vaikka makeiden leivonnaisten kanssa useinmiten käytän ohjetta pohjana, en juuri koskaan malta kokonaan pitäytyä reseptissä, vaan improvisoin ja "parantelen" ohjetta- yleensä onnistuneesti. Ruoan suhteen kannatan yksinkertaisuutta, puhtaita raaka-aineita ja makuja; "vähemmän on enemmän" sopii ruokaan. Leivonnaisten kanssa homma menee ihan toiseen suuntaan. Leipoessa motoksi kävisi "enemmän on enemmän", tai jopa "liian paljonkaan ei ole tarpeeksi". Jos pitää olla sitruunaa, sitä pitää olla niin että sen maistaa. Mä vihaan levonnaisia missä ei ole kunnolla luvattua makua; kanelipullassa pitää olla kanelia ja tavallisessa pullassa kardemummaa ja riittävästi! Hyvistä raaka-aineista en tietenkään luovu, enkä voisi kuvitella käyttäväni esansseja, vanilliinia tai kummallisia ja paljon prosessoituja ainesosia. Mä en myöskään ole koskaan tehnyt mitään liivatetta sisältävää. En osaa tarkalleen sanoa mikä on todellinen syy, luultavasti se sotii jotain osaa mun uskoa vastaan. Ja mä oon ihan uskomaton!

Mistähän ruoanlaittoinnostus lähti? Aluksi piti tietenkin opetella laittamaan ruokaa perheelle- lapselle lähinnä, sellaista tavallista kotiruokaa. Sinkkuna mä en juuri tehnyt ruokaa, ja se vähä mitä "tein" oli helppoa ja nopeaa; salaattia, kanaa ja riisiä sekä sinihomejuustopastaa. Enhän mä osannut itse edes perunoita keittää, vaikka koulussa oli köksää. Ei ruoanlaitto mitään rakettitiedettä ole, hyvin senkin oppii kun on kiinnostunut. Ja itse olen oppinut kaiken, mitä nyt vähän ottanut mallia keittokirjoista, muilta ja nykyään tietenkin googlesta. Ruokaohjelmia en juurikaan ole katsellut telkkarista, vähän Sikke Sumaria, kun hän vaikuttaa aidolta ja kokkailee järkevää ruokaa. En ole ilmeisesti vielä hifistelytasolla. Kun joutuu tekemään arkiruokaa kiireessä, väsyneenä töiden jälkeen ja tärkeintä on saada lapset ruokittua nopeasti, suht terveellisesti ja monipuolisesti, mutta taloudellisesti, yleensä ruoanlaitosta saa katoamaan kaiken ilon ja inspiraation. Se on kyllä sääli!

Ostajataustani vuoksi meillä käytetään safety stock (minimivarasto) tai refill-ajattelua (varaston täydentäminen), eli pakastimessa on yleensä kanafileitä, kalaa, jauhelihaa ja lenkkimakkara tai kebabsuikaleita, sekä leipää, marjoja ja peruna-sipulisekoitusta (kiusaukseen). Pikaruokaa meillä ovat vanhemman pojan suosikki maksalaatikko, nuoremman pinaattikeitto sekä molempien suosikki kalapuikot ja ranskalaiset niiksi päiviksi, kun en jaksa tehdä ruokaa. Jääkaapissa pitää olla maitoa, mehua, kermaa, voileipämatskut ja jukurtit sekä munia, perunaa, porkkanaa, ja salaattitarpeet plus sipulit. Näistä saa aina koottua jotain ruokaa, vaikka kauppaan ei pääsisi viikkoon tai kahteen. Kun jokin ainesosa loppuu tai mielellään ennen kuin se uhkaa loppua, se pitää kirjoittaa jääkaapin ovessa olevaan kauppalistaan. Tavoite on, että pitää olla yksi ketsuppipullo odottamassa, jotta ehtii ostaa uuden, ennen kuin se loppuu! En edes muista milloin meiltä olisi loppunut vessapaperi. Se olis ihan katastrofi jos niin pääsisi käymään.

Refill-ajattelu koskee myös deodorantteja, sampoita ja suihkusaippuaa, tai mitä miespuoliset asukkaat perheessäni nyt milloinkin sattuvat tarvitsemaan. Varsinkin miestenjutut varmasti unohtuu, jos ne ei ole listalla. Pyrin käymään kaupassa harvoin ja ostan paljon kerralla. Silloin mulla on mielessä jotain ideoita seuraavien päivien ruoista, mihin ostan tuoreet aineet. Samalla hankin ne refill-tuotteet, mitkä ovat listalla. Aineita mitä kuluu paljon, mitkä säilyvät hyvin eikä tarvitse avaamattomina jääkaappia, on varastossa enemmänkin. En juokse tarjousten perässä, mutta jos jokin käyttämämme ja hyväksi todettu tuote on alennuksessa, voin ostaa sitä reilummin.

On muutamia tuotteita minkä vuoksi valitsen kaupan- Lidlin Quelle kuplavettä saa vain Lidlistä, ja ne siniset pullot pitää palauttaa Lidliin, ikävä kyllä. Kun käyn Lidlissä, katson onko siellä Roberts coffeen tummapaahtokahvia hyllyssä (3,69/pkt). Jos on, ostan muutaman paketin. Citymarketissa sama kahvi maksaa 5,69. Smarketissa hinta on yleensä 3,99, minkä vielä suostun maksamaan. Citymarketista en osta ko. kahvia ikinä- periaatteen vuoksi.

Tällä metodilla on tultu toimeen vuosikaudet, ja se on hyväksi havaittu. Säästyy aikaa, mutta toisaalta on jonkin verran varastoa. :) Ja aika on rahaa, joten voitolla ollaan. Eikä meillä mene juurikaan ruokaa haaskuuseen tai vanhaksi! Nyt vaan pitää suhteuttaa määrät neljän hengen sijaan kolmen hengen tarpeisiin. Se voi olla vaikeaa!

Vanha parempi kuin uusi?

Pakko myöntää että ei pädilllä voi kirjoittaa! Sosialisoin nuoremmaiseni vanhan läppärin (sai joululahjaksi pöytäkoneen- vaihteeksi) ja yritän saada aikaiseksi järkevämpää tekstiä. Oikeasti puolet ajasta meni siihen, että tarkastin tuliko välilyönnin sijaan m tai jäikö toinen peräkkäinen konsonantti puuttumaan. En saanut asetuksista muutettua sitä kummallisuutta, jokin android-ominaisuus? No, tässä ei toimi välilyönti-näppäin ihan sataprosenttisesti, ja muutamat perusnäppäimet on ihan selkeästi väärässä paikassa. Kuitenkin tää on ensiluokkainen pädiin verrattuna- kirjoittamisen suhteen. Surffailuun, areenan katsomiseen ja hesarin lukemiseen se on ihan mahtava!

Voisikohan tällä oikeasti kirjoittaa kirjan? Edelleen mulla on dekkari tai dekkarimainen romaani hahmottumassa; olen kirjoitellut muutamia aihioita, miettinyt rakennetta, erilaisia tulokulmia ja juonenkäänteitä. Kohta mulla ei ole mitään hyvää syytä vältellä kirjoittamista. Jos vielä putsaan tän lievästi limaisen ja luultavasti limua ja keksinmurusia sisältävän näppiksen, en voi vedota edes spacebarin toimimattomuuteen. Johan nyt... :)

Vanhempi poika lähti inttiin. Heitin hänet ja kaverinsa Tammisaareen. Onneksi lähdimme ajoissa, sillä kymmenisen kilsaa ennen määränpäätä jouduimme odottamaan lähes tunnin, kun liukkaassa risteyksessä kaksi autoa olivat ajaneet kolarin. Taas talvi yllätti- ullatustalviiii! Eilen kävimme perheen voimin moikkaamassa alokasta tutustumispäivänä. Kokeilevat Drakassa sitä että lähiomaiset (omainen kuulostaa kuolleen lähipiiriltä) saavat tulla ensimmäisenä viikonloppuna vierailulle, että koti-ikävä (omaisten vai alokkaiden?) vähän lientyisi. Ekana viikonloppuna sieltä ei pääse kotiin, voi eiiii. Kokeilu kuulemma voisi ehkäistä keskeyttämistä. Kait nyt kuusi kuukautta seisoo vaikka päällään, jos kerran inttiin menee? Ja jos ei pysty, niin en usko että vierailuviikonloppu muuttaa mitään. Ehkä osoittautuu hyväksi keinoksi, mutta silti epäilen ja haluan esittää eriävän mielipiteeni! Olen sen arvoinen (=I'm worth it)!

Pohdin vierailulla nähtyäni muutamia naarasalokkaita (what?), että menisinkö nyt inttiin jos olisin 18 vuotta? Ja onko se oikein, että miehille intti on pakollinen, vaikka ilmeisen helposti sieltä pääsee pois jos haluaa, mutta naisille se on vapaaehtoinen. Todistetaanko sillä itselle/muille jotain, ja pitäisikö intin olla pakollinen naisillekin? Poikani vaikutti ottavan asian lunkisti, ja suhtautuvan jopa ehkä pienellä mielenkiinnolla. Mutta hän onkin rauhallinen ja minä en. Luulen että mulle tekisi erittäin hyvää olla siellä; kuunnella komentoja ja totella käskytystä; se vaikuttaa olevan mulle hämmentävän haasteellista.

En voi ymmärtää että miksi mun pitäisi tehdä jotain ymmärtämättä miksi niin tehdään ja vain siksi kun joku sanoo. Mut saa tekemään melkein mitä vaan, kun sen perustelee siten, että se sopii mun arvomaailmaan, ja jos se vaikuttaa järkevältä tai tärkeältä. Olisinko helppo nakki aivopesulle ja ääriarvoille? Mä pidän itseäni kriittisenä, ja kyseenalaistan asioiden järkevyyttä. Luulen kuitenkin että olen jäärä. Ja mä yritän nimenomaan positiivisesti ajatellen välttää turhaa työtä, kehittää asioita ja keskittyä olennaiseen, mutta miksi se usein tulkitaan vänkyröinniksi? Siksipä luulen etten sopisi inttiin, ja enenevässä määrin olen tullut siihen lopputulokseen etten sovi edes työelämään. En vaan jaksa sitä pönttöilyä. Taidan olla sopeutumisrajoitteinen- jopa elämän suhteen.

Lähti negatiivisuus ihan lapasesta, vaikka vaan yritin olla kriittinen ja pohdiskeleva. Kuten kälyni sanoi, että hänellä "lähti sukkien kutominen lapsesta"! Niin voi käydä kun kypsemmällä iällä (alle nelikymppinen!) alkaa harjoittelemaan kutomista. Nostan todellakin hattua hänelle, kun hän on aina ollut sitä mieltä että hän ei ole käsityöihminen. Ja ihan hiton hienoja sukkia syntyy- respect! Täs on mun uusimmat sukat, päättelemistä vaille valmiit:

Sen vuoksi mun pitäis nyt keksiä jotain muuta tekemistä, kuin olen epäyhteensopiva nykyisen työni kanssa. Tarkemmin ajatellen ylempien esimiesten kanssa. Työssä ei vältsyy ole mitään vikaa, eikä firmassa, eikä edes omassa esimiehessä, mutta hänen esimiehet ja -naiset taitaa olla todellisuusrajoitteisia. Sitä on liikkeellä... :)

Voiko kirjailijaksi ryhtyä? Jos olisin riippumaton kuukausipalkasta, jäisin varmaan himaan ja kirjoittaisin. Ja epäilen itseäni ja kykyjäni vaikka vasta pohdin asiaa. Jaksaisinko kirjoittaa, olisko siinä mitään järkeä, syntyisikö mitään? Jos saisin jotain valmiiksi, mitä sitten? Mistä tämä järkyttävä itseluottamuksen puute kumpuaa? Mä epäilen syyksi sitä että olen rhesus-negatiivinen veriryhmältäni. Onkohan siitä tehty jotain tutkimusta? Voisin tehdä aiheesta tutkimuksen ja väitellä negatiivisuustohtoriksi. Olisiko se positiivista?

Mistä repisin positiivisuutta?

Varoitus: nyt tulee pelkkää negaa- positiivisuudesta ei tietoakaan!!!!

Kaksiajakoiset fiilarit; toiset yyteet tänä vuonna takana ja työt jatkuu, mutta sain ehkäpä alennuksen. Tai ei sitä mulle niin myyty, mutta niin kaikki sen ymmärtää. Mitä väliä mitä muut on mieltä, jos ne ei tiedä totuutta? Melkein toivoin että saisin kenkää!!! Ja minä olen sitä mieltä että meidän business on ihan huippu- jos osattais tehdä oikeita asioita ja keskittyä olennaiseen.
Viikon olen itkeskellyt töissä, kun on niin paha fiilis; kolleegan vuokratyösopimus ei jatku, mä alan tekemään hänen hommiaan, pari tyyppiä vaihtaa osastoa, ja se viimeinenkin työn ilo lähtee. Periaatteessa on aina hyvä oppia jotain uutta, mutta mutta... Ihminen on niin kummallinen otus, että vaikka pää sanoisi että kaikki on ok, jokin sisällä sanoo että ei ole ok, ni silloin ei vaan ole ok fiilis! Esimiehenä nuori insinööri, joka on oikeasti kiva ja hänestä tulee hyvä esimies- joskus. Mua on opettanut töihin meidän kesätyöntekijä, nykyinen osa-aikainen inssiopiskelija. Mulla ei ole hajuakaan punaisesta langasta, mitä uuden osaston toimenkuvaan kuuluu ja mitä kaikkea mä tulisin tekemään. Tiedän että saan uuden kolleegan, mutta miten hänen kanssaan työt jaetaan ja mitä kaikkea osaston hommiin edes kuuluu, on mysteeri. Koska itkusta ei tullut loppua, menin käymään työterveydenhoitajalla ja hän varasi mulle ajan lekuriin- akuutti stressireaktio on diagnoosi ja loppu viikko saikkua. Nyt olen niiiiiiiin poissa tolaltani etten tiedä mitä tekisin. Katsoin eilen modern familyn koko vitos kauden, ja se vähän auttoi. Mutta mitä v-ttua mä teen? Mä olen niin heikko ihminen, että en varmaan enää sopeudu työelämään. Olisko muualla asiat paremmin? Ottaisko kukaan mua töihin? Opinko uutta?

Meidän firmassa on ollut tapana että insinööri palkitaan hyvästä työstä tekemällä hänestä esimies. Insinööri joutuu kiitokseksi tekemään asioita missä hän ei ole ehkä parhaimmillaan, ei pysty keskittymään siihen missä hän oikeasti on hyvä, eikä kukaan ole onnellinen; ei esimies eikä alaiset. Melkoinen kiitos! Mutta näin homma on mennyt jo vuosikymmeniä. Ja tässä ollaan; päin persettä menee, kun on paskat esimiehet, sähelletään vaan, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja koko ajan on pelko persiissä että OMA työpaikka menee. Eli kukaan ei uskalla ehdottaa muutosta tai kyseenalaistaa päätöksiä, koska silloin joutuu silmätikuksi ja saa lähteä seuraavissa yyteissä. Vaikka jengi pääsääntöisesti haluaisi tehdä työnsä hyvin ja oikeasti ajattelisi firman parasta. Ne etenee, jotka eivät kyseenalaista, tottelevat esimiehiä kiltisti ja kritisoimatta. Tietenkin unohtaen alaisten hyvinvoinnin ja firman edun- oma etu edellä mennään! Ja nyt huomataan että ei se insinöörikään osaa kaikkea, esim. johtaa yritystä tai olla hyvä esimies, tai edes välttävä. Nope!!! Eikä yksikään päällikkö ole saanut potkuja, vaikka tulos on pikään ollut surkea. Nyt voisi ottaa oppia suomalaisesta futiksesta- no, ei valkkujen vaihtaminen toisaalta ole saanut muutosta sielläkään aikaiseksi.

Voitteko kuvitella että hr-täti meilasi kaikille että vielä ehtii vastata henkilöstökyselyyn, vastatkaa nyt heti ettei unohdu! Seuraavalla viikolla ilmoitetaan YT:stä. Tarkoitus siis ei todellakaan ole kuunnella henkilöstöä, vaan saada hyvät pointsit yritysten välisissä lukemissa- pointsit ENNEN ikäviä uutisia. Mitään ei oikeasti aiota tehdä, excelistä katsotaan missä voidaan säästää ja kritiikkiä esittävistä ihmisistä halutaan eroon- heitä ei haluta kuunnella, koska he levittävät negaa ja tuovat ikäviä asioita esiin, ja joku jonka olisi pitänyt muuttaa asioita jo kauan sitten, joutuu huonoon valoon. Excel-management on juuri se mitä meillä harrastetaan. Joku ottaa erpistä jollain haulla jotain lukuja, ja tekevät sen pohjalta päätöksiä, että missä olisi suurimmat säästökohteet. Jos piälliköt ymmärtäisivät edes että miten luvut on koostettu. Siitä paskasta erpistä, mikä meinaa hajota hetkellä millä hyvänsä. Siitä erpistä minkä perustiedot on ihan perseestä ja mitä on parsittu kasaan niin monella z-taululla, että kukaan ei enää tiedä mitä siellä tapahtuu. Siitä samasta erpistä mitä ei koskaan olisi pitänyt ottaa käyttöön, mutta kun joku sai siitäkin hyvät bonarit. Sit olikin helppo häippästä kuvioista avoautolla!

Tätä siis on nykyinen työelämä. Joku edelleen ihmettelee miksi menee huonosti! Ei sit insinöörit ihan kaikkea osaakaan; koska nyt taas on otettu käyttöön konsultit! Joku ulkopuolinen tulee "tutustumaan" tilanteeseen- arvatenkin huisin edullisesti- muutamaksi päiväksi, ja kertoo missä voidaan säästää. Ei ole kovin luottavainen olo... Enkä mä ole sitä mieltä että insinöörit olis huonoja, he eivät vaan välttämättä osaa kaikkea! Monikulttuurisuudesta keskustellaan mediassa paljon, joten ehkä moniosaamista tai monikoulutuksellisuutta tulisi miettiä ja ottaa käyttöön paremmin, ajan hengessä. Eihän sairaalassakaan ole pelkkiä lääkäreitä töissä; eri hommiin tarvitaan erilaisia koulutuksia, erilaista osaamista ja erilaisia ihmisiä. Meillä halutaan sama koulutus lääkäreille ja hoitajille. Ja sit ihmetellään kun hoitaja haluaakin edetä urallaan, tai ei ole tyytyväinentyöhönsä ja palkkaansa, kun kykyä olisi muuhunkin! Mitenkään nostamatta lääkäreitä hoitajia ylemmäksi tai päinvastoin. Tarkoitan vain että ihmisillä on erilaisia taipumuksia, osaamis- ja kiinnostuskohteita, ja ne tulisi ottaa käyttöön laajemmin. Joskus ei-insinöörikin voisi tehdä sellaisia hommia, mihin perinteisesti vaaditaan insinöörin tutkintoa.

No, mä alan rustaamaan työhakemusta ja cv:tä ja pohdin et mikä musta vois tulla isona. Vai lähtisinkö vielä opiskelemaan jotain ihan muuta?
Eilen mun pomo soitti että mun kolleega, jonka soppari irtisanottiin just ennen joulua, saisikin nyt jatkaa toisessa tulosyksikössä. Vaikka hän työsopimus juuri sen takia purettiin, kun hänelle ei ole töitä ja kaikki vuokrasopparit lopetetaan. Ei ole töitä ja sit onkin. Täh? Kylläpä on luottamusta herättävää!

Juhannus Karkkilassa

Juhannustori on nyt hoidettu, siis palvikinkku, kalat, perunat ja mansikat ostettu. No, oikeasti anoppi osti kaiken muun ja minä vaan kinkun. Mutta hoidin loput kaupasta, eli ollaan ehkä suht sujut. Sain myös neljä lobeliaa, mitkä istutin kahteen uuteen ruukkuun pelargonioiden kanssa. Ne sain jo äitienpäivänä, mutta en keksinyt niille hyvää istutuspaikkaa. Mietin rakentavani laudasta istutusastian, mikä lie kukkaruukku se nyt olisikaan ollut? No, käsisahalla ei jaksa sahata, ja sirkkelin kaivaminen varastosta oli liian vaivalloista. Rihmakauppa (Prisma) sai muoviruukuista (tummanharmaat) rahnat. Ja hyvä niin! Helpommalla pääsin, ovat kevyet ja helppo varastoida. Eikä haittaa vaikka jäisivät talveksi terassille, eivät halkea. Jumankauta oon laiskistunut... 😃

Ruoaksi tänään sisäfilettä (Suomalaista, yli kaksi kiloa), itsetehtyjä lohkoperunoita (Rosamundasta) ja pippurikastiketta (miehen tekemää). Lisäksi salaattia (itse salaatti omasta- siis anopin maasta) ja jälkkäriksi mutakakkua, suomalaisia mansikoita ja jäätelöä. Pari pulloa skumppaa ja 3 l punkkua. Huomenna savustettua lohta ja uusia Loimaan Siiklejä. Ja sunnuntaina stugmat (mökkiruokaa); perunaa, silliä, kinkkua, makkaraa, keitettyjä munia ja kaikkea mitä kaapista löytyy tai on jäänyt yli edellisiltä päiviltä. Mitään muuta ei näköjään ole mielessä kuin ruoka! No, sehän on vaan ihanaa- syöminen!

Vähän keli on ankea, mutta siitä johtuen tuli ainakin nukuttua tarpeeksi. Mä simahdin eilen kuuden jälkeen ja lopulta nukuin koko yön. Anoppi herätti aamulla yhdeksän maissa kyselemällä että mennäänkö torille. Josko olisin saanut kuitattua univelkoja viikolta. Vähän taitaa olla taisteluväsymystä näin loman lähetessä? Onhan tässä tehty töitä vuoden verran, ja lomaan on vielä kaksi viikkoa. Mutta kyllä loma tulisjo nyt tarpeeseen. Onneks töissä on mukavaa ja ensi viikolla menään after workille tyttöjen kansa ja sitä kannattaa odottaa! Kolleegoita jää lomille joka viikko, mut onneks mun ruokaseura on edelleen läsnä. Kävin meidän osaston poikien (ehkä ne on miehiä) kanssa syömässä ja jotenkin ne oli ihan jäyhiä. Ihan kivaa on välillä käydä eri porukassa syömässä, mutta olis kiva ettei he jännittäisi niin kovasti. Kuulemma eivät yleensä syö naisseurassa. Onkohan se syy vai seuraus?

Mut nyt otan alkoholittoman oluen ja bongailen lintuja. Hyvää juhannusta kaikille tasapuolisesti!!!!

Kiireet on ohi?

Siis niin paljon on tapahtunut sitten toukokuun alun; vanhempi poika sai lakin ja järjestimme hänelle juhlat, nuorempi rontti pääsi kutoselta yläkouluun, eli uuteen kouluun- bussimatkan päähän, myrkkysienikausi on ohi ja mitäs muuta? No, oliks tossa nyt kaikki? Juhlat oli ihanat, kerrankin koti oli siisti, todella siisti, ikkunat ja lattiat pesty, hyllyistä pyyhitty pölyt, nuoremmalle ostin maton kun edellinen mureni joskus talvella vanhuuttaan (mikään ei kestä- oikeesti), vanhemmalle tein verhot vanhojen tilalle, mitkä taisi lähteä jo pari vuotta sitten. Kerrankin oli kaikki puhtat vaatteet lajiteltu ja kaapitettu, ja muutenkin inventoitu turhaa kamaa roskikseen ja osa kellariin. Todellakin, se hiton kuntopyörä on pyöräkellarissa ja siinä on lappu 'väliaikaissäilytyksessä juhlien takia, mutta saa viedä'. Enpä ole muistanut käydä katsomassa olisko joku sen vienyt... Ei kukaan tarvitsisi kuntopyörää? Hyvä vehje se on, ostin sen kolleegalta viidellä kympillä kun menin polvileikkaukseen ja se oli oiva värkki kuntoutuksessa. Jopa esikoinen sillä ajeli. Sit se oli vaatetelineenä partsilla, reppana palelemassa. Nyt sais ilmaiseks jos hakis...

Samalla löysimme sen kylmäkellarin taloyhtiöstä- tai siis olihan se siellä ollut ja oli sitä käytetty varastonakin, mutta kun jääkaappitila kävi pieneksi juhlia valmistellessa, se osoitti tarpeellisuutensa! Siellä on kuusi astetta kylmää! Ihan hiton kylmä siis. Sinne sain kakut (käly väänsi ihan mahtavat täytekakut), voileipäkakut (ne tein itse ja oli todella hyvät) sekä anopin tekemät piirakat (eri sortin suolaiset sekä mahtavan raparperipiirakka oman maan rapskuista!!!) ja tietenkin legendaarinen pastasalaatti, minkä ohjeen olen saanut vanhalta hyvältä ystävältäni (makaroonia, maustekurkkua, punasipulia, oltermannia kuutioina, basilikaa pari ruukullista, persiljaa yks nippu, sekä kastikkeeksi sekaan kermaviilin ja majoneesin sekoitus ja muutama rouhaus mustapippuria myllystä). Paranee yön yli ässehtiessään! Reseptiä jopa kyseltiin juhlissa!

Skumpat ja kivennäisvedet säilyivät (skumppaa piti vähän koemaistaa...) viinikaapissa, mitä ei yleensä käyteä. Sinne mahtui myös kakun jämät juhlien jälkeen. Muuten se rakkine pitää kamala meteliä, vaikka se on jo kertaalleen vaihdettu. Hyvää ei saa halvalla, ja turha sähköstä on maksaa kun ei niitä viinejä siellä ikinä ole. Joskus menee himassa pullo skumppaa, muuten punkkua vähän mökillä. Viinikaapin pitäisi olla iso, kaunis ja äänetön, sekä siihen tulisi ehdottomasti kuulua täyttöpalvelu! Varmaan sen saa ostaa a-butiikista... Saisikohan kuitenkaan?

No, kun kämppä siis oli siisti, ja kutsut itse väkerretty ja jopa lähetetty muutama viikko etukäteen, anoppi kyseli että onkos liputus tilattu taloyhtiöstä. Mitä -ttua mä mietin! Isäntä sit tilas liputuksen- hinta kohtuulliset 85€. Voi elämän kevät mä sanon! No, kyllä me niin ikkunasta katseltiin liehuvaa lippua ja muistettiin oiken asiasta mainita kaikille että katsokaas nyt liputusta, on ihan meidän ylioppilaan kunniaksi salkoon vedetty! Sukulaset varmaan piti mua ihan idioottina, mut ku muutenkin rahaa paloi kaikkeen ihan pirukseen, niin jotenkin se tuntui niin överiltä. Eihän sellainen mulla edes käynyt mielessä... Hassua! Sit aamulla piti mennä nuoremman kevätjuhliin kun he lauloivat koulun vanhimpina opettajille itse sanoittamiaan kiitos ja kumarrus- lauluja. Joillekin opettajille laulettiin niin ihanasti ja ylistävästi ja toisille ei niin ihanasti... Melkein tuli tippa linssiin. Oli kiva kun viimeisen kerran tarvitsee mennä kevätjuhliin. Tällä kerralla pääsin sentään istumaan, kun yleensä olen kurkkinut hikisenä jonkun takaa tai istunut ruokasalissa kuuntelemassa huonoa viedokuvaa, minkä ääni ja usein kuvakin pätkii jatkuvasti. Nyt sain nauttia viimeisen kerran! Isäntä meni vanhempiensa kanssa ylioppilasjuhlaan koululle, ja mä menin koristelemaan voileipäkakkuja ja tekemään loput valmisteluista.

Sit vieraita tuli jatkuvalla syötöllä, Allu skoolaili kakkien kanssa, ruusuja tuli ihan huisisti ja mä yritin jotenkin ehtiä edes vähän juttelemaan porukoiden kanssa. Onneks käly jeesasi skumppalasien pesemisessä, eihän niitä ollut ollenkaan tarpeeksi, vaikka olikin paljon. Astioita lainattiin anopilta ja laseja työkaverilta, muuten mentiin omilla seteillä. Ei ihan riitä astiatn yli 30 vieraan kestitsemiseen. Ja paperilautaset olis ollut ikävät, vaikka niitä on ihania ja jopa kestäviä. Kakut ja piiraat meni hyvin kaupaksi, ja niitä jäi ylikin. Seuraavan viikon ruoat olikin valmiina. Meinas ihan loppua kiinnostus piirakkaa ja pastasalaattia kohtaan, kun niitä tuli syötyä viikon verran. Ei osaa arvioida menekkiä kunharvoin järjestää juhlia! Ja sit ne oli ohi! Laitettiin ruoat kylmään ja osa mukaan ja poistuttiin mökille rauhoittumaan. Menikin pari yötä ennen kuin sai stressin pois. Vitsi ku mä en viihdy juhlien emäntänä. Mä en vaan osaa ottaa lunkisti ja osaa jutella luontevasti, vaikka ovat tyuttuja ja sukulaisia ja ihan todella mukavia ihmisiä. No, juhlakalu oli tyytyväinen ja anoppi kehui että hyvinhän se meni. Mä menin metsään....😅

Tässä oli tää meidän kevät, kaikki synttärit tuli vietettyä ohimennen, juhlat juhlittiin ja nyt alkaa jo kesäloma häämöttää.mökillä on tehty maisemointia; siirretty kunttaa ja istutettu tuijia saostuskentän peitteeksi ja ympärille. Sain turvekatolle uusia peittokasveja ja niitä olen kastellut ja karsinut heinää, vadelmia, horsmia ja kuusia katolta. Tarkoitus olis uusia katon kasvit matalammiksi ja olis kiva jos siellä ei kasvais puita... Kukkapenkit alkaa näyttää kesäisiltä ja hirveä hinku olis laittaa kaikkea uutta nättiä kasvamaan. Kirsikkapuu on ekaa kertaa reilusti kukassa! Kolme puuta ja yksi kukkii. No, josmst joskus toiste... Laitan kuvia jahka ehdin...

Pesänrakennusta

Kait se keväällä iskee. Pesänrakennus siis. Oli ihan pakko ostaa kukkia ruukkuihin mökille. Kaksi punasävyistä; toiseen tuli ihana pinkki neilikka (pink kiss) ja kaksi punavalkoista pelargoniaa, toiseen kaksi valkoista pelargoniaa ja neilikka. Viimeiseen sinisävyiseen laitoin sellainen lilan kellokukan, minkä tarkka nimi täytyy viel tarkistaa googlesta, sekä kaks pientä valko-lilaa orvokkia. Ne on nyt istutettu ja ovat niin niin nätit. Sain mieheltä samppanjan ja kasan punaisia ja valkoisia pelargonioita. Mä en ole mitenkään erityisesti ollut pelargonioiden fani, mutta nyt ostin niitä itsekin. Varmaan ensimmäistä kertaa. Anopille hain kolme onnenpensasta, forsythiaa. Aivan ihania, vähän kuten se mun ehdoton suosikki näsiä. Pitäis kirjoittaa nuo nimet isolla, mut en näytä jaksavan... 😂 Näsiä siis kukkii ensin ihanilla vaaleanpunaisilla ja huumaavasti tuoksuvilla kukilla keväällä ja tekee lehdet vasta sen jälkeen. Onnenpensas samoin, joten nyt lahjapensaat olivat hieman naheita, kun lehtiä ei vielä ollut ja suurin osa keltaisista kukista oli kukkinut valmiiksi. No, anoppi olisiitä huolimatta onnellinen ja puskat saavat ihanan paikan hänen puutarhassaan. Ja ensi keväänä on kukkaloistoa tiedossa.

Mun pesänrakennusvietti näkyy siis mökin laittamisena. Talvikamojen raivaamisesta se alkaa, jatkuu organisoimisena ja järjestelynä; laatikoita, naulakoita, säilytysjärjestelmiä ja muuta kamaa piilottavaa tekee mieli haalia. Tai tuunata. Tai vaan vaihtaa niiden järjestystä. Mökillä onalle 25 neliöä tilaa keittiölle, olkkarille, poikien huoneelle, sisältäen säilytyksen. Siis tilaa ei ole! Minkä takia kaikelle pitäö löytyä oma paikka ja jos esinettä/vaatetta ei tarvita kesällä, se pitää pakata, merkitä ja säilöä himan verkkokellariin. Siis mielellään niin, että sen löytää taas talveksi. Pitäis tehdä jokin arkistointiohjelma, mikä tulostaa tarran pussiin, nyssykkään tai laatikkoon, ja kertoo koordinaatit mihin se pitää laittaa ja sit seuraavalla kaudella sen saman paikan löytäisi systeemistä. Ihan ku verkkokellari olisi järjettömän kokoinen varasto-eitoki, mutta kauhee kaaos siellä vallitsee. Tarttis ulottaa järjestelyinto himaankin. Jos sais vaikka ikkunat pestyä... Heh. No, Allulle täytyy järjestää ylioppilasjuhlat, joten siivottava on. Jee, saan velvoittaa muitakin osallistumaan siivoamiseen, niinku ihan oikealla tarpeella, sen ymmärtää lapsikin että vieraita varten kannattaa siivota. Paitsi Wilhelm...

Saunan terassilla istuskelin ja seurasin hesarin lukemisen ohella lintujen puuhia. Västäräkkiurttu vokotteli naarasräkkiä tanssimalla ja haki sille lahjan, varmassn jotain ihquja ötököitä! Lopputulosta en nähnyt, mutta luultavasti kohta munitaan. Ja pihan reunassa on kauhea pajupöpelikköJamutta sehän on aivan loistava paikka bongata tirppoja. Siellä asuu laulurastaspariskunta ja uros vahtii koko ajan kun naaras kaivelee maasta ruokaa. Siis yllättävän kauniita sulavalinjaisia tirppoja ovat. Pesä on jossain ryteikön seassa, mikä on hyvä ottaen huomioon nää meidän nelijalkaiset tappokoneet. Ja suruvaippakin on havaittu. Ja haarapääsky! Kesä on virallisesti saapunut, jos kuu kiurusta, puolikuuta peipposesta jne pitää paikkansa. Ja miksei pitäisi? Sitä paitsi juuri kuulin käen kukkuvan! Viime kesänä oli hienoa kun sain seurata käkeä kiikarilla melko pitkään houkuttelemalla yhden lähelle kukkumalla itse- varmaan todella houkuttelevasti. Olenhan mä vähän tällainen käki... Joskus myös kännissä kuin käki. No ei kai ny sentään!

Melko hämmentävää istua auringon paisteessa ja bloggailla. Eihän tämä tabletin näyttö todellakaan sovellu tällaiseen kovin hyvin. Joko aurinko paistaa näyttöön ja heijastaa tai oma kuva näkyy koko ajan taustalla, mikä on häiritsevää. Jokin suoja tähän pitäisi saada... Teltta vaan ympärille. Vähän siinä kärsisi tämä idea auringosta... Kaikkea ei voi saada. Hitto, nyt harjoitellen kirjoittamaan vetämällä sormea näytöllä ja se toimii yllättävän hyvin. Kohta kukaan ei osaa kymmensormi järjestelmää tai yhdyssanoja. Oho, sen tää kirjoitti oikein!!!

Nyt kun vielä oppisin laittamaan kuvia blogiin. Kukaan ei liene täydellinen? Vielä!

Bongausta

Mahtava keli, vaikkakin vilpoisa, ellei satu olemaan tuulen suojassa jaauringon paisteessa. Kiikarit kourassa on tarkennettu punarintaan, hippiäiseen, peukaloiseen, silkkiuikkuun ja punatulkkupariin. Tietenkin peipot, kirjosiepot ja käpytikat on bongattu. Enenevässä määrin olen haikaillut tarkempaa kiikaria, hyvää kameraa tai jopa kaukoputkea! Ja kirjoittamisesta auringonpaisteessa ei todellakaan meinaa tulla mitään. Millään en viitsisi mennä sisälle... Taidan kohta suunnata koirien kanssa pöpelikköön. Korvasieniä on löytynyt hyvät rykelmät sekä omilta hoodeilta että muilta mailta. Eilensaimme nauttia vuoden ensimmäisen kastikkeen. Itse ryöppäsin ne ulkona. Extrakeittolevy ja vedenkeitin olivat suureksi avuksi ja nopeuttivat prosessia huomattavasti! Lievästi vainoharhaisena mä keitän myrkkysienet aina kolme kertaa, saavat kiehua vähintään viisi minuuttia väljässä vedessä, ja kun vaihdan veden, huuhtelen ne ainakin kolme kertaa ja ja puristan ne siivilässä mahdollisimman kuiviin. Ja sit taas uutta kiehuvaa vettä kattilaan ja menoks. Hyvä tuli ja maksakin toimii. Vai munuaisetko menis jos söisi gyromitriiniä? Se on korvasienten myrkky nimeltään.

Vaskijärven oma sääksi, eli kalasääski, Elvis ja parinsa Priscilla (no tiätty) ovat palanneet pohjoiseen pesimään. Elvaria on ovat kiusanneet jo varikset, lokit ja ruskosuohaukka. Kaikkea nekin joutuvat kestämään. Ja hitto et ihan pelottaa niiden puolesta ukkosella, josko salama osuu pesään, kun se on yksi korkeimmista männyistä lähistöllä. Ilmeisesti sen verran hyvin sijoitettu, että ei ole osunut. Hyvä niin. Monena vuonna on kuultu jälkikasvun ensin huutavan nälkäänsä ja myöhemmin saatu nähdä niiden harjoittelevan lentämistä loppukesästä. Iskä ja äiskä sukeltavat kalaa jatkuvasti pesueelle. Tai ilmeisesti aluksi iskä ja myöhemmin molemmat. Ei aina erota niitä toisistaan- ehdotan että Elvarille hankitaan sellainen hieno musta rasvaheitto, kuten esikuvallaan oli. Helpottais erottamista kummasti! Hauska sorsaepisodi tuli todistettua eieln, kun Minni ja Molly yritti saada palloa lammesta. Pallo kierteli virtauksen mukana ja pysyi poissa rannasta. Vesi lienee 5 asteista ja jopa Mollysta se tuntui liian kylmältä uimiseen. Ne juoksivat lampia ja puroja ympäri, menivät melkein kokonaan veteen, mutta kumpikaan ei ihan uskaltanut. Molemmat koirat olivat kylläkin aivan läpimärät, jos ei uimisesta, niin sateesta. No yhden hetken kun kumpikaan ei ulissut tai haukkunut pallolle, lampeen laskeutui sinisorsapariskunta. Ja saman tien lensi pois kun tappaja-Minni lähti jahtaamaan. Melko vikkelästi lähti sorsat lentoon ja Minni hyppi purojen yli kuin gaselli. Kummallinen virhearviointi sorsilta, että uskaltivat edes harkita
Meidän lampeen laskeutumista.

Nyt västäräkkipariskunta yrittää vihjata mulle, ett äkannattaisi mennä muualle saunan terassilta kirjoittelemaan. Niillä on pesä (taas) saunan seinustalla säilytyksessä olevien airojen päällä. Katsotaan että uskaltavatko mennä pesäänsä jos vaan istun tässä hiljaa. Harvemmin meuhkaan yksinäni muutoinkaan... Melko suvaitsevia ovat västäräkit olleet, monesti istuvat ihan lähellä, mutta toisaalta kauempana pesästä. Siinä se kiertelee ja heiluttelee pyrstöä rauhattomana ja katselee mua. Jonain vuonna jollain tirpalla, harmaasieppo se tais olla, oli pesä meidän mökin terassin lampun päällä. Välillä piti antaa niille rauha ja mennä tarkoituksella pois terdeltä, että saivat ruokittua poikaset. Onneks ne ei kauaa pesi! Ja onneks alkukesästä niillä on arkena aikaa olla rauhassa pesimässä. Koiria ne näyttää pelkäävän enemmän. Joo, ne voi ihan hyvin kiivetä pesään ja syödä munat. Peto kun peto!

Kaulushaikara puhaltelee taas pulloon. Missä hemmetissä se kuljettaa sitä pulloa? Olen mä sen pari kertaa nähnytkin. Kumman näköinen otus. Maastoutuu kuivaan heinikkoon täydellisesti ja on arka kuin mikä! Pitäisköhän viedä hurtat mettään? En jaksa kuunnella kun Pongo haukkuunaapiria ja Molly palloa. Ei voi olla pallohullumpaa hurttaa ku Molly.