Viikonloppuna oli ihanan kaunis ja huuruinen aamu. Oli ihan pakko hakea kännykkä mökistä ja yrittää vangita kuuraa vastapäisen rannan metsässä. Puut olivat ihanan pehmeän näköisiä. Kuvasta ei ihan käy ilmi tavaan kaunis sini, mutta halusin ehdottomasti tällaisen panoraamakuvan. Nythän kelit vaikuttavat ihan erilaiselta, melkein voisi kuvitella kevään lähestyvän. Ainakin näin puukiipijän palanneen muuttomatkaltaan kaupunkiin. Mökillä kevään merkit näkyvät ainakin kaksi viikkoa myöhemmin, vaikka matkaa on vain 50 km. Lohjanharju tai jokin muu vie kevään ilmeisesti toiseen suuntaan, ja harhareitti kestää sen kaksi viikkoa. Vastapainoksi syksy saapuu pari viikkoa aiemmin. Summa summarum, todella huono valinta mökkimestaksi :).
Kävin myös pitkästä aikaa mökillä isossa metsässä koiran, anopin ja tyttökoirien kanssa. Yllätyin että lunta oli niin vähän, kun viime talvena sitä oli yli puolen reiden. Muistan kun vuosi sitten anopin kanssa tamppasimme polkua koirille, jotta ne pääsisivät metsään juoksemaan. Meidän piti mennä sama lenkki useaan kertaan, aloitimme välillä toisesta suunnasta ja joskus jouduimme kääntymään takaisin, kun emme enää jaksaneet rämpiä upottavassa hangessa. Hurtatkin olivat niin poikki lenkin jälkeen, että ne piti melkein nostaa autoon. Autokin piti jättää melko kauas, kun metsätietä ei oltu aurattu. Eivät päässeet koirat karkailemaan, sillä jos ne poikkesivat polulta tai jalanjäljistä, niistä ei näkynyt edes hännänpäätä kun humpsahtivat lumeen. Erinomaista liikuntaa kaikille. Onneksi tänä vuonna oli vähemmän lunta, sillä kunto ei olisi kestänyt samaa rääkkiä. Tälläkin lumimäärällä hengästyi kuin puolimaratoonilla, vaikka lenkki ei ollut kummoinen. Näinköhän ikinä enää tulen ihan terveeksi ja saan kunnon normaalille tasolle?
Himassa sain vihdoin ja viimein aikaiseksi pitkään suunnitteleman maalaamisurakan. Monta vuotta meni pohtiessa, oikeastaan jouduin keräämään itse rohkeutta ja samalla hyväksyttämään suunnitelmani miehelläni. Maalasin meidän kylppärin seinään eteisen puolelle kelon. Kun tulee sisään eteisen ovesta, lähes kymmenen metriä pitkä käytävä päättyy tähän seinään. Nyt siinä on kuollut mänty. Idea lähti aikoinaan siitä, kun ystävättäreni halusi uuteen kotiinsa naulakon eteiseen, ja pyysi että maalaan seinälle puun. Minä maalasin puun, kelomännyn, ja hän kiinnitti oksille erilaisia naulakoita. Siinä oli koko seinän kokoinen naulakko. Nyt hän on muuttanut eri kämppään, ja uskalsin käyttää samaa ideaa härkisti hyväkseni, ilman naulakoita.
Mietin pitkään erilaisia tauluja ja muita katseenvangitsijoita samalle seinälle, koska se kaipasi jotain. Joka kerta kun poikani pelasi palloa seinää vasten, isä leikki poikien kanssa pallosotaa tai muuten vaan joku heitteli tai potki palloja, muistin miksi seinälle ei voi laittaa mitään "rikkimenevää". Maalattu ikihonka kestänee jopa poikien leikit. Minusta se on hieno ja isäntäkin hyväksyi idean lopulta, nähtyään lopputuloksen tekstiviestiin liittämästäni kuvasta. Käytin liitutaulumaalia, sillä sitä oli valmiina. Samalla maalasin uudestaan ruokahuoneen seiniin maalatut liitutaulut. Alunperin mieheni maalasi ne yli kymmenen vuotta sitten, ja koko tämän ajan olen miettinyt maalaavani ne uudestaan, koska liitu ei tarttunut niihin kovin hyvin- nyt tarttuu. Maalaaminen on yleensäkin ollut mun homma, enkä muista miksi mieheni maalasi liitutaulut. Jotkut hommat vaan pitää itse hoitaa!
Tällä viikolla olen siis saanut tehtyä kymmenen vuoden hommat. Vai miten se nyt menikään? Joskus asioiden aloittaminen on vaikeaa, mutta loppuun saattaminenkin on välillä työlästä. Jos raha ei olisi este, niin monta muutakin asiaa olisi toteutettu kotona ja mökillä. Jatkuvasti mieleen juolahtaa asioita mitkä ovat rempallaan ja kaipaisi pientä fiksausta, liimaamista ja tuunaamista; keittiön pöytä ja tuolit (ennen kuin tuoli pettää jonkun alta), makkarin seinä ja valaistus (lamppu oli alunperin väliaikainen ratkaisu) ja miehen työhuone (äänieristeet ja lattia on jo hankittu) sekä vanhemman pojan huoneen seinien maalaaminen. Pitäisi vaan aloittaa, mutta milloin? Melko paljon menee aikaa ihan normaalin elämän pyörittämiseen, siivoamiseen, pyykkihuoltoon, ruoanlaittoon ja kaupassa käymiseen. Toisaalta olisi tylsää, jos kaikki olisi ihan valmista. Jos kämppä, mökki ja muutkin asiat elämässä ovat valmiit, eikä ole enää mitään tekemistä tai parannettavaa, niin katoaako elämän ilo ja tarkoitus? Ihan kuten mua joskus pelottaa jos/kun ihminen ymmärtää elämän tarkoituksen, niin onko silloin valmis kuolemaan? Jos pitkän iän salaisuus onkin jatkuva parantaminen; pitää olla jokin tarkoitus ja päämäärä mihin pyrkiä? Pieni etappi tai iso suunnitelma- aina pitää olla seuraava projekti odottamassa. Hyvä että projekteja riittää!
Kirpputorit on ihania! Myyrmanniin on ilmestynyt huisin iso kirppis, missä oli pakko pyörähtää. Jotenkin aina ajaudun sinne lasiesineiden luokse, mutta tällä kerralla oli onni, että tajusin käydä muutkin mestat läpi, sillä yhdestä välistä löytyi uusi aarre kokoelmaani- skumppalasi! Pentikin hieno punajalkainen lasi ihan loistavalla kahden euron hinnalla. En meinannut uskoa silmiäni, kun olin niin onnesta soikeana, sillä en ole pitkään aikaan löytänyt yhtään erikoista skumppalasia. Kohta mun täytyy todellakin laajentaa kokoelmaa myös viinilaseihin. Laveampaan speksiin sopivia laseja olisi löytynyt heti vaikka kuinka monta. Ehkei keräilemisen tule ollakaan liian helppoa?
No, otin lasista kuvan, mihin lisäksi sijoitin muutaman muun esteettisen esineen; Marimekon Unikkokuosisen kahvipurkin sekä Eero Aarnion suunnitteleman kastelukannun. Tuo limenvihreä kaunistus oli aivan pakko hankkia limenvihreällä kaudellani. Se alkoi siitä kun ostin kokonaiset 2,5 m Marimekon limen väristä Sitrus-kangasta mistä tein keittiöön kapan. Se lienee edelleen kallein verhokangas mitä olen ostanut, ja sen vuoksi ostin sitä todella sniidusti. Kappa on vain hieman ikkunaa leveämpi, eli tangossa se on ihan suorana, eikä aaltoile tai ole laskoksilla kuten verhot yleensä. Mutta siitä lähti lime kausi, milloin tulin hankkineeksi limenvihreän tiskiharjan, tiskirätin, keittiöpyyhkeet, kukkaruukun, yhden metallipurkkin, kaitaliina ja mahdollisesti joitain muita limen värisiä esineitä. Ai että lähtee välillä lapasesta... Mutta kuvassa on myös 12 vuotta vanha Moccamaster. Laatu kestää!
Marimekkolla on mun mielestä vaan yleisesti ottaen kauniita kuoseja. Ei kaikki heidän kuosit ole mun makuun, mutta yllättävän monet. Jotkut väriyhdistelmät kieltämättä vähän on ristiriidassa makuni kanssa, mutta tarvitseeko hankkia aniliininpunaisen ja tummanvirheän väristä tasaraitapaitaa? Ei mulla ole paljoa Marimekkojuttuja verhon ja kahvipurkin lisäksi, yks kesäkassi, muutama meikkipussi (harmaa-valkoinen), hiirimatto (sininen unikko) ja pari pientä kukkaroa. Mulla oli musta Marilaukku, mutta sen päälle kaatui jotain ja se haalistui pesussa, joten heitin sen pois. Se kyllä edelleenkin harmittaa, mutta toisaalta olen hieman ylpeä itsestäni pystyessäni luopumaan jostain. Toisaalta jos se vuosien jälkeenkin harmittaa, niin ehkä en ole ihan pystynyt luopumaan siitä- ainakaan henkisesti.
Pidän kauniista asioista ja esineistä. Ja vaikka kaikilla on hirveästi Arabiaa, Marimekkoa, Finnalysonia, Hackmania, Fiskarsia ja muita suomalaisia tuotteita nurkat täynnä, niin silti mun tekee mieli sijoittaa suomalaisten suunnittelemiin tuotteisiin. Koska ne ovat suomalaisia! Pääsääntöisesti ne ovat hyviä ja laadukkaita tuotteita, hieman kalliimpia ehkä, mutta kuitenkin suomalaisia. Ei enää nykyään välttämättä Suomessa tehtyjä, mistä tulee piiiitkä miinus, mutta en voisi ikinä kuvitella esimerkiksi ostavani muita kuin Fiskarsin saksia, koska ne vaan sopii käteen, ne saa teroitettua ja niitä on saatavana ihanissa väreissä. Meillä ei ole ollut, eikä meidän huusholliin tule muun valmistajan saksia. Piste.
Ja mun "liinavaate ja lakana"-perversio on vienyt mut siihen pisteeseen, että en osta mitään Anno-pussilakanoita. Jos ei ole Finnlaysonia, Pentikiä tai Luhtaa, niin kauppaan jäävät. Oikeasti ostin Citymarketista vuosia sitten, 50% alennuksessa kun olivat- Casa-merkkisiä eläinkuosisia lakanoita 10 € per setti. Neljällä kympillä 4 pussilakana ja tyynyliina- settiä; aikuisten sänkyyn tiikeriä, pojille seepraa ja pantteria. En ole ikinä nähnyt mitään niin huonolaatuista; kangas oli järkyttävän huonolaatuista puuvillaa; siinä oli pieniä reikiä, kuteet oli ihan vinot ja kangas oli joistain paikoista paljon ohuempi. Puhumattakaan saumoista, mitkä oli niin kierot, että hyvää päivää. Tyynyliinojen piti olla 50 x 60 cm, mutta se oli ihan neliö, ehkä 55x 55 cm. Jostain kaivoin merkin valmistajan L-Group, mille kuuluu Luhta, Torstai, Icepeak, Your Face etc. No heille pistin meiliä, että vaikka tuotteet olivat puoleen hintaan, niin silti minua jurppi niiden käsittämättömän surkea laatu. Hyvityksenä lähettivät minulle saman tuotemerkin tuplasti kalliimpia puuvillasatiinisia pussilakanasettejä, neljä samanlaista harmaata. Laatu oli parempi, mutta niidenkin tyynyliinat jouduin ompelemaan uusiksi, koska meidän tyynyt eivät edelleenkään ole neliöitä. Ei kyl ihan vakuuttanut!
Ei pidä ostaa halvalla, mutta eihän kaikkia suomalaisia merkkejä todellakaan valmisteta Suomessa. Vähän mietityttää Arabiat ja Marimekon mukit, missä laatu ei välttämättä ole tasainen, mutta hinta on sama kuin Suomessa valmistettujen astioiden. Ainakin lasitus on ollut työpaikan kahvilan Marimekkomukeissa ihan surkea. Eli kuka käärii rahat? Ostaisin mielelläni Vallilan ja Nansonkin tuotteita, mutta onhan niiden hinnat ihan järisyttävät. Mun varat ei yksin riitä pitämään Suomalaisten tuotteiden valmistusta Suomessa. Täytyy käydä laittamassa lotto vetämään...
Mihinkään ei voi näköjään luottaa- yhtenä päivänä sanotaan että yskä lähtee yskimällä, ja kun tänään kävin lekurissa, sekään ei enää pidä paikkaansa! Luulin jo tervehtyneeni, menin tiistaina jumppaan ja keskiviikkona oli kurkku järkyttävän kipeä, ääni kuulosti kun olisin vetänyt pullollisen viskiä, kauhea nuha kuin kraana olisi auki ja yskä tuntui siltä että kylkiluut napsahtaa poikki hetkenä minä hyvänsä, ja pissat tulee lähes pöksyyn kun yskän puuska iskee. Ja mulle ei yleensä tule yskä, mutta nyt keuhkot tuntuu repeävän. Sain inhalaattorin, mitä astmaatikot käyttävät. Sekä nenäsumutetta, kolmioyskänlääkettä ja, onneks tajusin pyytää, kuusisataista Buranaa. Ihan tyhmää ettei sitä saa ilman reseptiä, nelisatanen on aivan turhaa. No nyt mulla pitäis olla kunnon tropit kuntoutumiseen.
Vähän tämä sairastaminen alkaa jo rassata, mitään ei oikein jaksa tehdä, ei edes sairastaa. Kuka nyt jumaliste jaksaa viikkotolkulla maata sängyssä? En oikein jaksa edes lukea, Hesarin lukaisen, mutta kirjaa en jaksa avata, tietsikkaa en saa auki, eikä puikotkaan oikein pysy kädessä, kun ei itse pysy pystyasennossa. Yhden puseron sain väkerrettyä loppuun, lopultakin. Jonain päivänä tein kaksi kerrosta, kun enempään en pystynyt. Mutta siitä tuli ihan jännä, vaikka tein sen "omasta päästä". Raglanhihat on vähän vaikeat ilman ohjetta, mutta hyvä siitä tuli, vaikka kaulus tuntui aluksi liian laajalta.
Sain tiistaina haettua autoni korjaamolta, ja todistukseksi tehdyistä töistä sain erittelyn ja tiedoksi laskun- lähes kymppitonni! Uskomattoman paljon voi tulla damagea hiljaisessa vauhdissa. Luojan kiitos on vakuutukset, enkä ollut syypää kolariin. Olivat jopa pesseet auton sisältä ja ulkoa, kuten lupasivat. En ole pahemmin ehtinyt autoilla sairastamisen vuoksi, mutta se vähän mitä olen douppaamisen ansiosta päässyt sillä liikkeelle, on tuntunut ihanalta. Se on niin ihanan hiljainen, ei haise dieselille eikä vaihdekeppiä tarvitse heilutella jatkuvasti sekä jalkatilaa on riittävästi, kun on vain kaksi poljinta. Myönnän että olen ihan poispilattu, kamalan materialistinen ja epäekologinen porvaripaskiainen.
Pää lienee niin täynnä räkää, ettei oikein saa mitään rutistettua ulos itsestä. Kun odottelin koneen avautumista, mielessä laukkasi useita ajatuksia, mutta nyt ne ovat kadonneet jonnekin. Ehkäpä keskityn yleleaksiin ja uutisvuotoon. Katsoin äsken metsän tarinan ja se oli ihana! Mä tunnistin melkein kaikki linnut, vaikkei niiden nimiä edes mainittu. Ja jokin aika sitten olin ihan varma etten ikinä opi lintulajeja. Kyllä vanha koirakin näköjään oppii uusia lajeja, eikun temppuja!
