Turvallisuus- uhka vai mahdollisuus?

Nyt kun aloin kirjoittamaan, niin tuli mieleen että onhan tässä tapahtunut kaikkea! Ensinnäkin hain opiskelemaan Laureaan Turvallisuusalan Tradenomi AMK-koulutukseen syksyn yhteishaussa, pääsin haastatteluun, mutta sehän meni ihan päin v- eiku prinkkalaa! Olin varasijalla 54. Onneksi tajusin hakea avoimeen puolelle, ja koska oli 7.12. kärppänä kolmen tietokoneen ääressä ja pääsin kirjautumaan klo 8.00 avautuvasta linkistä ilmoittautumislomakkeelle. Ja eilen sain tiedon, että minut on hyväksytty, kunhan maksan 400 eukkaa. -ttu, jos tän olisin tiennyt, en olisi turhaan edes hakenut yhteishaussa. Kuinka kivaa on saada ilmoitus että olet ehkä tämän vuoden paskin hakija, eikä me haluta sua meille opiskelemaan. Tämän siis tulkitsin siitä, että haastatteluun pääsi 75 (no en laskenut) tyyppiä, joista 25 otettiin sisään, joten mun olisi pitänyt olla korkeintaan varasijalla 50. Ja olin 54. Mä todellakin tajusin ekaa kertaa elämässäni että turvallisuusala ON mun unelma-ala! En ikinä aiemmin ole saanut minkäänlaista visiota, että mikä musta tulee isona tai mille alalle tuntisin vetoa, ja nyt kun tajusin sen ja hain kouluun, enkä päässyt, meinas kuulkaa itku tulla. Mutta nyt mä meen sinne, vaikka ne haastattelijat oli mitä tahansa mieltä. Hah!

Ilmeisesti avoimuus ei ollut hyväksi haastattelussa- menin ja myönsin etten ollut ihan varma mitä kaikkea turvallisuusala voi edes sisältää, enkä tiennyt tarkasti mikä minusta tulee, koska ala on kovin laaja eikä mulla vielä ollut, tarkkaa kuvaa kaikesta- ei ole edelleenkään. Juttelin ennen haastattelua muutaman jampparaisen kanssa, jotka molemmat olivat jo "alalla" ja halusivat siitä todistuksen. Heidän lähtökohtansa oli, että tuskin 3,5 vuoden koulutus tuo heille mitään uutta, haluavat vain sen todistuksen. Mä olen sitä mieltä että musta tulee vaikkapa turvallisuusasiantuntija ja aion hakeutua jonnekin töihin, alalle mikä minua kiinnostaa ja innostaa, missä riittää töitä. Menin ja myönsin että uskon tiimityöskentelyyn, tiedän että en tiedä kaikkea ja luotan joukkoälyyn. Minua pelottaa jos joku luulee olevansa täydellinen ja tietävänsä kaiken. Musta on parempi pohtia asioita yhdessä ja ottaa erilaisia näkemyksiä huomioon, varsinkin turvallisuusasioissa. Mutta en näköjään osannut vakuuttaa haastattelijoita näkemyksilläni. Oikeasti uskon, että ne haluaa kouluttaa mahdollisimman helpolla tyyppejä, jotka jo osaa asiat, saada lisää heterogeenistä porukkaa heterogeeniselle alalle.

Ihan vaan käytyäni turvallisuus-skenen ytimessä, eli olin mieheni avec Finnish Security Awardseissa Ritarihuoneella, missä mieheni siis jakoi yhden palkinnon, todistin kuinka pienet piirit ovat. Tilaisuudessa oli myös Laurea AMK sponsorina. Samat tyypit palkitsivat ja jakoivat tunnustusta ja ehdokkuuksia pienelle porukalle, palkituista11 oli miehiä, ja kaksi naista, joista toinen oli "ilopilleri"- niin tyypillistä!. Onhan turvallisuus ja riskienhallinta paljon muutakin kuin lukkofirmoja, vartijoita, valvontakameroita ja tulipalon sammutusta ja uskon että naisilla on tähänkin paljon annettavaa! No tähän asiaan minä aion vaikuttaa. Todistuksena että olen lähes ritarinna itsekin on Selfie ritarin kanssa...

Toiseksi mun intti-poika pääsee tänään armeijasta ja TJ nolla risteilylle. Lisäksi hän osti viime lauantaina auton. Sitä mietin aiemmin, että miten pieleen kasvatus voi mennä, kun pojasta tulee Sabisti? Hiton hienon auton osti alle 5 tonnilla, millä pääsee kulkemaan Dragsvikiin, kun pääsi sinne 6 kk:ksi töihin! Ja lisäksi nuoremman kummisetä on ihan täysi Sabisti, joten häneltä saanee apua sekä varaosia ja asennustyötä järkevään hintaan...

Kolmanneksi tulee joulu, seuraavaksi pitää hakea kaupoista loput joululahjat ja pistää ne pakettiin. Joulu vietetään mökillä ensimmäistä kertaa, mikä on luonut appivanhemmille paineita mm. jääkaapin tilavuuden suhteen. Mä olen päässyt kokoamaan vitriinikaappia, minne saadaan kipot ja astiat ja kamat, jotta keittiöön mahtuu uusi jääkaappi ja pakastin. Mun mielestä on ihanaa kasata kaappeja. Ikea-kaapit eivät edelleenkään ole tuottaneet pettymystä, myyjissä on kuulemma parantamisen varaa. Yhtään osaa ei ole Ingvarin kaapeista puuttunut, ja ohjeet toimivat- jotain Ikealla tehdään oikein.

Taiteilua

Johan on kulunut aikaa edellisestä päivityksestä, mutta jos ei pysty, niin ei kykene! Ihan kuulostaa suuren ajattelijan M. Nykäsen lausahdukselta. Pakko on nyt nostaa omaa häntää, kun kerrankin siihen on syytä. Mulla oli lähes maagisiin mittasuhteisiin paisunut projekti, paisunta tapahtui tosin vain mun pään sisällä. Projekti oli maalata hyvän ystäväni olohuoneen ruokailutilan seinään New York, sillä puoli vuotta sitten ystäväni mainitsi että haluaisi New York-fanina kaupungin siluetin seinälleen. Minä lupauduin jo heti, mutta silloin idea jäi muhimaan. Syksyllä palasimme asiaan, istuimme alas J:n kanssa ja googlasimme NYCin kuvia; mikä skyline, mitkä rakennukset, ei Statue of Libertyä, mutta Brooklyn bridge olisi kiva... Mistä kulmasta silta olisi hyvä, minkä kokoinen ja värinen maalauksen pitäisi olla ja minkä tyylinen. Mulla tietenkin pyöri mielessä millainen kuva olisi toteutuskelpoinen, kun aioin maalata kuvan Jokerilla suoraan seinään.

Lopulta löysin ihanan kuvan Brooklyn bridgestä, ja maalasin siitä vesiväreillä harmaasävyisen hahmotelman, minkä J hyväksyi. Päädyimme  Tikkurilan värikartan vähän rusehtaviin harmaan sävyihin ja käväisin maalikaupassa ostamassa kolme pientä purkkia maalia. Lainasin mieheltäni videotykin, millä heijastin kuvan seinälle. Piirsin ääriviivat ensin lyijykynällä, mutta sit totesin että paras tapa oli maalata raffisti eri sävyillä pintoja- ja koska kuivumiseen meni aikaa, maalailin sieltä täältä ja pidin tykkiä päällä lähes koko ajan, välillä kuvan kanssa ja välillä pelkällä valolla. Tässä on ensimmäisen päivän tuotos, mistä kyllä näkee mitä kuva esittää, mutta puuttuuhan siitä vielä tärkeitä elementtejä. Alkuperäinen kuva on vuodelta 1948. Maisema on muuttunut sen jälkeen, mutta silti kuvassa on kaikki tähdellinen ja ikoninen.

Seuraavana päivänä menin jatkamaan maalaamista. Maali on siitä hauska, että se tummuu kuivuessaan, ja välillä olin ihan sekaisin että millä sävyllä maalaan mitäkin, ja kun valokuva oli värillinen, meinasin seota maaleissa ja jouduin vähän sekoittelemaan niitä keskenään. Mutta välillä kun maisteli kupillisen nespressoa ja antoi maalin kuivua, alkoi taas luottamus itseen palailla, sehän se pahin on kun ei usko itseensä! Mulla oli mielessä kuva, missä näkyy siveltimen jäljet kun katsoo läheltä, ja kokonaisuus tarkentuu kun katsoo kauempaa. Mietitytti välillä, että miten J asiaan suhtautuu, kun kaikilla on oma visionsa millainen taulu tai kuva silmää miellyttää. Tiesin että en aio vain kopioida kuvaa, vaan se on pohjana, ja lisään siihen jotain omaa eli palan itseäni. Sydänverta olisin voinut sekoittaa maalin sekaan. Siitäkö rusehtava harmaus on peräisin, ei voi olla varma? Tässä on tulos toisen päivän jälkeen; mukana nyt myös tummaa sävyä:

Edellisen päivän kuvaa katsoessani tajusin että laidat päättyvät kuin seinään. Sivuille tarvitaan ehdottomasti häivytystä, jotta kuva olisi tasapainoisempi. Maalauksen leveys on vähän yli metrin ja sen edessä tulee olemaan leveä ruokapöytä. Kolmantena päivänä viimeistelin kuvan; taloihin ikkunoita ja reunoihin häivytystä. Hirveästi meinasin suoristella talojen seiniä, mutta pidättäydyin siitä, koska halusin että siveltimen jälki näkyy. Vähän minua huolestutti, kun tiedän että J on perfektionisti ja että kuva on melko hallitseva osa tilaa, tuleeko maalaus miellyttämään omistajan silmää? Oli vaan pakko ajatella, että jos ei miellytä, niin ainahan sen saa maalattua piiloon. Onnekseni J oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja täytyy sanoa että niin olen minäkin!

Yllä on lopullinen kuva, taivaan valoefektit ovat lampun kristallien heijastumia, eivätkä siis minun tekemiä. Kovasti olen pohtinut että voisiko muraalien maalaamisella tienata leipänsä? Olen maalannut siltä pohjalta, että se on kivaa, ja mulle on maksettu korkeintaan maalit.
Saisiko siitä ikinä kannattavaa, kun kyseessä on käsityö ja siihen menee yllättävän paljon aikaa? Olisiko se mielekästä ja antoisaa, kun pitäisi yhdistää oma näkemys ja asiakkaan toive? Entä jos joku haluaisi mielestäni ruman kuvan seinälle, voiko työstä kieltäytyä? Vai voisiko vaan tehdä oman näkemyksensä mukaisen teoksen, mistä tulisi ehkä tavaramerkki? Ja jos maalaaminen olisi leipätyö, miten työn hinnoittelisi? Ja olisiko kukaan valmis maksamaan maalauksista niin paljon, että se voisi edes teoriassa kannattaa? Haluaako joku seinämaalauksen, halvalla sais?

Pussukoita joka lähtöön!

Minne aika lentää? En ole vaihteeksi saanut avattua konetta, joten bloggaus on ihan jäänyt unholaan. Parannan tapani, yritän ainakin. Sain eilen toteutettua toisen maalautyöni, vaatehuoneen seinään tyylitelty Eiffel-torni. Kuvassa se näyttää vinolta, mutta ei sen pitäisi olla, kuva on vaan otettu hieman vinosta. Maalaus on "asiakkaan" toivomuksen mukaan raffi ja kuin sudilla vedetty. Ja niinhän se onkin pensselöity seinään ilman mitään hienouksia.

Onnellinen asiakas on iloinen asia. Parasta keikassa oli palkka, minkä piti olla enemmänkin muodollinen, mutta sehän oli mitä yltäkylläisin; pullo Cavaa, loistava grillihampurilaisateria kaikkine lisukkeineen ja vielä yksi ihana tunika (niin kaunis, mitä en kuitenkaan koskaan olisi raaskinut ostaa), mistä pitkällisen väännön jälkeen sain jäädä siiderin velkaa. Kiitos H! Sain taas mahtavia ideoita teidän kauniista ja omaperäisestä kodista, sekä ruoasta; rucola, parmesan, pinjansiemensalaattia teen heti viikonloppuna ja menen myös ostamaan Lidlissä kolmiosämpylöitä.


Illanistujaiset ystävien kotona ovat sekä tarpeellisiä henkisesti ja fyysisesti, että hämmentävän idearikkaita tapahtumia. Edelliseltä A:n syö- ja vähän juomingeista jäi monta uutta tortillan täyte reseptiä plakkariin; A:n pico korianterilla, E:n sipuli-paprika-höystö ja tacomaustesekoitus jauhelihan sekaan- nam nam! Vähän jäi pännimään mun itsekehuma guagamole kun osa avocadoista ei ollut niin kypsiä kuin olisi pitänyt. Se jäi vähän vaisuksi, kun yleensä se on melkein liian hyvää. Mutta jää petrattavaa seuraavalle kerralle! Lisäksi A:n mangokakku jäi kaihertamaan mieltä, kun haluaisin reseptin, sillä se oli niin mahtavan hyvää, mutta kun se sisälsi liivatetta. Mä en ole KOSKAAN käyttänyt liivatetta, osittain uskonnollisista (hah) syistä, osittain vedoten siihen että se on lehmän aivoa, mikä ei sovi mulle ajatuksena. Jos löydän kasvipohjaisen liivatteen, teen mangokakunkin! Mulla on niin ihania ystäviä!

Katsokaas mun saavutuksia pussukoiden osalta; nyt käsialakin alkaa näyttää vähän paremmalta, ja tuohon edessä olevaan vaakapussukkaan laitoin oikein vuorin ja vetskarin. Näitä kun tekisi iltapuhteiksi jämälangoista ja lähtisi Karkkilan torille myymään, niin siitähän voisi saada vähän omiaan takaisin... Ei varmaan voitolle pääsisi mutta jos alkaisi valmistaa tilaustyömä ihania iltalaukkuja strasseineen, ja hippipussukoita hapsuineen, niin ken tietäis? Vielä kun laittaisin oman logon kulmaan, niin johan maine leviäisi. Taidan kuitenkin vielä vähän parannella käsialaa ja pitää jalat maassa... :)

Tänä viikonloppuna istutan terassiruukkuihin kukkia, mitä kävin ostamassa. Vähän petunioita, härmesalvaa ja jotain vaaleita pieniä kasveja. Laitoin viime sunnuntaina hyötykasveja synttärilahjaksi saamiini lavakauluslaatikoihin; herneitä, basilikaa, ruohosipulia ja muita yrttejä, sekä silmän ja nenän iloksi hajuherneitä. Kuulemma samettikukat pitää tuholaiset loitolla, niitä pitää istuttaa sinne väleihin. Se on sinänsä hyvä, että on edes jotain kaunista jos muut ei kasva...

Puutöitä ja ompelua

Vanhemman pojan hylly/yöpöytä on nyt valmis ja sijoitettu omalle paikalleen. Tasot on värittömällä puuöljyllä käsiteltyä tuppeensahattua tervaleppää, ja ne on tarkoituksella jätetty hieman "käsittelemättömän näköisiksi". Jalat on mäntyrimaa mitkä on käsitelty mustalla puuöljyllä. Ja huom, kehikko on oikeasti kasattu tapeilla ja ruuveilla, sekä alataso on istutettu jalkojen väliin. Ei se ihan helppoa ollut, mutta lopputulos on mielestäni hieno ja sopii luonnolliseen elinympäristöönsä kuin nappi otsaan, ja mätsää myös siihen kitaratelineeseen, mikä on seinällä.


Musta olisi niin ihanaa tehdä puutöitä enemmänkin, mutta tarvitsisin työtilan. Vähäks koko kämppä on ollut täynnä purua, puupölyä ja roinaa, vaikka olenkin jatkuvasti kiinni myös imurin varressa. Samaan sotkuun ajattelin yhdistää yhden matalan pallin/jakkaran kunnostuksen, kun kerran intoa riitti. Ruuvasin jalat irti ja aloin hioa osia, mutta kun jouduin käymään Ikeassa ostamassa puuöljyä, niin mukaan tarttui pieni sievä puuvalmis porrasjakkara hintaan 9,99€. Hinta oli suorastaan naurettava, ja päätin että vanha jakkara pääsee juhannuskokkoon.

Ja kun sudit ja öljyt olivat valmiina, päätin vetäistä jakkaran saman väriseksi kuin hyllykön, kehikon käsittelin mustalla ja astimet värittömällä puuöljyllä. Ja ohessa kuva lopputulemasta. Parveke toimi maalaamona ja virittelin sinne hyvät suojat suojapaperista, mitä onneksi oli jäänyt rempasta. Öljy on niin ohutta että se roiskuu aivan villinä. Nyt pitäisi vielä mökin terassi valella mustalla öljyllä, mihin se siis oikeasti oli hankittu.


Satuin käymään eilen Eurokankaassa, kun päätin tehdä uuden fleece-takin itselleni. Edellinen tekemäni takki on niin loppuun käytetty, että vuori hajoilee. Ostin ihanaa siniharmaata froteefleeceä. Katsotaan millainen takki siitä syntyy. Samalla mukaan tarttui ihana viskoosikangaspala kympillä. Siitä ehti jo valmistua kesämekko, sellainen rento ja mukava. Ei vetskareita tai muita härpäkkeitä, vaan pään yli vedettävä mukava mekko. Siitä ei oikein saa kunnollista kuvaa, mutta otin nyt kuvan takaa päin. Siinä on selässä pieni halkio, mikä sidotaan ylhäältä naruilla kiinni, sekä sivuihin on kiinnitetty myös nartsat, mitkä sidotaan taakse.





Koska mekkoon ei tullut vuoria, se oli nopea tehdä, ja onnistui erittäin hyvin. Kaavan otin jostain vanhasta Modalehdestä, mitä sain mummoltani vuosituhannen alussa. Hiton vanhoja kaavoja, mutta kaikki mitä mä teen, lienee jo niin vanhahtavaa, että kaavat ei juuri muutu muodin vuoksi. Samoja vanhoja lehtiä mä plärään neuleideoita ja kuviotakin etsiessä. Herranisä miten paljon ideoita syntyisi jos mulla olisi uusia lehtiä... :)


Nyt virkkaan mahdollisesti yläosaa kesämekkoon. Virkkaaminen eri todellakaan ole ollut mun juttu, koska aiemmin en ole löytänyt kivoja virkkausmalleja. Tai olen mä muutamia ponchoja virkannut villalangasta, mutta en oikeastaan mitään puuvillalangasta. Nyt kun tein kaksi kännykkäkoteloa virkaten, se vaikuttaakin ihan mukavalta. Käsiala ei ole vielä kovin tasainen, mutta ehkä sekin kehittyy ajan kanssa ja harjoitellessa. Virkkutyö on helpompi ottaa mukaankin kuin pitkät puikot. Lauantaina pitää mennä Haminaan katsomaan inttipoikaa, ehkä kokeilen autossa virkkaamista...

Käkiä, haikara ja uukkari

Käki

OMG! Viikonloppuna oli ihan hurjaa, kun heti perjantaina käkipariskunta pölähti riiaamaan meidän rantakoivikkoon. Onneksi mulla oli kiikari kaulassa ja sain seurata toimitusta erittäin läheltä. Naaras vain istui hiljaa puussa, uros keimaili ja kukkui minkä ehti; se heilutti pyrstöään ja levitteli sulkiaan, nyökytteli ja kukkui villinä. Naaras vaihtoi puuta ja urttu seurasi perässä kähisten. Niiden treffit oli ihanaa katsottavaa ja sitä kestikin melkoisen tovin. Lopulta molemmat lensivät kauemmaksi. Kukkuminen kaikui koko illan ja välillä mun oli ihan pakko kukkua takaisin, minkä seurauksena joku käki tuli lähemmäksi ja lenteli lähipuissa. Esitinköhän kilpailevaa urosta vai innokasta käkinaarasta? Kamala identiteettiprobleemi.


Lauantai-iltana saunan jäkkeen tiirailin järvelle, kun sadekin oli loppunut. Ihmettelin kun järven toisella rannalla ruovikossa oli laihan näköinen joutsen. Oli pakko hakea kiikari ja ihmetellä ilmiötä. Mutta se ei ollut joutsen, vaan jouduin googlettamaan ja löysin ainoan mahdollisen vaihtoehdon ja se oli jalohaikara! Ei kovinkaan yleinen tapaus meillä päin, eikä edes Suomessa. Onneksi sillä ei ollut pussukkaa nokassaan, muuten olis pitänyt hätistää se kauemmaks (heh). Siellä se käveli rauhallisesti piiiitkillä jaloillaan matalassa vedessä ja näytti löytävän syötävää. Mutta ei sitä enää aamulla näkynyt- höh. Olis hienoa että meillä olisi oma haikarapariskuntakin joutsen-, kurki-, ruskosuohaukka- ja kalasääskipariskunnan lisäksi. Täytynee seurata kiikari kovana ja tanassa josko se ilmaantuisi uudelleen!



Jalohaikara



Sunnuntaina kävin metsässä koiran kanssa ja uusimmalla hakkuuaukealla oli jäätävä määrä korvasieniä. Taas yks käki pörräs lähistöllä ja mun oli ihan pakko kukkua (ei mitään itsehillintää), ja se lensi puusta puuhun mun ympärillä ja sähisi ja säksätti. Melkein meinas pelottaa, että se käy kimppuun ja pakottaa mut munimaan muiden pesään. Hohhoh... Ilmeisesti käet on nyt pois taskuista, kun kokoontuvat näköjään ihan urakalla! :)

En ihan ymmärrä että mikä mut on saanut nyt näin sekaisin linnuista. Yks ilta männä viikolla vetäsin uukkarin Myrtsissä, kun näin oudon ennen näkemättömän melko kirjavan lintupariskunnan ruohikolla. Oli ihan pakko mennä katsomaan uudemman kerran ja otin kännyllä valokuvan, mistä yritin kotona tunnistaa lajin. Hitto ku olis kunnon kamera, mut olisko se mukamas aina messissä? Anyhow, lintu oli tikli. Olen kuullut nimen, mutta en ole ennen nähnyt. Oikein jännän värinen pieni varpuslintu. Enpä olisi uskonut että tekisin uukkarin linnun takia.

Tikli

Ohessa on ihan laittomat kuvat tirpoista, netistä vaan jotkut valitsin ja tänne ne postasin. En missään nimessä halua ottaa kunniaa kuvista, vaan erittäin paljon arvostan kuvaajien otoksia. Mielelläni julkaisisin omia kuvia, mutta...Toivottavasti kukaan ei haasta mua oikeuteen!