Nyt iski keväinen sisustus, sopivasti ysävänpäivän kynnyksellä! Koska ikkunassa roikkui edelleen ns. jouluverhot, kaipasin piristystä keittiöön. Idea vaaleanpunaisesta kapasta tuli oikeastaan tulppaaneista keittiön pöydällä. Hämmästelen kuinka paljon tulppaanit kasvavat maljakossa, ja väreissä on huisisti eroja; vaaleimmat kasvoivat varmaankin viisi senttiä parissa päivässä- todella hämmentävää!
Idean saattamana menin Eurokankaaseen, mikä muuten oli vaihteeksi muuttanut. Mulla oli oikeastaan kaksi visiota, toinen oli vaaleanpunainen teema ja toinen oranssin kellertävä. Verhokankaan tulee olla sillä tavoin kuvioitu, että sen voi halkaista keskeltä, mielellään tulee olla jotain kuviota, ei liian isoa, mutta ei liian pientäkään. Ostan yleensä kappaan nelisen metriä, laitan sen pitkittäin kahtia, ja toisesta puolikkaasta voin tehdä kaitaliinan, pyyhkeitä tai tyynyliinoja. Nyt ostin tämän muutamalla eri vaaleanpunaisen tai fuksian sävyllä kukitetun valkopohjaisen kankaan. Alareunaan ostin fuksian värisen vinokaitaleen, ja se sitoo kokonaisuuden mukavasti yhteen. Olen kadottanut osan harmaista verhotangon rengasnipsuista jonnekin, sillä 20 ei riitä neljään metriin millään! Yritän vielä kaivella jemmoista, mutta jos niitä ei löydy, joudun lähtemään Ikeaan.
Koska verhojen pitää sointua tiskiharjaan ja tiskirättiin, lähdin etsimään sellaisia Kodin1:stä. Mulla on ollut sellaista leikattavaa Wettex rättiä, mutta nyt sitä ei ollut saatavilla. Onneksi sieltä löytyi Roosa nauha-teemainen sopivan värinen harja. Vielä kun väkerrän pyyhkeen (onneksi kangas on puuvillaa) roikkumaan kaapinoven reelinkikahvaan, ja ehkä pienen liinan pöydälle, kokonaisuus värittää keittiön mukavan keväiseksi. Seuraavaksi ostan pinkkejä ja valkoisia tulppaaneja.
Oranssi visio ei ihan konkretisoitunut kangaskaupassa, sillä oranssihtavien kankaiden valikoima oli hyvin rajoittunut. Sävyjen tulee olla kauniita ja puhtaita, mutta valikoimissa oli vain liian isokuvioisia ja enemmänkin sivuverhoiksi sopivia kuoseja. Löysin punavalkoisen kankaan, ja pohdin että jos värjään sen oranssiksi, siitä voisi tulla oikein hieno. Uskaltauduin ostamaan kankaan, koska metrihinta oli kokonaiset 3 €. Erittäin kohtuullinen hinta, sanon minä, varsinkin kun vaaleanpunertava kangas maksoi 14,90€/ metri. Eli vaikka värjäys menisi ihan pieleen, menetys ei olisi ihan mahdoton. Muistelin että Myrtsin kitymarketissa oli hyllyllinen pesukonevärjäykseen tarkoitettuja värejä ja suhasin sinne. Juu ei, ei ollut enää värejä. Koko kauppa on myllätty sikinsokin, ja näköjään valikoimakin muuttuu, onkohan kauppias vaihtunut? Oli pakko käydä rihmakaupassa Kantsussa. Siellä lähin- oikeastaan ainoa- sopiva väri oli nimeltään mandariini, vai satsumako se oli. Pikkasen oranssiin vivahtava keltainen, ja se sai luvan kelvata. Pistin kankaan ensin pesuun, että siitä lähtee mahdolliset suoja-aineet tai pinnoitteet. Seuraavaksi pistin värin ja suolat sekaan, ja koneen uudestaan päälle. Kun ohjelma oli valmis, löysin koneesta aivan mahtavan kelta-oranssi-punaisen aaltokuvioisen kankaan- jumankauta se näytti mahtavalta.
Jahka kangas on kuivunut, eli huomenna, voin tehdä toisen keväisen verhon. Koska olen kaukaa viisas ja läheltä kaunis, ostin tämänkin kapan alareunaan vinonauhan, tietenkin oranssin. Mistä ihmeestä löydän oranssin tiskiharjan? Oranssia tiskirättiä olen aiemminkin ostanut, oliskohan sitä vielä saatavana? Mä muuten kirjoittelin Wettexille, että voisivat vähän vaihdella niitä metrirättien värejä, voisiko jouluksi olla punaista, ystävänpäiväksi vaaleanpunaista jne. Nythän löytyy keltaisen, sinisen ja valkoisen lisäksi limenvihreää, vaaleanpunaista, on oranssia ja joskus myös valko-liilaa. Näitä erikoisvärejä vaan on ihan liian harvoin, ja eri kaupoissa on ihan eri värejä. Eikö ne pirulauta tiedä milloin mä tarvitsen vaaleanpunaista tai oranssia rättiä?
Jumppaopen kaksivuotias poika sanoo että älsyttää, jos häntä ottaa päähän. Kun ärrän korvaa ällällä, se jotenkin vähentää ärsytystä, minkä takia olenkin alkanut käyttää Veetin versiota kun jurppii. Yleensä mua alkaa naurattaa sanoessani sen ääneen, mutta ei sekään aina tehoa! Esimerkiksi tänään mua älsytti ihan pelkeleesti, kun katsoin aamulla ulos ikkunasta ja näin kun lunta satoi vaakatasossa. Ei auttanut muu kuin pistää vaatteet niskaan ja mennä ulos hurtan kanssa, vaikka kuinka älsytti.
Sekin älsytti, että pukkaa flunssaa ja veto on veks. Olin nimittäin sopinut bilistreffit perjantaille, ja jouduin perumaan sen vetämättömyyden takia, mutta onneks kaverilla oli ihan sama ongelma, ja peruminen ei pilannut kummankaan iltaa. Olisi tehnyt ihan hyvää käydä paikallisessa läiskimässä bilistä, vaikka kaveri ei sitä ole pelannutkaan. Mullakin on niin pitkä tauko, että ollan samalla tasolla. Oliskohan edellisestä kerrasta niin pitkä aika, että aloittelijan tuuri olisi palannut? Mutta silti vähän älsytti kun kerrankin olisin päässyt bilistämään, niin olin flunssainen.
Vähks älsytti että tehdään pussilakanoita missä ei ole yläpäässä reikiä käsille. Melkein meinasin ratkoa päät ja tehdä ne reiät. Ikeassa ilmeisesti säästetään, sillä muutamissa sieltä ostamissani pussilakanoissa on sama ongelma. Ja koska mulla on jonkin asteinen pakkomielle lakanoista yleensäkin, niin jumankauta että se älsyttää. Tuplapeitettä ei varsinkaan saa oikenemaan lakanan sisällä. Taidanpa tehdä ne reiät, niin poistuu älsytyksen paikka lopullisesti.
Eilen kävin Lildlissä palauttamassa pulloja ja koska tällä kerralla pullonpalautusautomaatti toimi eikä ollut edes jonoja, ajattelin taas antaa kaupalle mahdollisuuden. Kävelin sen ympäri ja yritin ostaa mahdollisimman paljon kauppalistan tuotteita sieltä, mutta vähiin ne jäi. Joko hylly oli tyhjä, tai oikeaa merkkiä ei ollut. Kahvi oli veden lisäksi ainoa asia mikä tarttui mukaan. Mutta olin päättänyt mennä kitymarkettiin, joten asia oli ok. Mutta ne jonot oli jäätävät. Siellä on aina kamalat jonot, eli ei tullut yllätyksenä, mutta hitto että älsytti, kun neljästä kassasta kaksi vielä sulkivat vaikka jonot oli pitkät. Eikö siellä kukaan käytä järkeään?
Kitymarketisakin oli kaamee jono, ja maailman hitain kassa. Melkein teki mieli kirjoittaa kauppiaalle palautetta, että voisiko hitaisiin kassoihin oikeasti laittaa jonkin merkinnän, että hidas kassa? Eikö se ollut jossain kaupassa ihan mainoksen arvoinen asia- hidas kassa kiireettömille? Älsytyksestäni huolimatta päästin yhden naisen kahden ostoksensa kanssa edelleni, ja se vähän lievensi negaa. Joskus tuli sellainen fiilis, että pitäisikö seuraavakin jonossa päästää edelleni, jos hänelläkin on pienet ostokset? Missä menee raja? Olen tullut siihen tulokseen, että päästän korkeintaan yhden, koska muuten en itse pääse koskaan kaupasta pois. Kun olen näin ohjeistanut itseni, ei tarvitse enää älsyyntyä moisista ajatuksista ja huonosta omatunnosta.
Liikenteessä vasta älsyttääkin; perässäroikkujat ja punaisia päin ajavat eniten. Miksei liikennevaloihin laiteta kameroita, mitkä napsaisivat kuvan kaikista rikkureista? Nykyään on pakko varmistua ettei kukaan tule kylkeen, ja voi lähteä valoista turvallisesti. Poliisivoimissa ei varmaan riittäisi jengiä sakottamaan kaikkia, ainakaan aluksi. Uskon että se todellakin vähentäisi nopeasti rikkomuksia, kun alkaisi postiin kopsahdella sakkoja. Omiin havintoihini pohjautuen homma on karannut käsistä viime aikoina. Melkein joka kerta kun olen liikennevaloissa, joku ajaa punaisia päin milloin vanhoilla keltaisilla, ja milloin todella törkeästi. Ei ihme että jalankulkijoita loukkaantuu suojatiellä, kun vihreisiin valoihin ei voi luottaa. Älsyttää ihan hilveästi, jopa niin paljon, että edes älsytyksen sanominen ääneen ei tässä tapauksessa auta!
Pitäiskin kirjoittaa älsytyskirja, vai olisko se älsytyskilja? Onhan Kyrökin kirjoittanut mielensäpahoittajasta. Voisikohan sen tulkita plagioinniksi? Nuolen naisen älsytyskilja voisi olla loistava nimi. Nuolesta naisesta tuli mieleen nuolija, minkä olen todennut olevan keittiön "the työkalu". Uskon että se olisi viimeinen väline mistä luopuisin keittiössä. Miten monikäyttöinen vehje; sillä sekoittaa taikinat, puhdistaa astiat ja purkit, kaapii pannut ja kattilat, sekä levittää täytteet tai kuorruttaa kakut. Mulla on niitä melkoinen valikoima, ja aina tekisi mieli ostaa lisää. Taidan olla kulinaarinen nuolijapervo. Ei, se kuulostaa liian rivolta. Kaavinpervo asuu Kaavissa, ei hyvä. Levittäjä-addiktikin antaa väärän kuvan kiintymyksestä kaapimiin, nuolijoihin ja levittimiin, millä nimellä välinettä nyt kutsutaankaan. Pervo, addikti, fanaatikko kuulostavat liian sairailta- vai olenko neuroottinen?. Mieluummin kuvailisin itseäni hifistelijäksi, mutta sellaiseksi olen ehkä liian kiihkoton.
Oli miten oli, nyt lähden nuolemaan leipätaikinan kulhosta ja pistän sen kohoamaan ja sit uuniin. Samalla paistan lohen uunissa, ja levitän nuolijalla smetanan sen päälle, teen muussin ja leipasen vielä sitruuna-marenkipiiraan, ja käytän nuolijaa niin paljon kuin sielu sietää- eikä älsytä yhtään! :D
Monesti pohdin mikä on ajanut palvelun siihen olemattomaan tilaan kuin se on. Korkeat työnantajakulut ovat jo vuosikymmeniä sitten saaneet meidät siirtymään itsepalveluun. Onko se johtanut siihen, että työnantaja ei arvosta palvelua, eikä halua maksaa siitä työntekijälle, vai eikä asiakas halua maksaa siitä että häntä palvellaan? Toisaalta jos itseään palvelee, saa itselleen sopivaa palvelua. Miksi kahvi ja pulla maksaa kympin, vaikka haet ne itse tiskiltä ja viet astiat pöydästä pois. Kohta jokaisessa pöydässä on rätti, millä pyyhit sen siistiksi seuraavaa asiakasta varten.
Ulkomailla tulee ihmeteltyä kuinka monta tarjoilijaa ravintoloissa ja kaupoissa on. Ei siellä välttämättä ole parempaa palvelua, mutta ainakaan tarjoilijaa ei tarvitse yleensä kauaa odottaa. Ruoan saa pidemmittä odotteluitta ja laskukin tulee rivakasti. Suomessa on kutakuinkin yksi tarjoilija per ravintola, mikä tarkoittaa että asiakas maksaa laskun ja vielä kaiken odottelun. Jos aika on rahaa, se tulee asiakkaalle kalliiksi. Ehkä ravintoloitsijat eivät ymmärrä ammattilaisen arvoa, eikä siis asiakasta!
Ravintolahinnat ovat Suomessa törkeän kalliit, ja siitä huolimatta hinnat eivät tunnu sisältävän palvelua. Ravintoloiden ALV on 14%, sisältäisikö se palvelun, jos se olisi 25%? Kalliin laskun päälle pitäisi vielä antaa tippiä, eli palvelurahaa, vaikka ei edes saisi hyvää palvelua, on jokseenkin käsittämätöntä. Pitäisikö hintojen olla edullisemmat ja siirtyä tippeihin, jotta palvelu paranisi? Hinnoittelemalla järkevämmin ja parantamalla palvelua, useammilla voisi olla halua ja varaa käydä ulkona syömässä, mikä toisi enemmän rahaa ja ravintolat voisi palkata enemmän hyvää henkilökuntaa ja se taas lisäisi asiakkaiden tyyväisyyttä, ja söisivät useammin ulkona... julmettu noidankehä!
Mitä hyvä myyjä, tarjoilja tai asiakaspalvelija tarkoittaa? Pitää tietää mitä tekee; myyjän pitää tuntea tuotteet, tarjoilijan tulee osata ruoka- ja juomalista. Lisäksi heidän tulee tietää myymälän tai ravintolan kulttuuri ja arvot, sekä asiakaspalvelun tavoite, mikä voi olla myyminen (otetaan rahat), myynnin kasvattaminen (tuputtaminen) tai parhaassa tapauksessa asiakastyytyväisyyden luominen (ystävällinen palvelu). Luulisi että jokainen ravintoloitsija ja kauppias pyrkisi saamaan tyytyväisiä asiakkaita, jotka palaavat toisenkin kerran. Ei se ole rakettitiedettä, jos minäkin sen tajuan. Pakkomyynti on ärsyttävää, miksi minulle yritetään kassalla myydä paristoja tai postimerkkejä ostaessani kirjan, kuten Suomalaisessa kirjakaupassa? Panostaisivat siihen että kaupassa on myyjiä palvelemassa ja auttamassa asiakasta, eivätkä harrastaisi noin läpinäkyvää ja asiakasta alentavaa lisämyyntiä. Voin todellakin jättää käymättä jossain kaupassa tuollaisen takia!
Hyvä tapa testata asiakaspalvelun taso on reklamoida- aiheesta. Jos henkilökunnalla ei ole käsitystä miten reklamaatioon reagoidaan ja mitkä ovat hänen mahdollisuutensa vaikuttaa esimerkiksi kompensaatioon, ollaan ihan kiskalla. Jos tarjoilija kysyy oliko ruoka hyvää, ja sanot että kala oli hieman rakaa, mutta söit sen silti, hän voisi ensiksi pyytää anteeksi ja viedä palautteen keittiöön, sekä ehdottaa korvaukseksi jotain- antaa jälkiruoan ilmaiseksi tai vaikka puoleen hintaan, tai antaa laskun loppusummasta alennusta. Miksi kysyä, jos vastausta ei oikeastaan haluta kuulla? Jos ruoka on syömäkelvotonta, siitä reklamoidaan heti, se palautetaan keittiöön ja saadaan uusi, tämä toimii pääsääntöisesti. Kuitenkaan rakentavaan kritiikkiin ei osata suhtautua eikä sillä tunnu olevan vaikutusta. Luulisi että kaikki palaute olisi arvokasta, ja siitä kannattaisi ainakin kiittää ja viedä se eteenpäin. Monessa tapauksessa riittävät kiitos ja anteeksi!
Lähikaupassamme on nyt kassana virolainen tyttö, joka ei puhu suomea kunnolla, ei tiedä mistään mitään, eikä edes hymyile. Enää ei tarvitse lähteä lahden toiselle puolelle saadakseen "virolaista palvelua". Enkä tarkoita etteivätkö virolaiset osaisi palvella, kyllä osaavat, aivan yhtä hyvin kuin suomalaiset, jos heille kerrotaan että se kuuluu työhön ja miksi se kuuluu työhön. Jos yrittäjä ei selkeästi tuo esille mitä toimenkuvaan sisältyy ja mitä asiakas yritykselle merkitsee, varsinkaan nuori ja kokematon henkilö ei edes ymmärrä palvelun tarpeellisuutta. Itsepalvelukulttuurin kasvatit eivät tiedä mitä palvelu tarkoittaa. Jos asioi paljon nettikaupoissa, ei ehkä osaa odottaa tai edes arvostaa lähikaupan myyjän hymyä.
Käännän syyttävän sormen työnantajiin, jotka eivät itse arvosta hyvää palvelua. He eivät ilmiselvästi halua maksaa palvelusta ja osaamisesta hyville työntekijöille, eli ammattilaisille joilla olisi sekä osaamista että halua palvella. Yrittäjillä tulisi olla selkeä näkemys minkä lisäarvon henkilökunta antaa yritykselle, ja olla valmis vaatimaan ja maksamaan siitä. Jos haluaa halvan työntekijän, ei voi olettaa saavansa parasta. Jos maksaa työntekijälle minimin, ei voi odottaa sitoutumista. Jos ei sitoudu, vaihdetaan työpaikkaa, jos joku maksaa vähän paremmin. Palkataan uusi halpa työntekijä, aloitetaan alusta, opetetaan kassankäyttö ja rutiinit, ja taas kohta on sama edessä- koulutus ja osaaminen menevät hukkaan. Työnantajamaksut ovat Suomessa korkeat, ja työntekijöiden etujärjestöt säädöksineen ovat joustamattomia, mikä vaikuttaa suoraan siihen, että henkilökuntaa on mahdollisimman vähän ja mahdollisimman halpaa. Osittain ihan itse aiheutettu noidankehä!
Kiire tappaa viimeisenkin halun ja mahdollisuuden tehdä asiakas tyytyväiseksi. Jos työntekijä on tyytyväinen, asiakas on tyytyväinen ja lopulta myös työnantaja on tyytyväinen. Oi jospa tämä ymmärrettäisiin kaikissa yrityksissä!
Aijai jai kun paikat on kipeänä- ihanasti! Kahtena päivänä kahvakuulaa uusilla tossuilla, siis allit on kuin turvoksissa siitä järjettömästä rääkistä. Hyväähän se tekee, vaikkakin on hetken tuskallista. Mulla on ilmeisesti myös kytkinpohje- siis oikeasti (?) vasen pohje on järkyttävän kipeä, ja kipu alkoi sen jälkeen kun aloitin polkemaan autoa. En kyl olis uskonut että manuaaliauton ajaminen on niin rankkaa, että sillä saa lihakset kipeäksi.
Jouduin taas investoimaan tulppaaneihin, lääkkeeksi keliapatiaa vastaan. Keliapatia on aivan mahtava termi, minkä keksin juuri äsken, lähes kausisyövän veroinen. Kirjailija Hotakainen kuulemma aina välillä sairastuu kausisyöpään, millä voi satunnaisesti välttää ikävät velvollisuudet ja tilaisuudet. Keliapatia voi ilmetä ihan milloin vaan, varsinkin kun kelit on jotain muuta kuin mitä voisi ajankohdalta odottaa. Tai jos on muuten vaan paska ilma. Mieheni sai muuten kerran reseptin syksyä vastaan, eli "mot höst". Ymmärtääkseni reseptissä piti lukea mot hosta, eli yskää vastaan, mutta jokin näpyhärö oli käynyt joko lekurilla tai apteekilla. Jos olikeasti olisi lääkettä syksyä vastaan, niin ehdottomasti hakisin reseptin, jatkuvan kuurin.
Päiväkin on jo melkein yhdeksän tuntia pitkä! Ei sitä nyt oikein huomaa, kun on harmaata. Onneksi on lämmintä ja kohta pajunkissat pukkaa puskiin ja sinivuokot tunkee mullasta. Tänään näin ihan tuoreen näköisen sienen metikössä, ja mietin oliko se pakastesieni, eli syksyltä jäänyt, lumen alla säilynyt, vai juuri noussut maasta. Viime keväänä löysin samanlaisen ja tsekkasin netistä sen olevan jonkin sortin korvasieni- ei myrkyllinen. Korvasienet on kevään ensimmäisiä sieniä, mutta helmikuussa- vaikea uskoa.
Sain siivouskohtauksen tyhjentäessäni tiskikonetta, kun en millään saanut kaikkia muovipurkkeja mahtumaan laatikoihin. Kävin saman tein kaikki purkit ja kannet läpi, nakkasin "parittomat" ja kaikkein limaisimmat roskiin. Jostain syystä muovi imee itseensä jotain rasvaista ainetta (olisko rasvaa?), eikä niitä saa puhtaaksi millään. Samalla käy mielessä, että kuinka monta muovipurkkia ihminen tarvitsee? Ikeasta ostin sellaiset pyöreät sisäkkäin menevät purnukat, ja ne ovat mainio keksintö. Monta eri kokoista, mutta ei vie paljoa tilaa tyhjinä. Kuitenkin neliskanttiset on ehkä helpompi mahduttaa jääkaappiin. Mutta nyt laatikoissa on hyvä järjestys, ja sieltä jopa löytää etsimänsä. Minussa asuu näköjään pieni (tai ehkä keskikokoinen) hamstraaja.
Just kun sain sortteerattua mun lajittelukeskus/jätenurkkauksen, mieheni hankki minulle silppurin. Menin valittamaan etten jaksa repiä kamalaa kasaa yli kuusi vuotta vanhoja laskuja, tiliotteita ja muita turhia papereita. Sen verran funtsin identiteettisuojaa, etten halua heittää niitä paperinkeräykseen repimättäkään. Nyt keittiön nurkassa on silppuri- missäs muuallakaan? Nyt pitäisi silputa sillä Ikea-kassillinen papereita. Silppua syntyy yllättävän paljon muutamasta arkista. Sillä voi silputa nkokonaista eljä minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen sen täytyy levätä ja jäähtyä. Jos syöttölaitteessa on useampi paperi, se imaisee monta kerralla ja menee tukkoon. Kuitenkin mainostettiin, että siinä on 50 arkin syöttölaite! Se oli vain mainos! Pitäis käräjille haastaa virheellisestä mainonnasta! Taas yksi vempain, mille ei löydy järkevää paikkaa, -kele -tana. Sinänsä mahtavaa, että todistettavasti mieheni on kuunnellut minua, ja jopa ymmärtänyt kuulemansa. Täytyy olla vähän tarkempi mitä päästelee suustaan... :)
Tässä kuva mun ihanan pirteistä jumppatossuista. Nyt vaan pitää päivittää jumppavaatteet yhteensopiviksi- voi eiiiiii!
Jännää miten nopeasti asioihin tottuu, omaan autoon esimerkiksi. Sain vihdoin odotetun soiton korjaamolta, että jopa takapuskurin osa on saapunut, mitä ollaan odotettu lähes kuukausi. Sijaisautona on Volvo V40, millä on ajettu yli 30tkm. Vähän piti korjaamon pihalla tutustua autoon. Ensin tietenkin säädin penkit, peilit ja ratin, tsekkasin pyyhkimet, valot ja ilmastointilaitteen. Hitto jos joku olisi jättänyt penkinlämmittimen päälle, niin ajaisin ojaan- taas! Siinä oli paikka avaimelle, ja sen päällä oli painike, mistä auton saa käyntiin. Ongelma oli, etten hogannut mitä kaikkia painikkeita jaloilla piti painaa, kun niitä oli kolme. Joten kokeilin kytkintä, kun sitä kannattaa painaa yllensä manuaalivaihteista autoa käynnistettäessä. Joskus olen onnistunut pomppaamaan auton kanssa hyvän loikan, kun en painanut kytkintä. No, jotain siinä mittaristossa luki, eikä auto käynnistynyt. Lopulta painoin kytkintä ja jarrua, ja se yhdistelmä toimi.
Kun sain auton käyntiin, lähdin hitaasti korjaamon pihasta. Näkyvyys oli oudon kapea sekä eteen että taakse, ja kytkintä piti nostaa todella ylös, ennen kuin se nappas kiinni. Mun piti mennä kauppaan, mutta oli ihan pakko ajella vähän, että totun autoon. Huomasin myös että auto on dieselillä käyvää sorttia, joten se tulee muistaa kun menen tankkaamaan. En muista olenko ikinä tankannut dieseliä, ehkä joskus työmatkalla vuokra-autoon. Ei parane mennä sössimään sen kanssa...
Ajelin vähän matkaa Tammistosta Tuusulantietä ja Kehäkolmosta, ja pääsääntöisesti ajaminen sujui ihan mallikkaasti, vaikka auto oli vienosti traktorin omainen golffiin verrattuna. Parit kerrat meinasin lähteä kolmosella liikkeelle liikennevaloista, ja posket ihan punertui, kun huomasin mokan. Mutta äkkiä sen taas oppi, vaikka oon ajanut kuusi vuotta automaatilla. Enkä vaihda manuaalivaihteiseen, sillä onhan automaatti ihan hiton kätevä! Hämmentämisen sijaan jää niin paljon enemmän aikaa ympäristön havainnoimiseen ja esimerkiksi radion tai kännykän räpläämiseen. Huono vitsi, en todellakaan räplää kännykkää ajaessa, enkä tuntemattomassa autossa radioa. Jouduin etsimään Grooven pikavalintoihin, mutta sen toimenpiteen suoritin parkkipaikalla. Täytyy sanoa, että yllättävän hyvin löysin tarvittavat painikkeet autosta, kyllä ruåttalaiset näköjään osaa!
Juoksin Jumbon läpi, kun etsin itselleni uusia jumppakenkiä. Edelliset on todellakin käytetty loppuun, ne on hiton liukkaat. Jumbon valikoimat oli melko surkeat, ja koska etsin sinisiä treenikenkiä, luovutin ja menin ensimmäistä kertaa käymään XXL:ssä. Ei sieltäkään löytynyt sinisiä tossuja, mutta erinomaiset New Balancen kengät, ja lohdutukseksi järkyttävästä pettymyksestä (jouduin tyytymään ei-sinisiin tossuihin) ostin sinisen treenipaidan. Mulla on vain muutama hyvä treenipaita, joten se ei ollut edes turha lohdutusostos. Tänään nähdään, käykö paita kahvakuulailuun!
Nuorimmainen epeli meni kadottamaan kännykkänsä eilen illalla. Nyt poikaa ei saa kiinni mitenkään, ja hänen pitäisi viedä koira ulos. Yhdet avaimet on kateissa, parit koulukirjat jouduttiin ostamaan edellisellä luokalla, kun kirjoja ei vaan löytynyt. Bussikorttikin katosi, mutta sen joku ihana oli palauttanut bussikuskille ja se saatiin takaisin yhteishakupisteestä. Kohta koko poika katoaa huoneeseensa, kun se on niin sotkuinen. Ehkä tänään pitää vielä käydä hankkimassa hänelle puhelin, jos sitä nyt ei löydy. Herra saa kyllä ihan itse maksaa luurin, jos se auttaisi pitämään siitä huolta. Täytyy vaan kovasti yrittää uskoa...
Teimme hurtan kanssa mukavan lenkin lähistön metsissä. Onneksi metsä on niin lähellä, oikeastaan ihan keskellä asutusta, ja se riittää pienelle koiralle mainiosti. Oli pakko mennä liukkailta teiltä sivuun, jos halusi pysyä pystyssä. Pongo sai mahtavia vainuja, ja kuljetti minua läpi ryteikön. Syvemmällä oli vielä luntakin ja hyppeleminen kaatuneiden puiden yli kävi ihan kuntoilusta, minullekin. Yritin olla varovainen etten saisi risusta silmään, tai kompastuisi liukkaaseen kiveen tai oksaan. Jokin liikahti näkökentän laidassa. Ensin luulin sitä järkyttävän isoksi rusakoksi pitkine korvineen, mutta kun pysähdyin ja seurasin liikettä katseellani, tajusin että risukossa loikkii kaksi metsäkaurista. Ihan keskellä kaupunkia!
Vaikka koira ei nähnyt niitä, se löysi niiden jäljet ja alkoi vetää kuin pieni piru. Oli pientä papanaa, ilmeisesti pissaakin, ja vaisto pisti sen heti kierimään maassa- yök. Metsästyskoirille on ihan luonnollista, että ne naamioituu pyörimällä hajuissa, päästäkseen lähemmäksi saaliseläintä. Sille ei tainnut tulla mieleen että narun toisessa päässä roikkuva tyyppi ehkä pelottasi otukset pois. Mökillä kun annan sen juosta vapaana isossa metsässä, niin riskinä on aina että se lähtee jonkin eläimen perään eikä löydä enää takaisin, tai että se pyörii paskassa. Mäyrän skeida on ihan karmean hajuista, ja sitä on tullut jynssättyä pois koiran turkista erinäisiä kertoja. Ostin mökille oikein koiran sampoon sellaisia metsäkeikkoja varten. Koiraparka ei yhtään ymmärrä että miksi sen upea dödö pitää pestä pois. Minä vaan en halua mäyrän hajuista hurttaa sänkyyni.
Minua jäi mietityttämään, että mistä kauriit tulivat ja minne päin ne menivät? Uskaltavatko ne mennä tien yli, vai pystyttelevätkö metsäsän siimeksessä? Luultavasti niiden on ollut jossain vaiheessa ylitettävä tie, sillä tuskin ne ovat tuossa metsässä asuneet pitkään. Siellä kulkee melko paljon ulkoilijoita ja ihmisiä koirien kanssa. Toivottavasti eivät jää auton alle. Mahtaa niitä ihmetyttää ja pelottaa kaikki ne äänet, vai tottuvatkohan ne nopeasti kaupungin hälinään? Joku mainitsi muutama vuosi sitten että tällä seudulla oli näkynyt jopa ilves. Silloin yritin etsiä lumesta ilveksen jälkiä. Löysin hangesta taistelun jäljiltä verijäljet, erilaisia tassunjälkiä ja turkin palasia, ja päättelin että jänöjussi oli päässyt hengestään. En saanut todisteita että asialla oli ollut juuri ilves, yhtälailla se oli voinut olla pöllö, kettu tai supi. Kaikkia muita olen täällä päin nähnyt, ilvestä en.
Nyt ei ole muuta kuvaa mikä tähän sopisi, niin laitoin kuvan viime talvelta. Tässä vesipisarat ovat jäätyneet sammaleen kukkien päälle. Jos aurinko olisi vielä pilkottanut pilven takaa, niin se olisi voinut olla jopa vuoden luontokuva. Melkein tekisi mieli tehdä kuvasta pitkänomainen vaakatasoinen taulu makkariin sängyn päälle. Ei hitsi, mun täytyy kysyä, jos joku lainaisi mulle kameraa joksikin viikonlopuksi.
Kännykässä on se hyvä puoli, että kuvat menee automaagisesti pilveen. Saakohan kamerastakin kuvat ladattua sinne helposti? Ennen kuin kuvat piti ladata piuhalla tai bluetoothilla koneelle, se meinas jäädä tekemättä. Mutta jos siitä saisi rutiinin, ehkä se ei tuntuisi niin vaivalloiselta. Ehkä mä kokeilen kuvaamista ensin lainakameralla, ja sit vasta alan miettiä ostaisinko ihan oman. Olettaen että joku uskaltaisi lainata mulle kameraa. Tässähän ihan innostuu... :D
Eiks ole maukkaan näköinen pizza? Ja kylläpä se olikin; kinkkua, sipulia, paprikaa, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Ja päälle rucolaa- slurps. Jaksoin syödä puolet, ja loput pisteli poskeen nuorimmainen, joka on yleensä sitä mieltä että mun pizzassa on yökköjä ainesosia, kuten auronkokuivatut tomaatit. Ja ihan hyvin maistui. Hain perjantaina kuumeisen inttipojan kotiin. Kuumetta oli jossain vaiheessa yli 40 astetta ja vaikka hän on melkein 20-vuotias, silti muistan elävästi kun hän sai muutaman kuumekouristuksen pienenä. Niistä on jäänyt sellainen tunne, että on parempi että kuume yritetään saada laskemaan, vaikka joidenkin mielestä liiallinen kuumeen laskeminen voi aiheuttaa virheellisen terveyden tunteen, eikä silloin jaksa sairastaa kunnolla. Yhden lääkärin mukaan kuume ei itsessään tehoa kuin kahteen tautiin, ja toinen oli muistaakseni kuppa. Toinenkaan ei ollut flunssa. Kuumeen alentamisesta ei siis ole mitään haittaa, se vain vähentää turhia kärsimyksiä.
Kun taas olemme kotona viikonlopun, tein pataleivän. Tällä kerralla se jäi vähän raa'aksi, mikä harmitti hetken, kun muuten koostumus ja maku olivat hyvät. Tein leivän sämpyläjauhosta, ja lisäsin auringonkukan siemeniä sekä sesamin siemeniä jauhojen sekaan. Ehkä niiden vuoksi paistoaikaa tulee lisätä. Kun leipä oli uunissa, leikkelin kaalia ja porkkanaa, sekä sekoitin Aihisen inspiroimaa coleslaw-kastiketta. Ostin eilen ison köntin nautaa, leikkasin sen paloiksi, kierittelin mauste-jauhoseoksessa ja paistoin pannulla. Lopulta laitoin lihapalat, sipulit ja valkosipulit porisemaan hiljaiselle tulelle isoon kattilaan, kun valurautapata on edelleen mökillä. Kun uuni oli kuuma leivän jäljiltä, paahdoin paprikoita, irrotin niistä kuoret ja vippasin pataan. Lorautin sekaan myös Keisarin tummaa olutta, kun punaviiniä ei ollut. Padasta tuli jännän paksua, kunnes muistin että jauhothan sen suurusti. Aiemmin en ole kieritellyt lihoja jauhossa ennen paistamista, mutta sen ansiosta lihoihin tuli kiva paistopinta! Niin on maukasta pataa- a vot!
Yhtäkkiä ähkyssäni muistin alokaan valitelleen kuumeen keskeltä, että torstaina metsässä he eivät saaneet pannukakkua vaikka oli hernekeittoa. Reppanat joutuivat syömään pullaa jälkkäriksi, mikä oli kuulemma niin iso pettymys, että hän oli päättänyt tehdä viikonloppuna pannukakkua. Koska hänen kuntonsa on surkea, minä tein pannukakun, ja siihen pitää laittaa kardemummaa. Nyt entistä ähkympänä yritän pysyä hereillä, ja epäilen että olisiko flunssa iskemässä. Varpaita paleltaa ja olen järkytävän väsynyt, mutta voihan olla että kaikki veret ovat vatsassa sulattamassa ruokaa, eikä vertaä riitä kierrättämään lämpöä varpaisiin tai happea päähän. Pienessä happivajeessa on ihan hyvä olla...
