Viileetä ja kosteaa

Remontti on melkein valmis, enää puuttuu poraamiset, että saadaan muutama hylly, lukuvalo ja kitarat ripustettua seinälle, verhotanko sekä jalkalistat kiinni. Valmistumista hidastaa mieheni äkillinen ja ilmeisen viiltävä selkäkipu, mikä jysähti päälle viikonloppuna. Neljäs päiväkään ei ole tuonut helpotusta. Ehtiihän tuota, kun isännän ruoto on kunnossa. Ei ihan selkärangaton siis!


Poika oli erittäin tyytyväinen huoneeseensa, vaikka luovuimme paneeliseinästä. Lopullinen toteutus perustui seinän kittaamiseen ja hiekkamaaliin. Maalasin kaikki seinät samalla harmaalla, ja korosteseinään tein mustaan Kolibri Sand maalipintaan kuvioinnin 
käyttäen juuriharjaa. Harmaa siintää mustien harjanvetojen lomasta melkein metallin hohtoisesti- ei ollenkaan huono. Kuvan lisään kun huone on valmis!

Muutaman viikon aikana on tullut hieman takapakkia kevään suhteen, kun vettä on tullut kaikissa olomuodoissa ja järvikin on jäätynyt osittain pakkasöiden aikana. Kukkapenkeistä pukkaa lukemattomia kukkien alkuja, toistaiseksi vain neljä keltaista krookusta on päässyt esiin. Onneksi luontoa ei hirvitä vaikka vesi tuleekin välillä hymäisenä ja jopa jäänä- kastelee se kuitenkin! Rentukat voisi kyllä kukkia vappuna, sen verran lupaavilta näyttivät niiden nuput.


Ja parasta kaikessa on myrkkysienten löytyminen! Kävin kiertämässä nenä maassa muutamat vakkarimestat mökin läheltä, ja todentotta tosiaan- niitä pilkisteli havujen ja lehtien seasta.

Nyt vaan lisää vettä, lunta, rakeita ja räntää, jotta kasvavat isoiksi pulleiksi ja oikein ryppyisiksi. Ehkä vapuksi saadaan tämän vuoden ensimmäinen korvasienikastike.
Ulkoruokintakauttakaan ei ole korkattu, kun ruoka jäähtyy niin nopeasti räntäsateessa, ja viini laimenee. Simaan ehkä sopisi pienet rakeet... Toppatakkihan on ihan normaali vaate Suomen kesässä. Oliskos se ollut toissa Juhannuksena, kun oli mahtavat neljä astetta- plussan puolella. Ei siinä kyllä paljon kokko lämmitä, jos sen edes saa sateelta syttymään.  Näillä keleillä ei pahemmin kulovaara rajoita roskien polttoa! Positiivisuutta peliin!

Remonttia pukkaa!

Onhan rempasta puhuttu jo pari vuotta, mutta ei vaan ole aiemmin hotsittanut. Kyseessä siis vanhemman pojan huone, minkä olen ajatellut päätyvän lopulta minun käyttöön, jos ja kun herra muuttaa pois kotoa. Muutolla ei ole mitään kiirettä, mutta viimeistään kolmissakymmenissä olis suotavaa etsiä oma lukaali. Mutta toistaiseksi tarkoitus on päivittää seinäpinnat, ja kuten tavallista remontti aina laajenee... Nyt olen maalannut katon kahteen otteeseen, ja toivon että se riittää. Maalattavat seinät on pesty maalipesulla, reiät paklattu ja hiottu. Kohta uskon pääseväni pohjamaalaamaan seiniä.


Kuten sanoin huonetta on ajateltu fiksattavan jo monta vuotta- ehdoton dead line oli viime kevään ylppärijuhlat. Suurin ongelma on ollut poikien välisen seinän entisen oviaukon peittämisen epäonnistunut toteutus yli kymmenen vuotta sitten. Huoneiden välissä oli iso aukko, missä oli aivan järkky haitariovi- yök! Muuten seinä on petonkia tai mitä lie siporexia, ja siihen laitettiin tiiltä ja se levytettiin kipsilevyllä. Nyt saumat irvailee ja molemmissa huoneissa on sen peittona kirjahylly. Koska seinän fiksaaminen hyvään kuntoon vaatisi kauheasti aikaa ja vaivaa, remontti on vaan jäänyt. Mutta minäpä sain idean Bauhausin kuvastoa lukiessa; irvistelevään seinään asennetaan koko seinän peittävä paneeli. Ihastuin tumman harmaaseen puiseen vaakapaneeliin, ja siitä se sitten lähti...

Paneelia ei ole vielä hankittu, koska täytyy vielä tehdä hintavertailuja. Innoissani ostin jo maalin kolmeen seinään, ajattelin että maalaan ne ensin ja tutkailen seinän tummuutta. Jos se on tummahko, otetaan vaaleampi paneeli ja jos seinän sävy salliin tummemman paneelin, sellainen siihen tuleman pitää! Poika toivoi mustia seiniä (hevari?), mutta päädyimme yhteisymmärryksessä harmaaseen. Sävy on kuten päiväpeitto; puhdas keskiharmaa mikä ei ole rusehtava tai muihin sävyihin kallellaan. Mä kävin ostamassa maalin ihan itse, ja isäntä oli ihan varma että olin ollut "varovainen" ja valinnut liian vaalean harmaan ja vieläpä ihan väärän sävyn. Kun näytin hänelle väriläbyskän, sain ehdottoman hyväksynnän maalille. Varovainen, minäkö?


Katon maalaaminen on ihan perseestä. Nyt on niska jumissa ja naama täynnä valkoisia pilkkuja. Toivottavasti katosta tulee kahdella kerralla tarpeeksi tasainen, sillä en kestä kolmatta kertaa. Kirjahylly ja sänky haittaavat maalaamista yllättävän paljon vain läsnäolollaan. Molemmat on peitetty muovilla, mutta kun kattoo kattoon, ei näe että kärpänen tapettiin tapettiin. Siis ei näe minne astuu ja silloin on vaikeaa saada vedettyä yhtenäistä telanvetoa ikkunasta poispäin. Varmaan on raitoja- pitää jättää lamppu kytkemättä... :)


Jees, nyt odottelen maalin kuivumista jotta pääsen teippaamaan ikkunalistoja, ovilistoja, katon rajoja ja kaapin reunoja. Edellinen remontti oli niin ihanan helppo silloin kun muutettiin, ei ollut ovia, listoja, kaappeja eikä edes lattioita! Maalaaminen sujui kuin tanssi, kun ei tarvinnut suojata mitään. Mutta silloin ei ollut kauheasti aikaa miettiä sävyjä tai matskuja, silloin vedettiin vaan nopeasti maalit seiniin. Helpoimmalla olisi varmaan päässyt, jos olisi maalannut kaikki seinät valkoisiksi, mutta se ei ollut eikä ole meidän juttu. Meillä ei ole yhtään valkoista seinää. Jokaisessa makkarissa on oma värinsä (Allulla oli sininen, Wilhelmillä vaaleanvihreä, työhuoneessa tummempi sininen ja meidän makkarissa ruskea), mutta eteisen, keittiön, olohuoneen sekä ruokahuoneen seinät ovat vaaleankellertävät, koska ne ovat enemmän tai vähemmän samaa tilaa. Siihen kokonaisuuteen ei onneksi ole päivitystarvetta, se olisi ihan jäätävä urakka!

Eikö naiset kelpaa huoltoaseman asiakkaiksi?

En tiedä mikä minuun meni, mutta jostain syystä menin Kehä kolmosen Nesteen Motorestiin syömään männä viikolla. Ilmeisesti olin mainoksen uhri, kun mieleeni muistui että heidän menunsa on uudistettu ihan jonkun oikean kokin johdolla, ja päätin suunnata sinne. "Menevää ja maukasta" listalla ei ollut kalaa, joten päädyin kasvislautaseen. Aloitin salaattipöydällä, missä oli yllättävän hyviä vaihtoehtoja enkä siinä vaiheessa vielä tajunnut että se oli ehdottomasti paras osa ruokailukokemusta! Kun hämmentävän pitkän odottelun jälkeen sain eteeni lautasellisen einesruokaa, minut valtasi suunnaton pettymys ja ihmetys miksi tulin tänne? Mitä mielessäni liikkui valitessani huoltoaseman "ravintolan", kun yleensä boikotoin plussa- ja bonus-ruokaloita?


Kolme pientä eineskasvispihviä, isoja erittäin jauhoisia lohkoperunoita, muutama "paahdettu" pala porkkanaa ja lanttua (?) sekä aivan mauton kermaviilikastike; hinta oli 10,90€. Mitä huippukokki on voinut ajatella sunnitellessaan moisen annoksen? Pitikö listalle saada pakollinen kasvisvaihtoehto, laadusta viis? Luojan kiitos en ole vege, sillä kasvisvaihtoehdot ovat pääsääntöisesti surkeita, jos niitä on laisinkaan. Tietenkin oikeissa ravintoloissa on loistavia kasvisruokia, mutta jos joskus kaipaa nopean lounaan tai pikaisen purtavan tien päällä, tarjonta on melko syvältä. Mun oli aivan pakko antaa nettisivuilla palautetta ruoasta ja vessasta. Karmean ruokailun jälkeen nimittäin ajattelin piipahtaa vessaan, mutta haju oli niin tyrmäävä, että käännyin takaisin. Miten naistenhuoneessa voi haista niin pahalle? Mielenkiinnolla odotan mitä palautteeseeni vastataan, vai vastataanko laisinkaan...


Jos nyt miettii autolla matkustamista Suomessa, niin välillä on pakko pysähtyä vessaan tai syömään. Ymmärtääkseni perheet ja joskus naisetkin liikkuvat autolla. Miksi huoltamot on kuin suunniteltu miehille? ABC-asemat yrittävät päästä perheiden lompakolle, ja myönnettävä on että onnistuvat siinä paremmin kuin Motorest. Vaikka boikotoin ABC-asemia, joskus on pakko käydä sellaisessa vaikka vain veskissä. Yleensä niissä on ollut ainakin suht siistiä. Huoltamoilla ei varmaan ole omaa henkilökuntaa tarpeeksi, jotta ehtisivät/viitsisivät siivota vessoja, vaan siivous on ulkoistettu. Jos jokin vahinko tapahtuu keskellä päivää ja siivooja tulee vasta illalla, niin asiakas kärsii sen ajan. Onkohan tämä nyt mietitty ihan loppuun asti?


Samaa mietin mökkimatkalla, ku pysähdyimme matkan varrella olevaan uudehkoon Smarketiin. Hieno iso kauppa, mutta henkilökuntaa ei näy missään. Kassalla on yksi ulkopuolinen vartija, riippumatta asiakkaiden määrästä. Edellisessä kaupassa 2 km päässä oli ahdasta, välillä oli jonojakin, mutta tarvittaessa kutsuttiin toinen kassa paikalle. Palvelu oli persoonallisen mukavaa ja mutkatonta. Ja tarjonta riitti ihan hyvin meidän tarpeisiin. Uusi kauppa on monta kertaa suurempi, mutta henkilökuntaa lienee vähemmän. Päätin että ajamme Karkkilaan asti, jos kaupassa pitää käydä mökkimatkalla. Annoin ko Smarketille palautetta netin kautta.

Ettei elämäni vaikuttaisi liian negatiiviselta ja olisi pelkkää valittamista, ilahduin ihan huisisti kun löysin kukkivan näsiän. Se ei vielä tuoksunut, koska on ollut niin kylmä. Toinen erittäin ilahduttava asia oli kun päätin lähteä ja jopa lähdin lenkille. Ravasin ympäri vesitornin maastoja ja välillä piti ottaa kuvia tai muuten vaan vetää henkeä. Kuitenkin juoksin ainakin kolme kilsaa, vaikkakin pätkissä. Viikonloppuna polvikyykkykävelin mökillä takamukseni kipeäksi sekä tein metsälenkin. Kuntoilu palautuu elämääni taas pikkuhiljaa, ja hyvä niin. Edes pimeät illat ei nyt ole hyväksyttävä tekosyy lenkin väliin jättämiselle. Miten saisin möksällä lähdettyä juoksulenkille? Se vaan tuntuu toistaiseksi niin kamalan vaikealta, mutta ei kaikkea kerralla.













Sinivuokot on bongattu stadissa ja jopa Karkkilassa, missä ne oli vielä ihan nupussa. Ensimmäisen leskenlehden näin vasta tänään, kuva lenkiltä. Oli kannattava reissu!

Kengät ja laukku

Olen ollut pienimuotoisessa ostoskiellossa, koska mulla ei pitäisi olla nyt mitään tarvetta oikeastaan millekään. Kävin eilen moikkaamassa ystävää Jumbossa, ja häntä odotellessani katselin  sillä silmällä Kookengässä yksiä Tamariksen nilkkureita. Ne oli vaan niin mua; vaaleanruskeaa mokkaa ja hapsuja. Kokeilin kokoa 40, koska kolmeysiä ei ollut, mutta onneksi ne oli liian isot. Jäivät kauppaan- eilen. Tänään oli pakko kipaista Sellossa varmistamassa sattuisiko siellä olemaan oikeaa kokoa. Koska oikea koko löytyi ja se istui kuin valettu, jouduin ostamaan ne. Vaikka kevät on tulossa ja kohta voisi kulkea sandaaleissa, menin ja ostin taas yhdet nilkkurit. Mutta se väri ja ne hapsut!

Samalla kävin muutamassa muussa kaupassa ja kuinkas ollakaan Lindexistä löytyi lähes samanvärinen mokkainen hapsulaukku. En voinut uskoa silmiäni enkä korviani, koska laukku huusi: osta mut, osta mut! Yritin tolkuttaa itselleni että laukussa on liian vähän taskuja ja vetskarillisia mestoja tavaroille, mutta se oli ihan tuloksetonta. Lähdin Sellosta leijuen uusissa kengissä ja uusi laukku olalla roikkuen. Ostoskielto?


Laukku on todellakin aitoa mokkaa, siinä on sekä lyhyt että pitkä hihna, lyhyt on nyt käytössä. Taskuja oli vain yksi, mutta ratkaisin sen ompelemalla vuoreen kiinni yhden taskun sateenvarjolle, ja tuplataskun kännykälle ja muille rojuille. Kaapeista löytyi ruskeaa "alcantarakangasta", ja se oli lähes vuoren väristä. Aivan mahtavaa! Mä olen miettinyt dilemmaa mikä syntyy jos/kun joskus sattuu ostamaan uuden laukun. Pitäisi olla yksi laukun sisäpussukka, missä olisi vetskarilliset taskut avaimille, omat lokeronsa huulirasvalle, kännykälle, lompakolle ja muille rojuille. Sen voisi siirtää suoraan toiseen laukkuun, eikä mitään jäisi unohduksiin vanhan laukun syövereihin. Silloin ei haittaisi vaikka uudessa laukussa ei olisi ollenkaan taskuja tai lokeroita. Myös laukkujen vaihtaminen olisi helppoa sään tai asun mukaan. Mä en ikinä vaihda laukkua, kun se on niin järkyttävän iso rumba. Ja riski että avaimet tai lompakko unohtuu vanhaan laukkuun, on aivan liian pelottava!


Olenko minä ainoa jonka laukkuun voi kadota vaikka mitä? Eikö muilla ole ongelmia löytää laukusta puhelinta (mä en usein ehdi vastata siihen), avainta tai huulirasvaa? Mulla on yksi pieni Finlaysonin pussukka, missä on kaikkea tuikitarpeellista kuten kynsileikkuri ja -viila, särkylääkkeitä, laastareita, varahuulirasva, ompelusetti sekä mittanauha. Ja kaikkia näitä on tarvittu useasti! Laukussa pitää olla myös sateenvarjo ja monta pieneen tilaan menevää ostoskassia. Onkohan mulla niitä neljä vai viisi... Sit tietty avaimet (himan, auton, miehen auton, kulkukortti), lompsa ja puhelin.  Ja avaimenperässä mulla on sakset. Talvella laukussa täytyy olla myös hanskat. Onhan tuo jo aikamoinen määrä tavaraa, joten sen kanssa täytyy käyttää jonkin asteista organisointia, right?


Ehkäpä jalostan sisälaukkuideaa ja teen ensin itselleni sellaisen, mikä ratkaisee ainakin mun ongelmat. Jos se on käyttökelpoinen, voisin tehdä muutamalle ystävälleni pussukat koekäyttöön. Jos ystävät ovat tyytyväisiä, voisin tehdä niitä enemmän, eri kokoisia, eri tarkoituksiin, eri värisiä, erilaisista materiaaleista... Ehkä mä perustan oman firman ja alan myydä niitä. Ehkä mä voisin jättää mun päivätyön ja palkata ystävän hoitamaan markkinointia, toisen myymään niitä ja muillekin ihanille ihmisille löytyisi kivaa duunia. Siitä tulisi maailman paras duunipaikka, sillä olisi mielettömän vahva ja upea brändi, hieno tarina kerrottavaksi ja se laajentaisi ympäri maailman New Yorkista Berliiniin, Tokiosta Sidneyyn. Mutta tuotantoa ei koskaan siirrettäisi pois Suomesta.

Viherpeukalo kutisee...

Ikean ihmemaasta todellakin löytyi kivat pikku ruukut ja hieman leveämpi ikkunalauta, mikä on siis ilmeisesti tarkoitettu tauluille. Bauhausista ostin siemeniä; basilikaa, oreganoa, rosmariinia, timjamia sekä tietenkin niitä lemmikin siemeniä. Koska sinkkipurkit on umpinaisia, tuuppasin pohjalle aimo kerroksen lecasoraa. Toivottavasti siemenet kasvavat pikaisesti ja juurilla on riittävästi ilmaa ja tilaa, kunnes taimet pääsevät vapauteen. Vielä ei näy mitään vihreätä mullan seassa, vaikka siemenet on eilen kylvetty. Johan on kummaa!

Tänä vuonna investoin omaan kryytimaahan. Tähän asti mulla on ollut yrttejä kukkapenkissä tai ruukuissa, mutta nyt hankin sellaisen puisen lavakaulushässäkän mökin viereen. Voisin istuttaa siihen salaatteja ja nämä yrtit sekä tilliä ja ruohosipulia. Miten ihanaa olisi nipsaista omasta maasta ruohosipulia munakkaan päälle tai basilikaa leivälle. Anopilla on hienot viljelmät ylämökin luona, mutta he viettävätkin enemmän aikaa mökillä ja voivat kastella istutuksia tarpeen vaatiessa. Mun täytyy panostaa esikasvatukseen ja loman aikaiseen pikakasvatukseen, ellen halua viritellä hurjia kasteluviritelmiä kasveilleni.

Vielä kun saisi muutaman ison puun kaadettua naapurin mailta, saisin valoa enemmän istutuksille. Paras paikka viljelyksille olisi mökin turvekatto. Sitä pitäisi karsia toden teolla, sillä siellä kasvaa koivuja ja apilaa sekä kaikkea siltä väliltä. Viime keväänä sain synttärilahjaksi ihania maanpeitokasveja(sopiikohan ne katolle?), ja yritin saada raivattua niille hyvät mestat aikaiseksi. Piakkoin näkee onko niistä jotain vielä jäljellä. Luulen että katosta pitäisi ottaa kaivinkoneella kunnon kerros pois, laittaa hiekkaista multaseosta päälle sekä ihan uusi kasvusto, kaikkea matalaa ja tuuheaa. Näin ehkä katto pysyisi koivuttomana ja vadelmattomana...

Toivoisin myös kiinteitä tikapuita, jotta kiipeäminen katolle kävisi helpommin. Nyt se alkaa sillä että etsitään ne ainoa tikapuut koko tontilta. Sen jälkeen toivotaan että ne ovat edelleen paikallaan kun katolta haluaa tulla pois. Viime kesänä aloitin valokatteen pe. semisprojektin ja raahasin huteria tikkaita pitkin katolle ensin pesurin, heittelin perästä vesiletkut ja jatkojohdot, ja totesin että siitä ei tule mitään. Lopulta istuin kaivurin kuupassa pesurin kanssa ja ohjasin käsimerkein miestäni siirtämään kuuppaa oikeaan kohtaan. Vaikka se hirvitti aluksi, se oli ehdottomasti vakain ja paras tapa aikaansaada siedettävä lopputulos. Ehkä tikapuut olisi kuitenkin järkevämpi tapa päästä katolle, kuin käyttää kaivuria hissinä...

Viime kesänä löysimme anopin kanssa lähimetsästä suomalaisia orkideoja, eli valkolehdokkeja. Syksyllä otin muutamasta kukasta siemeniä talteen ja nyt mietin miten saisin ne kasvamaan. Pitäisikähän ne laittaa joksikin ajaksi pakastimeen tai jääkaappiin jotta saavat kylmäkäsittelyn? Ja samantien mietin että olenko ehnhyt valtaisan luonnonsuojelurikkomuksen ottamalla ehkä rauhoitetun luonnonkasvin siemeniä omaan käyttöön? Ette hiisku tästä kenellekään! Lehdokit tuoksuvat ihanalle ja ovat erittäin kauniita.

En malta odottaa

Eikös olekin maailman kaunein kukkakimppu? Ehkä vähän värikkään puoleinen, mutta mä niin rakastuin tähän vuosi sitten että oli pakko ottaa kuva. Nyt kun luonto on niin harmaa, kaipaan kauheasti värejä ja piristystä. Himaan en ole ostanut edes kukkia, mutta laitoin pöydälle kulhon missä on ruohosipuli- ja basilikaruukut- edes jotain vihreää. Otin mustikan ja koivun varpuja vaasiin, mutta ne eivät säilyneet freeseinä kovin kauaa, ja viskasin ne meneen.


Eilen kävin ostamassa jotian ihmeellistä kipsimassaa mistä mun pitäisi muovata vuoden 2017 juhlarahan malli. Ajattelin että minähän kokeilen rahan tekemistä, kun siihen annetaan laillinen mahdollisuus. Vielä kun keksisin että mitä satavuotais Suomi toivoisi itsestään kerrottavan; mikä on suomalaisuuden ydin? Tai oikeastaan tarvitsen kaksi ideaa, kolikon molemmille puolille.Toiselle puolelle jotain hienoa kuten innovaatiot tai upea luonto, ja "takapuolelle" voisi pistää kuvan pakolaisista tai kaatuneista/myydyistä yrityksistä. No ei sentään, sehän menisi ***tuilun puolelle. Vaikka se ei tietenkään muuta itse asiaa mitenkään, että onhan tämä maa jotenkin kahtiajakaantunut.


Nyt siis pitäisi tehdä 12 senttinen läbyskä, kaivertaa tai muuten vaan muokata kuva sen molemmille puolille. Sekä pitää piirtää kuvat rahan molemmista puolista,ja niissä pitää olla tietyt elementit, kuten rahan arvo (100€), vuosiluku ja tilaa joillekin merkinnöille. Vaikeinta on keksiä aihe ja muokata siitä selkeä ja yksinkertainen kuva. Ei ole helppoa edes piirtämällä saati kuvioimalla kipsiä. Ei taida syntyä kelvollista ilman siihen tarkoitettuja välineitä. Ihmettelen vaan että kuinka monella tässä maassa on rahantekovälineet hallussaan? Päätin että osallistun haasteeseen. Aikaa on ainakin toukokuun loppuun, ja luulen että kiire tulee kuitenkin...

Aamulenkillä koiran kanssa näin fasaaninkukon ja nappasin siitä kuvan. Se istui yhden omakotitalon pihalla kiven päällä ja rääkyi. Kaunis lintu, mutta on sillä paha ääni! Kuitenkin ihan elävä esimerkki kevään saapumisesta. Ja mulla on valtavia ongelmia jaksaa odottaa että kevät tulee, kukat nousee penkeistä ja peittää harmauden väreillä. Yritin etsiä sinivuokon alkuja aurinkoisilta paikoilta, koska jumppakaveri sanoi että hänen pihallaan sinivuokot jo kukkii. Sekä koira että minä menemme nenä maata viistäen pöpeliköissä, mutta ei niitä vielä näy meillä päin.


Asiasta suoraan viidenteen, keksin että nyt istutan lemmikkejä ruukkuihin ja laitan ne keittiön ikkunalaudalle kasvamaan! Siten pystyn seuraamaan kevään tuloa keleistä huolimatta ja kesällä voin istuttaa ne mökille. Lemmikit on ihania! Ostin viime kesänä kaksi lemmikkiä kukkapenkkiin ja haluan niitä lisää. Toissa vuonna laitoin lemmikit siemeninä penkkiin, eikä niistä tullut mitään. Mulla on vahva epäilys että itse nypin taimet rikkaruohoina, mutta en tietenkään voi suoraan myöntää sitä. Jos viime kesän lemmikit olisivat säilyneet talven yli, istuttaisin niiden viereen kotona kasvattamia taimia ja ehkä ostaisin muutamat vielä kaupasta, niin saisin nauttia useana vuotena lemmikeistä. Ja ne on sinisiä! :)

Kevään merkkejä- onhan sitä jo odotettukin!

Johan oli mökillä munaisa pääsiäinen! Tarkennuksena niille pervoille, jotka miettivät jotain ihan muuta, niin kyseessä on tietenkin suklaamunat- ai teitä joilla on kovin yksioikoiset aatteet! Kyllä, suklaamunia oli tarjolla niin pirukseen, kun pääsiäispupu kävi piilottelemassa (pääsiäiskukon munimat?) kaikille neljälle 13-19 vuotiaalle lapselle pussukat, missä oli munia, nameja ja mitä lie pupuja- niitä oli paljon. Aikuisille oli  myös varmaankin kilo erilaisilla täytteillä olevia munia, pieniä ja isoja. Minä söin kaksi "punakuorista" Lindorin munaa ja yhden pienemmän sinikääreisen. En vieläkään oikein usko munista kieltäytymistä todeksi, ja houkutus jatkuu vielä, koska muutama muna on jäljellä. Yksi katosi jo nuorimman suuhun, ja jos en vahdi munia haukkana, niin katoaa loputkin. Nuorilla serkuksilla on ihan uskomaton kyky syödä makeaa- OMG!

Mutta mikä mahtava keli! Lumet suli kohisten, linnut lauloivat, kurjet huusivat ja aurinko sokaisi silmät ja lämmitti suojaisalla terassilla niin että välillä oli ihan pakko riisua musta fleecetakki. Venyttelin saunan terassilla jumppamaton päällä (ettei tule pissis, vaikka ei ole ikinä tullut, mutta en ota riskiä) jumiutunutta lapaluuta, mikä on vaivannut yli viikon. Epäilen että se tuli yskimisestä, ensin sattui rinnan puolelle, ja kun yritin välttää kipua, lapa jysähti. Jokin pikkulihas jossain syvällä voi näköjään vaikuttaa hämmentävän moneen toimeen häiritsevästi. Ilmeisesti venyttely auttoi myös moneen vaivaan, koska nyt ei yskitä eikä enää satu lapaankaan. Vai olisko vaikuttava tekijä kuitenkin ollut auringon valo ja lämpö?


Hurttakin lämmitteli terassin penkillä. Pitäisikin ottaa joka viikonloppuna kuva samasta kohdasta, jotta kevään saapumisen huomaisi paremmin. Nyt ainakin lunta oli vielä riittävästi, vaikka se olikin jo höttöistä. Myös kulkuväylät sulivat mutaiseksi pääsiäisen aikana. Järvi vaihtoi väriä valkoisesta harmaaksi, mutta jäätä on edelleen ainakin 20 senttiä, paitsi virtauspaikoissa ja railojen kohdalla. Pilkkijöitä ja hiihtäjiä näkyi vielä maanantaina, mutta mulla ei ollut uskallusta lähteä jäälle. Ajatuskin siitä että jää pettäisi kauhistuttaa, ei sen takia että pelkäisin hukkuvani, koska järvi on niin matala, että se ei liene mahdollista, mutta kylmä vesi ahdistaa- hrrrr! En ole mikään vilukissa muuten, mutta kylmä vesi ei ole mun elementti.


Mut on hemmoteltu kirkkailla vesillä. Mutsin kotipaikka ja myöhemmin kesämökki on todella kirkasvetisen ja melko karun järven rannassa. Siellä ei ole pahemmin vesikasveja ilmeisesti sen takia, että puolet järvestä on Venäjän puolella, eikä maatalous ole laskenut liiemmin päästöjään järveen. Lapsena kestin viileämpääkin vettä, kunhan pohjan näki. Meidän rannassa ei ollut hiekkaa, vaan kalliota mikä laskee veteen. Kallio oli tietenkin talven jäljiltä liukas, ja heti kun päästiin mökille, joku otti harjan käteensä ja alkoi harjata uimakiveä puhtaaksi. Vedessä oli ihana kölliä etenkin tyynellä, kun kallion painaumissa oli lämmintä vettä. Uimapatjalla, uimarenkaalla tai kumiveneellä oli ihana tehdä retkiä kultarannalle, niemen takana sijaitsevalle matalle lahdelle, missä hiekka sisältää kissankultaa ja hohtaa kauniin vihreälle. Kun hiekkaa ottaa käteen ja nostaa sen vedestä, se näyttää ihan harmaalta. Oli mahtavaa seurata vedenalaista elämää; pieniä kaloja, veden muovaamia puunpalasia, kiviä. Pohjasta löytyi joskus pulloja, pullonkorkkeja ja mieheni sukelsi sormesta viileässä vedessä lipsahtanutta sormustaan etsiessään kuparisen ruokapakin. Se herätti ajatuksen mitä kaikkia aarteita järvestä voisikaan löytyä; sormuksia, rahoja tai vaikkapa sodan aikainen kulta-aarre!