Nurin kävelyllä ja mökkiviikonloppu

Pitkästä aikaa olimme viikonloppuna mökillä, kun kolme viikonloppua tuli oltua kotona. Miehellä on ollut menoja ja flunssaa, eikä liukkaat kelit ja viileä ilma ole houkutelleet maalle. Siellä ei oikein ole mitään tekemistä, kun ulkonakaan ei oikein viitsi olla. Sitä paitsi olen tehnyt koulujuttuja ja lukenut tentteihin. Himassa on koulujuttujen tekeminen jotenkin helpompaa, ja koska niitä yrittää välillä välttää, niin voi paeta niitä kotiaskareiden pariin. Tänäänkin pesin kaksi ikkunaa, kun ei millään meinannut hotsittaa analyysin kirjoittaminen. En varmaan ikinä en ole pessyt ikkunoita maaliskuussa! Lisäksi pesin roskiskaapin ja putsasin uunin. Opiskelu on ihan mahtavaa!!

Männä viikolla kävin naapurin rouvan kanssa aamulenkillä, ja olin just edellisenä iltana ottanut Kuoma-kengistä liukuesteet pois. No eiköhän yöllä ollut pakkasta ja me vedettiin molemmat nurin samanaikaisesti peilijääksi muuttuneessa lätäkössä. Multa lähti untuvat livohkaan takin persauksista ja hihasta, kun hiekoitussepeli viilsi kankaan rikki. Viilsi myös vasemman kyynärpään, mikä nyt ei ollut niin paha kuin naapurin rouvalla, joka kaatui häntäluun päälle.


Molemmat maattiin kävelytiellä ja naurettiin. Koirat olivat ihan ihmeissään tapahtuneesta, ja yksi pyöräilijäkin pysähtyi ja kyseli että onko kaikki ok. No ei tavallaan ollut, kun ensin piti koota itsensä varovasti ja tarkistaa vahingot. Kun lopulta saimme itsemme pystyyn, piti olla varovainen ettei kaaduta uudelleen. Tämä jälkeen piti varoittaa muita kulkijoita, että he eivät mene liukastumaan. Onneksi siihen tuli yksi lähellä asuva koiranulkoiluttaja, joka lupasi hakea hiekkaa ja hiekoittaa liukkaan kohdan. Varmuuden vuoksi laitoin liukuesteet takaisin kenkiin. Vaikka en lyönyt päätä maahan, ja tulin kyynärä edellä maahan, niska jysähti seuraavana päivänä iskusta. Tietenkin kyynärpäähän tuli haavojen lisäksi mustelma, eli vähällä selvittiin. Olen kaatunut kolme kertaa tänä talvena, joista kaksi oli liukastumisia, ja yksi kengännauhoihin kompastuminen. Worst and most slippery winter ever!

Joutsenet, kurjet ja hanhet olivat saapuneet Karkkilaan jo kolme viikkoa sitten. Mitä ihmettä ne syö, kun järvi on jäässä? Mutta kuulemma kiurutkin, eli leivoset, ovat tulleet, joten kesään on enää kuukausi. Ei haittaa ollenkaan pitenevät päivät ja lämpenevä ilma. Koirakin on ihan hiekkainen jatkuvasti, minkä takia pitää imuroida koko ajan.

Ryhmätyöryhmäni tulee ehkä meille lauantaina tekemään tehtäviä, ja sen takia on ollut pikku pakko vähän siistiä meidän lukaalia. Vähän tuppaa jäämään romukasat nurkkiin ja "kierrätettävät" vempaimet ruokahuoneen tasolle. Mutta onneksi tapaan yhden ystävän huomenna lounaan merkeissä, ja saan parit lasten taulut vietyä hänen pojalleen. Pihakirppis tai swap olis mahtava juttu, niin saisi kamat kiertoon. Kirppis kun ei oikein ollut mun juttu...

Koulupäivät takana - tältä viikolta...

Hirveetä haipakkaa tullut vedettyä koulun kanssa; Power Point -esityksen tekeminen vei koko viikonlopun, sit koulussa maanantaina 9 tuntia ja tiistaina 12 tuntia, yksi koe ja paljon asiaa. Tänään oli pakko hoitaa rästiin jääneitä asioita eli pyykinpesua, kaupassa käymistä ja normaalia siivousta ja kodin järjestelyä (vaikka poissa ollessani tapahtuu asioita, siivous jotenkin jää mulle...). Kello on kaksi iltapäivällä ja mä olen ihan puhki!

Mieheni kysyi että olenko menossa Jumboon tai jonnekin mistä voisi löytyä helmenharmaa kravatti viralliseen iltatilaisuuteen. Ajattelin yhdistää Jumbon Prisman ja krakan etsimisen. Samalla päätin palauttaa yhdet Dressmanista miehelleni jo syksyllä ostamat verkkarit, koska hän vetäisi ne jalkaa nyt ensimmäistä kertaa ja kangas repesi taskun ja vyötärökaistaleen välistä. Joo, mä todella ostan miehelleni verkkareita, t-paitoja, sukkia ja kalsareita, koska hän ei yksinkertaisesti pidä kaupoilla käymisestä! Enhän minäkään varsinaisesti nauti miesten vaatteita ostaessani, mutta ei se mulle ole mikään ongelma... Anyhow, mä etsin sitä krakaa Dressmanista ja kysyin että mitä näille housuille voisi tehdä, kun ei ole edes kuittia. Hyvä oli vastaanotto, sillä sain uudet tilalle! Samalla ostin kolme krakaa kahden hinnalla, eikä yksikään ollut helmenharmaa- ne oli loppu. Mutta kannattaa palvella asiakasta asiallisesti, niin tulee lisää kauppaa! Oli muuten nuori, oikein miellyttävä mies.

No sit jatkoin helmen kalastusta, ja menin Petrifuniin. Sieltä löytyi kaksi vaihtoehtoa ja yritin kysellä mieheltä kuvan kera tekstarilla ja soittamalla perään, että kumman otan. Eihän se pystynyt vastaamaan ja virolainen myyjätär oli normaalin epäpalvelualtis ja tympeä, ja päätin että sieltä en osta mitään. Ostin lopulta krakan Stockalta, missä se oli halvempi ja palvelu oli miellyttävämpää, kuin Petrifunilla. Silloin myös päätin, että jos myyjänä on epäystävällinen virolainen, en osta häneltä mitään. Mä olen niiiiin kyllästynyt heidän tapaansa käsitellä asiakasta, että äänestän jaloillani. Tasapuolisuuden nimissä teen saman suomalaisten ja muiden kansallisuuksienkin kanssa.

Ja koska olin niin hurjan reipas ja tehokas tänään, palkitsin itseni 20 tulppaanilla!

Huomenna jatkuu yhden ryhmätyön tekeminen; yritysturvallisuuden Potentiaalisten Ongelmien Analyysi, eli POA. Siinä listataan kaikki riskit ja mahdolliset ongelmat meidän kohdeyrityksestä. Samasta yrityksestä tehdään myös riskienkartoitusprojekti, projektisuunnitelma on jo tehty ja palautettu, ja tietenkin kirjoitetaan vähintään 30 sivua tekstiä tutkimusmetodeista, riskien analysoinneista sekä parannusehdotuksista. Samaan aikaan pitää tietenkin tehdä muutama taloustieteen verkkotehtävä, viestinnän 4 kirjoitustehtävää, lukea rikoksentorjunnan, yritysturvallisuuden ja yritysjuridiikan tentteihin. Että silleen...

Voi hyvät hyssykät!

Vaikka arvasin että opiskeleminen voi olla aluksi vaikeaa ja menee hetki ennen kuin siihen pääsee mukaan, en kuitenkaan osannut odottaa tällaista kaaosta. Siis kaaos on mun päässä! Koulussa on oikein mukavaa, olen päässyt mukavaan tiimiin ja ensimmäiset tiimitehtävätkin on tehty, palautettu ja opettaja niitä kehui. Lisäksi olen tehnyt verkkotenttejä liiketaloudesta, paljon matikan tehtäviä, muutamia matematiikan harjoituskokeita, oppimistehtäviä ja päiväkirjoja ties kuinka monesta aineesta. Vielä pitäisi tehdä ammatillinen profiili jollekin nettisivulle, sopia henkilökohtaisen opintosuunnitelman tapaaminen, väkertää tiimin kanssa yksi video ja pari analyysiä sekä tietenkin suunnitella ja tehdä kooste enimmäisestä harjoittelusta, minkä saan tehdä edellisestä työstäni takautuvasti. On vain aloittamista vaille valmis!

Siis miten jengi ehtii tehdä tehtävät työn ohessa, kun mulla menee kaikki liikenevä aika lukemiseen ja tehtäviin? Uskon vakaasti että tilanne helpottuu, kun kaikki järjestelmät tulevat tutuiksi, alkaa ymmärtää mitä opettajat vaativat ja miten pitää vastata tenteissä, sekä kunhan saan opiskelurytmin kohdilleen. On pahasti jäänyt kaikenlainen (turha) siivoaminen, pyykinpesu ja telkkarin katsominen. Viime viikonloppuna ei edes menty mökille, että saan paremmin opiskeltua. Onhan mökillä nettiyhteys ja kirjoja pystyy lukemaan kuten himassakin, mutta jotenkin se tuntui helpommalta kotoa käsin.

Oltiinhan me onneksi mökillä

hiihtolomalla ja pääsin jopa hiihtelemään. Jumppaope teki lupaamansa saliohjelmat ja olen jopa saanut väännettyä itseni salille kerran pari viikossa. Kävin jopa viikonloppuna salilla, kun ei menty möksälle. Kotijumppaa olen myös ahkeroinut pari kertaa viikossa- hyvä mä!

Mutta oikeasti; kaikki aikaa kuluu opiskellessa, tiimikaverien kanssa tehtäviä tehdessä, koulussa olen vain joka toinen viikko 2 päivää ja loppuaikana yritän jumpata. Iltaisin olen niin väsynyt että kaadun sänkyyn, ja aivot on ihan jatkuvasti ylikierroksilla. Silti tykkään tästä!

Uuden alussa?

Koska on jo helmikuu, paistoin juuri pakastimesta löytyneestä piparilevyjä, jotta voin murskata sitä runebergintorttutaikinan sekaan. Viime joulu oli siis ensimmäinen joulu jolloin tein itse piparitaikinaa- vieläpä gluteenitonta, jotta miehen siskokin voi niitä syödä. Tuli sen verran iso satsi, että sitä jäi pakastimeen. Nyt oli oiva hetki käyttää se, ettei se jää sinne loppuvuodeksi täyttämään muutenkin pientä ja täyteen ahdettua pakastinta... Ihan ihmeissäni olen tällaisesta tarmokkuudesta ja innosta! Ehkä eilinen kaksitoistatuntinen (!) koulupäivä ennemmin  stimuloi kuin väsyttää!

Otin viime viikolla yhteyttä jumppaopeeni, ja pyysin häntä laatimaan minulle saliohjelman. Aion aluksi käydä Myyrmäen urheilutalolla naapurini kanssa, ja sen jälkeen mietimme vaihdammeko salia. Otan 10 kerran lipun mikä maksaa 55€, mikä olisi ihan kohtuullista, jos kävisi salin jälkeen uimassa. Minä en pidä märästä ja kylmästä, joten uimahalli ei vaan ole mun juttu. Salilla kävin jo kahdesti ihan kertamaksulla (6,50€) ja se tuntui ihan mahtavalta. Totesin kuitenkin heti alkumetreillä, että tarvitsen kunnon saliohjelman, sillä muuten treenaamisesta ei tule lopulta oikein lasta eikä p...

Sithän menin kaatumaan eikä treeneistä ei olisi tullut yhtään mitään. Nyt alkaa kipu hellittämään, ja pikkuhiljaa voisin vääntäytyä "puntteja nostelemaan". Onhan mulla himassakin kaikkia välineitä kuten kahvakuulaa, jumppapalloa, kuminauhaa ja jumppamattoa, mutta itseni tuntien tarvitsisin siihenkin ohjelman- ja orjapiiskurin! Taidan olla vain kertakaikkisen laiska, että himassa jopa mieluummin siivoan tai pyykkään, kuin jumppaan- enkä todellakaan tykkää siivoamisesta! No, ei hoppu hyväks, sillä just äsken aivastin ja rintakehään sattui edelleen. Toivottavasti mikään ei ole oikeasti rikki...

Tein tänään koko päivän matematiikkaa; polynomeja ja yhtälöitä. Yhdeksästä puoli neljään, minkä jälkeen pää alkoi olla jo niin puhki että lopulta tein virheitä helpoissa yhteen ja vähennyslaskuissa. Nyt läksyt on tehty, sisäistetty ja osattu. Katsotaan osaanko vielä viikon päästä- hah! Edelleen matikka on musta kivaa, kun sen on sisäistänyt. Jos jokin asia ei osu ja uppoa, sen päälle on ihan turha opetella uutta. Uskomatonta että jotkin asiat todella kolahtaa vasta nyt kohdilleen, vaikka samoja juttuja tuli työstettyä lukiossa ja yläasteella. Nyt vasta ymmärrän miksi jokin lasketaan kuten lasketaan. Ihania ahaa-elämyksiä- kerta kaikkiaan!

Päivän ilahdutukseksi iltaruskoa toissa viikonlopulta. Viime viikonloppu oli harmaa ja liukas, eikä revontulia voinut nähdä, vaikka olivat niitä oikein hehkuttaneet näkyvän etelässäkin. Ehkä pilvien takana joo. Niinhän se aurinkokin paistoi viikonloppuna- pilvien ja sumun takana! :)

Kun olisi saanut luodin luotiliiviin

Kannattaa sitoa kengännauhat, ettei kompastu kuten minä sunnuntaina. Raahasin rikkinäistä keittiöntuolia mökillä kokkoon, kun astuin huonosti solmittuihin kengännauhoihin. Vasemmassa kainalossa oli tuolin istuinlevy ja etujalkahaarukka. Oikeassa kädessä oli loput tuolista, eli selkänoja-takajalat-istuimen sivut-hässäkkä. Nurin mennessäni kaaduin vasemmalle, eli suoraan etuhaarukan toisen jalan päälle. Vieläkin pahempaa jälkeä olisi voinut tulla siitä toisesta vaihtoehdosta, selkänoja-hässäkässä oli terävämpiä osia. Lopputuloksena etujalasta on nyrkinkokoinen mustelma vasemmassa rinnassa. Koko rintakehä edestä ja takaa on ihan hiton kipeä, enemmän toki vasemmalta puolelta- ihan kuin sydämestä olisi ottanut. Pahin kipu on jo hellittänyt, mutta yskiminen ja aivastaminen sattuu edelleen. Kaupassa käydessäni huomasin että ostoskärryn kääntäminen kurveissa on todella haastavaa. Paikoitellen nauraminenkin teki sen verran kipeää, että yritin ajatella vähemmän naurattavia ajatuksia. Revi siitä sit positiivisuutta...

Välitön tunne oli ehkä saman kaltainen kun saa osuman luotiliiviin- taju lähtee, sattuu saatanasti, mutta ei kuole. Kyllä mä tajuissani pysyin, mutta olihan se melkoinen tärsky. Luotiliiviin osuman saaneet voi olla asiasta eri mieltä, mutta toivon että en joudu kokemaan tätä uudelleen.

Täytyy sanoa etten olisi ikinä uskonut laittavani nettiin tissikuvaa- ainakaan omasta tissistä. Nyt sekin on sit tehty :).

No johan on...

Perhana, eihän se mun ihana uusi kone sit pelittänyt kelvollisesti, joten jouduin palauttamaan sen verkkokauppaan. Eivät juurikaan kyselleet, katsoivat vain että tarvittavat lisukkeet, eli laturi, oli mukana, eikä esim. näyttö ollut rikki. Ja uutta konetta peliin. Nyt olen asentanut itselleni jo toisen koneen uusine officeineen ja muine tarvittavine softineen. Kummasti homma kävi tällä kertaa helpommin, kerran sen tehneenä, ja kun käytössä oli toimiva näppäimistö. Edelleen ihmettelen mun asennetta ja ajatuksen kulkua, kun epäilen aina ensin itseäni. Jos saisin sellaisen itseluottamuksen hankittua, että voisin uskoa että voin oikeasti osata jotain, eikä aina tarvitse epäillä omaa kirjoitustaitoa, näkökykyä tai ymmärrystä, olisin ehkä onnellisempi. Mut nyt mä olen ihan älyttömän onnellinen!

Olin tiistaina sekä ruotsin että englannin tasokokeissa. Ihan perussanastoa, ei mitään liian kummalista, tosin enkussa oli pari tuntematonta sanaa! Lopputulema oli että ruotsin pisteet olivat 43/50 ja enkun 40/50, eli molemmat meni kirkkaasti läpi. Huom- ruotsi meni läpi paljon selkeämmin, kun siinä hyväksytyn raja oli 25/50 kun enkussa se oli 30/50. Ja englantia mä kuitenkin olen käyttänyt paaaaaljon enemmän, sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Monet meikäläisistä jäi rajan tietämään ja aika moni reputti ruotsin. Silti mä jännitin etten pääse kummastakaan läpi- miksi?? Vastatessa jo tiesin että monet kysymykset/vaihtoehdot oli helppoja, ja tunsin jonkin asteista varmuutta, mutta silti pelkäsin etten pääse niistä läpi. Kait se kumpuaa jostain kaukaa.

Oppilaskunnan porukat, eli pari nuorta porvoolaista lähihoitajaopiskelijaa, kävivät esittäytymässä  ja mainostamassa baarikiertueita ja oppilasjuhlia auditoriossa ja meidän turva-ryhmä meinas hiiltyä kun esittelyn lopuksi otettiin yhteiskuva lupaa kysymättä. Koska meidän ryhmässä on supotyyppejä ja poliiseja ihan merkittävä osuus, he kääntyivät samantein pois kamerasta, mikä on mullekin luontainen reaktio! Ehkä olen todellakin ollut väärällä alalla? Muiden reaktiot on toki ymmärrettäviä kun heillä on turvakieltoja ja eivät muutenkaan hengaa facebookissa tai muualla somessa, ettei ammatti paljastu ja vaikkapa perhe joudu vaaraan. Minusta se on ihan älyttömän jännää ja olen niin onnellinen kun mä pääsin ryhmätyöryhmään, missä on yksi poliisi!

Ilmoittauduin rikoksentorjunta kurssille, ja oon ihan intopinkeenä aiheesta. Tietenkin pelkään että joudun tekemään ihan hitokseen töitä kun muilla on niin paljon enemmän osaamista ja kokemusta alasta. Eihän se mitään rakettitiedettä voi olla, jos niin monet ihmiset tekevät sitä työkseen. Omat rikoskokemukset pohjautuu kotimaisiin rikosdekkareihin, joita olen vuoden sisällä lukenut melkoisen paljon, ihan vahingossa. Kaipa se on ollut jotain johdatusta. Sitäkin olen pohtinut, että mistä tulee voimakas viehättyneisyyteni siniseen väriin, ja eritoten tummansiniseen? Ehkäpä minussa asuu pieni poliisi? Voi tosin olla että kaikki poliisit ei pidä sinisestä... :)

Intoa, ylpeyttä ja lievää noloutta!

Koska olen tuleva opiskelija (ai kauheeta, mun mieheni voi sanoa "seukkaavansa" opiskelijatyttösen kanssa!), jouduin ostamaan itselleni ensimmäisen ihan uuden oman tietokoneen (ideapad läppäri), minkä mieheni tosin minulle verkkokaupasta valitsi. Hain sen ihan itse, asensin siihen officen itse ja sain jopa kaikki tarpeelliset härpäkkeet toimimaan ihka itse; kuten gmailin, blogin, muutamat tarpeelliset favoritit sekä google driven, joten puhelista saa kuvat nyt ihan hiton helposti vaikkapa tähän blogiin. Ja hei tietenkin personoin koneen ulkoasun liimaamalla siihen muutaman sydäntarran! A vot!

Mä oon niin onnellinen, vaikka alku oli vähän hankalaa; kaikki näppäimet eivät nimittäin toimineet. Ihmettelin kun yritin kirjautua meidän verkkoon ja kone pyytää tietenkin suojatun verkon salasanaa. No, ihan kaikki näppäimet kun ei toimi, eikä kone tietenkään näytä mitä kirjoitan, epäilen tietenkin ensimmäiseksi että joko muisti pätkii pahasti tai sormet eivät osu kohdilleen- kumpikaan oireista ei ennusta hyvää! Sitten huomaan että kun painan ykköstä tai huutomerkkiä, salasanaan ei tule palleroa (kun kirjoittaa yhden merkin, niin tulee pallero, ettei salasanaa näe, eikö pallero ole hyvä termi?). Lopulta otin käyttöön näyttönäppiksen, minkä avulla sain lopulta kirjauduttua verkkoon ja asennettua ohjelmat. Olin mielestäni hirveän ovela, kun vahingossa löysin tällaisen toimivan ratkaisun.

Kuitenkin aloin pohdiskella että mitä helvettiä teen uudella koneella, minkä näppis ei toimi? Miten kirjoitan koulujuttuja ilman a-kirjainta? Käytänkö aina näytön näppistä, vaikka hankin läppärin just näppiksen takia? Ei kovin kätevää... Kaivoin esiin post-it-sovelluksen ja kokeilin mitkä näppäimet ei toimi; §,1, tab, q, w, a, <, capslock. Ne ei todellakaan toimi! Jopa joululomalla oleva nuorempi poikani tuli asiaa todistamaan. Siispä soitan Verkkokaupan huolto-/ palautusnumeroon. Samalla kun esitän ongelmaani hieman epäröiden, painelen niitä näppäimiä vähän kovemmin kuin painottaen ärtymystäni, post-itille alkaa ilmestyä puuttuvia kirjaimia. Voi herranisä että voi nolottaa! Siinä sit selittelen että nythän näppäimet toimiikin ja pahoittelen turhaa yhteydenottoa. Huoltotyyppi sanoo vaan (ei yhtään alentuvaan sävyyn): "Hienoa jos näppäimet toimii, niissä voi joskus olla jotain häikkää ja jos tulee muita ongelmia niin ota uudelleen yhteyttä". Kovasti kiittelin että hirveän hyvä huolto ja asiakaspalvelu heillä on kun näin etänä saavat ongelmat katoamaan... Sitä nolouden määrää!

No nyt kone toimii, näppäimet toimii ja suurin osa noloudestakin on unohtunut. Päällimmäisenä fiiliksenä on se että MÄ sain koneen itse asennettua. Meillä nää kaikki tekniset hommat ovat olleet mieheni kontolla, ja pelkäsin että en osaa/uskalla enää tehdä mitään tietsikoihin liittyen. Näköjään ei tarvitse olla IT-guru. Mun eka kone- ehkä mä nukun sen vieressä!!! Sydämiä ja kaikkee...