Pakkanen perkele!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sain äitienpäivälahjaksi option, minkä voin käyttää kun keksin jotain mitä haluan tai tarvitsen- ihana lahja! Lauantaina oli vanhemman pojat 21-vuotissynttärit, ja herra päätti viettää sen paremmassa porukassa Tallinnaan risteillen - ymmärrän erinomaisesti! Olisimme muuten tehneet mökillä hänen lempiruokaansa (sisäfileetä, pippurikastiketta ja lohkoperunoita) sekä olisin leiponut kakun, mutta nyt pääsimme siitäkin velvollisuudesta. Lahjaksi annamme autoon asennettavan hands-free -laitteen, jotta hän voi tarvittaessa puhua äidin kanssa autolla ajaessaan turvallisesti. Todellisuudessa hän tarvitsee sitä ensisijaisesti kuunnellakseen musaa Spotifystä ilman AUX-piuhaa ja toissijaisesti puhuakseen puhelimessa - nuoriso! Musiikki oli minullekin nuoruudessa tärkeää, mutta nykyään ihmetyttää ja epäilyttää, ettei se ihan noin tärkeää ollut.

Kävin perjantaina ostamassa läjän ruukkukukkia, multaa ja lannoitteita. Lisäksi löysin 4 lemmikkiä, mistä ilahduin valtavasti! Edellisinä keväinä olen herännyt liian myöhään, ja kaikki on jo viety. Sain istutettua ne muiden joukkoon minun siniseen puutarhaani, ison haavan juureen scillojen, krookuksien ja ruskeiden haavanlehtien sekaan. Edelliset lemmikit ovat vasta ajatuksen asteella. Vähän nuo yöpakkaset epäilyttävät, juuri istuttamani ruukkukukat kärsivät heti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtaisat tappiot; tähtisilmät jäätyivät ja ihan kokonaan kuolivat- nyyh! Ne olivat niin kauniita, violetteja, liiloja, ehkä vähän vaaleanpunaisia, niin hienot orvokkien ja murattien seassa. Ja niin vaan halla ne vei!

Sain nauttia niistä ihan kokonaisen päivän. En uskonut että ne olisivat niin herkkiä, enkä uskonut että yöllä voi enää tulla niin kylmä. Perunanviljelijät kuulemma ruiskuttavat taimet vedellä, ja jos vesi jäätyy, se suojaa kasvin jäätymiseltä. Ei jeesannut enää sunnuntaina oppia perunanviljelijän pakkasenestoa. Noh, saahan kaupasta uusia kukkia.

Mieheni sisaren tyttäret paistoivat mökillä äidilleen ihanaa Brita-kakkua, jota anoppi, appi ja tyttärensä tyttärineen söivät äitienpäivän kunniaksi. Hassuinta oli, että minulle/meille kakkua ei tarjottu lainkaan. En tavallaan edes oleta että tarjottaisiin, mutta yleensä jos joku leipoo mökillä tai vie sinne leivoksia, niin kaikille tarjotaan. Ja koska siellä on keliaakikkoja, vegetariaaneja ja muita ruokavammaisia (en tykkää -vammaisia), kaiken tarjottavan tulee olla laktoositonta, gluteenitonta, liivatteetonta, ja sitruunatonta, leipominen alkaa olla melko haastavaa.

Hämmästyin heidän epäkohteliaisuuttaan sen verran, että lähetin poikani kauppaan ostamaan minulle äitienpäiväksi kakkua, jota tietenkin tarjosin muillekin. Ensi viikonloppuna on nuoremman pojan (ja minun) synttärit ja aion leipoa täytekakun. Voisin tarjota sitä suurielkeisesti, ja ilmoittaa, että siinä on gluteenia, laktoosia, liivatetta ja sitruunaa. Todellisuudessa teen kaikille sopivan kakun...

Näin kevään koittaessa mökillä kytevät ongelmat pulpahtavat pintaan. Kesän aikana ne suurimmaksi osaksi jää jonnekin auringon ja ruohon katveeseen. Mieheni sukulaiset eivät muutu, niin miehenikin sanoo. Hän on onneksi kanssani samaa mieltä, ja yritämme tehdä oman mökkimme sellaiseksi, että tarvittaessa voimme olla aivan omissa oloissamme- muista riippumattomia. Uuni, liesituuletin ja pakastin riittävät. Pojille tehdään nyt omaa konttimökkiä (siitä tulee niiiiin hieno!!!), minkä jälkeen meidän pieneen mökkiin tulee lisää tilaa. Siirrämme meidän sängyn keittiöstä makuuhuoneeseen, jolloin keittiöön/tupaan jää enemmän tilaa ruokapöydälle ja sohvalle tai sohvasängylle, jolloin meilläkin voisi oleskella. Joskus joku/jotkut voisivat jäädä yöksikin! Elämänlaatu paranisi kun voisi olla erossa vänkyröistä!

Ryhmätyön ihanuus, vai mitä???

Tuli ihan mieletön fiilis kirjoittaa oivalluksista, joita olen tänään kokenut! Ensinnäkin meillä on ollut koko kevään aikana koulussa monia ryhmätöitä, mitä olemme pusanneet tiimimme kanssa. Nyt yhteen isoon projektiin kuului palautteen antaminen tiimiläisistä. On ihan hirveää antaa palautetta muista. Tiedän etten ole täydellinen, niin miten voisin sanoa jollekulle jotain heidän toiminnastaan? Yritin antaa rakentavaa palautetta ja myös arvosanoja heidän aikataulujen pitämisestä, panoksestaan ja osallistumisestaan. Annoin nelosia ja vitosia asteikolla 1-5 ja yritin olla suututtamatta ketään.

Olen kovasti ihmetellyt kuinka haastavaa ryhmätyöskentely on ollut paikoitellen. Olen usein tuntenut itseni vähän yksinäiseksi tiukkapipoksi, ihmetellyt kun muut eivät jaa tekemisiään vaan kirjoittavat yksin jotain kohtaa, ja kun he lopulta "julkaisevat" sen, he suuttuvat, jos siihen ehdottaa korjauksia. Itse olen kaivannut muilta kommentteja osioiden sisältöön ja rakenteeseen, heitellyt ajatuksia ilmaan ja odottanut muilta palautetta. Ja kun sitä ei ole tullut, olen kirjoitellut yksin monia kappaleita, johdantoja ja loppupäätelmiä, ja ihmetellyt että ne tekstit menee läpi, vaikkei niissä ole kovinkaan paljoa järkeä. Ihan oikeasti olen välillä tuottanut liibalaabaa ja hirveetä skeidaa, eikä kukaan ole puuttunut siihen, vähän ehkä muokannut tekstiä paremmaksi.

Sit luin yhden tiimiläisen palautteen minusta, että ideoin hienosti, mutta tuotan ajatuksenvirtaa, enkä valmista tekstiä. Muut todella tuottaa valmista tekstiä, ja mulla menee hermot, kun ne hieroo ja hieroo, eikä kerro mitä ne tekee. Ja sit monesti joudutaan joitain kappaleita muuttamaan rankasti, kun kukaan ei ole ensin miettinyt että mitä asiaa missäkin kappaleessa pitäisi olla ja kaikki ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Ja sit joku suuttuu, kun hänen vaivoin tuottamaa valmista tekstiä muokataan. Minun mielestä haaskataan kaikkien aikaa, kun ei suunnitella hyvin. Lopulta yksi tiimiläinen korjaa kieliasun täydelliseksi, ja joskus sisältö muuttuukin päinvastaiseksi.

-

Kävin aamupäivällä jätemäellä ravaamassa portaita, ja siinä samalla pohdin näitä tiimityöskentelyn kummallisuuksia. Silloin tajusin että olen käsittänyt tiimityöskentelyn ihan eri tavalla, kuin muut!!! Minä haluan ideoida ja käsitellä sisällön pääpiirteet ensin yhdessä, ja sen jälkeen vasta aletaan tuottaa valmista tekstiä kunkin valitsemaan osioon itsekseen. Ajoittain
kokonaisuus tulisi käydä läpi yhdessä ja miettiä mitä puuttuu, pitääkö jotain osiota siirtää tai poistaa. Tämän jälkeen kukin voisi taas tehdä itsekseen hommia. Näin kaikki tietäisivät kokonaisuuden, voisivat ottaa kantaa, tuoda mielipiteitään, huomioitaan ja ideoita julki, ja sit voidaan keskittyä johonkin asiaan ehkä syvemmin.

Muiden työtapa on ollut mielestäni enemmän oman osion tekemistä itsekseen, ja sit se esitellään ryhmälle. Onko se ryhmätyö vai kokoelma erilaisia osioita? Oppimisen kannalta parasta on kuin kaikki osallistuvat kaikkiin osioihin ainakin jossain määrin. Miten voi oppia kokonaisuuksia, jos ei osallistu kokonaisuuden hallintaan? Kaikissa töissä nimenomaan korostetaan sitä, että tekstin ja sisällön tulisi olla yhtenevää, eikä montaa erityyppistä tuotosta.

Olen ollut monissa projekteissa ja tiimeissä, enkä ole kokenut tällaista ongelmaa aiemmin. Toisaalta harvemmin missään projektissa on tuotettu mitään selkeää dokumenttia, korkeintaan ohjeita tai sopimustekstiä. Ja töissä oli omanlaisensa työskentelykulttuuri, mikä edelleen puskee läpi. Saman olen huomannut aikataulujen ja sovittujen tapaamisten osalta, sillä töissä oli aina kiire, ja silloin jo ärsytti jos jengi tuli myöhässä palaveriin. Yritän itse oppia olemaan välillä myöhässä, etten joudu odottelemaan muita niin kauaa. Ja pyrin sopimaan aikataulut -ish tyyliin, eli yhdeltätoista-ish, on noin 10 yli. Ihmisillä on kovin erilainen käsitys sovitusta ajasta, jotkut on aina ajoissa ja toiset aina myöhässä. Jotkut ilmoittaa myöhästymisestä, toiset ei.

Ja tämä ryhmätyöskentely oli se ensimmäinen oivallus. Toinen on se, että Johanna Korhosen mukaan ihmiset voi jakaa ajatusmalleiltaan kahteen eri kategoriaan; strict parent ja nurturing parent. Ensimmäinen on konservatiivinen ja haluaa että asiat tehdään sovitusti, ihmiset ovat itse vastuussa elämästään, he arvostavat auktoriteetteja ja heidän ajatusmaailmansa on melko valmis. Jälkimmäiset ovat ehkä avarakatseisempia ja empaattisempia, eivätkä niin tuomitsevia. Kaikissa ihmisissä on kumpaakin mallia, mutta toinen on yleensä vahvempi. Näiden ajatusmallien eroista kumpuaa lähes kaikki ihmisten kommunikaation ongelmat; käytetään värittyneitä termejä ja retoriikkaa, eikä haluta romuttaa omia ajatusmalleja. Niin on mielenkiintoinen kirja Korhosen kirjoittama Mikä niitä riivaa? Suosittelen lukemista, siinä voi oppia jotain itsestään, ja jopa muista!

Ei sanat riitä vapaa-ajalle...

Näköjään ei enää jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla. Meillä on ollut hirveät kiireet koulutöiden kanssa, että huh! Oikeasti olen kirjoittanut sitä hiton "asiaproosaa" tai  asiatekstiä niin pirukseen, etten enää osaa muuta kirjoittakaan. Onneksi on ollut näin kylmä kevät, muuten en olisi saanut mitään aikaiseksi... :)

Koulu vie ihan kamalasti aikaa, ja on melkoisen vaikeaa sovittaa kolmen tiimiläisen työaikatauluja yhteen. Minulle aikataulut eivät yleensä ole ongelma, koska en nyt ole töissä. Kevät on vienyt osan porukasta aina välillä sängyn pohjalle, ja muiden on paikattava. Onneksi nyt kaikki ovat olleet kerran sairaana, joten kaikkia on tuurattu tasaisesti.

Ryhmätyöskentely onkin jännä juttu, kun kaikki olemme eri aloilta ja kaikilla on omat tavat vaikkapa tuottaa tekstiä. Minä tuotan ensin ideoita, sitten tuotan tekstiä nopeasti ja paljon. Pyrin tuottamaan asiaan liittyvää tekstiä, mutta joskus se menee vähän asian vierestä. Pääsääntöisesti teksti ei ole ollenkaan valmista, vaan ajatuksenvirtaa, jolloin yritän katsoa asiaa monelta kantilta. Kun tekstiä on, vuorossa on oikoluku ja silloin muokkaan tekstistä luettavaa ja yritän saada ajatuksen kulkemaan loogisesti. Koska kaikki tehdään raportti-muodossa, niin kirjoitettavaa on paljon. Ja minun mielestä helpointa on, että ensin mietitään tehtävän runko, ja jotenkin se on ollut minun juttu. Eli mietin sisällysluettelon, teen johdannon ja yleensä loppukaneetitkin. Siihen väliin yritän fiilistellä jotain asiaan sopivaa, ja toivon että se herättää muihin innon kirjoittaa jotain. Jotain on aina syntynyt- ei aina innolla, mutta sisulla!

Tällä hetkellä yritän tehdä jotain hiton portfoliota urasuunnitelmista ja työhistoriasta sekä osaamisesta, mutta työkalu on todella ankea, kuten niin monet koulun työkaluista. Samalla yritän väkertää raporttia ensimmäisestä työharjoitteluani postuumisti, en haudan takaa, vaan takautuvasti. Eli jotenkin pitäisi yrittää laittaa noin kolme kuukautta työeloa vuodelta 2015 nättiin nippuun. Siinäpä riittää pohtimista, miten sanat saisi laitettua sellaiseen järjestykseen, että siitä saisi tolkun. Eikä tekstistä paistaisi läpi epätoivo, masennus tai pettymys esimiehiin ja organisaatioon. Lienee loistava mahdollisuus käydä asiat läpi objektiivisesti, muistella hyviä hetkiä ja kohottaa itsetuntoa ottamalla kunnia siitä mitä osaan. Sen jälkeen voin vaikka unohtaa aikakauden.

Vappu meni mukavan rauhallisesti mökillä. Leipasin "Rocky road peanut butter poke" -kakun. Ohjeessa oli lemon curdia, mutta korvasin sen peanut butterilla, kun ajattelin ruokavammaisia sukulaisia. Ei olis pitänyt, sillä nyt se peanut butter ei kelvannut. Ajattelin tästä viisastuneena olla ajattelematta enää kenenkään ruokaongelmia; tästä lähin teen niitä ruokia ja leivon mitä haluan, paskat muista. Kakku oli oikein maukas, suolaista ja makeaa, suklaista ja mehevää. Ja sain haravoitua isot määrät lehtiä nurtsilta ja kukkapenkeistä. Viikossa ehtii tapahtua vaikka ja mitä...

Nurin kävelyllä ja mökkiviikonloppu

Pitkästä aikaa olimme viikonloppuna mökillä, kun kolme viikonloppua tuli oltua kotona. Miehellä on ollut menoja ja flunssaa, eikä liukkaat kelit ja viileä ilma ole houkutelleet maalle. Siellä ei oikein ole mitään tekemistä, kun ulkonakaan ei oikein viitsi olla. Sitä paitsi olen tehnyt koulujuttuja ja lukenut tentteihin. Himassa on koulujuttujen tekeminen jotenkin helpompaa, ja koska niitä yrittää välillä välttää, niin voi paeta niitä kotiaskareiden pariin. Tänäänkin pesin kaksi ikkunaa, kun ei millään meinannut hotsittaa analyysin kirjoittaminen. En varmaan ikinä en ole pessyt ikkunoita maaliskuussa! Lisäksi pesin roskiskaapin ja putsasin uunin. Opiskelu on ihan mahtavaa!!

Männä viikolla kävin naapurin rouvan kanssa aamulenkillä, ja olin just edellisenä iltana ottanut Kuoma-kengistä liukuesteet pois. No eiköhän yöllä ollut pakkasta ja me vedettiin molemmat nurin samanaikaisesti peilijääksi muuttuneessa lätäkössä. Multa lähti untuvat livohkaan takin persauksista ja hihasta, kun hiekoitussepeli viilsi kankaan rikki. Viilsi myös vasemman kyynärpään, mikä nyt ei ollut niin paha kuin naapurin rouvalla, joka kaatui häntäluun päälle.


Molemmat maattiin kävelytiellä ja naurettiin. Koirat olivat ihan ihmeissään tapahtuneesta, ja yksi pyöräilijäkin pysähtyi ja kyseli että onko kaikki ok. No ei tavallaan ollut, kun ensin piti koota itsensä varovasti ja tarkistaa vahingot. Kun lopulta saimme itsemme pystyyn, piti olla varovainen ettei kaaduta uudelleen. Tämä jälkeen piti varoittaa muita kulkijoita, että he eivät mene liukastumaan. Onneksi siihen tuli yksi lähellä asuva koiranulkoiluttaja, joka lupasi hakea hiekkaa ja hiekoittaa liukkaan kohdan. Varmuuden vuoksi laitoin liukuesteet takaisin kenkiin. Vaikka en lyönyt päätä maahan, ja tulin kyynärä edellä maahan, niska jysähti seuraavana päivänä iskusta. Tietenkin kyynärpäähän tuli haavojen lisäksi mustelma, eli vähällä selvittiin. Olen kaatunut kolme kertaa tänä talvena, joista kaksi oli liukastumisia, ja yksi kengännauhoihin kompastuminen. Worst and most slippery winter ever!

Joutsenet, kurjet ja hanhet olivat saapuneet Karkkilaan jo kolme viikkoa sitten. Mitä ihmettä ne syö, kun järvi on jäässä? Mutta kuulemma kiurutkin, eli leivoset, ovat tulleet, joten kesään on enää kuukausi. Ei haittaa ollenkaan pitenevät päivät ja lämpenevä ilma. Koirakin on ihan hiekkainen jatkuvasti, minkä takia pitää imuroida koko ajan.

Ryhmätyöryhmäni tulee ehkä meille lauantaina tekemään tehtäviä, ja sen takia on ollut pikku pakko vähän siistiä meidän lukaalia. Vähän tuppaa jäämään romukasat nurkkiin ja "kierrätettävät" vempaimet ruokahuoneen tasolle. Mutta onneksi tapaan yhden ystävän huomenna lounaan merkeissä, ja saan parit lasten taulut vietyä hänen pojalleen. Pihakirppis tai swap olis mahtava juttu, niin saisi kamat kiertoon. Kirppis kun ei oikein ollut mun juttu...

Koulupäivät takana - tältä viikolta...

Hirveetä haipakkaa tullut vedettyä koulun kanssa; Power Point -esityksen tekeminen vei koko viikonlopun, sit koulussa maanantaina 9 tuntia ja tiistaina 12 tuntia, yksi koe ja paljon asiaa. Tänään oli pakko hoitaa rästiin jääneitä asioita eli pyykinpesua, kaupassa käymistä ja normaalia siivousta ja kodin järjestelyä (vaikka poissa ollessani tapahtuu asioita, siivous jotenkin jää mulle...). Kello on kaksi iltapäivällä ja mä olen ihan puhki!

Mieheni kysyi että olenko menossa Jumboon tai jonnekin mistä voisi löytyä helmenharmaa kravatti viralliseen iltatilaisuuteen. Ajattelin yhdistää Jumbon Prisman ja krakan etsimisen. Samalla päätin palauttaa yhdet Dressmanista miehelleni jo syksyllä ostamat verkkarit, koska hän vetäisi ne jalkaa nyt ensimmäistä kertaa ja kangas repesi taskun ja vyötärökaistaleen välistä. Joo, mä todella ostan miehelleni verkkareita, t-paitoja, sukkia ja kalsareita, koska hän ei yksinkertaisesti pidä kaupoilla käymisestä! Enhän minäkään varsinaisesti nauti miesten vaatteita ostaessani, mutta ei se mulle ole mikään ongelma... Anyhow, mä etsin sitä krakaa Dressmanista ja kysyin että mitä näille housuille voisi tehdä, kun ei ole edes kuittia. Hyvä oli vastaanotto, sillä sain uudet tilalle! Samalla ostin kolme krakaa kahden hinnalla, eikä yksikään ollut helmenharmaa- ne oli loppu. Mutta kannattaa palvella asiakasta asiallisesti, niin tulee lisää kauppaa! Oli muuten nuori, oikein miellyttävä mies.

No sit jatkoin helmen kalastusta, ja menin Petrifuniin. Sieltä löytyi kaksi vaihtoehtoa ja yritin kysellä mieheltä kuvan kera tekstarilla ja soittamalla perään, että kumman otan. Eihän se pystynyt vastaamaan ja virolainen myyjätär oli normaalin epäpalvelualtis ja tympeä, ja päätin että sieltä en osta mitään. Ostin lopulta krakan Stockalta, missä se oli halvempi ja palvelu oli miellyttävämpää, kuin Petrifunilla. Silloin myös päätin, että jos myyjänä on epäystävällinen virolainen, en osta häneltä mitään. Mä olen niiiiin kyllästynyt heidän tapaansa käsitellä asiakasta, että äänestän jaloillani. Tasapuolisuuden nimissä teen saman suomalaisten ja muiden kansallisuuksienkin kanssa.

Ja koska olin niin hurjan reipas ja tehokas tänään, palkitsin itseni 20 tulppaanilla!

Huomenna jatkuu yhden ryhmätyön tekeminen; yritysturvallisuuden Potentiaalisten Ongelmien Analyysi, eli POA. Siinä listataan kaikki riskit ja mahdolliset ongelmat meidän kohdeyrityksestä. Samasta yrityksestä tehdään myös riskienkartoitusprojekti, projektisuunnitelma on jo tehty ja palautettu, ja tietenkin kirjoitetaan vähintään 30 sivua tekstiä tutkimusmetodeista, riskien analysoinneista sekä parannusehdotuksista. Samaan aikaan pitää tietenkin tehdä muutama taloustieteen verkkotehtävä, viestinnän 4 kirjoitustehtävää, lukea rikoksentorjunnan, yritysturvallisuuden ja yritysjuridiikan tentteihin. Että silleen...

Voi hyvät hyssykät!

Vaikka arvasin että opiskeleminen voi olla aluksi vaikeaa ja menee hetki ennen kuin siihen pääsee mukaan, en kuitenkaan osannut odottaa tällaista kaaosta. Siis kaaos on mun päässä! Koulussa on oikein mukavaa, olen päässyt mukavaan tiimiin ja ensimmäiset tiimitehtävätkin on tehty, palautettu ja opettaja niitä kehui. Lisäksi olen tehnyt verkkotenttejä liiketaloudesta, paljon matikan tehtäviä, muutamia matematiikan harjoituskokeita, oppimistehtäviä ja päiväkirjoja ties kuinka monesta aineesta. Vielä pitäisi tehdä ammatillinen profiili jollekin nettisivulle, sopia henkilökohtaisen opintosuunnitelman tapaaminen, väkertää tiimin kanssa yksi video ja pari analyysiä sekä tietenkin suunnitella ja tehdä kooste enimmäisestä harjoittelusta, minkä saan tehdä edellisestä työstäni takautuvasti. On vain aloittamista vaille valmis!

Siis miten jengi ehtii tehdä tehtävät työn ohessa, kun mulla menee kaikki liikenevä aika lukemiseen ja tehtäviin? Uskon vakaasti että tilanne helpottuu, kun kaikki järjestelmät tulevat tutuiksi, alkaa ymmärtää mitä opettajat vaativat ja miten pitää vastata tenteissä, sekä kunhan saan opiskelurytmin kohdilleen. On pahasti jäänyt kaikenlainen (turha) siivoaminen, pyykinpesu ja telkkarin katsominen. Viime viikonloppuna ei edes menty mökille, että saan paremmin opiskeltua. Onhan mökillä nettiyhteys ja kirjoja pystyy lukemaan kuten himassakin, mutta jotenkin se tuntui helpommalta kotoa käsin.

Oltiinhan me onneksi mökillä

hiihtolomalla ja pääsin jopa hiihtelemään. Jumppaope teki lupaamansa saliohjelmat ja olen jopa saanut väännettyä itseni salille kerran pari viikossa. Kävin jopa viikonloppuna salilla, kun ei menty möksälle. Kotijumppaa olen myös ahkeroinut pari kertaa viikossa- hyvä mä!

Mutta oikeasti; kaikki aikaa kuluu opiskellessa, tiimikaverien kanssa tehtäviä tehdessä, koulussa olen vain joka toinen viikko 2 päivää ja loppuaikana yritän jumpata. Iltaisin olen niin väsynyt että kaadun sänkyyn, ja aivot on ihan jatkuvasti ylikierroksilla. Silti tykkään tästä!

Uuden alussa?

Koska on jo helmikuu, paistoin juuri pakastimesta löytyneestä piparilevyjä, jotta voin murskata sitä runebergintorttutaikinan sekaan. Viime joulu oli siis ensimmäinen joulu jolloin tein itse piparitaikinaa- vieläpä gluteenitonta, jotta miehen siskokin voi niitä syödä. Tuli sen verran iso satsi, että sitä jäi pakastimeen. Nyt oli oiva hetki käyttää se, ettei se jää sinne loppuvuodeksi täyttämään muutenkin pientä ja täyteen ahdettua pakastinta... Ihan ihmeissäni olen tällaisesta tarmokkuudesta ja innosta! Ehkä eilinen kaksitoistatuntinen (!) koulupäivä ennemmin  stimuloi kuin väsyttää!

Otin viime viikolla yhteyttä jumppaopeeni, ja pyysin häntä laatimaan minulle saliohjelman. Aion aluksi käydä Myyrmäen urheilutalolla naapurini kanssa, ja sen jälkeen mietimme vaihdammeko salia. Otan 10 kerran lipun mikä maksaa 55€, mikä olisi ihan kohtuullista, jos kävisi salin jälkeen uimassa. Minä en pidä märästä ja kylmästä, joten uimahalli ei vaan ole mun juttu. Salilla kävin jo kahdesti ihan kertamaksulla (6,50€) ja se tuntui ihan mahtavalta. Totesin kuitenkin heti alkumetreillä, että tarvitsen kunnon saliohjelman, sillä muuten treenaamisesta ei tule lopulta oikein lasta eikä p...

Sithän menin kaatumaan eikä treeneistä ei olisi tullut yhtään mitään. Nyt alkaa kipu hellittämään, ja pikkuhiljaa voisin vääntäytyä "puntteja nostelemaan". Onhan mulla himassakin kaikkia välineitä kuten kahvakuulaa, jumppapalloa, kuminauhaa ja jumppamattoa, mutta itseni tuntien tarvitsisin siihenkin ohjelman- ja orjapiiskurin! Taidan olla vain kertakaikkisen laiska, että himassa jopa mieluummin siivoan tai pyykkään, kuin jumppaan- enkä todellakaan tykkää siivoamisesta! No, ei hoppu hyväks, sillä just äsken aivastin ja rintakehään sattui edelleen. Toivottavasti mikään ei ole oikeasti rikki...

Tein tänään koko päivän matematiikkaa; polynomeja ja yhtälöitä. Yhdeksästä puoli neljään, minkä jälkeen pää alkoi olla jo niin puhki että lopulta tein virheitä helpoissa yhteen ja vähennyslaskuissa. Nyt läksyt on tehty, sisäistetty ja osattu. Katsotaan osaanko vielä viikon päästä- hah! Edelleen matikka on musta kivaa, kun sen on sisäistänyt. Jos jokin asia ei osu ja uppoa, sen päälle on ihan turha opetella uutta. Uskomatonta että jotkin asiat todella kolahtaa vasta nyt kohdilleen, vaikka samoja juttuja tuli työstettyä lukiossa ja yläasteella. Nyt vasta ymmärrän miksi jokin lasketaan kuten lasketaan. Ihania ahaa-elämyksiä- kerta kaikkiaan!

Päivän ilahdutukseksi iltaruskoa toissa viikonlopulta. Viime viikonloppu oli harmaa ja liukas, eikä revontulia voinut nähdä, vaikka olivat niitä oikein hehkuttaneet näkyvän etelässäkin. Ehkä pilvien takana joo. Niinhän se aurinkokin paistoi viikonloppuna- pilvien ja sumun takana! :)