Kasvimaan mylläämistä

Tuntuupa takajaloissa ja takamuksessa kun olen kaksi päivää pyllistellyt kasvimaalla, eli rikkaruohomättäässä. Revin neljä kottikärryllistä leskenlehtiä, ohdakkeita, nurmitatarta, heinää ja muita rikkakasveja multakasasta, mikä oli jäänyt viimekesältä vaiheeseen, eli odottamaan inspiraatiota. Mieheni teki minulle kaivinkoneella hienon multapenkin, mihin siirsin viime kesänä muutaman mustaherukkapensaan ja siihen jäi varaus, mille piti keksiä jotain hyvää käyttöä. Viereisessä penkissä on anopilta saatuja vadelmapensaita, mitkä tuotti hyvän sadon viime kesänä. Kitkin rikkaruohot ja siirtelin karanneita taimia takaisin  ruotuun. Yhtäkkiä tajusin, että herneille ei ole tilaa istutuslaatikoissa ja keksin sijoittaa ne tähän penkkiin!

Kävin ostamassa herneitä Tokmannilta ja pistelin ne multiin. Laitoin merkiksi tikkuja, jotta tiedän mihin tökkään tukikepit, mitkä hankin ensi viikolla, samalla kun yritän löytää tervattua narua. Ajattelin ensin käyttäväni raudoitusverkkoa tukina, mutta päätinkin panostaa kukkakeppeihin ja naruihin. Niistä saa muokattua herneille sopivat tuet sitä mukaa kun ne kasvavat. Tuskin maltan odottaa satoa!

Pongokin on kovasti ollut mukana puutarhuroinnissa, lähinnä ehkä suunnittelussa. Sääli etten tajunnut ottaa "hurttanomista" kuvaa; anopin koira Minnie on ihan mahdottoman innokas avustava rikkaruohojen (ja hyötykasvienkin) repijä. Sen suurin intohimo on todellakin puutarhanhoito- se vie voiton jopa pallon noutamisesta. Heti kun joku nyppii rikkaruohoja tai istuttaa jotain, Minnien täytyy päästä mukaan. Se on erinomaisen hyvä kaivamaan juurineen esim. pitkäjuurisia leskenlehtiä, mutta sen kanssa on oltava todella tarkkana ja nopea, että sen kaivuu-urakat eivät mene liian lähelle säästettäviä kasveja. Muutama vadelma otti hittiä, kun en ollut valppaana. Mutta olisitte nähneet, minkä näköinen Minnie on puutarhan hoitamisen jälkeen; sen koko kuono on mullassa ja tuntuu oikein pahalta kun se roikuttaa muutenkin erityisen pitkää kieltään ulkona, mikä on myös aivan mustana mullasta. Välillä on pakko pitää pallotauko ja heittää pallo veteen, jotta se saa huuhdottua suunsa. Usch!

Istutin tuoksuherneitä ja ruiskaunokkeja toiseen istutuslaatikkoon, ja toiseen laitoin siemeniä; pinaattia, timjamia, rosmariinia. Basilika on niin hankala, etten edes yritä kasvattaa sitä siemenistä. Kun ostan basilikaruukun, istutan sen laatikkoon käytön jälkeen. Useimmat lähtee kasvamaan, jos kelit sattuu kohdilleen. Ruohosipuli lähti kasvamaan viimevuoden jäänteistä. Sitä onkin ympäri tonttia, sillä olen yrittänyt siirtää sitä paremmille paikoille, mutta se kasvaa edelleen vanhoissakin paikoissa. Onneksi se kuuluu suosikkeihini ja sitä kuluu paljon. Otin muutaman oreganon taimen anopin kasvimaalta, kun jotenkin onnistuin tappamaan omani. Viime viikonloppuna laitoin muutaman valkosipulin kynnen multaan ja ne itää jo! Kohta voin napsia munakkaan päälle yrttejä ja ruohosipulia tai vadelmia jugurtin sekaan. Puhumattakaan oman kuntan mustikoista! 

Viereisessä kuvassa on istutuslaatikot, missä toistaiseksi on vain ruohosipulia ja basilikaruukun jäänteet. Viime kesänä ostin mintun ruukussa ja laitoin sen maahan - ruukkuineen, sillä se leviää kuin rutto. Syksyllä siitä oli tullut mahtava puska ja olisin voinut tehdä monet mojitot. Se ei näköjään talvehtinut ja nyt mietin että pitäisikö hankkia uusi. En ehkä lähde mojito-linjalle, mutta minttuvettä tai minttujääteetä voisin harkita.

Olen varas!

Näin ihanan neulepuseron Espritin kaupassa ja sain siitä idean ottaa heidän designin omiin tarkoituksiini- härskisti kopioin neuleen idean ja värimaailman. Aloin siis innoissani kutoa reikäistä neuletta valkoisen, harmaan ja sinisen eri sävyissä. Mukana on myös hopean väristä lankaa, mikä on kyllä suhteellisen rohkea veto minulta. Silti on ihanaa kun saa vision, vaikkakin sen alkulähde on jostain muualta.

Viereisessä kuvassa on kuva Espritin neuleesta ja omasta aikaansaannoksestani. Mukana on myös aiemmin aloittamani korallin tai unikon punainen neule, mikä sai jäädä odottelemaan uuden inspiraation iskettyä päälle. Kudon molempia silloin kun jaksan, ja varsinkin silloin kun ei huvita lukea tenttiin. Koska olen ahkeroinut tällä viikolla ainakin omasta mielestäni ihan älyttömästi, joten olen saanut edistettyä myös kutomisia. Kummallista miten puikot muuttuvat vetovoimaisemmiksi joissain tilanteissa.

Koen kuitenkin jonkinlaista huonoa omaatuntoa mentyäni plagioimaan jonkun muun suunnittelemaa neuletta. Olenko siis oikeasti varas? Eihän neuleesta tule kuitenkaan täysin samanlainen; lanka on paksumpaa, reiät ovat isommat ja muutenkin kudos on erilainen. Eihän sinisen sävytkään ole samat, joten lopputulos eroaa hyvinkin paljon alkuperäisestä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kopioin muiden ideoita. Tarkemmin ajatellen onkohan mitään mitä olisin oikeasti keksinyt itse? Eiköhän kaikkien ideoiden takana ole jonkun muun idea, mistä se oma idea kumpuaa ja lopulta syntyy? Minä ainakin uskon ettei lähes mitään enää voi keksiä- kaikki on jo keksitty!

Eli lopetanko plagioinnin vai lakkaanko vain ajattelemasta asiaa ja jatkan kuten ennenkin. Koulu on herättänyt minussa plagioinnin vastustamisen, koska kaikki mitä kirjoitetaan pitää joko olla referoitua ja alkuperäisen idean keksijä ja lähde mainittava, tai vaihtoehtoisesti kirjoitetun tulee oikeasti olla omaa mietintää. Kaikki kirjoitukset tarkastetaan Urkundilla. Toivottavasti kukaan ei koskaan keksi käsitöiden Urkundia. En uskaltaisi enää ikinä neuloa.

Ei ole pönttöä olla ihan pönttönä pöntöstä!

No nyt on pönttöilyt hoidettu; uudet pytyt kiiltelevät vessassa ja kylppärissä uusine kivenharmaine kansineen. Kansien ostaminen "palvelevasta" K-Raudasta Espoossa ei ollutkaan mikään helppo homma. Kauppa oikein kuhisi myyjää ja henkilökuntaa, mutta yksikään heistä ei katsonut minuun tai edes yrittänyt ottaa mitään kontaktia, vaikka kiertelin parin hyllyn välissä kysymysmerkin näköisenä yli vartin. Kansivalikoima oli surkea, mutta huomattavasti parempi kuin Tuusulan Terrassa. Siellä kävin ensimmäistä kertaa ja totesin kaupan aivan turhaksi- tarjonta oli surkea ja valikoima olematon.

Edellisissä pöntöissä oli metallinhohtoiset harmaat kannet, mitkä sopi loistavasti WC:n ja kylppärin värimaailmaan. Samat kannet eivät nyt käyneetkään näihin uusiin Idoihin, ja siihen olisin tarvinnut konsultaatiota myyjältä. Suoraan sanoen olisin säästänyt aikaa, jos minun ei olisi tarvinnut itse kokeilla kansia pönttöihin, sillä ohjeet ja listat kansien sopivuudesta minkäkin valmistajan mihinkin malliin, olivat surkeat. Ja mitkä hinnat- yksi kansi maksoi 85 euroa! Melkoinen hinta, mutta onhan kannet nyt ihan eri tasoa, kuin ne ohkaiset muovilärpäkkeet. Ilme muuttui paljon arvokkaammaksi, joten 170 € ei ehkä mennytkään ihan hukkaan, vaikka kirpaisi kovin!

Olen tehnyt kolme päivää putkeen kirjanpidon ja taloustiedon tehtäviä, mikä on viimeinen palautettava tehtävä kevätlukukaudelta. Ensi viikolla alkaa kesäkurssi. Olen kuitenkin ehtinyt käydä irtisanoutumassa töistä eli enää en ole ollenkaan työsuhteessa, vaan täysiaikainen opiskelija. Muutenkin olen nähnyt ystäviä, ja huomenna menen taas tapaamaan yhtä ystävätärtä. Luultavasti olen jossain määrin helpottunut päästyäni eroon työpaikasta. Jotenkin tuntuu, että nyt voin kertoa tilanteestani vapautuneemmin, eikä tarvitse elää epävarmuudessa. Tämän vuoksi jopa haluan tavata ystäviä, kun on jotain konkreettista ja minua ilahduttavaa kerrottavaa elämästäni. Ei hieman lämpimämmät kelitkään haittaa, mutta eiköhän se fiilis ole ollut pohjimmainen syy syrjään vetäytymiselleni. Siis en ole mitenkään ollut lukkiutuneena kotiin, mutta ystävien näkeminen on tuntunut vaivalloiselta. Enää ei tunnu vaivalloiselta- ihanaa!

Onni on pesty parveke!

Aivan hirveä urakka on takana, ja nyt päällimmäinen tunnetila on väsymyksen lisäksi onnellisuus! Parveke tuoksuu tolulle, ikkunat ovat puhtaat ja kalusteet ovat puhtaat, suihkussa käyneet. Ostin pakkasen puremien kukkien tilalle muutamat uudet, ja laitoin ne parvekkeelle odottelemaan kyytiä mökille. Ja nyt pohdin, että pitäisikö sittenkin jättää muutama kukkanen parvekkeelle ainakin loman alkuun asti? Tiedän että ne tarvitsevat nopeasti jopa 50 asteiseksi lämpenevässä tilassa paljon vettä ja lannoitetta, että kestäisivät paahteen ja kuumuuden kukkivina ja hyvinvoivina. Muistanko kastella niitä varmasti- epäilykset nousevat pintaan...

Yksi ampiainen oli alkanut rakentaa pesäänsä katon nurkkaan, ja virkkasin hämäyspesän, jos saisin sen muuttamaan muualle. En jaksanut kaivaa edes lukulaseja esiin, joten lopputulos oli hirveä. Jos ampiainen ei pelästy hämäyspesää, niin voihan se aiheuttaa nauruunkuolemisreaktion rumuudellaan. Jos ampiainen ei jatka pesänsä rakentamista, hämäys toimi. Kuollut ampiainen lattialla todistaa naurukuoleman, eikö? Valepesät ovat taanneet viime kesänä ampiaispesättömän huussin, eikä terassillakaan ollut pesiä. Eli ainakin ne nätimmät, pyöreät hämäykset ovat ihan toimiva tapa ehkäistä kutsumattomia pörriäisiä. Ja nyt sesonki on parhaimmillaan, kun yksinäiset kuningattaret ovat heränneet ypöyksin talviuniltaan ja heidän ainoa päämäärä on perustaa oma yhdyskunta. Kohtuuttoman kuuloinen urakka- parvekkeen peseminen vaikuttaa siihen verrattuna jotenkin turhalta...

Meillä on ollut WC-ongelma, kun vessan pönttö hajosi. Ei se onneksi vuoda, mutta koska huuhtelusysteemi on rikki, sitä ei voi käyttää. Otin yhteyttä huoltoon ja saamme perjantaina uuden pöntön. Ja vaikka olemme uusineet pöntöt 12 vuotta sitten kun remppasimme kämpän, emme joudu maksamaan pöntöstä mitään. Ja koska haluan päästä myös siitä toisesta pöntöstä eroon, pyysin että vaihtavat samalla kylppärin pöntön, mutta sen maksamme me. Nyt saamme kunnon Idon valmistamat pytyt; jos niihin tulee vikaa, varaosia saa varmasti. Sitä paitsi niihin ei kuulemma piip tartu, eikä siivotessa tarvitse etsiä huuhtelusysteemin rikkinäisiä osia lattialta tai pöntöstä. Kuinka pönttöä on iloita pöntöistä?

Koulu alkaa olla tältä keväältä ohi ja maanantaina pidimme suurimman projektin loppuesityksen Power Pointeineen. Kolmelta opettajalta tuli lähes ylitse vuotavia kehuja kieliasusta, esityksestä, riskianalyysistä ja kokonaisuudesta. Mitään muuta ryhmää ei kehuttu näin paljon. Minä vihaan, pelkään ja jännitän esiintymistä luokan edessä, mutta jotenkin sekin meni ihan kohtuullisesti; en sekoillut sanoissa, en piipittänyt tai unohtanut asioita, ilmeisesti en myöskään pyörtynyt. Kyllä siitä voisi saada arvosanaksi 4½, ellei jopa vitosen! Voisin saada koko opintojaksosta femman, kun kokeesta tuli täysi 5. Oijojoijoi, sanoi svedukunkku!

Tässä vielä korvaavat tähtisilmät mökille terassin ruukkuihin. Tähtisilmästä taitaa olla kehittymässä uusi lempikukka!

Pakkanen perkele!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sain äitienpäivälahjaksi option, minkä voin käyttää kun keksin jotain mitä haluan tai tarvitsen- ihana lahja! Lauantaina oli vanhemman pojat 21-vuotissynttärit, ja herra päätti viettää sen paremmassa porukassa Tallinnaan risteillen - ymmärrän erinomaisesti! Olisimme muuten tehneet mökillä hänen lempiruokaansa (sisäfileetä, pippurikastiketta ja lohkoperunoita) sekä olisin leiponut kakun, mutta nyt pääsimme siitäkin velvollisuudesta. Lahjaksi annamme autoon asennettavan hands-free -laitteen, jotta hän voi tarvittaessa puhua äidin kanssa autolla ajaessaan turvallisesti. Todellisuudessa hän tarvitsee sitä ensisijaisesti kuunnellakseen musaa Spotifystä ilman AUX-piuhaa ja toissijaisesti puhuakseen puhelimessa - nuoriso! Musiikki oli minullekin nuoruudessa tärkeää, mutta nykyään ihmetyttää ja epäilyttää, ettei se ihan noin tärkeää ollut.

Kävin perjantaina ostamassa läjän ruukkukukkia, multaa ja lannoitteita. Lisäksi löysin 4 lemmikkiä, mistä ilahduin valtavasti! Edellisinä keväinä olen herännyt liian myöhään, ja kaikki on jo viety. Sain istutettua ne muiden joukkoon minun siniseen puutarhaani, ison haavan juureen scillojen, krookuksien ja ruskeiden haavanlehtien sekaan. Edelliset lemmikit ovat vasta ajatuksen asteella. Vähän nuo yöpakkaset epäilyttävät, juuri istuttamani ruukkukukat kärsivät heti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtaisat tappiot; tähtisilmät jäätyivät ja ihan kokonaan kuolivat- nyyh! Ne olivat niin kauniita, violetteja, liiloja, ehkä vähän vaaleanpunaisia, niin hienot orvokkien ja murattien seassa. Ja niin vaan halla ne vei!

Sain nauttia niistä ihan kokonaisen päivän. En uskonut että ne olisivat niin herkkiä, enkä uskonut että yöllä voi enää tulla niin kylmä. Perunanviljelijät kuulemma ruiskuttavat taimet vedellä, ja jos vesi jäätyy, se suojaa kasvin jäätymiseltä. Ei jeesannut enää sunnuntaina oppia perunanviljelijän pakkasenestoa. Noh, saahan kaupasta uusia kukkia.

Mieheni sisaren tyttäret paistoivat mökillä äidilleen ihanaa Brita-kakkua, jota anoppi, appi ja tyttärensä tyttärineen söivät äitienpäivän kunniaksi. Hassuinta oli, että minulle/meille kakkua ei tarjottu lainkaan. En tavallaan edes oleta että tarjottaisiin, mutta yleensä jos joku leipoo mökillä tai vie sinne leivoksia, niin kaikille tarjotaan. Ja koska siellä on keliaakikkoja, vegetariaaneja ja muita ruokavammaisia (en tykkää -vammaisia), kaiken tarjottavan tulee olla laktoositonta, gluteenitonta, liivatteetonta, ja sitruunatonta, leipominen alkaa olla melko haastavaa.

Hämmästyin heidän epäkohteliaisuuttaan sen verran, että lähetin poikani kauppaan ostamaan minulle äitienpäiväksi kakkua, jota tietenkin tarjosin muillekin. Ensi viikonloppuna on nuoremman pojan (ja minun) synttärit ja aion leipoa täytekakun. Voisin tarjota sitä suurielkeisesti, ja ilmoittaa, että siinä on gluteenia, laktoosia, liivatetta ja sitruunaa. Todellisuudessa teen kaikille sopivan kakun...

Näin kevään koittaessa mökillä kytevät ongelmat pulpahtavat pintaan. Kesän aikana ne suurimmaksi osaksi jää jonnekin auringon ja ruohon katveeseen. Mieheni sukulaiset eivät muutu, niin miehenikin sanoo. Hän on onneksi kanssani samaa mieltä, ja yritämme tehdä oman mökkimme sellaiseksi, että tarvittaessa voimme olla aivan omissa oloissamme- muista riippumattomia. Uuni, liesituuletin ja pakastin riittävät. Pojille tehdään nyt omaa konttimökkiä (siitä tulee niiiiin hieno!!!), minkä jälkeen meidän pieneen mökkiin tulee lisää tilaa. Siirrämme meidän sängyn keittiöstä makuuhuoneeseen, jolloin keittiöön/tupaan jää enemmän tilaa ruokapöydälle ja sohvalle tai sohvasängylle, jolloin meilläkin voisi oleskella. Joskus joku/jotkut voisivat jäädä yöksikin! Elämänlaatu paranisi kun voisi olla erossa vänkyröistä!

Ryhmätyön ihanuus, vai mitä???

Tuli ihan mieletön fiilis kirjoittaa oivalluksista, joita olen tänään kokenut! Ensinnäkin meillä on ollut koko kevään aikana koulussa monia ryhmätöitä, mitä olemme pusanneet tiimimme kanssa. Nyt yhteen isoon projektiin kuului palautteen antaminen tiimiläisistä. On ihan hirveää antaa palautetta muista. Tiedän etten ole täydellinen, niin miten voisin sanoa jollekulle jotain heidän toiminnastaan? Yritin antaa rakentavaa palautetta ja myös arvosanoja heidän aikataulujen pitämisestä, panoksestaan ja osallistumisestaan. Annoin nelosia ja vitosia asteikolla 1-5 ja yritin olla suututtamatta ketään.

Olen kovasti ihmetellyt kuinka haastavaa ryhmätyöskentely on ollut paikoitellen. Olen usein tuntenut itseni vähän yksinäiseksi tiukkapipoksi, ihmetellyt kun muut eivät jaa tekemisiään vaan kirjoittavat yksin jotain kohtaa, ja kun he lopulta "julkaisevat" sen, he suuttuvat, jos siihen ehdottaa korjauksia. Itse olen kaivannut muilta kommentteja osioiden sisältöön ja rakenteeseen, heitellyt ajatuksia ilmaan ja odottanut muilta palautetta. Ja kun sitä ei ole tullut, olen kirjoitellut yksin monia kappaleita, johdantoja ja loppupäätelmiä, ja ihmetellyt että ne tekstit menee läpi, vaikkei niissä ole kovinkaan paljoa järkeä. Ihan oikeasti olen välillä tuottanut liibalaabaa ja hirveetä skeidaa, eikä kukaan ole puuttunut siihen, vähän ehkä muokannut tekstiä paremmaksi.

Sit luin yhden tiimiläisen palautteen minusta, että ideoin hienosti, mutta tuotan ajatuksenvirtaa, enkä valmista tekstiä. Muut todella tuottaa valmista tekstiä, ja mulla menee hermot, kun ne hieroo ja hieroo, eikä kerro mitä ne tekee. Ja sit monesti joudutaan joitain kappaleita muuttamaan rankasti, kun kukaan ei ole ensin miettinyt että mitä asiaa missäkin kappaleessa pitäisi olla ja kaikki ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Ja sit joku suuttuu, kun hänen vaivoin tuottamaa valmista tekstiä muokataan. Minun mielestä haaskataan kaikkien aikaa, kun ei suunnitella hyvin. Lopulta yksi tiimiläinen korjaa kieliasun täydelliseksi, ja joskus sisältö muuttuukin päinvastaiseksi.

-

Kävin aamupäivällä jätemäellä ravaamassa portaita, ja siinä samalla pohdin näitä tiimityöskentelyn kummallisuuksia. Silloin tajusin että olen käsittänyt tiimityöskentelyn ihan eri tavalla, kuin muut!!! Minä haluan ideoida ja käsitellä sisällön pääpiirteet ensin yhdessä, ja sen jälkeen vasta aletaan tuottaa valmista tekstiä kunkin valitsemaan osioon itsekseen. Ajoittain
kokonaisuus tulisi käydä läpi yhdessä ja miettiä mitä puuttuu, pitääkö jotain osiota siirtää tai poistaa. Tämän jälkeen kukin voisi taas tehdä itsekseen hommia. Näin kaikki tietäisivät kokonaisuuden, voisivat ottaa kantaa, tuoda mielipiteitään, huomioitaan ja ideoita julki, ja sit voidaan keskittyä johonkin asiaan ehkä syvemmin.

Muiden työtapa on ollut mielestäni enemmän oman osion tekemistä itsekseen, ja sit se esitellään ryhmälle. Onko se ryhmätyö vai kokoelma erilaisia osioita? Oppimisen kannalta parasta on kuin kaikki osallistuvat kaikkiin osioihin ainakin jossain määrin. Miten voi oppia kokonaisuuksia, jos ei osallistu kokonaisuuden hallintaan? Kaikissa töissä nimenomaan korostetaan sitä, että tekstin ja sisällön tulisi olla yhtenevää, eikä montaa erityyppistä tuotosta.

Olen ollut monissa projekteissa ja tiimeissä, enkä ole kokenut tällaista ongelmaa aiemmin. Toisaalta harvemmin missään projektissa on tuotettu mitään selkeää dokumenttia, korkeintaan ohjeita tai sopimustekstiä. Ja töissä oli omanlaisensa työskentelykulttuuri, mikä edelleen puskee läpi. Saman olen huomannut aikataulujen ja sovittujen tapaamisten osalta, sillä töissä oli aina kiire, ja silloin jo ärsytti jos jengi tuli myöhässä palaveriin. Yritän itse oppia olemaan välillä myöhässä, etten joudu odottelemaan muita niin kauaa. Ja pyrin sopimaan aikataulut -ish tyyliin, eli yhdeltätoista-ish, on noin 10 yli. Ihmisillä on kovin erilainen käsitys sovitusta ajasta, jotkut on aina ajoissa ja toiset aina myöhässä. Jotkut ilmoittaa myöhästymisestä, toiset ei.

Ja tämä ryhmätyöskentely oli se ensimmäinen oivallus. Toinen on se, että Johanna Korhosen mukaan ihmiset voi jakaa ajatusmalleiltaan kahteen eri kategoriaan; strict parent ja nurturing parent. Ensimmäinen on konservatiivinen ja haluaa että asiat tehdään sovitusti, ihmiset ovat itse vastuussa elämästään, he arvostavat auktoriteetteja ja heidän ajatusmaailmansa on melko valmis. Jälkimmäiset ovat ehkä avarakatseisempia ja empaattisempia, eivätkä niin tuomitsevia. Kaikissa ihmisissä on kumpaakin mallia, mutta toinen on yleensä vahvempi. Näiden ajatusmallien eroista kumpuaa lähes kaikki ihmisten kommunikaation ongelmat; käytetään värittyneitä termejä ja retoriikkaa, eikä haluta romuttaa omia ajatusmalleja. Niin on mielenkiintoinen kirja Korhosen kirjoittama Mikä niitä riivaa? Suosittelen lukemista, siinä voi oppia jotain itsestään, ja jopa muista!

Ei sanat riitä vapaa-ajalle...

Näköjään ei enää jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla. Meillä on ollut hirveät kiireet koulutöiden kanssa, että huh! Oikeasti olen kirjoittanut sitä hiton "asiaproosaa" tai  asiatekstiä niin pirukseen, etten enää osaa muuta kirjoittakaan. Onneksi on ollut näin kylmä kevät, muuten en olisi saanut mitään aikaiseksi... :)

Koulu vie ihan kamalasti aikaa, ja on melkoisen vaikeaa sovittaa kolmen tiimiläisen työaikatauluja yhteen. Minulle aikataulut eivät yleensä ole ongelma, koska en nyt ole töissä. Kevät on vienyt osan porukasta aina välillä sängyn pohjalle, ja muiden on paikattava. Onneksi nyt kaikki ovat olleet kerran sairaana, joten kaikkia on tuurattu tasaisesti.

Ryhmätyöskentely onkin jännä juttu, kun kaikki olemme eri aloilta ja kaikilla on omat tavat vaikkapa tuottaa tekstiä. Minä tuotan ensin ideoita, sitten tuotan tekstiä nopeasti ja paljon. Pyrin tuottamaan asiaan liittyvää tekstiä, mutta joskus se menee vähän asian vierestä. Pääsääntöisesti teksti ei ole ollenkaan valmista, vaan ajatuksenvirtaa, jolloin yritän katsoa asiaa monelta kantilta. Kun tekstiä on, vuorossa on oikoluku ja silloin muokkaan tekstistä luettavaa ja yritän saada ajatuksen kulkemaan loogisesti. Koska kaikki tehdään raportti-muodossa, niin kirjoitettavaa on paljon. Ja minun mielestä helpointa on, että ensin mietitään tehtävän runko, ja jotenkin se on ollut minun juttu. Eli mietin sisällysluettelon, teen johdannon ja yleensä loppukaneetitkin. Siihen väliin yritän fiilistellä jotain asiaan sopivaa, ja toivon että se herättää muihin innon kirjoittaa jotain. Jotain on aina syntynyt- ei aina innolla, mutta sisulla!

Tällä hetkellä yritän tehdä jotain hiton portfoliota urasuunnitelmista ja työhistoriasta sekä osaamisesta, mutta työkalu on todella ankea, kuten niin monet koulun työkaluista. Samalla yritän väkertää raporttia ensimmäisestä työharjoitteluani postuumisti, en haudan takaa, vaan takautuvasti. Eli jotenkin pitäisi yrittää laittaa noin kolme kuukautta työeloa vuodelta 2015 nättiin nippuun. Siinäpä riittää pohtimista, miten sanat saisi laitettua sellaiseen järjestykseen, että siitä saisi tolkun. Eikä tekstistä paistaisi läpi epätoivo, masennus tai pettymys esimiehiin ja organisaatioon. Lienee loistava mahdollisuus käydä asiat läpi objektiivisesti, muistella hyviä hetkiä ja kohottaa itsetuntoa ottamalla kunnia siitä mitä osaan. Sen jälkeen voin vaikka unohtaa aikakauden.

Vappu meni mukavan rauhallisesti mökillä. Leipasin "Rocky road peanut butter poke" -kakun. Ohjeessa oli lemon curdia, mutta korvasin sen peanut butterilla, kun ajattelin ruokavammaisia sukulaisia. Ei olis pitänyt, sillä nyt se peanut butter ei kelvannut. Ajattelin tästä viisastuneena olla ajattelematta enää kenenkään ruokaongelmia; tästä lähin teen niitä ruokia ja leivon mitä haluan, paskat muista. Kakku oli oikein maukas, suolaista ja makeaa, suklaista ja mehevää. Ja sain haravoitua isot määrät lehtiä nurtsilta ja kukkapenkeistä. Viikossa ehtii tapahtua vaikka ja mitä...