SportsTracker vie ja tuo intoa!

Oon ollut vähän huono käyttämään erilaisia appeja urheiluun liittyen. Nyt kuitenkin latasin SportsTrackerin ja otin kännykän mukaan maastoratsastukselle. Aivan mahtavaa, kun näkee missä on liikkunut, sillä ratsastusmestan maastot ovat minulle tuntemattomia, vaikka talli sijaitseekin suhteellisen lähellä mökkiä. Olenkin nyt käynyt ahkerasti maastoilemassa viikonloppuisin. Lenkki koiran tai koirien kanssa mökin lähimetsissäkin saa ihan uuden ulottuvuuden, kun näkee liikutun ajan ja reitin. Sitä paitsi jokaiseen aktiviteettiin voi lisätä kuvia, jotka antavat osviittaa vallitsevasta säästä ja tunnelmasta.

SportsTrackeriin antoi sysäyksen, kun sain "etukäteisjoululahjaksi" rikki menneen Lenovon anturatabletin tilalle ihka oikean iPadin. En voinut kuvitella eron olevan niin iso kahden tabletin välillä. Toki mulla on nykyään iPhone, johon olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Enää en hämmästele ihmisten erityisen positiivista asennetta iLaitteita kohtaan. Vaikka joku hehkutteli talilla SportsTrackerin mahtavuutta, en silti uskonut mielihyvän määrää, kun näkee urheiluun tai ulkoiluun kuluttamansa ajan isolta näytöltä iPadistä. Liikuntaa on ollut vähintään 7 tuntia viikossa ja välipäivinä mentiin yli 10 tunnin. Ja mä luulin olevani laiska liikkumaan.

Kahvakuulatreeninkin voi kirjata ylös jälkikäteen, kun puhelimen pitäminen mukana ei tuo mitään etua. Syke- tai askelmittari voisi antaa paremman tarkkuuden kaloreiden kuluttamisesta, mutta toisaalta ei kalorit minua juurikaan kiinnosta. Ja vaikka en ole tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta, jostain syystä kuntoilu on taas alkanut kiinnostaa eri tavalla. Koiran kanssa olen käynyt myös kotipuolessa pitkillä metsälenkeillä, nyt kun lumi valaisee ja metsässä on kaunista.

Loppuvuosi  nimittäin oli melkoista painimista työharjoittelun kanssa, kun kenelläkään ei oikein ollut aikaa tai kiinnostusta henkilövaihdosten ja uuden toimitusjohtajan "synnyttämän" kiireen vuoksi. Ja koska oli niin kiire, ei heillä tietenkään ollut aikaa opinnäytetyöhön. Harjoittelu loppui tavallaan vähän kesken, kun en ehtinyt esittelemään tekemäni turvallisuuskyselyn tuloksia henkilöstölle, mutta onneksi sain esitellä ne sentään johtoryhmälle. Kun opparille ei löytynyt aikaa harjoittelupaikasta, laitoin ennen joulua kyselyn toiseen firmaan, josta onneksi vastattiin nopeasti ja oltiin kiinnostuneita. Tänään sain tietää, että olen erittäin tervetullut tekemään heille kevään aikana käytännönläheisen opinnäytetyön- jess!!!

Torstaina alkaa viimeinen 10 opintopisteen turvallisuusjohtamisen kurssi, väännän opinnäytetyön kevään aikana ja kesän korvilla pitäisi valmistua - hieman vaikeaa kuvitella, mutta olishan tässä nyt melko hyvät edellytykset! Sain jopa parikseni viimeiseen kurssiin ihanan tyypin, jonka kanssa yhteistyö on aina sujunut loistavasti. On nimittäin nähty sellaisiakin, joiden kanssa on ollut haastavaa, erittäin rasittavaa ja jopa pelottavaa. Yhteistyö ei ole helppoa ilman yhteistä tavoitetta. Onpa helpottavaa kun viimeisetkin pullonkaulat avautuivat ja kevät näyttää oikeasti todella valoisalta - WOW!

Innoissani hepoista

Päätin antaa itselleni mahdollisuuden käydä kokeilemassa ratsastusta vuosien jälkeen, kun jopa mieheni sisko on alkanut ratsastamaan. Ei niin, että matkisin, vaan jos ihminen, joka ei milloinkaan ikinä ole mitenkään vaikuttanut edes kaukaisesti hevosihmiseltä, alkaa yhtäkkiä ratsastaa, niin miksen minäkin? Aloitin ratsastuksen nuorena ja teininä kävin eri talleilla, kävin kesäisin leireillä ja minulla oli jopa oma hoitohevonen lähitallilla. Aikuisenakin kävin joskus aina kokeilemassa ja fiilistelemässä, mutta silloin aika ei tuntunut riittävän säännölliseen harrastukseen ja jotenkin se jäi.

Lähmä ja Roki

Kymmenisen vuotta sitten minulla olisi ollut mahtava mahdollisuus käydä hoitamassa hevosta ja ratsastamassa ilmaiseksi, kun ystävän täti kaipasi liikuttajaa ja hoitajaa hevoselleen. Valitettavasti tamma nimeltä Lucy oli liian haastava minulle. Se oli todella hyvin koulutettu ja osasi vaikka mitä, mutta se oli niin kiintynyt omistajaansa ja tallikaveriinsa, että ei suostunut olemaan kentällä minun kanssani kahden, mutta omistajan ollessa paikalla kaikki sujui hienosti. 

Kun olimme kahden, Lucy heitti minut selästä tai ampaisi täyttä laukkaa kentältä autotietä pitkin suoraan talliin. Ja vannon, että kerran se yritti heittää minut selästään suoraan esteen päälle. Harjatessakin se yritti purra minua jatkuvasti. Sain Lucysta sellaisen hevospelon, etten sen koomin uskaltanut edes ajatella ratsastamista. Jotenkin sain suljettua ajatuksen mielestäni osittain, kun perustelin itselleni sen olevan liian kallista ja sopivan ennemmin nuorille. Mutta kun kuulin kollegan menevän Islantiin ratsastusvaellukselle tai viikoittaiselle ratsastustunnille, tunsin kateutta ja kaihoa.

Jotenkin sisuunnuin mieheni siskon uudesta harrastuksesta ja päätin pyrkiä eroon pelosta ja käydä kokeilemassa ratsastusta mökin lähistöllä olevalla tallilla. Kirjoitin omistajalle meiliä ja kysyin voinko tulla kokeilemaan jollain turvallisella hevosella ja saanko lainata kypärää ja turvaliiviä. On ratsastuskin muuttunut vuosien saatossa; turvaliivi on monella tallilla pakollinen, kypärät ovat kehittyneet ja hevosen selkään mennään jakkaralta!

Menin heti seuraavana elokuisena lauantaina tallille, sain harjata, suitsia ja satuloida rauhallisen vironhevosruunan nimeltä Trikk. Sen lempinimi on Lähmä, koska se roikuttaa pitkää kieltään usein ulkona ja lähmää sillä kaiken ihmisistä vaatteisiin. Sain ihan yksityistunnin, jolla pääsin kokeilemaan käyntiä, yritin saada laiskahkon Lähmän pysymään ravissa ja jopa laukkasin hevosen ollessa liinassa. Tunti meni loistavasti, paitsi että sisäreidet kramppasi ja olin aivan hiestä märkä, joten menin seuraavan lauantaina uudestaan ja nyt olen käynyt joka viikonloppu ratsastamassa kun olen ollut mökillä.

Viime viikonloppuna kävin lauantaina normitunnilla ja sunnuntaina pääsin maastoon yli kahdeksi tunniksi kokeneiden ratsastajien seurana. Hevoset eivät olleet päässeet maastoon lähes kahteen kuukauteen kuumuuden ja hirvikärpästen takia, joten ne olivat enemmän kuin innoissaan. Oli hieno ilma, ihanat maastot; menimme loivia ja jyrkkiä mäkiä ylös ja alas, ravia tiellä ja hiekkakuopilla, löysimme sieniä ja muutaman hirvikärpäsen. Ei uskallettu laukata, ettei tammat vallan villiinny ja lähde lapasesta, mutta ravilla päästeltiin suurimat höyryt ja kaikki meni hienosti. Minä ratsastin molempina päivinä Hottonilla, josta on tullut ihan suosikkini. Se on reipas, mutta vähän herkkä. Tykkään tehdä voltteja, pysähdyksiä ja peruuttaa, käännöksiä etuosan ympäri ja jopa harjoitusravia. Laukkakin sujuu jo hienosti, vaikka joskus vähän jännittää, että innostuuko joku heposista vähän liikaa. 

Hotton laitumella

Nyt voin hyvällä omalla tunnolla sanoa päässeeni pelosta eroon, mikä oli alkuperäinen idea. Kävin  tosin ostamassa kirppikselta ratsastussaappaat 15 eurolla. Etsin tori.fi:stä edullisen turvaliivin, mutta se osoittautui lopulta liian isoksi ja vaihdoi sen ratsastustuntiin. Koska en jaksanut enää kikkailla sopimattomien liivien kanssa, kävin ostamassa sekä kypärän että  turvaliivin Prismasta ja Horzesta halvat ratsastushousut. Kertatuntien jälkeen ostin kymmenen kerran kortin. Kaikesta tästä voinee päätellä, että olen löytänyt itselleni uuden vanhan pysyvän harrastuksen!

Elämä etenee - luulisin!

Taas on syksy ja kesä meni kuin siivillä. Kevät oli melko rankka koulun suhteen ja jouduin pistämään välit poikki muutamaan ikävään ihmiseen, joista toinen oli isäni. Isän kanssa ei olla koskaan oikein löydetty yhteistä säveltä ja luulen, että hän ei koskaan kasvanut vanhemmaksi. Olen kateudella seurannut ystävieni isien normaalia käyttäytymistä ja tyttäriensä kannustamista tai vain olemista. Joiltain se sujuu luonnollisesti, mutta minulla ei ole koskaan ollut hyvä olla isäni lähellä. Hänen tapansa puhua ja kohdella ihmisiä tuovat minulle lähinnä mieleen naisvihan, näit takautuvasti ajatellen. Ei hänellä ole luonnolliset välit veljeenikään, vaan häntäkin pitää alistaa, kouluttaa ja piinata. Vaikea ja väkivaltainen lapsuus ei mielestäni oikeuta henkiseen väkivaltaan, mitä hän harjoittaa, mutta kieltää sen itse.

No, toinen ihmissuhde oli koulukaverini, jonka käytös alkoi muistuttaa isäni käytöstä. Lopulta ryhmätöitä tehdessäni en enää tiennyt mitä voin sanoa ja mitä en, sillä kaikki oli väärin. Minua syytettiin hankalaksi ihmiseksi, enkä osannut tehdä mitään oikein. Tämä kaikki eteni pikku hiljaa puolentoista vuoden aikana mukavasta ja kokemuksia jakavasta kaverisuhteesta pelottavaan manipulointiin. Kun hän kehui minua, hän vertasi aina itseään minuun ja valitteli omaa osaamattomuuttaan ja kadehti minun taitojani, mikä ei todellakaan tuntunut kehulta ollenkaan! Lopulta en uskaltanut kertoa arvosanojani, koska hänen mielestään hänenkin olisi pitänyt saada parempi arvosana. Vika oli aina muissa, ei hänessä.

Ja minä ihmettelen mistä minä aina löydän ne ihmiset, joiden kanssa tulee hankaluuksia? Ehkä tunnistan rikkinäiset ihmiset, jotka kaipaavat seuraa tai tukea, ja hakeudun heidän seuraansa. Vai etsiydynkö vaikeiden ihmisten seuraan. Pyrin olemaan avoin, kerron itsestäni ja tilanteestani totuutta peittelemättä, mutta joskus sitä käytetään hyväksi ja minua vastaan. Tänä keväänä tein siitä lopun, enkä anna enää kenenkään ilkeän ihmisen päästä liian lähelle. Minulla on ihania, lämpimiä, turvallisia ja hyväntahtoisia ystäviä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Arvostan ystäviäni, enkä halua loukata tai satuttaa heitä, ja siihen ystävyys mielestäni perustuu - arvostukseen. Olemme erilaisia, teemme eri asioita, meillä on erilaiset perheet ja elämän tilanne, harrastuksemme eroavat ja myös jossain määrin monet arvotkin ovat erilaisia. Mutta se ei haittaa, sillä ymmärrämme toisiamme ja erilaisia lähtökohtia. Haluamme kuitenkin olla ystäviä kaikesta huolimatta ja myös siitä syystä! Sellaiset ihmiset ovat voimaannuttavia ja niitä kaipaa ympärilleen, eikä niitä ankeuttajia.

Ja vaikka ystävillä on haastavia elämäntilanteita ja ankeaa, se kuuluu elämään. Silloin tuetaan ja kannustetaan, yritetään nostaa ystävä suosta. Mutta jos joku aina vain on negatiivinen ja ikävä, ja vika on aina muissa kuin itsessä, sellaiset eivät ansaitse ystävyyttä. Pohjimmiltaan lämmin ihminen haluaa toiselle hyvää, eikä alistaa tai vetää toista mukaan negatiivisuuteen. Jotkut ihmiset vain elävät vertaamalla itseään muihin ja jos muilla menee huonosti, he voivat paremmin. Heitä en halua lähelleni! 

Koulussa saa kirjoittaa niin paljon, että merkit on käytetty...

Vaikka en ole jaksanut blogia päivitellä, ja saan kirjoittaa koulussa raporttia ja tehtävää enemmän kuin laki sallii, olen niin onnellinen kun saan opiskella. Minulla on turvattu toimeentulo, ja perheenikin kannustaa minua. Kesäksi otin kolme 5 opintopisteen kurssia, ja kesän jälkeen minulla pitäisi olla 160-165 opsia kasassa. Kävin tällä viikolla haastattelussa turvallisuusalan työharjoitteluun ihanan entisen kollegani työpaikassa. Luulin, ettei minulla ole mitään verkostoa, mutta onhan minulla lukemattomia entisiä kollegoita ja kavereita, jotka kaikki kuuluvat verkostooni. Toinen hakemuskin on sisällä, mutta jos tämä nyt nappaa, niin olen syksyllä 400 tuntia harjoittelemassa turvallisuutta mukavan tuntuisessa pk-yrityksessä.

Iloinen uutinen on myös se, että minusta on tullut anoppikokelas. Vanhempi poikani on löytänyt jo syksyllä ihanan tyttöystävän ja he asuvat nyt yhdessä. Joulun jälkeen poikani vuokrasi kivan kämpän työpaikkansa läheltä, ja autoimme häntä huonekalujen ostamisessa ja kuskaamisessa sekä kämpän sisustuksessa. Ompelin hänelle muutamat verhot ja maalasin taulun. Tuntui niin hienolta kun hän pyysi minua Ikeaan makutuomariksi ja kyseli ohjeita ruoanlaitosta. Nyt nuori pari on käynyt mökillä muutamia kertoja ja kyläilleet meillä kotona. Ongelmaksi on muodostunut meidän hurtta, joka ei suostu miniää hyväksymään. No, ei hurtta hyväksy muitakaan, mutta kyllä se jonkin verran aiheuttaa harmia, kun koiraa pitää vahtia koko ajan tai pitää isälläkin hihnassa. Kauankohan nämä pienet koirat elävät? Ai kamalaa, tuo oli huono vitsi...

Mökillä on yllättäen taas pientä remonttia menossa; kolme lisäneliötä tuntuu pienessä mökissä suurelta laajennukselta. Makuuhuoneen ja terassin välinen seinä kaadettiin, lisättiin kolme ikkunaa ja ovi. Heinäkuussa saadaan koko mökkiin uusi yhtenäinen lattia ja lattialämmitys, sekä pieni takka tai kamiina. Mieheni pitkäaikainen haave omasta takasta on nyt todella lähellä toteutumista. Minä sain ihanat isot ikkunat ja oven takaterassille. Siitä toiveesta puuttuu vielä terassi, mutta sehän on vain lautojen hankkimista ja tekemistä vaille!

Menin vappua ennen pudottamaan kiikarini lampeen, kun koukin palloa anopin koiralle haravalla. Olisi pitänyt olla kiikarin hihna kaulan ympärillä, mutta eipä ollut. Kiikarit olivat täynnä mutaa ja vettä, eikä niitä saa putsattua. Tavoitteeni oli ostaa uudet kiikarit Tallinnasta, mutta en suoraan sanoen jaksanut kierrellä kauppoja sillä silmällä. Onneksi tajusin etsiä niitä tori.fi:stä, sillä löysin erinomaiset kiikarit järkevään hintaan, ovat vanhat, 16 x 50 suurentavat, Pentaxin linsseillä- ihan huisia kun kaukaiset asiat tulee niin lähelle. Hauskinta tori-ostoksissa on päästä käymään uusissa paikoissa. Tällä kertaa tieni vei Tervalammelle Vihtiin, eikä sinne olisi varmaan koskaan tullut mentyä muuten. Kivaa seutua, mukava vanhempi kiikariharrastaja myyjänä ja vaihdeltiin kaupan ohessa lintubongauskokemuksia.

Edellinen tori-kerta vei Kirkkonummelle, kun hain sieltä Lampisen vanhat puusukset. Loistava kauppa, hinta 20 € ja niillä tuli jopa hiihdettyä! Kierrätys on jotenkin noussut arvoasteikossa korkeammalle, ehkä tämä opiskelijabudjetti on opettanut vastuullisemmaksi kuluttajaksi. Tärkeintä siinä on kutenkin se, että siitä tulee hyvä mieli - yhden romu on toisen aarre.

Hirveesti tehty duunia, enää ei oikein huvita...

Kaikki on mennyt uusiksi mökillä, kun poikien kontti on lähes valmis. Ja kylläpä siitä tuli hieno! Maalasin kalusteet vaaleaksi, tilasin Ikeasta vaatekaapin, patjat ja petarit. Kävin ostamassa vielä peitot ja tyynyt, maton, peilin ja muutaman hyllyn. Väkersin omin pikku kätösin Allulle hienon kitaratelineen, missä roikkuu nyt kolme kitaraa. Tilasin netistä penkkisänkyyn uuden taittopatjasarjan, mikä tuli kahdessa päivässä suoraan mökille. Kyllä poikien nyt kelpaa; on netti, telkkari ja lattialämmitys. Vaikka kamat etsivät vielä omia paikkojaan, Wilhelm on niin tyytyväinen mökkiin, että toivoo saavansa sen kokonaan omakseen. Allulle pitäisi kuulemma tehdä oma mökki. Ei helevetti... nyt ei jaksa heti uutta proggista...

Meidän mökissä on enemmän tilaa, joten mieheni halusi keittiöön ylämökin vanhan kelopöydän ja sen seurauksena olemme joutuneet laittamaan kaiken uusiksi. Minä surffasin torista puisen sohvan, missä on säilytystilaa kannen alla. Lähin löytyi Loviisasta, mikä tekee kierrättämisestä melkoisen tyyristä touhua. Sohvan kuskaamista varten jouduin vuokraamaan peräkärryn. Sovitimme sohvan noudon lauantaiksi, milloin paikallinen jäteasema on auki. Samalla veimme jäteasemalle kaikki vuosien saatossa kertyneet roinat, rikkinäiset grillit ja vanhat patjat pois telttavarastosta. Ihan kokonainen peräkärryllinen roinaa. Telttaan ei mahtunut edes sisään, saati varastoimaan tavaraa. Kesän toiseksi paras päivä säiden puolesta meni istuessa autossa, körötellessä 80 km/h Loviisaan ja takaisin. Ihan mukava keikka se oli!

Nyt sohva on ruiskumaalattu valkoiseksi ja se on jopa sisällä mökissä. Siihen pitää hankkia sopiva patja (Etolasta vaahtomuovipatja ja Eurokankaasta kangas, Ikeasta tyynyjä), siirtää muutama hylly, höylätä pöytä ja penkki, tehdä pari korkeaa yöpöytää ja koiralle rappunen, että se pääsee meidän sänkyyn. Oikeasti- ostin meidän suht uusien, mutta susipaskojen runkopatjojen päälle Ikeasta joustinpatjan. Patja on parantanut meidän elämänlaatua aivan uskomattoman paljon!! Mutta nyt sänky on niin korkea, ettei koira pääse hyppäämään sänkyyn. Kyllä se jaksaa hypätä niin korkealle, mutta kun ympärillä ei ole tarpeeksi tilaa ottaa vauhtia. Muutaman kerran se hyppäsi ja kun hyppy jäi lyhyeksi, se ei enää halua hypätä. Nyt olen nostanut sen sänkyyn, mikä käy näköjään koiruuden ylpeydelle sen verran, että se näyttää ihan nololta kun nostan sen. Kyllä se nolouden jälkeen jää nukkumaan sänkyyn ihan tyytyväisenä. Rappunen on kuitenkin siis tehtävä!

Kun säilytystilaa ei ole enää nimeksikään, sitä pitää jostain taikoa. Suunnittelin Ikean kitchen plannerilla seinällisten kaappeja keittiöön, mihin uppoaisi tonni (😓). Mutta kaappeja olisi ehkä riittävästi. Keittiötä pitää päivittää yhdistelmäuunilla (uuni ja mikro samassa) ja liesituulettimella. Toinen tonni menisi siihen, mutta sitten tällä tontilla olisi yksi toimiva uuni, mikä olisi melko fantsua. Kaasu-uuni on perseestä, sanoi natsit mitä tahansa!

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin vanha keittiö, minkä runkoa ei Ikeassa ole enää myynnissä. Vanha jääkaappi lähtee muualle, joten meillä on keittiössä reikä. Siihen sopivaa kaappia ei saa, eikä oviakaan saa vaihdettua, kun uudet ovet ovat eri kokoiset. No jotain pitää säveltää. Saimme keittiöön lopulta ihan ison jääkaappi-pakastimen. Ihanaa ettei tarvitse maata lattialla kun kaivaa jääkaappia! Kaappi oli käyttämättä puoli vuotta, mutta se oli aivan hirveän homeinen ja karmean näköinen. Tolua, rättiä ja karhunkieltä käytettyäni, se on melkein kuin uusi. Toki siinä on muutama naarmu, kahva hajalla ja yksi lasihylly puuttuu. Uudet kahvat on tilattu ja ne ovat jo matkalla tänne, lasihyllystä tehty tarjouspyyntö ja naarmujen päälle ole suunnitellut ihania jääkaappimagneetteja. Nyt jääkaapilla käyminen on ihanaa; ja sen voi tehdä seisaaltaan! 

Aurinkon paistaessa on lämmintä, varjossa kylmä

Olen siirtynyt mökille asumaan koiran kanssa. Mies tulee töistä mökille ja lähtee aamulla täältä töihin. Mennessään vie nuoremman pojan kotiin ja tuo tullessaan, jotta juniori saa pelata tai leikkiä kavereidensa kanssa kaupungissa. 15-vuotiasta ei ihan viitsi yksin jättää, ettei hän heitteille jää (rimmaa!). Nuori herra heräsi tänään helposti puoli seitsemän, vaikka muuten könyää sängystä vasta yhdentoista maissa. Motivaatio saa ihmeitä aikaiseksi...

Minä olen käynyt hankintareissuilla, vienyt koiran metsään, möyrinyt puutarhassa, maalannut lautoja ja kirjoittanut koulutehtäviä. Ostin myös muutaman pokkarin, jos aika sattuu käymään pitkäksi. Tai jos aurinko sattuu paistamaan, voin maata laiturilla tai terassilla lukemassa. Tänään on ollut lähes 20 astetta lämmintä, joten olen hieman uskaltautunut makoilemaan saunan terassilla ja istumaan auringonpaisteessa; vähän molemmille puolille, muttei liikaa. Kun on hetken nauttinut auringosta, varjossa istuessa paleltaa heti, vaikka laitoin pitkät lahkeet ja hihat päälle. Eilen oli pakko päästä metsään hurtan kanssa, vaikka säätiedotus ja pilvet enteilivät ukkosta- koiran kanssa ei voi mennä metsään ukkosella, koska se menee ihan paniikkiin jyrinästä, eikä sitä saa enää kiinni ehkä ikinä. Laitoin pitkät kalsarit tuulihousujen alle takaamaan hyvän sään- kyllä tuli hiki ja hyvä sää! Nyt tekisi mieli taas vetää pitkät kalsarit jalkaan. Onkohan mulla jokin vika, kun näin paleltaa. Yleensä en palele- päinvastoin mulla on aina kuuma. Mummotauti kai...

Tässä lepää anopilta saatu päivänsini- reste in pace. Yritän peittää kukilla ruman saostuskentän ilmastointiputken, minkä ympärille viritin verkon kiipeilytueksi. Kaivoin putken ympäriltä nurmen pois, laitoin siihen nurmikon reunusta, kukkamultaa ja siemenet sekaan. Nyt toivotaan hyviä kelejä, jotta kukat ehtisivät itää ja vaikkapa kasvaa edes puoleen väliin verkkoa. Tavoitteet eivät näköjään ole kovin korkealla. Kesä on muutenkin pari viikkoa jäljessä ja täällä se on vielä pari viikkoa muusta Etelä-Suomesta jäljessä, niin en halua aiheuttaa itselleni turhaa stressiä kasveilla. Ne kasvaa ja tuottaa satoa, joista siltä tuntuu!

Synttärilahjaksi saamani tomaatti näyttää voivan hyvin. Siinä on monta kukkaa ja hedelmää, joista muutama alkaa hieman punertaa. Ja tämän vuoden kirsikkasadosta voi tulla paras ikinä- ainakin määrällisesti. Viime vuonna kirsikat olivat pienempiä kuin metsämustikat, mutta mustikat olivatkin tosi isoja. Varmaan pitää laittaa lintuverkot marjavan puun ympärille, ettei lähiseutujen linnut niitä vie. Lintuja on todella paljon ihan lähipiirissä. Joka nurkassa ja puussa ja kolossa piipittää, ylämökin katon harvalautojen alla asustaa ainakin kaksi tintti-perhettä (tali- ja sini-). Kun  kävelee terassilla, alkaa hurja tsirputus ja liikehdintä.

Yritän saada selville mikä lintu laulaa melankolisesti tvii tvii tvii tvii laskevalla äänellä. Olen mielestäni kuunnellut kaikkien lintujen lauluääniä Luontoportista ja muista linnunlaulusivustoilta, mutta en saa tirppaa selville. En opi lintujen lauluääniä yleisimpiä lukuun ottamatta, ja nyt kerrankin kun haluaisin tietää mikä äänen aiheuttaa, en saa sitä selville. Ehkä se on vain jokin masentunut yksilö, mikä laulaa muista poiketen ihan omaa sävelmäänsä- jos se onkin keksinyt ihan uuden melodian, ja haluaa olla erilainen kuin muut. Sehän olisi vaihtelua massakulttuurin valtakautena!

Hämmästyttävän seesteinen olo onkin; mikään ei ota päähän, mikään ei pahemmin vaivaa- kylmyyttä lukuunottamatta- ei stressaa eikä edes harmita yhtään. Melko harvinainen olotila, kun yleensä on aina jotain, mistä pitää olla huolissaan tai ainakin vähän tuntea huonoa omaa tuntoa. Nyt nautin tästä hetkestä ja yritän muistaa miltä tämä tuntuu. Miten fiiliksen saisi tallennettua?

Mökkiä pukkaa...

Päässä viiraa kun maalin höyryt iskee tajuntaan- tai siihen tajuntaan mikä oli. Muutama lasillinen roséviiniä riitti juhannuksena, kun olin viettänyt päivän kontissa maalaamassa. Tiedä häntä oliko syynä höyryt vai armoton raataminen. Sama se, sillä kyllä yleisen edun- eli oman edun- nimissä voi hieman venyä ja kärsiäkin. Maalasin ensin leveät sisäpaneelit harmaalla saunasuojalla, maalikaupan tädin suosituksesta, ja lähes saman sävyisellä harmaalla puusuojalla ulkopaneelit. Nyt niitä ammutaan jo seinään. Sisäpaneeli muistuttaa ehkä saunaa, mutta se ei haittaa. Tarkoituksena on todellakin mökkimäinen tunnelma, mikä vaikuttaa toteutuvan just eikä melkein!

Kohta täytyy jatkaa maalaamista, ettei paneelit lopu kesken. Luojan kiitos sain järjestettyä paremman maalausasennon itselleni, sillä edellisen urakan jälkeen selkä oli niin hajalla, etten pystynyt liikkumaan. Viritin hienon maalaustelineen selkänojallisista ylimääräisistä terassituoleista, jotka olivat juuri oikean korkuisia. Nyt saan maalattua kaksi lautaa kerralla, siirrän ne konttiin kuivumaan ja otan uudet laudat käsittelyyn. Järjestelyn toisena etuna on, ettei pääkään tule kipeäksi höyryistä, kun tuuli vie höyryt mennessään.

Viereisestä kuvasta näkyy kontin ulkoasu hienosti; ikkunat ovat isot ja ruudulliset, ovi on vaaleamman harmaa ja paneelit ovat keskiharmaat. Haalistuttuaan auringon valosta seinät muuttuvat ihan kelon väriseksi. Minä haluaisin ikkunan ja oven listoista sekä kulmalaudoista tummemman harmaat kontrastin takia, mutta mieheni haraa vastaan. Täytyy yrittää vaikuttaa häneen huomaamattomasti ja salakavalasti. En oikeastaan näe siinä mitään ongelmaa, vaikka listoista tulisi paneelin väriset. Tumma terassi tuonee tarpeeksi kontrastia kokonaisuuteen.

Pakollinen ruokatauko muuttui elämykseksi, sillä valmistimme ensimmäistä kertaa pizzaa grillissä. Tätä varten oli hankittu pizzakivi ja pizzalapio. Grilli oli yli 400 asteinen ja pizza valmistui kahdessa minuutissa. Kukin sai tehdä mieleisensä täytekoosteen ja kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä- taikina pullisteli reunoista kuin oikeassa italialaisessa pizzeriassa valmistettu. Minun pizzaani tuli tomaattikastiketta ja juustoa, ilmakuivattua kinkkua, oliivia ja tomaattia, ja uunin jälkeen laitoin sen päälle revittyä mozzarellaa sekä rucolaa omasta maasta. Molto bene- muuta ei voi sanoa!!

Nyt kun pizzan paistaminen onnistuu näin hienosti, sitä tullaan varmasti kokeilemaan uudemman kerran. Koko köörillä alkaa kesälomat piakkoin, minkä vuoksi useampia vaihtoehtoja ruokalajeihin kaivataan kiihkeästi.

Minä jäin nyt koiran kanssa mökille päivystämään ja maalaamaan. Sateisesta kelistä johtuen maalaamiset jäi vähiin. Sain hankittua tiheää metalliverkkoa, mistä tein roskiskaappiin suojan, mistä lämmin ilma pääsee läpi, mutta tavarat eivät pääse tippumaan "tekniseen tilaan", siis kaapin pohjalla olevaan reikään. Tämä homma odotti vuoden verran, kun ei oikein hotsittanut. Mutta nyt sain inspiraation ja sain roskiskaappiin kaipaamani hyllyn, mikä oli lojunut eri paikoissa vuoden verran häiritsemässä ja vailla käyttöä. Ihanaa!

Mökliltä mökille...

Kävin tällä viikolla Uukuniemellä ensimmäistä kertaa äidin sairastumisen jälkeen poikieni ja veljeni kanssa. Rankka reissu; pitkä ajomatka ja paljon erilaisia tunteita- hyviä muistoja vuosien varrelta ja jotenkin huonoja fiiliksiä äidin vuoksi. Tuntuu ikävältä kun hän ei enää pääse nauttimaan rakkaasta mökistään ja lapsuuden maisemista. Savottaa riitti maanantaista torstaihin- leikkasimme nurmikkoa, niitimme heinikkoa, kaadoimme puita ja siivosimme mökkiä. Heitin vanhaa vaatetta ja roinaa pois kolme jätesäkillistä, ja jäljellä olisi vähintään toiset samanlaiset talkoot. Vanhempi poikani kävi siellä toissa kesänä leikkaamassa ruohoa ja huoltamassa paikkoja. Raivaaminen jää minun harteille, mikä on ihan luonnollista tyhjennettyäni äitini asunnonkin.

Kävimme kolme kertaa kahden päivän aikana Kesälahdella ostamassa tarvikkeita: viemäriputki vuotavan tilalle (minä vaihdoin), viikate, veitsenteroitin, veneen perälaudaksi kovalevyä ja muuta tarpeellista. Onneksi sinne on vain 30 km, kun seuraavaan isompaan kaupunkiin olisi 50 km. Edestakaisin sen on 40 km enemmän... Kuitenkin lähikauppa on edelleen, tai oikeastaan taas 12 km päässä. Edellinen kauppa lopetti viime syksynä, mutta kesäksi samoihin tiloihin avasi Pyhäjärven kyläkauppa, joka vaikutti aivan riittävältä kesämökkiläisten ruokatarpeisiin. Kävimme siellä joka päivä ja edesautoimme sen kannattavuutta omalta osaltamme!

Kävimme yhtenä päivänä syömässä uudistuneen Papinniemen leirintäalueen ravintolassa biisoniburgerit! Täytyy sanoa, että olen syönyt huonompiakin burgereita. Liha oli todellakin lähiruokaa, se tulee Niukkalan omalta biisonitilalta. Erinomainen idea, mikä näyttää kelpaavan kesälomalaisille, leirintäalueen asukeille sekä meille "stadilaisille". Toivotaan että jossain vaiheessa tulisi hieman lämpimämpää, että ei heti menisi nurin uuden yrittäjän hieno aikaansaannos. 

Yritimme lähteä jopa vesille äitini moottoriveneellä, mitä ei ole käytetty moneen vuoteen. Vene oli ollut nurin saunan takana, siinä kasvoi erilaista kasvustoa ja perälauta oli lahonnut irti. Lainasimme enoltani ruuvinvääntimen/poran, sahan, popniittipihdit, muutaman popniitin ja ruuvin. Ja niillä vanhempi poikani fiksasi veneen suitsait. Moottori kiinnitettiin veneeseen, mutta sehän ei suostunut toimimaan. Torstaina kun lähdimme kotiin päin, poikani ajoi Kiteelle viemään moottorin korjaukseen ja huoltoon. Kotimatkaan tuli 100 km lisää pituutta. Hän aikoo mennä ensi viikolla muutaman ystävänsä kanssa mökille ja hakee samalla moottorin huollosta.

Mökki sijaitseen lähellä rajaa ja jos siellä aikoo veneillä, pitää olla oleskelulupa rajavyöhykkeellä. Minä täytin hakemuksen jo viime viikolla netissä, eikä siitä ole vielä kuulunut mitään. Katsotaan saako poikani luvan ensi viikolla ja pääsee veneilemään. Minäkin mietin lähteväni käymään Uukuniemellä loppukesästä uudemman kerran. Siellä voisi olla marjoja, omenoita ja sieniä. Syksyllä siellä on todella pimeää iltaisin, kun ulkona ei ole mitään valoja. Uskaltaisinkohan edes mennä huussiin yöllä?

Saunaan voisi vetää sähköt, jolloin myös pihalle ja huussin polulle saisi muutaman ulkovalon. Se tarkoittaisi ainakin sadan metrin matkalta sähköjohdon upottamista puolen metrin syvyyteen. Käsipelillä se olisi melkoinen kaivuu-urakka! Myös puuliiteri pitäisi uusia. Puutavaraa ja peltiä varmaan saisi tilattua sinne kuljetettuna. Se olisi vain tekemistä vaille valmis!

Tulin torstaina Karkkilaan käytyäni kääntymässä kotona pikaisesti. Täällä jatkuu konttimökin rakennusurakka, mikä tarkoittaa ulkopaneelien maalaamista. Kun on paska ja kylmä keli, se on oikeastaan ihan mukavaa hommaa. Ensi viikoksi luvattiin hellettä, joten josko silloin saisin nautiskella lämmöstä?

Siivousta ja taajuusmuuttajia

Koristeomena kukkii vaaleanpunaisena sateessa

Melkoinen keli ollut viime aikoina- vettä on tullut lähes tulvaksi asti, ja huolestuttaa ruukkukukkien puolesta. Luonto kaipaa vettä tietenkin, ja suoraan sanoen, niin meidän kotikin. Koska on ollut ihanat ilmat ja on tullut oltua ulkona, siivoaminen on jäänyt ihan unohduksiin. Tänään siivosin koko kämpän; vessan, kylppärin, keittiön, imuroin ja jopa pesin lattiat. Ohessa vähän viikkailin vaatteita, pyyhkeitä ja vuodevaatteita. Enää puuttuu, että asianosaiset veisi omat vaatteensa kaappiin.

Ja koska siivotessa tulee nälkä, söin salaattia, jonka kylkeen paistoin lohta ja  halloumijuustoa sekä paahdoin pinjansiemeniä. Otin muutaman viipaleen halloumia, mutta kun istahdin kirjoittamaan työurastani entisessä firmassa, tulin jotenkin vahingossa napsineeksi loputkin viipaleet. Ja nyt on ihan järkyttävä jano. Liotin juustoa kyllä vedessä jonkin aikaa, mutta eihän se sitä suolaa kokonaan poista, jos ollenkaan. En edes uskalla ajatella kevyen salaattiannoksen kalorimäärää, suolasta puhumattakaan. Olen juonut ainakin puolitoista litraa vettä- kohta turpoan kuin pallo! OMG!

Innostuin kirjoittamaan ensimmäistä harjoitteluani, ja tajusin että mulla on ihan hirveä ikävä töihin. Haluaisin olla osana uusien tuotteiden valmistuksen varmistamista, ratkaisujen ja prosessien kehittämistä ja mukana tekemässä yhteistyötä ihmisten kanssa. Kirjoittelin taajuusmuuttajasta ja siitä linjasta, missä työskentelin viimeksi. Muistelin ihania kollegoita, joiden seuraa kaipaan ja pohdin uskallanko kysyä heitä vaikka oluelle. Muistelin lämmöllä jopa IGBT:eitä, piirikortteja, kondensaattoreita ja virtamuuntimia- miten mielenkiintoista tehdasmiljöössä olikaan työskennellä? Hämmästyneenä mietin kuinka prosessiorientoitunut olinkaan, kuinka paljon tekniikka ja teknologia kiinnosti ja miten kaiholla muistelen niitä lukuisia kertoja kun kuuntelin tuoteylläpidon tyyppien pitävän esitystä taajuusmuuttajan toiminnasta. Nyt yritän itse kirjoittaa sellaista kuvausta, minkä voisin esitellä ihmisille, joilla ei ilmeisestikään ole mitään kokemusta tekniikasta tai mistään tuotantoprosesseista.

Samalla intoilen kun pääsen ylihuomenna perehtymään Tampereelle yhteen bussikorjaamoon minne minun pitäisi tehdä parini kanssa riskienkartoitus ja Business Impact Analysis. Kesäkurssilla käydään läpi niitä samoja asioita mitä olen pienen työhistoriani aikana joutunut käymään läpi, eli miten vältetään katastrofi tuotannossa ja jos sellainen sattuu, miten toimitaan, että minimoidaan vahingot. Ja minä olin siinä todella hyvä. Vaikka otin tavarantoimittajien ongelmat tai muut saatavuuskriisit aina erittäin tosissani- tein töitä ja venyin kunnes tilanne oli kunnossa- silti nautin niistä haasteista. Nyt suurin haaste on ottaa imuri käteen tai lähteä kauppaan. Tai ehtiä kouluun yhdeksäksi. Koulussa on todella kivaa, mutta silti välillä tuntuu ettei se ole tarpeeksi konkreettista tai en vain vielä uskalla luottaa tulevaisuuteen. Onneksi näen kavereita perjantaina lounaan merkeissä. Pelottaa että kaikki unohtavat minut, kun minua ei näe kovin usein... Minulla taitaa olla jonkinasteisia vieroitusoireita.

Kontinkielellä mökkikontti on kokkimöntti

Poikien kontti on edennyt tänä viikonloppuna hurjasti. Miehet leikkasivat viime viikonloppuna reiät ovelle ja ikkunoille. Tällä kertaa vuorossa oli seinien rimoitus sisä- ja ulkopuolelta, jotta ensi viikolla joku virolainen Tanel voi tulla pursottamaan kontin seinät, katon ja lattian rimoihin asti uretaanilla, mikä toimii eristyksenä. Uretaania tulee yhteensä lähes kymmenen senttiä, metalliseinän molemmille puolille, jotta kosteus ei pääse kondensoitumaan puuosiin. Myös sähköjen putket ja jakorasiat on asennettu seiniin, jotka minä sain peittää jeesusteipillä, ettei Tanel tuki niitä uretaanilla. Kun uretaanieristys on tehty, alkaa projekti edetä reippaasti; ikkunoiden ja ovien asennus,  ulkopaneelit pitää maalata ja laittaa kiinni, sisäpaneelit käsitellään ja kiinnitetään. Jossain välissä tehdään katon runko ja rimoitus, aluskate ja lopulta kattopellit.

Pojille tulee keskiharmaa ovi, kahdeksan ruutuiset 120 x 180 cm ikkunat ja tontin paras näköala järvelle! Miehen siskon kontti on lähes musta, mutta tästä tulee tummanharmaa. Terassi kiertää mökkiä ja siitä tulee musta. Sisälle tulee leveä puupaneeli vaakatasoon, luultavasti vaaleanharmaa. Lattiaan tulee tummemman harmaa laminaatti ja kattopaneeli on valkoinen. Kontin pinta-ala on vain noin 15 m2, minkä takia kalusteissa suositaan valkoista; sain koulukaverilta Allulle käytetyn levitettävän mäntyisen vuodesohvan, minkä käsittelen valkoiseksi. Myös Wilhelmin kerrossänky saa valkoisen pinnan. Lisäksi mökkiin tulee valkoinen vaatekaappi, mutta sen paneloimme ehkä seinäpaneelilla, jotta se näyttää enemmän seinäkkeeltä ja huoneen jakajalta, kuin irtokaapilta. Lisäksi tarvitaan hyllyjä, pieni pöytä, kirjoituspöytä Wilhelmille ja pari tuolia ja kitarateline seinälle. Siitä tulee niin ihana, että haluan samanlaisen!

Tässä on näkymä järvelle Wilhelmin ikkunasta. Kun rakennusjätteet siivotaan ja mönkkäri ajetaan pois, ikkunasta näkyy järven lisäksi korkeintaan terassin kulma ja istuttamani kukat ruukussa. Konttimökin paikka lienee koko tontin aurinkoisin, ilmalämpöpumppu lienee tarpeellinen kesällä viilennyksen ja talvella lämmityksen vuoksi. Koska lämpöpatterit ovat ikävän näköisiä ja aina kalusteiden tiellä, konttiin tulee lattialämmitys. Samanlaista mietimme meidän mökkiin, kun pääsemme lopulta remontoimaan ja laajentamaan sitä. Mitä pienempi tila, sitä tarkemmin tulee huomioida kaikki rajoittavat ulokkeet.

Kovasti jo toivon että voisin kutsua ystävättäriäni yökylään mökille, kun majoitustilaa olisi ainakin neljälle mökin valmistuttua. Tuparit pitää ainakin järjestää. Täällä ei juurikaan käy vieraita, mutta ehkä tilanne tulee muuttumaan tämän kesän jälkeen!

Kasvimaan mylläämistä

Tuntuupa takajaloissa ja takamuksessa kun olen kaksi päivää pyllistellyt kasvimaalla, eli rikkaruohomättäässä. Revin neljä kottikärryllistä leskenlehtiä, ohdakkeita, nurmitatarta, heinää ja muita rikkakasveja multakasasta, mikä oli jäänyt viimekesältä vaiheeseen, eli odottamaan inspiraatiota. Mieheni teki minulle kaivinkoneella hienon multapenkin, mihin siirsin viime kesänä muutaman mustaherukkapensaan ja siihen jäi varaus, mille piti keksiä jotain hyvää käyttöä. Viereisessä penkissä on anopilta saatuja vadelmapensaita, mitkä tuotti hyvän sadon viime kesänä. Kitkin rikkaruohot ja siirtelin karanneita taimia takaisin  ruotuun. Yhtäkkiä tajusin, että herneille ei ole tilaa istutuslaatikoissa ja keksin sijoittaa ne tähän penkkiin!

Kävin ostamassa herneitä Tokmannilta ja pistelin ne multiin. Laitoin merkiksi tikkuja, jotta tiedän mihin tökkään tukikepit, mitkä hankin ensi viikolla, samalla kun yritän löytää tervattua narua. Ajattelin ensin käyttäväni raudoitusverkkoa tukina, mutta päätinkin panostaa kukkakeppeihin ja naruihin. Niistä saa muokattua herneille sopivat tuet sitä mukaa kun ne kasvavat. Tuskin maltan odottaa satoa!

Pongokin on kovasti ollut mukana puutarhuroinnissa, lähinnä ehkä suunnittelussa. Sääli etten tajunnut ottaa "hurttanomista" kuvaa; anopin koira Minnie on ihan mahdottoman innokas avustava rikkaruohojen (ja hyötykasvienkin) repijä. Sen suurin intohimo on todellakin puutarhanhoito- se vie voiton jopa pallon noutamisesta. Heti kun joku nyppii rikkaruohoja tai istuttaa jotain, Minnien täytyy päästä mukaan. Se on erinomaisen hyvä kaivamaan juurineen esim. pitkäjuurisia leskenlehtiä, mutta sen kanssa on oltava todella tarkkana ja nopea, että sen kaivuu-urakat eivät mene liian lähelle säästettäviä kasveja. Muutama vadelma otti hittiä, kun en ollut valppaana. Mutta olisitte nähneet, minkä näköinen Minnie on puutarhan hoitamisen jälkeen; sen koko kuono on mullassa ja tuntuu oikein pahalta kun se roikuttaa muutenkin erityisen pitkää kieltään ulkona, mikä on myös aivan mustana mullasta. Välillä on pakko pitää pallotauko ja heittää pallo veteen, jotta se saa huuhdottua suunsa. Usch!

Istutin tuoksuherneitä ja ruiskaunokkeja toiseen istutuslaatikkoon, ja toiseen laitoin siemeniä; pinaattia, timjamia, rosmariinia. Basilika on niin hankala, etten edes yritä kasvattaa sitä siemenistä. Kun ostan basilikaruukun, istutan sen laatikkoon käytön jälkeen. Useimmat lähtee kasvamaan, jos kelit sattuu kohdilleen. Ruohosipuli lähti kasvamaan viimevuoden jäänteistä. Sitä onkin ympäri tonttia, sillä olen yrittänyt siirtää sitä paremmille paikoille, mutta se kasvaa edelleen vanhoissakin paikoissa. Onneksi se kuuluu suosikkeihini ja sitä kuluu paljon. Otin muutaman oreganon taimen anopin kasvimaalta, kun jotenkin onnistuin tappamaan omani. Viime viikonloppuna laitoin muutaman valkosipulin kynnen multaan ja ne itää jo! Kohta voin napsia munakkaan päälle yrttejä ja ruohosipulia tai vadelmia jugurtin sekaan. Puhumattakaan oman kuntan mustikoista! 

Viereisessä kuvassa on istutuslaatikot, missä toistaiseksi on vain ruohosipulia ja basilikaruukun jäänteet. Viime kesänä ostin mintun ruukussa ja laitoin sen maahan - ruukkuineen, sillä se leviää kuin rutto. Syksyllä siitä oli tullut mahtava puska ja olisin voinut tehdä monet mojitot. Se ei näköjään talvehtinut ja nyt mietin että pitäisikö hankkia uusi. En ehkä lähde mojito-linjalle, mutta minttuvettä tai minttujääteetä voisin harkita.

Olen varas!

Näin ihanan neulepuseron Espritin kaupassa ja sain siitä idean ottaa heidän designin omiin tarkoituksiini- härskisti kopioin neuleen idean ja värimaailman. Aloin siis innoissani kutoa reikäistä neuletta valkoisen, harmaan ja sinisen eri sävyissä. Mukana on myös hopean väristä lankaa, mikä on kyllä suhteellisen rohkea veto minulta. Silti on ihanaa kun saa vision, vaikkakin sen alkulähde on jostain muualta.

Viereisessä kuvassa on kuva Espritin neuleesta ja omasta aikaansaannoksestani. Mukana on myös aiemmin aloittamani korallin tai unikon punainen neule, mikä sai jäädä odottelemaan uuden inspiraation iskettyä päälle. Kudon molempia silloin kun jaksan, ja varsinkin silloin kun ei huvita lukea tenttiin. Koska olen ahkeroinut tällä viikolla ainakin omasta mielestäni ihan älyttömästi, joten olen saanut edistettyä myös kutomisia. Kummallista miten puikot muuttuvat vetovoimaisemmiksi joissain tilanteissa.

Koen kuitenkin jonkinlaista huonoa omaatuntoa mentyäni plagioimaan jonkun muun suunnittelemaa neuletta. Olenko siis oikeasti varas? Eihän neuleesta tule kuitenkaan täysin samanlainen; lanka on paksumpaa, reiät ovat isommat ja muutenkin kudos on erilainen. Eihän sinisen sävytkään ole samat, joten lopputulos eroaa hyvinkin paljon alkuperäisestä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun kopioin muiden ideoita. Tarkemmin ajatellen onkohan mitään mitä olisin oikeasti keksinyt itse? Eiköhän kaikkien ideoiden takana ole jonkun muun idea, mistä se oma idea kumpuaa ja lopulta syntyy? Minä ainakin uskon ettei lähes mitään enää voi keksiä- kaikki on jo keksitty!

Eli lopetanko plagioinnin vai lakkaanko vain ajattelemasta asiaa ja jatkan kuten ennenkin. Koulu on herättänyt minussa plagioinnin vastustamisen, koska kaikki mitä kirjoitetaan pitää joko olla referoitua ja alkuperäisen idean keksijä ja lähde mainittava, tai vaihtoehtoisesti kirjoitetun tulee oikeasti olla omaa mietintää. Kaikki kirjoitukset tarkastetaan Urkundilla. Toivottavasti kukaan ei koskaan keksi käsitöiden Urkundia. En uskaltaisi enää ikinä neuloa.

Ei ole pönttöä olla ihan pönttönä pöntöstä!

No nyt on pönttöilyt hoidettu; uudet pytyt kiiltelevät vessassa ja kylppärissä uusine kivenharmaine kansineen. Kansien ostaminen "palvelevasta" K-Raudasta Espoossa ei ollutkaan mikään helppo homma. Kauppa oikein kuhisi myyjää ja henkilökuntaa, mutta yksikään heistä ei katsonut minuun tai edes yrittänyt ottaa mitään kontaktia, vaikka kiertelin parin hyllyn välissä kysymysmerkin näköisenä yli vartin. Kansivalikoima oli surkea, mutta huomattavasti parempi kuin Tuusulan Terrassa. Siellä kävin ensimmäistä kertaa ja totesin kaupan aivan turhaksi- tarjonta oli surkea ja valikoima olematon.

Edellisissä pöntöissä oli metallinhohtoiset harmaat kannet, mitkä sopi loistavasti WC:n ja kylppärin värimaailmaan. Samat kannet eivät nyt käyneetkään näihin uusiin Idoihin, ja siihen olisin tarvinnut konsultaatiota myyjältä. Suoraan sanoen olisin säästänyt aikaa, jos minun ei olisi tarvinnut itse kokeilla kansia pönttöihin, sillä ohjeet ja listat kansien sopivuudesta minkäkin valmistajan mihinkin malliin, olivat surkeat. Ja mitkä hinnat- yksi kansi maksoi 85 euroa! Melkoinen hinta, mutta onhan kannet nyt ihan eri tasoa, kuin ne ohkaiset muovilärpäkkeet. Ilme muuttui paljon arvokkaammaksi, joten 170 € ei ehkä mennytkään ihan hukkaan, vaikka kirpaisi kovin!

Olen tehnyt kolme päivää putkeen kirjanpidon ja taloustiedon tehtäviä, mikä on viimeinen palautettava tehtävä kevätlukukaudelta. Ensi viikolla alkaa kesäkurssi. Olen kuitenkin ehtinyt käydä irtisanoutumassa töistä eli enää en ole ollenkaan työsuhteessa, vaan täysiaikainen opiskelija. Muutenkin olen nähnyt ystäviä, ja huomenna menen taas tapaamaan yhtä ystävätärtä. Luultavasti olen jossain määrin helpottunut päästyäni eroon työpaikasta. Jotenkin tuntuu, että nyt voin kertoa tilanteestani vapautuneemmin, eikä tarvitse elää epävarmuudessa. Tämän vuoksi jopa haluan tavata ystäviä, kun on jotain konkreettista ja minua ilahduttavaa kerrottavaa elämästäni. Ei hieman lämpimämmät kelitkään haittaa, mutta eiköhän se fiilis ole ollut pohjimmainen syy syrjään vetäytymiselleni. Siis en ole mitenkään ollut lukkiutuneena kotiin, mutta ystävien näkeminen on tuntunut vaivalloiselta. Enää ei tunnu vaivalloiselta- ihanaa!

Onni on pesty parveke!

Aivan hirveä urakka on takana, ja nyt päällimmäinen tunnetila on väsymyksen lisäksi onnellisuus! Parveke tuoksuu tolulle, ikkunat ovat puhtaat ja kalusteet ovat puhtaat, suihkussa käyneet. Ostin pakkasen puremien kukkien tilalle muutamat uudet, ja laitoin ne parvekkeelle odottelemaan kyytiä mökille. Ja nyt pohdin, että pitäisikö sittenkin jättää muutama kukkanen parvekkeelle ainakin loman alkuun asti? Tiedän että ne tarvitsevat nopeasti jopa 50 asteiseksi lämpenevässä tilassa paljon vettä ja lannoitetta, että kestäisivät paahteen ja kuumuuden kukkivina ja hyvinvoivina. Muistanko kastella niitä varmasti- epäilykset nousevat pintaan...

Yksi ampiainen oli alkanut rakentaa pesäänsä katon nurkkaan, ja virkkasin hämäyspesän, jos saisin sen muuttamaan muualle. En jaksanut kaivaa edes lukulaseja esiin, joten lopputulos oli hirveä. Jos ampiainen ei pelästy hämäyspesää, niin voihan se aiheuttaa nauruunkuolemisreaktion rumuudellaan. Jos ampiainen ei jatka pesänsä rakentamista, hämäys toimi. Kuollut ampiainen lattialla todistaa naurukuoleman, eikö? Valepesät ovat taanneet viime kesänä ampiaispesättömän huussin, eikä terassillakaan ollut pesiä. Eli ainakin ne nätimmät, pyöreät hämäykset ovat ihan toimiva tapa ehkäistä kutsumattomia pörriäisiä. Ja nyt sesonki on parhaimmillaan, kun yksinäiset kuningattaret ovat heränneet ypöyksin talviuniltaan ja heidän ainoa päämäärä on perustaa oma yhdyskunta. Kohtuuttoman kuuloinen urakka- parvekkeen peseminen vaikuttaa siihen verrattuna jotenkin turhalta...

Meillä on ollut WC-ongelma, kun vessan pönttö hajosi. Ei se onneksi vuoda, mutta koska huuhtelusysteemi on rikki, sitä ei voi käyttää. Otin yhteyttä huoltoon ja saamme perjantaina uuden pöntön. Ja vaikka olemme uusineet pöntöt 12 vuotta sitten kun remppasimme kämpän, emme joudu maksamaan pöntöstä mitään. Ja koska haluan päästä myös siitä toisesta pöntöstä eroon, pyysin että vaihtavat samalla kylppärin pöntön, mutta sen maksamme me. Nyt saamme kunnon Idon valmistamat pytyt; jos niihin tulee vikaa, varaosia saa varmasti. Sitä paitsi niihin ei kuulemma piip tartu, eikä siivotessa tarvitse etsiä huuhtelusysteemin rikkinäisiä osia lattialta tai pöntöstä. Kuinka pönttöä on iloita pöntöistä?

Koulu alkaa olla tältä keväältä ohi ja maanantaina pidimme suurimman projektin loppuesityksen Power Pointeineen. Kolmelta opettajalta tuli lähes ylitse vuotavia kehuja kieliasusta, esityksestä, riskianalyysistä ja kokonaisuudesta. Mitään muuta ryhmää ei kehuttu näin paljon. Minä vihaan, pelkään ja jännitän esiintymistä luokan edessä, mutta jotenkin sekin meni ihan kohtuullisesti; en sekoillut sanoissa, en piipittänyt tai unohtanut asioita, ilmeisesti en myöskään pyörtynyt. Kyllä siitä voisi saada arvosanaksi 4½, ellei jopa vitosen! Voisin saada koko opintojaksosta femman, kun kokeesta tuli täysi 5. Oijojoijoi, sanoi svedukunkku!

Tässä vielä korvaavat tähtisilmät mökille terassin ruukkuihin. Tähtisilmästä taitaa olla kehittymässä uusi lempikukka!

Pakkanen perkele!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sain äitienpäivälahjaksi option, minkä voin käyttää kun keksin jotain mitä haluan tai tarvitsen- ihana lahja! Lauantaina oli vanhemman pojat 21-vuotissynttärit, ja herra päätti viettää sen paremmassa porukassa Tallinnaan risteillen - ymmärrän erinomaisesti! Olisimme muuten tehneet mökillä hänen lempiruokaansa (sisäfileetä, pippurikastiketta ja lohkoperunoita) sekä olisin leiponut kakun, mutta nyt pääsimme siitäkin velvollisuudesta. Lahjaksi annamme autoon asennettavan hands-free -laitteen, jotta hän voi tarvittaessa puhua äidin kanssa autolla ajaessaan turvallisesti. Todellisuudessa hän tarvitsee sitä ensisijaisesti kuunnellakseen musaa Spotifystä ilman AUX-piuhaa ja toissijaisesti puhuakseen puhelimessa - nuoriso! Musiikki oli minullekin nuoruudessa tärkeää, mutta nykyään ihmetyttää ja epäilyttää, ettei se ihan noin tärkeää ollut.

Kävin perjantaina ostamassa läjän ruukkukukkia, multaa ja lannoitteita. Lisäksi löysin 4 lemmikkiä, mistä ilahduin valtavasti! Edellisinä keväinä olen herännyt liian myöhään, ja kaikki on jo viety. Sain istutettua ne muiden joukkoon minun siniseen puutarhaani, ison haavan juureen scillojen, krookuksien ja ruskeiden haavanlehtien sekaan. Edelliset lemmikit ovat vasta ajatuksen asteella. Vähän nuo yöpakkaset epäilyttävät, juuri istuttamani ruukkukukat kärsivät heti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä valtaisat tappiot; tähtisilmät jäätyivät ja ihan kokonaan kuolivat- nyyh! Ne olivat niin kauniita, violetteja, liiloja, ehkä vähän vaaleanpunaisia, niin hienot orvokkien ja murattien seassa. Ja niin vaan halla ne vei!

Sain nauttia niistä ihan kokonaisen päivän. En uskonut että ne olisivat niin herkkiä, enkä uskonut että yöllä voi enää tulla niin kylmä. Perunanviljelijät kuulemma ruiskuttavat taimet vedellä, ja jos vesi jäätyy, se suojaa kasvin jäätymiseltä. Ei jeesannut enää sunnuntaina oppia perunanviljelijän pakkasenestoa. Noh, saahan kaupasta uusia kukkia.

Mieheni sisaren tyttäret paistoivat mökillä äidilleen ihanaa Brita-kakkua, jota anoppi, appi ja tyttärensä tyttärineen söivät äitienpäivän kunniaksi. Hassuinta oli, että minulle/meille kakkua ei tarjottu lainkaan. En tavallaan edes oleta että tarjottaisiin, mutta yleensä jos joku leipoo mökillä tai vie sinne leivoksia, niin kaikille tarjotaan. Ja koska siellä on keliaakikkoja, vegetariaaneja ja muita ruokavammaisia (en tykkää -vammaisia), kaiken tarjottavan tulee olla laktoositonta, gluteenitonta, liivatteetonta, ja sitruunatonta, leipominen alkaa olla melko haastavaa.

Hämmästyin heidän epäkohteliaisuuttaan sen verran, että lähetin poikani kauppaan ostamaan minulle äitienpäiväksi kakkua, jota tietenkin tarjosin muillekin. Ensi viikonloppuna on nuoremman pojan (ja minun) synttärit ja aion leipoa täytekakun. Voisin tarjota sitä suurielkeisesti, ja ilmoittaa, että siinä on gluteenia, laktoosia, liivatetta ja sitruunaa. Todellisuudessa teen kaikille sopivan kakun...

Näin kevään koittaessa mökillä kytevät ongelmat pulpahtavat pintaan. Kesän aikana ne suurimmaksi osaksi jää jonnekin auringon ja ruohon katveeseen. Mieheni sukulaiset eivät muutu, niin miehenikin sanoo. Hän on onneksi kanssani samaa mieltä, ja yritämme tehdä oman mökkimme sellaiseksi, että tarvittaessa voimme olla aivan omissa oloissamme- muista riippumattomia. Uuni, liesituuletin ja pakastin riittävät. Pojille tehdään nyt omaa konttimökkiä (siitä tulee niiiiin hieno!!!), minkä jälkeen meidän pieneen mökkiin tulee lisää tilaa. Siirrämme meidän sängyn keittiöstä makuuhuoneeseen, jolloin keittiöön/tupaan jää enemmän tilaa ruokapöydälle ja sohvalle tai sohvasängylle, jolloin meilläkin voisi oleskella. Joskus joku/jotkut voisivat jäädä yöksikin! Elämänlaatu paranisi kun voisi olla erossa vänkyröistä!

Ryhmätyön ihanuus, vai mitä???

Tuli ihan mieletön fiilis kirjoittaa oivalluksista, joita olen tänään kokenut! Ensinnäkin meillä on ollut koko kevään aikana koulussa monia ryhmätöitä, mitä olemme pusanneet tiimimme kanssa. Nyt yhteen isoon projektiin kuului palautteen antaminen tiimiläisistä. On ihan hirveää antaa palautetta muista. Tiedän etten ole täydellinen, niin miten voisin sanoa jollekulle jotain heidän toiminnastaan? Yritin antaa rakentavaa palautetta ja myös arvosanoja heidän aikataulujen pitämisestä, panoksestaan ja osallistumisestaan. Annoin nelosia ja vitosia asteikolla 1-5 ja yritin olla suututtamatta ketään.

Olen kovasti ihmetellyt kuinka haastavaa ryhmätyöskentely on ollut paikoitellen. Olen usein tuntenut itseni vähän yksinäiseksi tiukkapipoksi, ihmetellyt kun muut eivät jaa tekemisiään vaan kirjoittavat yksin jotain kohtaa, ja kun he lopulta "julkaisevat" sen, he suuttuvat, jos siihen ehdottaa korjauksia. Itse olen kaivannut muilta kommentteja osioiden sisältöön ja rakenteeseen, heitellyt ajatuksia ilmaan ja odottanut muilta palautetta. Ja kun sitä ei ole tullut, olen kirjoitellut yksin monia kappaleita, johdantoja ja loppupäätelmiä, ja ihmetellyt että ne tekstit menee läpi, vaikkei niissä ole kovinkaan paljoa järkeä. Ihan oikeasti olen välillä tuottanut liibalaabaa ja hirveetä skeidaa, eikä kukaan ole puuttunut siihen, vähän ehkä muokannut tekstiä paremmaksi.

Sit luin yhden tiimiläisen palautteen minusta, että ideoin hienosti, mutta tuotan ajatuksenvirtaa, enkä valmista tekstiä. Muut todella tuottaa valmista tekstiä, ja mulla menee hermot, kun ne hieroo ja hieroo, eikä kerro mitä ne tekee. Ja sit monesti joudutaan joitain kappaleita muuttamaan rankasti, kun kukaan ei ole ensin miettinyt että mitä asiaa missäkin kappaleessa pitäisi olla ja kaikki ovat kirjoittaneet samasta asiasta. Ja sit joku suuttuu, kun hänen vaivoin tuottamaa valmista tekstiä muokataan. Minun mielestä haaskataan kaikkien aikaa, kun ei suunnitella hyvin. Lopulta yksi tiimiläinen korjaa kieliasun täydelliseksi, ja joskus sisältö muuttuukin päinvastaiseksi.

-

Kävin aamupäivällä jätemäellä ravaamassa portaita, ja siinä samalla pohdin näitä tiimityöskentelyn kummallisuuksia. Silloin tajusin että olen käsittänyt tiimityöskentelyn ihan eri tavalla, kuin muut!!! Minä haluan ideoida ja käsitellä sisällön pääpiirteet ensin yhdessä, ja sen jälkeen vasta aletaan tuottaa valmista tekstiä kunkin valitsemaan osioon itsekseen. Ajoittain
kokonaisuus tulisi käydä läpi yhdessä ja miettiä mitä puuttuu, pitääkö jotain osiota siirtää tai poistaa. Tämän jälkeen kukin voisi taas tehdä itsekseen hommia. Näin kaikki tietäisivät kokonaisuuden, voisivat ottaa kantaa, tuoda mielipiteitään, huomioitaan ja ideoita julki, ja sit voidaan keskittyä johonkin asiaan ehkä syvemmin.

Muiden työtapa on ollut mielestäni enemmän oman osion tekemistä itsekseen, ja sit se esitellään ryhmälle. Onko se ryhmätyö vai kokoelma erilaisia osioita? Oppimisen kannalta parasta on kuin kaikki osallistuvat kaikkiin osioihin ainakin jossain määrin. Miten voi oppia kokonaisuuksia, jos ei osallistu kokonaisuuden hallintaan? Kaikissa töissä nimenomaan korostetaan sitä, että tekstin ja sisällön tulisi olla yhtenevää, eikä montaa erityyppistä tuotosta.

Olen ollut monissa projekteissa ja tiimeissä, enkä ole kokenut tällaista ongelmaa aiemmin. Toisaalta harvemmin missään projektissa on tuotettu mitään selkeää dokumenttia, korkeintaan ohjeita tai sopimustekstiä. Ja töissä oli omanlaisensa työskentelykulttuuri, mikä edelleen puskee läpi. Saman olen huomannut aikataulujen ja sovittujen tapaamisten osalta, sillä töissä oli aina kiire, ja silloin jo ärsytti jos jengi tuli myöhässä palaveriin. Yritän itse oppia olemaan välillä myöhässä, etten joudu odottelemaan muita niin kauaa. Ja pyrin sopimaan aikataulut -ish tyyliin, eli yhdeltätoista-ish, on noin 10 yli. Ihmisillä on kovin erilainen käsitys sovitusta ajasta, jotkut on aina ajoissa ja toiset aina myöhässä. Jotkut ilmoittaa myöhästymisestä, toiset ei.

Ja tämä ryhmätyöskentely oli se ensimmäinen oivallus. Toinen on se, että Johanna Korhosen mukaan ihmiset voi jakaa ajatusmalleiltaan kahteen eri kategoriaan; strict parent ja nurturing parent. Ensimmäinen on konservatiivinen ja haluaa että asiat tehdään sovitusti, ihmiset ovat itse vastuussa elämästään, he arvostavat auktoriteetteja ja heidän ajatusmaailmansa on melko valmis. Jälkimmäiset ovat ehkä avarakatseisempia ja empaattisempia, eivätkä niin tuomitsevia. Kaikissa ihmisissä on kumpaakin mallia, mutta toinen on yleensä vahvempi. Näiden ajatusmallien eroista kumpuaa lähes kaikki ihmisten kommunikaation ongelmat; käytetään värittyneitä termejä ja retoriikkaa, eikä haluta romuttaa omia ajatusmalleja. Niin on mielenkiintoinen kirja Korhosen kirjoittama Mikä niitä riivaa? Suosittelen lukemista, siinä voi oppia jotain itsestään, ja jopa muista!

Ei sanat riitä vapaa-ajalle...

Näköjään ei enää jaksa kirjoittaa vapaa-ajalla. Meillä on ollut hirveät kiireet koulutöiden kanssa, että huh! Oikeasti olen kirjoittanut sitä hiton "asiaproosaa" tai  asiatekstiä niin pirukseen, etten enää osaa muuta kirjoittakaan. Onneksi on ollut näin kylmä kevät, muuten en olisi saanut mitään aikaiseksi... :)

Koulu vie ihan kamalasti aikaa, ja on melkoisen vaikeaa sovittaa kolmen tiimiläisen työaikatauluja yhteen. Minulle aikataulut eivät yleensä ole ongelma, koska en nyt ole töissä. Kevät on vienyt osan porukasta aina välillä sängyn pohjalle, ja muiden on paikattava. Onneksi nyt kaikki ovat olleet kerran sairaana, joten kaikkia on tuurattu tasaisesti.

Ryhmätyöskentely onkin jännä juttu, kun kaikki olemme eri aloilta ja kaikilla on omat tavat vaikkapa tuottaa tekstiä. Minä tuotan ensin ideoita, sitten tuotan tekstiä nopeasti ja paljon. Pyrin tuottamaan asiaan liittyvää tekstiä, mutta joskus se menee vähän asian vierestä. Pääsääntöisesti teksti ei ole ollenkaan valmista, vaan ajatuksenvirtaa, jolloin yritän katsoa asiaa monelta kantilta. Kun tekstiä on, vuorossa on oikoluku ja silloin muokkaan tekstistä luettavaa ja yritän saada ajatuksen kulkemaan loogisesti. Koska kaikki tehdään raportti-muodossa, niin kirjoitettavaa on paljon. Ja minun mielestä helpointa on, että ensin mietitään tehtävän runko, ja jotenkin se on ollut minun juttu. Eli mietin sisällysluettelon, teen johdannon ja yleensä loppukaneetitkin. Siihen väliin yritän fiilistellä jotain asiaan sopivaa, ja toivon että se herättää muihin innon kirjoittaa jotain. Jotain on aina syntynyt- ei aina innolla, mutta sisulla!

Tällä hetkellä yritän tehdä jotain hiton portfoliota urasuunnitelmista ja työhistoriasta sekä osaamisesta, mutta työkalu on todella ankea, kuten niin monet koulun työkaluista. Samalla yritän väkertää raporttia ensimmäisestä työharjoitteluani postuumisti, en haudan takaa, vaan takautuvasti. Eli jotenkin pitäisi yrittää laittaa noin kolme kuukautta työeloa vuodelta 2015 nättiin nippuun. Siinäpä riittää pohtimista, miten sanat saisi laitettua sellaiseen järjestykseen, että siitä saisi tolkun. Eikä tekstistä paistaisi läpi epätoivo, masennus tai pettymys esimiehiin ja organisaatioon. Lienee loistava mahdollisuus käydä asiat läpi objektiivisesti, muistella hyviä hetkiä ja kohottaa itsetuntoa ottamalla kunnia siitä mitä osaan. Sen jälkeen voin vaikka unohtaa aikakauden.

Vappu meni mukavan rauhallisesti mökillä. Leipasin "Rocky road peanut butter poke" -kakun. Ohjeessa oli lemon curdia, mutta korvasin sen peanut butterilla, kun ajattelin ruokavammaisia sukulaisia. Ei olis pitänyt, sillä nyt se peanut butter ei kelvannut. Ajattelin tästä viisastuneena olla ajattelematta enää kenenkään ruokaongelmia; tästä lähin teen niitä ruokia ja leivon mitä haluan, paskat muista. Kakku oli oikein maukas, suolaista ja makeaa, suklaista ja mehevää. Ja sain haravoitua isot määrät lehtiä nurtsilta ja kukkapenkeistä. Viikossa ehtii tapahtua vaikka ja mitä...

Nurin kävelyllä ja mökkiviikonloppu

Pitkästä aikaa olimme viikonloppuna mökillä, kun kolme viikonloppua tuli oltua kotona. Miehellä on ollut menoja ja flunssaa, eikä liukkaat kelit ja viileä ilma ole houkutelleet maalle. Siellä ei oikein ole mitään tekemistä, kun ulkonakaan ei oikein viitsi olla. Sitä paitsi olen tehnyt koulujuttuja ja lukenut tentteihin. Himassa on koulujuttujen tekeminen jotenkin helpompaa, ja koska niitä yrittää välillä välttää, niin voi paeta niitä kotiaskareiden pariin. Tänäänkin pesin kaksi ikkunaa, kun ei millään meinannut hotsittaa analyysin kirjoittaminen. En varmaan ikinä en ole pessyt ikkunoita maaliskuussa! Lisäksi pesin roskiskaapin ja putsasin uunin. Opiskelu on ihan mahtavaa!!

Männä viikolla kävin naapurin rouvan kanssa aamulenkillä, ja olin just edellisenä iltana ottanut Kuoma-kengistä liukuesteet pois. No eiköhän yöllä ollut pakkasta ja me vedettiin molemmat nurin samanaikaisesti peilijääksi muuttuneessa lätäkössä. Multa lähti untuvat livohkaan takin persauksista ja hihasta, kun hiekoitussepeli viilsi kankaan rikki. Viilsi myös vasemman kyynärpään, mikä nyt ei ollut niin paha kuin naapurin rouvalla, joka kaatui häntäluun päälle.


Molemmat maattiin kävelytiellä ja naurettiin. Koirat olivat ihan ihmeissään tapahtuneesta, ja yksi pyöräilijäkin pysähtyi ja kyseli että onko kaikki ok. No ei tavallaan ollut, kun ensin piti koota itsensä varovasti ja tarkistaa vahingot. Kun lopulta saimme itsemme pystyyn, piti olla varovainen ettei kaaduta uudelleen. Tämä jälkeen piti varoittaa muita kulkijoita, että he eivät mene liukastumaan. Onneksi siihen tuli yksi lähellä asuva koiranulkoiluttaja, joka lupasi hakea hiekkaa ja hiekoittaa liukkaan kohdan. Varmuuden vuoksi laitoin liukuesteet takaisin kenkiin. Vaikka en lyönyt päätä maahan, ja tulin kyynärä edellä maahan, niska jysähti seuraavana päivänä iskusta. Tietenkin kyynärpäähän tuli haavojen lisäksi mustelma, eli vähällä selvittiin. Olen kaatunut kolme kertaa tänä talvena, joista kaksi oli liukastumisia, ja yksi kengännauhoihin kompastuminen. Worst and most slippery winter ever!

Joutsenet, kurjet ja hanhet olivat saapuneet Karkkilaan jo kolme viikkoa sitten. Mitä ihmettä ne syö, kun järvi on jäässä? Mutta kuulemma kiurutkin, eli leivoset, ovat tulleet, joten kesään on enää kuukausi. Ei haittaa ollenkaan pitenevät päivät ja lämpenevä ilma. Koirakin on ihan hiekkainen jatkuvasti, minkä takia pitää imuroida koko ajan.

Ryhmätyöryhmäni tulee ehkä meille lauantaina tekemään tehtäviä, ja sen takia on ollut pikku pakko vähän siistiä meidän lukaalia. Vähän tuppaa jäämään romukasat nurkkiin ja "kierrätettävät" vempaimet ruokahuoneen tasolle. Mutta onneksi tapaan yhden ystävän huomenna lounaan merkeissä, ja saan parit lasten taulut vietyä hänen pojalleen. Pihakirppis tai swap olis mahtava juttu, niin saisi kamat kiertoon. Kirppis kun ei oikein ollut mun juttu...