Luonto kostaa...

Oikeesti, lähdin luontoon ja luonto tuli iholle! Koiran kanssa lenkkeily sattui, sain siis risusta silmään. Sattui pirusti enkä oikein tiennyt mitä edes tapahtui. Mutta näkisittepä sen risun... 😁 Luulin että se osui vain luomeen, mutta sit alkoi särky ja silma valui koko ajan. Hirveän vaikeata kävellä metsässä yhdellä silmällä. Siis jaloilla toki, mutta kun toinen slmä ei näe, maa on kauhean kaukana! Syvyysnäkö on yllättävän tärkeää vähänkään vaihtelevassa maastossa. Koska lauantai oli niin ihana, en edes ajatellut meneväni lääkäriin. Mutta kun sunnuntainakaan kipu ei hellittänyt, päätin lähteä tarkastuttamaan lasiaisen. Kello oli kymmenen tienoiilla ja soitin autosta (mieheni oli kuskina, kun ajaminen "yhdellä silmällä" on riskaabelia) silmäklinikalle. Soitin viisitoista kertaa (ensin oli varattu ja sit ei vastattu) ennen kuin sain ihmisen luurin päähän. Koska olen vandaali, minun tulisi hakeutua Peijakseen. No en hitto sikonut sinne mennä jonottamaan, joten etsin lähimmän avoinna olevan diacorin ja varasin ajan. Niin lyhyellä odotusajalla, että meni hillkulle että ehdin sinne ajoissa. Tikkurilan liikennevalot on ihan perseestä!

Samalla pohdin että teen kansalaisaloitteen auttavasta puhelimesta, mistä saisi heti tiedon minne minun pitää mennä hoitoon ja jos on jonoa, niin lähimmän yksityisen lääkärin vastaanottoakin voisi suositella. Uskon että jengi välttäisi turhaa jonottamista ja päivystysten kuormittamista. Ja jos noita veroja nyt kuitenkin maksetaan, niin saisi rahoille edes jotain vastinetta. Ja itse voisi päättää haluaako säästää rahaa ja tuhlata aikaa. No mä tuhlasin rahaa. Meni vartti ja se nakoi 89 euroa. Sais lähetteen silmäklinikalle. Mieti jos olisin voinut mennä sinne suoraan? No en voinut. Olisin voinut jonottaa ensin tunteja Peijaksessa ja sit mennä jonottamaan silmäklinikalle. Nyt selvisin yhdellä jonotuksella. Sekin oli lähes kolme tuntia. Onneks satoi ja tuuli, että en missanut loistokelejä!!! Ja kuten mieheni diagnosoi silmän, antibioottivoidetta ja lepoa, sama lopputulos oli usean tunnin odottelun jälkeen. Mutta silti hyvä että se tsekattiin. Pieni roso sarveiskalvossa(?) mutta iso kipu, ihan kun olis kilo kipeää hiekkaa silmässä. Silti ei halua pelleillä silmän kanssa, ei siis mitään silmäpeliä?

Kyllä vaan pieni vekki simmussa saa ihmisen ihan tolaltaan. Teki mieli vain nukkua kun silmän auki pitäminen sattui. Eikä pelkästään yhdellä silmällä voi katsoa mitään, kun kipeä silmä liikkuu terveen tahdissa. Se vaan surettaa etten saanut silmälappua. Olisin niin halunnut leikkiä merirosvoa! Mutta se kuulemma hautoo silmää, eikä se sit parane. No, nyt näytän siltä kun olisi kauhea silmätulehdus. Töissä piti jokainen palaveri aloittaa täsmentämällä että kävelin puuta (eiks risu ole puu?) päin tai että luonto kävi mun kimppuun, eikä kyse ole tulehduksesta. Koska silmätulehdus siis tarttuu karmeen helposti, niin nyt porukat sai karttaa ja vältellä mua muista syistä 😂. Hyvin välttelivät!

No, onneks salva auttaa ja kipu vähenee. Liekö uskallan enää mennä koiran kanssa mettään, en ainakaan ilman suojalaseja. Ehkä kypäräkin olis hyvä? Ja turvekengät ja luotiliivi, ettei kukaan ammu meitä hirvinä! Ja siitä se sitten lähti- taas lapasesta!

Pääsiäisen pelastus

Ah ihana piiitkä viikonloppu ja tuli ihan tarpeeseen. Mietin et mikä tässä nyt niin on ollut rankkaa, eikä ole mitään selkeää tai yhtä syytä tai tapahtumaa, mutta jokin vaan on rasittanut kovasti. Helppo keino olisi syyttää takatalvea, mutta eihän se kevät edes oikeasti ollut tullut, eli ei se voi olla syynä... Ehkä uusi pomo vaan on laittanut mut ruotuun ja olen joutunut taas oppimaan, ajattelemaan ja venymään. Ja se tuntuu hiton hyvältä, vaikka polla onkin sauhunnut ja kroppa käynyt ylikierroksilla. Onneks olen käynyt jumpassa ja saanut suunnilleen nukuttua. Ja suunnilleen tarkoittaa että kolmen neljän maissa yleensä herään, mutta silti nukahdan uudelleen! Jees!

Siis nyt on jo kolmas päivä kun olen ollut koiran kanssa metsässä kevään merkkejä etsimässä, niitä juurikaan havaitsematta. Lähinnä on tullut kauhisteltua metsäkoneiden aiheuttamaa tuhoa. Sienimetsät on nyt vedetty sileäksi, mutta toivon tilalle mustikoita ja joihinkin mestoihin hyvässä lykyssä myrkkysieniä! Korvasienillä voi korvata monta kiloa kanttarelleja ja suppiksia! Eli edes metsän raiskaaminen ei ole lopullista ja täysin tuomittavaa! Ja sitä paitsi yllättävän nopeasti metsä korjaa tuhot ja puskat peittää renkaiden jäljet. Ehkä pitäisi itsekin tehdä samanlainen karsinta ja avohakkuu. Kyllä luonto sen sit peittäis, vai? Juu ei, ainakaan tukkaa leikata, mitäs sit jos ei sitä? No säärikarvat pitää parturoida ja pitkän viikonlopun jälkeen myös kulmakarvat karsia. Mut emmää nyt sen enempää...

Oon jostain käsittämättömästä syystä ihan villinä jälkälöihin ja sammaleeseen! Oon ottanut niistä hirveesti kuvia koska ne on jotenkin viehättäviä ja kuvauksellisia; monivärisiä omassa yksivärisyydessään. Kuinka monta harmaan sävyä mahtuu pieneen jäkälään? Ja jotenkin suo maisemana on ihan mua. Suopursut tuoksuu vaikka ne eivät edes kuki, männyt on käkkyröitä ja keloja, kanervat kuivia ja kannot peitetty jäkälillä ja sammalilla. En tosin oo aiemmin tajunnut tätä, vaikka lakkoja olen yrittänyt etsiä soilta ja muutenkin siellä on ollut kiva kävellä ja hirveillä, eli kävellä pitkin askelin kuten hirvet. Lopputulemana onneksi vähemmän papanoita kuin oikeilla hirvillä. Hitto sitä sontaa on paljon...

Nyt jatkan tahdet tahdet (ääkkösillä) ohjelmsn katselua. Krista ja Roope olivat melko suvereenja,eikä Laurakaan huono ollut. Aidolla kauhulla odotan Arjaa ja sitä Torikkaa... Myötähapeää mahdollisesti luvassa... Mutta toivottavasti pääsen pälkähästä.... 😂

Hiljaiseloa hissukseen

Mites tää kirjoittaminen näin jäi vähiin helmikuussa? Muutoksia edessä; uusi pomo, projekti mikä näyttää mahdottomalta, hiihtolomakin meni jo. No, sinänsä kaikki on ok. Ikävää kun tuore ja erittäin mukava pomo lähtee työkomennukselle Kiinaan useaksi vuodeksi. Uusi pomo onkin vanha tuttu, nainen ja ollutkin joskus hetken mun pomo. Oikeastaan hän minut hankintahommiin alunperin pyysi. Ei hommat tai tilanne varmaankaan muutu, oikeastaan uskon että jopa selkiytyy! Ainakin käymämme kehari selkiytti omaa ymmärrystä ja työn priorisointia! Hän myös halusi että käymme työterveyslääkärin kanssa puheilla ainakin muutaman kerran, jotta hän osaisi paremmin ymmärtää asioita ja välttää ainakin kuormittamasta minua liikaa. Hämmentävä ajatus eikä kukaan muu ole sitä ehdottanut, enkä ole kuullut että muillekaan olisi niin tehty. Aivan mahtava ajatus ja varmaan jeesaa meitä molempia! Täytyy muistaa vielä erikseen häntä kiittää ja kehua ideasta! Eli sillä saralla kaikki ok, kunhan sen yhden projektin saa ruotuun muiden toimesta ja selvitään niistä yyteistä. On sekin varsinainen riesa ja ilonpilaaja. Mutta kun sille ei mitään nyt voi, niin turha sitä on itkeä ja murehtia. Näillä mennään ja jotenkin asiat yleensä tuppaavat järjestyä!

Just tulin koiran kanssa metsälenkiltä ja on vaan taas todettava liikunnan ja ulkoilun voima mieleen ja vointiin. Vaikka aurinkoa ei näkynyt, niin valoisuus on huomattava, tai siis ero talviseen lyhyeen päivään. Ja miten pitkä päivä on! Ja kuinka ihanasti pikkulinnut laulavat. Perjantaiaamuna heräsin hieman katkerasti klo 5.37, kun ikkuna oli jäänyt raolleen ja jokin paikallinen laululintu (siis oikea lintu, eikä mikään munahaukka tai punahuulisorsa) availi ääntään lähipuun oksalla. Sen jälkeen uni ei enää tullut ja aamu alkoi aikaisin ja hitaasti, kun närkästyksestä toivuin. Hitaat aamut energisoi ihan eri tavalla kuin normiaamut! Vaikka mä otankin aamut nykyään hitaasti; mulla menee pari tuntia heräämisestä ennen kuin olen töissä, niin silti joskus tulee kiire. Aiemmin mä kulutin aamutoimiin tunnin ja se sisälsi työmatkan! Eli nykyään keitän ja juon kahvit, luen hesarin täbiltä, syön aammupalan ja sen jälkeen menen suihkuun ja laittaudun. Matka tosin kestää hieman kauemmin, kun lähtee myöhemmin ja on enemmän ruuhkaa. Mutta kun mulla ei ole kiirettä hakea ketään tarhasta tai tehdä muutenkaan mitään kurinalaista ja aikaan sidottua, voin mennä töihin myöhemmin ja lähteä sieltä myöhemmin. Kahdeksan tuntia on riitettävä ja se riittää- hyvä niin!

Kun olen toipunut lenkistä ja kirjoitellessani syönyt pikku pilipalivälipalan (mikä se ärsyttävä pikkunälkä-mainos oli?) pitäis miettiä ruoan laittamista. Tänään syödään rakkaan mieheni syntymäpäivä päivällinen, eli naudan sisäfilettä, miehen tekemää pippurisoosia ja itse tehtyjä lohkoperunoita. Ne mä teen. Eli kohta lähden keittämään perunoita, sit ne lohkotaan ja laitetaan vielä uuniin. Miehen sisko tulee lapsineen ja koirineen mökille ja hän on leiponut synttärikakun! Viime vuonna hän teki kaivurikakun (valkoisen kakun päällä oli kuva bobcat kaivurista, mikä siis on mun miehen leikki-/työkalu täällä mökillä). Aiempia kakkuja on poikien hämähäkkikakku ja äitienpäivän kukkakakku. Siis hän on todellinen kakkumestari; kakut ovat hyviä ja erittäin kauniita!
Eli herkuttelua tiedossa! Jos saan laitettua niistä kuvia tänne, niin laitan. Se ei vaan jostain syystä nyt onnistu tällä välineellä, vaan mun pitää tehdä se esim. duunikoneelta. Tarttee säätää jotain, jotta se onnistuu tälläkin. On niin tyhmää että joudun laittaman kuvat erikseen. Ei mittään järkee!

Anyway, taidan mennä keittelemään pottuja ja kutomaan samalla pinkkiä kevätpuseroa! Se ilahduttaa myös suuresti!

Runebergintortut, paita ja hurtta

Oli vaikeuksia saada lisättyä kuvia, mutta nyt se onnistui. Ylhäällä siis ne pienet, sievät ja erittäin hyvänmakuiset torttuset; seuraavana Pongo (lähes 7 v.) ja kutomani paita ja oikeassa yläkulmassa näkyy mun räpylä. Kuva on otettu ruokahuoneen pöydällä- seisten!

Kevättä rinnassa, mutta kummassa...?

Aamulla kun kävin koiran kanssa ulkona, oli hirvee blosis, siis niin hirveitä puuskia etten uskaltanut edes metsään mennä, kun pelkäsin että jään kaatuvan puun alle. Naama jäätyi tuulen tuiverruksessa vaikka pakkasta oli muutama aste. Ei tuntunut kovin keväiseltä... Mutta kun tuuli jossain kohtaa vaimeni hetkeksi, kuulin että linnut livertelivät aivan keväisesti! Miten upeeta!! Päivä on selvästi pidempi ja tänään oli mahtava ilma, kun katseli ulos koti-ikkunasta. Näytti kauniilta, mutta tuntui raa'alta. Onneksi ostin muutaman kimpun tulppaaneja; nyt oli kelta-oranssi fiilis. On jännää miten väriyhdistelmät kumpuaa jostain. Joskus on pakko saada keltaisia tulppaaneja, sit oli kelta-valkoinen kausi. Sitä seurasi valko-violetti fiilis. Viime keväänä ostin enimmäkseen  vaaleanpunaisia ja tänä keväänä näitä lämpimän sävyisiä kukkia. Sain jo helmikuun alussa jouluvalot pois! Yleensä se tapahtuu maaliskuussa. Samalla otin jouluverhon keittiöstä pois ja korvasin sen limen vihreällä marimekon sitrus (?) kapalla. Tuli niin ihanan keväinen olo!

Olin yllättävän aikaansaava männä viikolla. Keskiviikkona piti leipoa nuoremman pojan kouluun Runebergin torttuja. No sitä ennen päätin pestä vessat ja kylppärin, pakotin vanhemman pojan imuroimaan, ja jopa pesin lattiat! Sit tein söpöjä torttuja, pienempiä mutta paljon vadelmahilloisempia! Mietin jo että pitäiskö ne kostuttaa kunnolla punssilla ja viedä opettajanhuoneeseen. Olis kerrankin kahvihuoneessa iloista. No, voihan heillä olla vaikka kuinka hauskaa joka päivä, mistä mä sen voisin tietää? Jätin kostuttamatta ja vein jopa töihin muutamat tortut. Kehuja tuli! Kyllä ne oli hyviä, ihan pakko myöntää. Siis sekä siivous (ei pelkkä imurointi ja vessojen pesu) että leipominen- olin niin ylpeä. Mies babysittas jenkkivierasta koko viikon, joten olin ihan yh. Kun hän vei vieraan lauantaina kentälle, mä sanoin että ihan kiva kun kävi- saa tulla aikaisintaan vuoden päästä seuraavan kerran, kun oli niin rankka viikko! Ja mies oli kertonut sen vieraallekin, kun hän oli alkanut suunnittelemaan seuraavaa reissua. Tais jenkkari luulla että mieheni on tossun alla! No ei ole, mutta tämä pohjoismainen tasa-arvoisuus lienee aika vieras käsite siellä päin maailmaa...

Nyt pitäis kärvistellä vielä viikko ja sit on talviloma. Ah, mä niin odotan sitä! Töissä on kivaa, mutta kiirettä. Tuntuu että viikot menee niin nopeasti, maanantaina käyn yleensä kaupassa, mut onneks ehdin/jaksoin tehdä sen jo tänään, niin huominen on 'vapaa'. Eli teen lapsille jotain sapuskaa tiistaille, kun tulen himaan niin myöhään,sillä tiistaina on jumppa viidestä kuuteen ja sen jälkeen koukkaan hakemassa broidin meille opettamaan nuoremmalle kitarointia. Jos hyvin käy hän ehkä pääsee ihan itse junalla himaansa, niin mun ei tarvitse viedä ja tuoda. Keskiviikkonakin on jumppa ja niinä päivinä ei paljoa muuta sit ehdikään. Jokin päivä pitää vielä (toivottavasti) löytää aika oluselle ystävän kanssa- harvinaista herkkua, mutta äärettömän tarpeellista! Viimeksi olimme enne joulua Martsarin uuden ostarin jyväsessä, perinteinen arki-ilta ja meidän lisäks siellä taisi olla jopa kaksi muuta asiakasta! Sinänsä hyvä että saa jutella rauhassa, eikä ole joku paikallinen kuuluisuus (siis luultavasti joku vanha tuttu) siinä notkumassa ja seuraa kärttämässä... 😁

Siis viikko töitä ja loma. Sen kestää vaikka päällään seisten, mistä tulikin mieleen että tänäänkin joogasin! Ja seisoin päälläni. Mä olen niiiin ylpeä itsestäni; kaksi kertaa hikijumpassa, tunnin jooga (ainakin) ja koiran lenkitykset päälle- mahtava viikko. Siihen lienee hyvä päättää kirjoittaminen tältä erää. Yritän saada lisättyä pari kuvaa; kutomani paita, Runebergintortut ja ihanat tulppaanit. Jos niillä ei tule kevät, ni saa olla tulematta, -kele, -tana... ☺

Kiirettä pittää!

Nyt on vaan ollut kiire, töissä ja jopa himassa tai siis vapaa-ajalla. Ja se on oikeastaan ihan mukavaa, paitsi että ystäviä ei oikein ehdi nähdä. Viime viikollapa näin vanhan ystävän (siis ystävänä vanha eli pitkäaikainen, mutta ihmisenä nuor tyttönen, niinku minäkin- tietenkin), ja se oli ihanaa. Miksi arki-illat on lyhyitä? Välillä tuntuu että työssä käymiseen menee liian paljon aikaa. Aamulla vaan herätään, syödään ja laittaudutaan (joskus enemmän, usein vähemmän) ja on kiirus töihin. Siinä meni puolitoista tuntia ja palkallinen työpäivä vasta alkaa! No sit ollaan töissä, tehdään töitä, juostaan palaverista toiseen ja jos ehditään, syödään lounas. Jos ei ehdi syömään, työajasta vähennetään puolituntinen kuitenkin. Ja vaikka ehtii syömään, silti sinäkin aikana puhutaan työasioita, vaikka sen pitäisi olla "omaa aikaa". Ja kun työt loppuu, mennään jumppaan pari kertaa viikossa, että jaksaa tehdä töitä! Kotona tai lomalla ja varsinkin viikonloppuina mietitään työasioita, nukkumaan pitää mennä ajoissa että jaksaa nousta töihin ja pitää syödä terveellisesti (perhe saa ehkä siinä sivussa ravitsevaa ruokaa...), jotta pystyy uskomattomiin suorituksiin ja venymään työelämän tarpeisiin. Ja jotkut urpot puhuu että työaikaa pitäisi pidentää! Omg. Missä ihmeen maailmassa jengi elää?

Jos selviän näistä päällä olevista yyteistä (organisaation uudelleenjärjestelyjen takia), ja seuraavista, ja sitä seuraavista niin on enää parikymmentä vuotta samaa rumbaa (tai pahempaa) edessä. -ttu jos sais ISON lottovoiton, niin voisin miettiä asioita uudelta kantilta. No, siis oikeasti töissä on pääsääntöisesti kaikki ihan jees; työtä on, mielenkiintoisia projekteja ja tässä työssä jopa pystyn osallistumaan projekteihin. Entisen työn prioriteetti oli sellainen että jos katastrofi iski, projektit jäi. Ja koska niitä katastrofeja aina vaan tuli, ei projekteihin riittänyt aikaa. Eihän se ollut kovin kannustavaa, kun aina kasikki jäi kesken. Nyt on eri työ ja eri kuviot. Eikä tämä työ ole mitenkään ongelmatonta, ei sinne päinkään! Mutta kun perusasiat on kunnossa, kaikki on vaan mielekkäämpää! Siitä olen eri onnellinen että pomo on mukava ja tolkku mies. Eikä edellinenkään ihan huono ollut, mutta ei ehkä paras siihen hommaan, ainakaan siinä muutostilanteessa. Ei siitä sen enempää!

Ah juu, onko tässä jo tarpeeksi positiivisuutta positiivisuusblogiin? Vai pitäiskö jotain vielä hehkuttaa? No, kävin eilen ja tänään jumpassa, viikonloppuna joogasin ja heiluttelin kahvakuulaa. Tekee hyvää! Kudon beigeä puuvillaista pitsineulepuseroa, hihatkin on kohta valmiit ja pääsen kasaamaan sitä lähiaikoina. Postaan kuvan kun saan sen valmiiksi! Viime vuoden neulesato oli aika hyvä; kolme mekkoa (kaksi kummitytöille, joista toinen menikin heidän äidilleen...), parit villapaidat, lukemattomat sukat ja lapaset, puuvillaisia paitoja/toppeja... En edes muista kaikkia. Pitäiskin ottaa muutama kuva, ettei ihan unohdu kätten tulokset! Välillä täytyy oikein skarpata että huomaa mitä saa aikaiseksi, eikä pidä keskittyä siihen mitä ei saa tehtyä. Lupaan ottaa kuvia!

Nyt taidan katsoa tuleeko telkusta jotain, kutaisen hihoja, kunnes vien koiran lenkille ja käyn yöpuulle. Iltasaduksi luen joustava mieli -kirjaa. Ötyä! 😊

Liian hyvä kokki?

Tein tänään valtavan hyvää ruokaa, punajuuri-pinaatti-vuohenjuusto-risottoa. Aluksi laitoin punajuuret kiehumaan, ja paistoin pannussa puna- ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisäsin risottoriisin sekaan ja samalla keittelin kasvislientä (ihan kuutiosta vaan). Kun riisi oli kuultavaa lisäsin pari desiä punkkua sekaan. Koska sitä oli ihan turhan panttina, valkkaria ei ollut, ja sitäpaitsi punkun väri ei haitannut kun punajuuretkin värjää riisin! Lisäilin kasvislientä ja kun liemi oli lähes imeytynyt, kuorin ja pilkoin punajuuret jalisäsin ne risoton sekaan. Samalla paahdoin cashewpähkinät ja freesasin baby-pinaatin pannulla ja roiskasin ne paistokasariin muiden sekaan. Sit vielä se vuohenjuusto, mikä oli tuorejuustotyyppinen ja helposti levittyvä. Vähän mustapippuria myllystä ja se oli siinä! Aivan mahtavaa, loistava makuelämys ja -yhdistelmä! Ja kun punajuuria jäi vielä, voisin seuraavaksi kokeilla punajuuririsottoa sinihomejuustolla! Ihan vesi herahtaa kielelle vaikka olen juuri "maistellut" kulhollisen risottoa, tai kaksi...

Pojat eivät syö kun chorizo-risottoa, mikä onkin erittäin maistuvaa. Joten tein heille kanaa tikka-masala-kastikkeessa. Täytyi käyttää jotain korvike-tikkaa, kun se aito ja alkuperäinen Rajah Tikka-pasta on poistunut kauppojen valikoimista. Siis me ei ilmeisesti käytetty sitä tarpeeksi, heh! Ja kun kävin rihmakaupassa (Prisma), löysin jostain lihalaarista lehmäknyydelin, mikä oli 30% halvennuksessa. Otin sen mukaani ja peittelin sen valkosipulisiipujen  kera punaviini-mausteliemeen ja laitoin uuniin. Nyt se ässehtii hetken ja sit siitä voi sivaltaa vaikka protskuannoksen risoton lisukkeeksi. Käsittämättömän hyvä ruokapäivä! Eikä muffinssien leipomisestakaan ole edes viikkoa! Niistä tuli hurjasti kehuja kun vein niitä töihin. Mistä näitä ideoita ja intoa tulee? Hämmentävää- eikö? Ja se on mielettömän upeeta, kun intoa löytyy, varsinkin kun siitä ei niin kauaa ole kun ruoan laittaminen tuntui tervan juomiselta! Ei ollut mitään fiilistä, ei tullut ruokaideoita mieleen, ja kaupassakäyminenkin oli vaikeaa. Tämä päivä siis todistaa että suunta on positiivinen ja luovuutta löytyy!

Ainoa ongelmahan tässä on se, että kun ruoka on hyvää, sitä tekee mieli syödä paljon. Se näkyy mm. vaatteiden kireytenä. Mä en ole ikinä syönyt elääkseni, vaan elänyt syödäkseni. Nyt tarttis vaan syödä vähemmän, ja nauttia vaan enemmän.... Jep!