Ihanaa kun kelit on taas lämpimämmät, vaikkakin ihan sikaliukkaat. Onneksi mulla on sellaiset remmeillä kenkiin laitettavat liukuestehässäkät, ja jopa löysin ne kesäsäilöstä. Niitä on oikeasti kaksi paria, koska viime talvena en löytänyt, ja jouduin ostamaan toiset. Vaikka rakastan järjestystä ja kaikilla tavaroilla pitää olla oma paikka, niin välillä käy niin ikävästi että en vaan muista mikä on minkäkin tavarat oma paikka. No, eihän kaikkea voi muistaa...
Tein äsken muutaman extreme sudokun, ja muutaman tein jopa tosi nopeasti. Hard-tason sudokut alkavat olla liian helppoja. Kun teen niitä, yritän saada tehtyä ne mahdollisimman nopeasti, mutta extremet alkaa olla paikoitellen todella haastavia, eikä mua haittaa, vaikka niihin kuluukin enemmän aikaa. Välillä on ihanaa lötköttää sängyssä ja pohtia todella kinkkistä tapausta. On jännää huomata kuinka tauon jälkeen nopeutuu ja pystyy ratkomaan pattitilannetta pitkienkin ajatusketjujen kautta.Viimeksi tänään jouduin tilanteeseen, että en löytänyt muuta ratkaisua, kuin miettiä että jos yhdessä ruudussa on jokin numero, niin mitkä numerot muissa tyhjissä ruuduissa on. Yleensä se on viimeinen tapa, mitä käytän. En nimittäin suostu käyttämään muistinumeroita, vaikka se olisi mahdollista tässäkin appsissa, eli kirjoittaa ruudun ylänurkkaan pieni numero muistiin. Koska olen selvinnyt jo vuosia ilman tätä apukeinoa, en enää aio alentua siihen. Kyllä aivot oppii, jos niitä harjoittaa!
Kun tilasin paperisen Hesarin, rakastin väkertää kuukausiliitteen sanaristikkoa. Kunpa sen voisi tehdä elektronisesti. Kaikki painettujen lehtien ominaisuudet ei ikävä kyllä vielä ole mahdollisia elektronisessa muodossa. Olen myös miettinyt, että miksi kuolinilmoituksia ei ole nettihesarissa, ne pitää lukea näköishesarista. Luulisi että jos haluaa laittaa ilmoituksen hesariin ja maksaa siitä, niin haluaisi että myös nettilehden lukijat näkisi sen. En itse sinänsä ole kiinnostunut kuolinilmoituksista, mutta ihmettelen niiden puuttumista, kuten monen muunkin ilmoituksen ja palstan. Tämän vuoksi luen aina näköislehden. Kehittymisellä on vielä varaa kehittyä!
Sain valmiiksi taas yhden neuleen. Lankojen hinnaksi tuli alle kuusi euroa, koska ostin kaksi kerää lankaa alesta (á 2,95) ja kudoin vyötteen suositusta tuplasti paksummilla puikoilla. Villaneuleet on mielestäni yleensä liian kuumia, ja sen takia niissä pitää olla reikiä (kuvioita) tai harvempia (ohut lanka ja paksummat puikot), jotta niistä tulisi ilmavampia, eikä ne hiostaisi. Tämäkin sininen neule on ihanan iso ja ohuehko, mutta silti siinä tulee kuuma. Ehkä oon niin hot- tai mulla on orastavat vaihdevuodet. Sen takia käytänkin yleensä puuvillalankaa, ja niissäkin suosin ohuita lankoja. En voi muutenkaan käyttää keinokuituisia vaatteita, ellei ne ole löysiä ja ilmavia. Jonkin verran saa olla jotain muuta ainetta, kunhan enimmäkseen sisältää puuvillaa tai pellavaa. En ole vielä ihan sinut bambun kanssa, mutta ehkä siitä vielä tulee hyvä kuitu. Nyt näin kaupassa uutta ihanaa puuvillalankaa (sinertävän sävyjä), ja täytyneekin pohtia millaisen neuleen siitä voisin tehdä!
Mulla oli italialaisten punkkujen vaihe, jolloin kokeilin erilaisia Ripassoja ja muita Valpolicellan alueen viinejä. Nyt on mieheni toiveesta kokeilussa Riojan alueen punkut, ja muutkin täyteläiset iberian viinit sopii minulle kuin nappi otsaan. Yleensäkin punkku sopii lähes kaiken kanssa, sekä lampaan, possun (miehenkin) kanssa nautittavaksi! En osaa eritellä miksi en ole valkkari-ihminen. On kokeiltu eri rypäleitä, eri maista, hapokkaita, kuivia, makeita ja mietoja- mutta ne ei vain ole mun suun makuisia.
Italialainen ruoka kiinnostaa kovasti, mutta italialaiset ei osaa tehdä kuohuviinejä. Ne on yleensä mauttomia plitkuja, ja vaikka olis kuinka arvostettu, kehuttu ja kallis prosecco, spumante, what ever, halpakin cava hakkaa sen mennen tullen. Haaveissa olisi lähteä ruokamatkalle Italiaan, mutta mitä otan aperitiiviksi tai kilisteltäväksi? Saakohan siellä cavaa? Tämä on ainoa ongelma, ettemme vielä ole lähteneet Italiaan... heh!
Mieheni osti kristallihääpäivän (15 vuotta) kunniaksi Bollingerin- ihan paras hääpäivälahja; samppanjaa miehen kanssa! Onhan se vaan niin pirun hyvää, siinä on voimakas maku ja hienot kuplat. Mieheni oli jopa ottanut vapaata päivän kunniaksi- miehetkö ei muka muista hääpäiviä! Meillähän hääpäivä on vain päivä, milloin sattui olemaan maistraatissa vapaata, eli sitä ei ole mietitty enempää. Ei kaikkea tarvitse niin kovasti pohtia ja suunnitella. Jotkut ajoittaa lasten tekemisen siten että ne syntyisi tiettyyn horoskooppimerkkiin tai ajoittuisi muuten suotuisasti. Ei jummarra, ei!
Romanttisesti kävimme hääpäivän kunniaksi mökillä auraamassa (mies huristeli mönkkärillä, mihin on kiinnitetty aura) ja pudottelemassa märät lumet valokatoksesta. On ollut niin kylmä, että ei olla muutamana viikonloppuna käyty siellä. Teki hyvää luoda lunta terassilta, ja siistiä auran aikaansaamia kinoksia ja avata kulkureittejä. Kävi ihan urheilusta, nyt on kädet ja alaselkä ihan kipeät, ihanan kipeät. Lumi oli niin vetistä ja painavaa, että sen kanssa piti todella tehdä töitä! Koiran mielestä keli oli ihan paska kun satoi vettä ja oli liukasta, se pysyi sisällä eikä ollut vaikeata houkutella sitä autoon, kun lähdimme kotiin. On se varsinainen otus...
Tulppaani-into jatkuu ja oranssi lajitelma tarttui käteen Kantsun rihmakaupasta, kolme kymmenen tulppaanin nippua kympillä. Punertavan oransseja sävyjä tuli valittua, ja kylläpä ne oli kauniita ja piristi mieltä pitkään.
Nyt on jo kolmas kimppu menossa, monivärinen 10 kpl:een kimppu, minkä ostin Kaaren kukkakaupasta. Hintaa oli lähes 9 eukkaa, mutta välillä täytyy kannattaa pieniä kauppoja. Oikeastaan pitäisi käydä niissä paljon enemmän! Miksi pienen ihmisen pitää tehdä niin suuria ja tärkeitä päätöksiä- ostaako isoista kaupoista edullisemmin ja nauttia kukista useammin vai suosia pieniä kukkakauppoja, mutta nauttia kauneudesta harvemmin? Sen olen päättänyt, että ostan VAIN kotimaisia kukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti