Hedelmällistä elämää ja leipätyötä

Aamulla söin greipin, ja mietin miksi joidenkin hedelmien syöminen on tehty niin kamalan vaikeaksi. Jos mulla ei olisi mieheni rippi- tai joksikin muuksi lahjaksi saamaa Chippendale pikkulusikkaa, en todellakaan söisi greippiä. En aiemmin ymmärtänyt mitä järkeä on antaa rippilahjaksi tai valmistuneelle hopeisia aterimia- ja vielä pojalle, mutta luojan kiitos meillä on ainakin Chippendalen kahvilusikkasetti. En juurikaan pidä hopeisista astioista tai aterimista, kun ne tummuu astianpesukoneessa. Ei niitä varmaan pitäisi pestä koneessa, mutta kait hopea tummuu lipastossakin käyttämättömänä. Tämä kahvilusikka on siis ainoa lusikka millä greipin pystyy syömään suhteellisen sivistyneesti. Olen kokeillut greipin syömistä kaikilla meidän lusikoilla, mutta siitä tulee enemmän sotkua kuin on hyötyä. Olen lohkonut ja raadellut hedelmälihat hampailla, minkä seurauksena hampaan välit on täynnä greipin suikaleita. Olen kuorinut ja syönyt lohkoina kuten appelsiinin, mutta ei sekään oikein ole hyvä, sillä nahat ja "välilihat" ovat liian paksut ja jopa pahan makuiset. Kerran otin järeät aseet käyttöön ja laitoin uimalasit silmien eteen, kun kohdalle sattui erityisen mehukas yksilö. Jostain syystä hotelliaamiaisella ei tule syötyä greippiä, miksiköhän?

Jos greippi on hankala, niin entäpä granaattiomena? Ja sen on yksi kaikkien aikojen suosikeistani mangon lisäksi. Jos ja kun saa kaiveltua siemenet pois, niin todellakin ymmärtää mistä hedelmän nimi tulee- keittiö on todellakin kuin kranaatin jäljiltä. Miehen systeri opasti miten granaattiomenan saa kuorittua siististi; ensin se pestään, sitten pyöritellään ronskisti pöytää vasten, jotta siemenet irtoaa, sen jälkeen leikataan se neljään osaan, laitetaan palat pakastepussiin ja möyhitään pussia käsillä. Mehun ainakin saa helposti valutettua pussin kulmasta lasiin, ja keittiö säästyy suuremmilta roiskeilta. On se silti melkoista käsityötä ja perkaamista, enkä sanoisi sen olevan ainakaan helppoa. En yhtään ihmettele että niitä siemeniä voi ostaa valmiiksi erotettuina. Hinta lienee kohdillaan, jos yhden hedelmän käsittelyyn menee puoli tuntia. Edelleen kallistun irrottamaan siemenet ilman pussia ja roiskimaan nesteet ympäriinsä. Ilahduttavaa on että monia hedelmiä saa edullisemmin ja esimerkiksi mangoja syömäkypsinä. Ennen en juurikaan viitsinyt ostaa niitä, kun hintaa yhdelle hedelmälle tulee 3 euroa, ja se on joko raaka ja maistuu männyltä, tai sit se on ylikypsä. Koskaan en ole onnistunut ostamaan haistelemalla ja tunnustelemalla kypsää mangoa, ellei niissä ole ollut mainintaa että ovat kypsiä syötäväksi. Ananaksen kohdalla on ihan sama juttu, ja jos joskus ostan tuoretta ananasta, ostan sen valmiiksi kuorittuna. Loppujen lopuksi sen syötävän osan kilohinta on sama, jos vaivalle laskee vähääkään hintaa.

Hankinta-aikana sain tuliaisiksi mangoja yhdeltä tavarantoimittajan yhteyshenkilöltä, joka tuli palaveriin Thaimaasta Helsinkiin. Olin jossain meilissä valitellut kun Suomi on niin kaukana ja että hedelmät joudutaan tuomaan tänne konteissa ja kypsytetään paikan päällä. Hän todella salakuljetti minulle neljä keltaista ihanaa mangoa tietokonelaukussaan, en muista syöneeni niin makeaa ja mehukasta hedelmää sitä ennen, tai sen jälkeen! En ikäväkseni ehtinyt koskaan käydä Thaimaassa työmatkalla, en varmaankaan olisi suostunut lähtemään sieltä pois- hedelmien takia. Olisinkohan vienyt vastalahjaksi Fazerin suklaata vai muumimukeja? Jos matka olisi ajoittunut loppukesään, olisi ehkä voinut ajatella mustikoita, mutta muuta tuoretta suomalaista syötävää siellä ei ehkä osattaisi arvostaa. Unkarista muistan tuoreet persikat torilta, ja en siis itse ollut myymässä persikoita torilla, kuten Andy McCoy. Niin makeita ja freesejä persikoita ei Suomesta saa ikinä.

Täytynee iloita jokamiehenoikeuden antimista, eli sienistä ja marjoista, sekä anopin omenoista ja viinimarjoista, sekä puutarhavadelmista. Oma luumupuu ei tuota hedelmää, ainakaan vielä, eikä niistä muutamasta kymmenestä kirsikastakaan oikein riitä lahjaksi. Toisaalta eihän minun tarvitse edes miettiä tuliaisia, kun en enää matkusta työni puolesta. Onneksi voin muistella hankinta-aikaa ilolla ja kaiholla. Itse matkustaminen todella kävi työstä, mutta kaipaan ihania kontaktihenkilöitäni. Muutamien kanssa olen edelleen yhteydessä!

Ostin mustajuuria, kun näin mustajuurisosekeiton ohjeen jossain lehdessä. Vähän mukailin reseptiä ja keitosta tuli mielettömän hyvää, kun lorautin tilkan omenaviinietikkaa ja kuplavettä sekaan, sekä puolikkaan koskenlaskijajuuston. Laitoin eilen myös pataleivän kohoamaan, ja kohta täytynee laittaa se uuniin. Vähän ihmetyttää kun leipä on kohoamassa 12-24 tuntia huoneenlämmössä, toivottavasti se ei ala käymään. "Volttileipä" voisi olla sinänsä melko mielenkiintoista- vaikka uusi hitti- ja vientituote, millä Suomi saadaan nousuun! Ajattelin paistaa leivän firmalta joululahjaksi saamassani Sarpanevan rautapadassa, mutta olinkin vienyt sen mökille, kun tein appiukon kanssa syksyllä siinä kaalilaatikkoa. Nyt joudun käyttämään lasista uunivuokaa. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta, ja vaikka leipä ei onnistuisi, onneksi keitto on ihan mahtavaa! Nam!